360-kuva

Broumov Skolnik

Lapsuuden muistot johdattivat meidät Broumovin kaupunkiin, Tsekin tasavaltaan

Rakkaus matkusteluun taitaa olla jonkinlainen sukuvika, sillä jo ennen syntymääni omat vanhempani reissasivat Euroopassa. Näillä matkoilla syntyi ystävyyssuhteita, joita kävimme oman lapsuuteni aikana miltei joka kesä verestämässä. Näinä vuosina olenkin kiertänyt melkein koko Euroopan muutamia maita lukuunottamatta, mukaan lukien myös sellaisia valtioita, joita ei enää ole olemassakaan. Eräs ystäväperhe asui aikoinaan Prahassa, Tsekkoslovakiassa, ja perheessä oli kätevästi kaksi poikaa, melko tarkalleen saman ikäiset minun ja pikkuveljeni kanssa. Vaikka yhteistä kieltä ei meillä lapsilla ollut, hyvin aina viihdyttiin ja Tsekinmatka oli…

4
Read More
LOMNICKÝ ŠTÍT 2634 M

Lomnický štít 2634 m – Slovakia

Kaipuu vuorille jäi kytemään vuodenvaihteessa Chamonix’hin tehdyn reissun jälkeen, joten ilahduimme suuresti kun huomasimme, että roadt rippimme varrella on upea Slovakian ja Puolan välimaastoon sijoittuva Tatran vuoristo. Googlen avustuksella selvisi nopeasti, että Slovakian toisiksi korkein vuori, Lomnický štít osuu reitillemme parhaiten ja sinne kulkee köysihissi kesäisin.   Vuoren huipulle pääseminen vaati jonkun verran etukäteistoimenpiteitä, joista ensimmäinen ja tärkein oli oikeanlaisen hissilipun varaaminen. Nettisivuilta neuvottiin varaamaan lippu Gopass-sivuston kautta ja sen pystyi tekemään aikaisintaan kuusi vuorokautta ennen haluttua ajankohtaa. Kuulostaa helpolta, mutta…

4
Read More
Wien Itävalta

24 tuntia Wienissä

Kun suunnitelmissa on vain yhden vuorokauden visiitti Itävallan pääkaupunkiin Wieniin, on vierailukohteet valittava tarkkaan. Me keskityimme ensisijaisesti ruokapuoleen ja tärkeimmäksi vierailukohteeksi valitsimme Unescon maailmanperintöluettelossakin olevan Schönbrunnin palatsin. Saavuimme sateiseen Wieniin aamupäivällä elokuisena sunnuntaina. Olimme valinneet majapaikaksi Pakat Suites hotellin, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä ydinkeskustasta ja aivan Belvere-puiston kupeessa, jossa sijaitsee kaksi upeaa barokkityylistä palatsia. Hotellia ympäröivät asuintalot ja meidän huoneemme ikkunat sekä parveke olivat sisäpihan puolella, joten suurempia näköaloja emme sieltä päässeet ihmettelemään. Hotelli oli erittäin siisti ja hiljainen,…

25
Read More