Tiedättekö sen tunteen, kun on löytänyt omasta mielestään jotain tosi kivaa ja hyödyllistä, mutta silti sen tiedon jakaminen eteenpäin arveluttaa hieman? Tätä kirjoittaessa on juuri sellainen tunne. Ehkä eniten siksi, että raha- ja pankkiasiat ovat jokaiselle hyvin henkilökohtaisia ja niihin liittyviä ohjeita jakavat varmasti parhaiten alan ammattilaiset, jollainen en itse ole. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan perustuu omiin kokemuksiimme.

Kokeilemme mielellämme uusia sovelluksia ja innostumme mielenkiintoisista startupeista. Kun rahoitusalalla työskentelevä tuttavamme kertoi saksalaisesta N26-pankista, jossa yksi kovimmista kriteereistä oli kuukausimaksuton debit Mastercard, jolla voit suorittaa maksuja ulkomailla ilman lisäkuluja, mielenkiintomme heräsi välittömästi.

Meillä on Visa ahkerassa käytössä ja hoidamme lähes kaiken matkailuun liittyvän asioinnin lentojen ja hotellien varauksesta lähtien sen kautta. Reissussa on aina ollut myös käteistä mukana enemmän tai vähemmän kohdemaasta riippuen. Kortteja on kuitenkin ollut vain yhdet molemmilla, sillä kahdelle maksulliselle luottokortille ei ole ollut matkojen ulkopuolella tarvetta.

N26 kuulosti kuitenkin melkein liian hyvältä ollakseen totta. Kuukausimaksuton kortti, debit-maksuominaisuuksilla, lähimaksumahdollisuudella, ilmaisilla ulkomaanmaksuilla 19 eri valuutalla, reaaliaikaiset tilisiirrot sekä mobiiliapplikaatio, jolla voit hallinnoida korttia. Ainoastaan automaattinostoista veloitetaan 1,7 % noston suuruudesta, mikäli nostettava valuutta ei ole euro.

Miten homma toimii käytännössä?

Rekisteröintiprosessi on muuttunut tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen. Voit lukea tästä muutoksesta ja muista uusista ominaisuuksista tuoreemmasta artikkelistamme.

N26 mainoslause kertoo, että saat pankkitilin auki vain kahdeksassa minuutissa. Nettisivujen simppeli rekisteröintilomake on nopea täyttää ja sen kautta tulevat ohjeet mobiiliapplikaation lataamiseen. Rekisteröinnin viimeinen vaihe on soittaa mobiiliapplikaation kautta tunnistautumispalveluita tarjoavan IDnow:n asiakaspalveluun. Minulle vastattiin heti, Ilkka joutui jonottelemaan 10–20 minuuttia.

Kun videopuhelu käynnistyi, kuvassa näkyi selkeää englantia puhuva asiakaspalvelija. Hän otti kuvan minusta ja varmisti vielä puhelimitse nimen, sähköpostiosoitteen, syntymäajan sekä passin numeron. Videohaastattelun jännittävin kohta oli se, kun asiakaspalvelija käänsi kameran ja pyysi pitämään passia tietyssä asennossa, että hän saa kuvattua sen. Kuumottavinta oli se, että passi skannataan läpikotaisin turvahologrammeja myöten

Kortin käyttöönotto

Noin viikon kuluttua rekisteröinnistä posti toi huomaamattoman kirjekuoren, josta löytyi tyylikäs läpikuultava kortti. Kortin aktivointi onnistui helposti mobiiliapplikaation kautta, jonne syötettiin kortin numero ja valittiin PIN-koodi. Applikaatiossa näkyi myös tilinumero, jonka kautta kortille voidaan siirtää rahaa joko N26 käyttäjien välillä tai verkkopankin kautta. PIN-koodin aktivointi edellytti käyntiä pankkiautomaatilla kerran, joten kävin suorittamassa sen ja testasin samalla rahan nostamista, jota olin aiemmin siirtänyt tilille verkkopankin kautta. Tämä johtuu siitä, että Suomessa kauppojen maksupäätteet eivät ota verkkoyhteyttä pankkiin tarkistaakseen PIN-koodia, vaan maksupääte tarkistaa että annettu PIN on sama, joka on talletettu kortille. Sensijaan pankkiautomaatit ottavat aina yhteyden pankkiin ja jos PIN täsmää, se talletetaan kortille. Tästä syystä automaatilla on käytävä “päivittämässä” kortti kun on vaihtanut PIN-koodinsa applikaatiossa. Kaikki pelasi täysin ongelmitta. Sain reaaliajassa notifikaatioita tapahtumista ja kävin myös kaupassa tekemässä ostoksia lähimaksulla, joka sekin sujui täysin normaaliin tapaan.

