Lentokenttä lentokone

Kuusi maata yhdessä päivässä

Kauan ja hartaasti odotettu lomamme koitti vihdoin elokuussa ja oli meidän vuoromme seikkailla. Ja kyllä, on pitkä aika olla reissaamatta kesä- ja heinäkuussa, kun muut jakavat ihania lomakuvia. Uusi road trip oli kummitellut haaveissa keväästä saakka ja ainoat raamit reissulle asettivat lennot Helsingistä Muncheniin sekä Billundista Helsinkiin. Välissä oli 10 päivää aikaa ja matkan loppupäässä tulisimme viettämään aikaa enemmän Tanskan puolella. Reissun ensimmäinen päivä muodostui varsin mielenkiintoiseksi ja vaiherikkaaksi ja illalla huomasimme, että olemme olleet saman päivän aikana kuudessa eri…

32
Read More
Hölö Mörkö Ruotsi

Pikamatka Jönköpingiin

Ruotsin läpi on tullut kaah.. köröteltyä jo useampana vuotena Tanskaan mennessä, joten E4-moottoritie alkaa olla maisemiltaan varsin tuttu. Tällä kertaa broholminkoiriin liittyvät yhdistystehtävät johdattivat minut ystäväni kanssa keväiseen Jönköpingiin, jossa kokoontui Ruotsin broholmeryhdistyksen väki. Koska tarkoitus oli viettää Ruotsissa vain yksi yö, varasimme aamulennon Tukholmaan, josta vuokrasimme auton. Autoa vuokratessa pyrin yleensä valitsemaan kompaktin tai keskikokoisen luokasta mieluiten automaattivaihteisen kulkupelin. Tällä kertaa vuokraamoksi valikoitui Budget, jonka toimipisteeseen bussi kuljetti meidät Arlandan lentokentältä. Samassa vuokraamokompleksissa toimivat mm. Avis ja muut tunnetut…

16
Read More
Translate:
FB Instagram Twitter
Translate »