Nuuksio

Pako metsästä -seikkailupeli Nuuksiossa

Seikkailupelien suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja ainakin Helsingin alueelle on tullut runsaasti pakopelihuoneita tarjoavia yrityksiä. Olen Ilkan ja ystävieni kanssa kahlannut pakopelihuoneita hyvän määrän ja ne ovat kieltämättä tiettyyn pisteeseen asti aika koukuttavia. Perusidea kaikissa on suunnilleen sama: sinut ja ystäväsi suljetaan huoneeseen, josta on tunti aikaa selvitä ulos erilaisia tehtäviä ratkomalla. Vastassa voi olla arvoituksia, numerolukkoja, laskutehtäviä tai melkeinpä mitä vaan piilohuoneista lähtien. Kun eteen tuli mahdollisuus kokeilla vastaavaa konseptia ulkona metsässä, tartuin empimättä tilaisuuteen. Elämystorpan opas Jyrki…

0
Read More

Blogimme täyttää vuoden! | Kymmenen suosituinta juttua

Tasan vuosi sitten hyppäsimme mukaan matkabloggaamisen kiehtovaan maailmaan nöyrin mielin kokeilemaan, että riittävätkö rahkeet säännöllisiin postauksiin ja ennen kaikkea matkustamiseen. Vaikka vuosi oli yksi hektisimmistä, ei blogin perustaminen ole kaduttanut hetkeäkään – päinvastoin! Olemme tavanneet uusia hienoja ihmisiä niin livenä kuin virtuaalisesti, päässeet matkustamaan huikeisiin paikkoihin sekä osallistumaan jännittäviin tapahtumiin. Blogiin on kertynyt uusia juttuja lähes viikottain ja niitä on jo 60. Uusille matkabloggaajiksi halajaville antaisimme ehkä neuvoksi, että älä jätä päivätyötäsi ainakaan ihan heti. Rahaa, ilmaisia matkoja ja yhteistyöpyyntöjä…

8
Read More

Klassarinkierros Nuuksiossa

Tieto vuonna 2010 avatusta Klassarinkierroksen neljä kilometriä pitkästä rengasreitistä on ainakin omalta kohdaltani mennyt täysin ohi, vaikka Nuuksiossa tulee vierailtua vuosittain. Reitti on avattu helpottamaan retkeilijäruuhkia Haukkalammen ympäristössä, jonne omakin suunta yleensä johtaa. Tällä kertaa halusin kokeilla kaverini kanssa kuitenkin jotain uutta reittiä ja pienen googlettelun jälkeen silmiin osui aikatauluun sopivan pituinen ja muutenkin kiinnostavan oloinen Klassarinkierros. Ajomatka tänne on hieman pidempi kuin Haukkalammelle, sillä Turun moottoritietä tulee ajaa etelästä tullessa Veikkolan liittymään saakka. Reitti alkaa Valklammentien päässä sijaitsevalta pysäköintialueelta ja…

0
Read More
FB Instagram Twitter