Köysiseikkailupuistot ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisen parin vuoden aikana valtavasti ja niitä löytyy niin Suomesta kuin ulkomailtakin runsaasti.

Seikkailupuistoissa liikutaan puihin rakennetuilla radoilla vaijereiden varassa. Köysiseikkailu sopii kaiken ikäisille ja vaikeusastetta voi lisätä helpoilta radoilta haastavampiin oman uskalluksen mukaan. Itseäni köysiseikkailussa viehättää eniten se, että se vaatii todella hyvää keskittymistä, kehittää tasapainoa ja on erinomaista liikuntaa.

Seikkailupuisto Zippy

Itse hurahdin köysiseikkailemaan ensimmäistä kertaa kesällä 2015 Talin Zippy-seikkailupuistoon. Jäin koukkuun heti ensimmäisellä kerralla, vaikka kropan joka ikiseen lihakseen sattuikin lähes viikon ajan seikkailun jälkeen. Kolmessa tunnissa oli pakko ahnehtia kaikki radat läpi, vaikka vähempikin olisi varmasti riittänyt. Zippyssä radat olivat sopivan haastavia, henkilökunta ystävällistä ja ohjeistus selkeää.

Saman vuoden syksyllä osallistuin Zombiseikkailuun, joka toteutettiin pimeällä samoilla radoilla otsalamppujen valossa. Lisäjännitystä seikkailuun toivat henkilökunnan järjestämät yllätykset radoille, eikä koskaan tiennyt, mistä seuraavan kerran hyppää joku eteen säikäyttämään.

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 1
Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 2
Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 3

Seikkailupuisto Korkee

Seikkailupuisto Korkee löytyy aivan Korkeasaaren eläintarhan tuntumasta ja on keskeisen sijaintinsa puolesta varmasti yksi suosituimmista. Puistossa oli jonkun verran jonoja seikkailupäivänämme, mutta saimme hyvin kahlattua ratoja läpi. Myös seurueemme pienin seikkailija viihtyi mainiosti lapsille suunnatulla radalla ja maastosta löytyi myös mummille levähdyspaikka, jossa saatiin nautittua eväitä seikkailun lomassa.

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 4

Seikkailupuisto Huippu

Seikkailupuisto Huippu sijaitsee Espoossa. Pidempi kävelymatka parkkipaikalta sopii hyvin lämmittelyksi ja kauniiseen mäntykalliomaisemaan rakennettu puisto tarjoaa kiipeilijälle huikean hienot näköalat. Turvaopastus on hyvin perusteellinen ja selkeä, samoin ratojen opasteet. Sama selkeä linja alkaa jo nettisivuilta, jossa radat ovat kuvattu hyvin. Henkilökunta on erittäin avuliasta ja kannustavaa.

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 5

Turun Flowpark

Skanssin kauppakeskuksen takana sijaitseva Turun Flowpark osui reitille elokuussa 2016, kun olimme matkalla laivalla Ruotsin kautta Tanskaan ja ajattelin, että olisi mukavaa saada pitkän laiva- ja automatkan alle hyvä treeni. Sen Flowpark tarjosikin ja sain aika rauhassa muutamien muiden seikkailijoiden kanssa kahlata puiston useita ratoja läpi. Alue oli iso ja opasteet radoille selkeät.

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 6
Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 7

Gorilla Park Svendborg, Tanska

Selvittelin hyvissä ajoin etukäteen, olisiko Tanskassa mahdollisuutta kokeilla köysiseikkailua ja paikka löytyikin samasta kaupungista, jossa majoituimme. Laitoin varaustiedustelun etukäteen ja selvisi, että puisto on auki vain varauksesta ryhmille. Muutaman sähköpostinvaihdon jälkeen sain vastauksen, että pääsen erään ryhmän mukana seikkailemaan toivomaani aikaan.

Nettisivuilta sain tanskaa ja englantia yhdistellen kohtalaisen hyvän kuvan siitä, mitä olisi tiedossa. Maasto paikan päällä oli suomalaisiin seikkailupuistoihin verrattuna hieman erilaista ja puisto oli rakennettu lehtimetsään.

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 8

Ystävällinen opas neuvoi minut alkuun ja turvaohjeet käytiin läpi samalla tavalla kuin Suomessakin. Ratoja alettiin käymään läpi helposta vaikeampaan ja hetken kuluttua löysinkin itseni 26 metrin korkeudesta merenpinnasta ihailemasta merinäköalaa, valmiina 300 metrin liukuun. Tuo rata oli täynnä nousuja ja liukuja keskellä kauniita lehtipuita, joiden lomasta ei välillä näkynyt edes maahan. Huikean hieno kokemus!

Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 9
Elämyksiä köysiseikkailupuistoissa Suomessa ja ulkomailla 10
 
Seikkailupuisto Korkee avattiin 6.5.2017 Paloheinään ja kävin myös siellä kokeilemaan ratoja.
 
Alla 360-kuvat puistosta, kun avajaisiin on enää viikko aikaa.
 

 

Google Mapsista löytyy pari 360-kameralla otettua. Samsung Gear 360 -kamera on meillä lainassa Insmatin Jannelta.

 
Kööpenhaminassa odottaa vielä valloitustaan sisähalli nimeltään Urban Ranger Camp, joka täytyy ehdottomasti kokeilla, kun sinne suunnalle eksyy seuraavan kerran.