Tanska Ærø

Road trip osa 3/3 | Saksa – Tanska

”PASSPOORTS! IDEEEES!” -huudot kajahtelivat junan käytävillä noin kahden aikaan yöllä. Juuri kun olimme löytäneet jonkinlaiset nukkuma-asennot junan penkeillä. Meni hetki tajuta, että kuka ja miksi haluaa meiltä passeja keskellä yötä junassa, kun niitä ei ole tähänkään saakka reissun aikana kyselty sitten lentokentiltä lähdön. Ikkunasta ulos vilkaistuani tajusin, että olemme Flensburgin asemalla, joka sijaitsee Saksan ja Tanskan rajalla. Passit löytyvät onneksi repusta ja rajavartijat saatiin tyytyväisiksi sekä hiljaisiksi. Oli turha toivo saada enää unta tämän jälkeen. Elokuussa 2018 tekemämme road tripin…

8
Read More

Olutvinkkejä ja 360-kuvia Tanskan Middelfartista

Järjestyksessään viidestoista Tanskan matkani suuntautui huhtikuussa kaupunkiin nimeltä Middelfart. Matkustimme ystävättäreni kanssa sinne viikonlopuksi, tarkoituksena osallistua Tanskan broholmeryhdistyksen vuosikokoukseen, joka järjestettiin tällä kertaa täällä Fynin saaren luoteisosassa sijaitsevassa kaupungissa. Maan pienestä koosta huolimatta tanskalaiset ovat kuulemma todella laiskoja ajamaan pidempiä automatkoja, joten kokoukset ovat vuorovuosina eri kaupungeissa, jotta kaikilla olisi tasapuolisesti mahdollisuus osallistua. Mielestäni etäisyydet Tanskassa ovat mitättömän lyhyitä, joten on ihan sama missä päin kokouksia järjestetään. Sitä paitsi Tanskassa on mukavaa ajella ja tutustua uusiin kaupunkeihin, joihin ei välttämättä…

2
Read More
FB Instagram Twitter