Grand Canyon

Blogimme täyttää vuoden! | Kymmenen suosituinta juttua

Tasan vuosi sitten hyppäsimme mukaan matkabloggaamisen kiehtovaan maailmaan nöyrin mielin kokeilemaan, että riittävätkö rahkeet säännöllisiin postauksiin ja ennen kaikkea matkustamiseen. Vaikka vuosi oli yksi hektisimmistä, ei blogin perustaminen ole kaduttanut hetkeäkään – päinvastoin! Olemme tavanneet uusia hienoja ihmisiä niin livenä kuin virtuaalisesti, päässeet matkustamaan huikeisiin paikkoihin sekä osallistumaan jännittäviin tapahtumiin. Blogiin on kertynyt uusia juttuja lähes viikottain ja niitä on jo 60. Uusille matkabloggaajiksi halajaville antaisimme ehkä neuvoksi, että älä jätä päivätyötäsi ainakaan ihan heti. Rahaa, ilmaisia matkoja ja yhteistyöpyyntöjä…

8
Read More

Vuoden 2017 kohokohdat

Reissuvuotemme 2017 on ollut huikean hieno ja listasimme molemmat parhaita muistoja vuoden varrelta, Ilkka puki ne tähän sanoiksi ja Katri hoiti kuvittamisen.  Katrin synttäriyllätys Katrin selän takana oli salassa suunniteltu yllätystä Las Vegasiin, jossa oli tarkoitus viettää varsinainen syntymäpäivä. Kaveripariskunta oli salaa hommannut itselleen jenkkilänreissun, jonka päätteeksi hankkiutuivat Vegasiin samaan aikaan meidän kanssamme. Laitoin Katrin ajamaan loppumatkan Death Valleystä Vegasiin ja päivittelin salaa tilaisuuden tullen aina sijaintimme lähestyessämme kohdetta. Hotellihuoneen selvittyä, vedin toisella kädelläni matkalaukkua perässä, toisella ohjasin Katrin huomion…

8
Read More

Helikopterilla Grand Canyoniin

Halusimme ehdottomasti nähdä tämän upean paikan livenä reissullamme ja pohdimme eri vaihtoehtoja päästä paikalle. Emme halunneet käyttää ajamiseen yhtä kokonaista päivää (matkaa suuntaansa n. 200 km), joten pitkän harkinnan jälkeen päädyimme valitsemaan helikopteriajelun. Olihan kyseessä vielä synttäripäiväni, joten juhlan kunniaksi vähän luksusta elämään. Teimme useamman viikon ajan etukäteisselvittelyitä ja katsoimme, muuttuvatko tarjoukset eri sivustoilla, mitä helikopterikyydeistä pyydetään. Hinnat tuntuivat pysyvän aika lailla samoina ja lentojen varaustilanne vilkastui 1-2 viikkoa ennen toivottua lentoaikaa. Mekin halusimme varmistaa, että saamme toivomamme päivän sekä…

34
Read More
FB Instagram Twitter