Ne Tammelat

Koiranpennun hakumatkalla Tanskassa

Kirjoitushetkellä Tanskan reissuja on kertynyt itselleni jo 13 kappaletta, joista suurin osa on liittynyt koiriin tavalla tai toisella. Ensimmäinen ja ehkä ikimuistoisin yhteinen reissumme tehtiin elokuussa 2011, kun olimme kesän aikana saaneet tiedon, että meille on syntynyt pitkään haaveilemamme broholminkoiranpentu Tanskassa, Ærøn saarella. Matkan suunnitteluun oli aikaa reilu kuukausi ja kasvattajan toiveena olisi, että pentua ei kuljeteta lentokoneella, joten aloimme Ilkan kanssa kartoittamaan vaihtoehtoisia tapoja autoilla Tanskaan. Kumpikaan meistä ei ollut vielä silloin kovin innostunut ajomatkasta Ruotsin läpi ja pennun…

42
Read More

New York – High Line, Carrien kotikatu ja Spotted Pig

Muistoja New Yorkin matkalta 1.1.–7.1.2016Sinkkuelämää sarjaa seuranneena yksi haaveistani New Yorkin reissulla oli käydä kurkkaamassa Carrien kotikatua, mikäli se osuisi kätevästi muuhun ohjelmistoon. Lähtöpäivänä menimme tutustumaan High Laneen, joka on käytöstä poistettu, katutason yläpuolella kulkeva, 2,3 km pitkä raideyhteys Gansevoort Streetin ja 34th Streetin välillä. Junaradan tilalla on nykyisin kaunis, suosittu puisto, johon tutustuminen on maksutonta. Hektisen viikon päätteeksi tämä oli sopivan rauhallista ajanvietettä ja Ilkka sai samalla piilojuopoteltua hotellille ostetun oluen, jonka maan tapojen mukaisesti naamioimme paperipussiin. Matkan varrella…

43
Read More

Chamonix – ostokset, ravintolat ja majoitus

Vajaan kymmenen tuhannen asukkaan kylä on enemmän tai vähemmän täynnä kiipeilyä ja laskettelua harrastavia turisteja, joka näkyy hyvin pääkadun ostostarjonnassa. Laadukkaita ja arvostettuja urheiluvaatteita etsivälle tämä on mitä hienoin ostospaikka. Hinnat liikkuvat Suomen tasolla elleivät ylikin. Intersportia lukuunottamatta ketjuliikkeitä tulee hyvin vähän vastaan. Ruokakauppoja ei myöskään tule ihan joka kulman takaa vastaan, joten hoidimme oman vesi- ja hedelmävarastojen täydennyksen keskustasta löytyneessä Spar-marketissa. Matkamuistoliikkeitä löytyi muutama ja suurimmissa nähtävyyskohteissa on omat myymälänsä. Ravintolat Lempipaikaksemme valikoitui Monkey, joka tarjosi meille lehvähdyspaikan, hyvää…

0
Read More

Chamonix hurmaa suksilla ja ilman

Yhdistetty työ- ja vapaa-ajan reissu Ranskan Chamonix’hin päätti reissuvuotemme 2016 ja aloitti vuoden 2017 mitä kauneimmissa alppimaisemissa. Itselleni matka oli ensimmäinen kyseiseen kohteeseen ja Ranskaan ylipäätään, miehelleni Chamonix ja Ranska olivat jo ennestään tuttuja. Sen kerran kun Alpeille mennään, niin eikös siellä kuulu lasketella – ajattelin. Tuumasta toimeen ja asiaa organisoimaan. Miehen työkaverin avustuksella löysin itselleni hiihto-oppaan, jonka avustuksella saisin lasketteluun varatusta päivästä parhaat tehot irti. Näillä suunnitelmilla siis pikalomalle kohti Ranskaa Geneven lentokentän kautta, jonne mieheni oli jo paria…

8
Read More

Tästä se lähtee

15.10.2010 kone laskeutui Prahaan, jossa kihlauduimme ja se oli ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatkamme. Sen jälkeen reissuja on tehty tasaisen epätasaiseen tahtiin eri puolille Eurooppaa ja vähän sen ulkopuolellekin. Toisella meistä on pidempi historia matkustamisen suhteen ja toista reissukärpänen on vasta ehtinyt puraista. Uteliaisuus nähdä ja kokea uusia asioita yhdistää meitä. Jotain jaettavaakin on tallentunut ainakin muistikorteille tuhansien kuvien muodossa. Kiinnostus hyvään ruokaan, juomaan ja musiikkiin näkyy elämässämme ja reissaapa mukana joskus myös koiramme Pluto. Reissuöitä kertyi viime vuonna kolmisenkymmentä ja tulevalle…

0
Read More
FB Instagram Twitter