EDIT: Viimeinen huvila tuhoutui tulipalossa 7.5.2021

Kruunuvuoren unohdetuista huviloista on kirjoitettu vuosien saatossa useita lehtijuttuja ja alueen tarina on varmasti monelle tuttu ainakin pintapuolisesti. Itsekin olen monesti miettinyt sinne menemistä, mutta vasta nyt saimme ystäväni kanssa toteutettua päiväretken Kruunuvuoreen.

Jätimme auton Päätie-nimisen kadun varteen, josta oli muutaman sadan metrin kävelymatka metsäalueelle. Aluetta halkoo muutama leveämpi hiekkatie, mutta me kuljimme pääosin polkuja pitkin.

Heti alkuun meitä tervehti palaneen huvilan jäännökset, piippu ja kasa tummuneita lautoja. Kipusimme etsimään geökätköjä Kruunuvuoren nuotipaikalle. Kulosaaren Casino ja muut upeat Kulosaaren huvilat erottuvat vastarannalta. Metsäorvokit kukkivat vielä, vaikka oli jo marraskuun puoliväli.

Kruunuvuoren huvilan rauniot

Upeat näköalat Kulosaareen

Metsäorvokki jaksaa kukkia vielä marraskuussa

Yksinäinen Villa Hällebo

Lähdemme etsimään viimeistä alueella pystyssä olevaa huvilaa, Villa Hällebota. Näky on jokseenkin lohduton ja jopa hieman aavemainen. Huvilan ikkunat olivat teljetty luukuilla ja seiniä koristivat värikkään graffitit. Terassilta puuttuivat rappuset ja seinä. Ympäristö oli täynnä lasinsiruja. Puussa roikkui kenkä. Sisälle oli turha yrittää ja talon alla oli vain roskaa. On vain ajan kysymys, milloin tämäkin huvila kohtaa loppunsa. Kunnostaa sitä tuskin enää kannattaa vaikka ilmeisesti sille on yritetty etsiä ostajaa. Sääli, sillä hienompaa sijaintia meren rannalta saa hakea, kun vastarannalta näkyy Helsingin edusta, eikä liikenteen melusta ei ole tietoakaan.

Villa Hallebo

Kruunuvuoren viimeinen huvila

Villa Hällebo

Huvilan omistajan kenkä?

Kun lähestymme alueen keskellä olevaa metsälampea tuntuu siltä, että aika pysähtyy. Ympäriltä löytyy hoitamattomia omenapuita. Yksi pieni laituri on vielä paikallaan, toinen sen vieressä on jo osittain hukuksissa. Kaatuneita puita näkyy eri puolilla. Meren ympäröimällä alueella oleva tyyni lampi keskellä metsää on mukava yllätys.

Yksinäinen omenapuuvanhus

Laituri on painunut jo osittain veden alle

Metsälampi Kruunuvuoressa

Jatkamme matkaa kohti Kruunuvuoren kauneinta näköalapaikkaa, joka löytyy piikkilanka-aitojen takaa. Kalliolta avautuu upeat näköalat aina Kulosaaresta Suomenlinnaan. Tutut rakennukset, kuten Suurkirkko, erottuvat selvästi samoin suuret risteilyalukset, jotka jatkavat pian matkaansa Tallinnaan ja Tukholmaan.

Piikkilanka-aita

Kallion laelta löytyy myös öljysäiliö, joka on saanut maalia pintaansa hienojen graffitien muodossa. Kauempaa kävelymatkan päästä löytyy se kuuluisa, valotaideteoksenakin toiminut Öljysäiliö 468.

Öljysäiliö

Uudisrakentaminen on kovassa vauhdissa viereisellä alueella. Tavoitteena on rakentaa 10.000 uutta asuntoa lähistölle. Silmään pistää ruohokatolla varustettu parkkihalli. Kävelemme louhosten keskellä, jonne on hylätty paljon roskia ja elektroniikkajätettä. Löydämme myös bussipysäkin linjalle numero 88. Joku on hylännyt polkupyörän sen alle.

Pysäkki numero 88

Parkkihallin nurmikkokatto

Yksinäinen ovi

Lasinsiruja on joka puolella runsaasti, joten koirakaverin kanssa kannattaa olla varovainen. Täällä saat helposti kulutettua muutaman tunnin aluetta kiertelemällä ja maisemia ihastelemalla.

Kiitos mukavasta iltapäivästä Minna & Hörri!

Hörri the koira

Lisätietoa huviloista ja alueesta löydät näiden linkkien takaa

Kruunuvuoren hylätyt huvilat - Meriharakka.net

kävimme siellä sitten mekin. Laajasalon perukoilla, ilta-auringon värittäessä metsäistä maisemaa ja näitä, pitäisikö jo sanoa, surullisen kuuluisia...

 

Kruunuvuoren rauniohuvilat

Lähimatkailupalvelu joka nostaa esiin paikallista luksusta Itä-Helsingissä, Laajasalon kyljessä, sijaitsee Kruunuvuori. Sinne ei eksy sattumalta. On jatkettava matkaa sinnikkäästi läpi uuden omakotitaloalueen, pitkin Päätietä, aivan sen päähän asti. Ohi punakeltaisen puomin ja ylös kapeaa metsäpolkua. Mäen laella polku haarautuu molemmin puolin metsälampea.