Helsinki

Kaunissaaren kalliot ja käärme

Sipoon Kaunissaari

Helsingin edusta on täynnä upeita saaria ja moniin niistä pääsee kesäisin edullisesti venekuljetuksella. Meillä on ystäväni Minnan kanssa tavoitteena vierailla tänä kesänä uusissa kohteissa, jotka ovat maksimissaan tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Kaunissaari osui tähän tavoitteeseen täydellisesti, sillä sinne pääsee veneellä noin 50 minuutissa Vuosaaren rannasta. Saari on kaksi kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä. Luontopolku kiertää ympäri saaren ja on noin neljä kilometriä pitkä. Saarella on upeita sileitä kallioita, joissa saimme istuskella kaikessa rauhassa. Tai no, muutamia käärmeitä siellä luikerteli…

0
Lue
Ilkka Plays Pokemon Rantapallo Matkamessut

Kotimaa ja virtuaalimatkailu näyttäytyivät Matkamessuilla 2019

Tammikuu on täydellinen ajankohta tulevan vuoden suunnitelmien tekemiselle ja Matkamessut osuvat sitä ajatellen loistavaan ajankohtaan. Tänä vuonna saimme nauttia messuista upean talvisissa maisemissa, sillä Helsinkiä ovat hellineet poikkeuksellisen runsaat lumisateet viime viikkojen aikana. Me osallistuimme messuille torstaina, ammattilaispäivänä, bloggaajapasseilla sekä perjantaina, jolloin ovet olivat auki myös yleisölle. Omat matkasuunnitelmamme ovat jo aika pitkälle lukkoonlyötyjä tälle vuodelle ja yhdelle matkakohteista haimme lisää materiaalia. Messuilta löytyi myös paljon Pokémoneja, joita Ilkka parhaansa mukaan pyydysti. Virtuaalimatkailu nostaa suosiotaan Ilmastonmuutos oli varmasti viime vuoden…

0
Lue
Katajanokan vankila selli

Illallinen Katajanokan vankilassa sellikäytävällä

Katajanokan vankilan muuttaminen hotelliksi oli jossain vaiheessa otsikoissa ja silloin kävi myös mielessä, että olisipa mielenkiintoista joskus vierailla tai jopa yöpyä hotellissa. Suunnitelma toteutui syyskuussa, kun kaverini järjesti blogiyhteistyön merkeissä vierailun hotelliin illallisineen ja hän myös yöpyi siellä itse. En olisi ikinä arvannut, miten upea lifestyle-hotelli muurien sisältä paljastuu! Punatiiliset ulkoseinät ja tonttia reunustavat muurit muistuttivat paikan historiasta. Sisällä hotellissa huomio kiinnittyi ensimmäisenä upeaan kokolattiamattoon, joka sopi paikkaan täydellisen hyvin. Sellikäytävät henkivät amerikkalaisten vankilaelokuvien tunnelmaa. Sisustuksessa käytetyt hillityt värisävyt loivat…

8
Lue
Helsinki Rikhardinkadun kirjasto

Trip Advisor MrsHelsingin matkavinkit Helsinkiin

Vietimme puolikkaan päiväreissun turisteina kotikaupungissamme Helsingissä. Kierrokseen innosti vanhan ystäväni Liisan taannoinen kaapistatulo harrastuksineen Hesarin artikkelin muodossa. Artikkelista paljastui hänen tekevän turistineuvontaa Helsingistä niin kadulla tilaisuuden sattuessa, kuin myös maailmanlaajuisen TripAdvisor -matkailuyhteisön salaperäisenä MrsHelsinkinä. Olin saman tien myyty ja vaikuttunut – Miten hienoa hyväntekeväisyyttä! Lähetin lämpimät kiitokset omasta puolestani ja sain mahdollisuuden julkaista MrsHelsingin omat henkilökohtaiset tärpit Helsinkiin suuntaavalle. Nämä vinkit eivät jostain syystä Hesariin mahtuneet, joten tässä täydentävä artikkeli! Kävimme viettämässä puolikkaan päivän turisteina kotikaupungissamme tarkoituksena bongata ainakin jokunen näistä kohteista.…

4
Lue