N26 - Uudenlainen mobiilipankki ja ilmainen debit Mastercard 1

Eniten tässä mietitytti omien henkilötietojen ja passin tietojen antaminen ulkomaille, mutta kuinkakohan monta kertaa passini on valokopioitu lukemattomissa hotelleissa, joissa olen vieraillut? Ja miten tietoturvallisesti näitä printtejä on säilytetty? Kuinka monessa applikaatiossa Visa-korttini numerot ovat ja miten niiden tietoturva on suojattu? EU:n tietosuojauudistus asettaa myös rekistereiden pitäjille ja palveluntarjoajille entistä tiukempia vastuita henkilötietojen käsittelyyn.

Tällä uudella kortilla voin itse määritellä, kuinka paljon siirrän sinne rahaa, missä se toimii ja jos kortti varastetaan, voin sulkea sen applikaatiolla välittömästi.

N26 - Uudenlainen mobiilipankki ja ilmainen debit Mastercard 2

Kortista löytyy maksullinen versio, josta löytyy enemmän ominaisuuksia. Nettisivuilta löytyy hyvin lisätietoa.

Mitä hyödyn tämä kertomisesta?

Mielestäni tämä on täydellinen ratkaisu rinnakkaiskorttia harkitsevalle. Voit rauhassa pohtia, onko prosessi sellainen, jonka uskallat läpikäydä ja luovuttaa tietosi ulkomaalaiselle mobiilipankille. Mielelläni kuulen myös, jos kortin tai pankin kanssa on ollut ongelmia.

Ilkka otti meistä kortin ensimmäisenä käyttöön ja sai minut kutsuessaan 15 euroa rahaa tililleen. Jos haluat kutsun kauttamme, jätä meille sähköpostiosoitteesi tai laita viestiä netammelat(ät)gmail.com.

Päivitys syyskuu 2020: N26 ei valitettavasti enää maksa uusille asiakkailleen lainkaan palkkiota. Suosittelija saa kuitenkin edelleen 5 € palkkion. Voit edelleen käyttää koodiamme liittyessäsi N26:n asiakkaaksi. Olemme kiitollisia avustasi!

N26 - Uudenlainen mobiilipankki ja ilmainen debit Mastercard 3

Olen käyttänyt korttiani nyt jo reilun kuukauden verran niin ulkomailla kuin Suomessakin. Nostanut automaatista rahaa Amsterdamissa ja maksanut ostoksia useissa eri paikoissa. Mitään ongelmia kortin kanssa ei ole ollut. Lähimaksuominaisuus on toiminut myös hienosti. Maksutapahtumat näkyvät applikaatiossa selvästi ja reaaliajassa. Applikaatio toimii sormenjälkitunnistuksella, joka täytyy uusia kerran kuukaudessa. Vaihtoehtoisesti voit kirjautua sisään aina salasanalla.

Apple Pay

Apple Pay rantautui vastikään Suomeen. Valitettavasti siihen saa liitettyä toistaiseksi ainoastaan Nordean ja ST1:n MasterCardin. N26:n tiedotteiden ja uutisten seuraajana huomasimme, että samoihin aikoihin N26 hyväksyttiin Ranskassa Apple Payn maksukortiksi. Tämä innosti tonkimaan asiaa lisää, ja kyllä! Huhuja on ilmassa, että lähitulevaisuudessa N26:sta tulisi myös Suomessa yksi Apple Payn hyväksymä kortti. Kombo kuulostaa muikealta!

EDIT:

15.11. Julkaistiin tiedote, jossa kerrottiin, että N26 toimii nyt Suomessa Apple Pay -maksukorttina. Tätä oli heti pakko testata ja toimihan se!

16.11. N26 julkaisi Black-kortin Suomessa, lisätietoa löytyy heidän nettisivuiltaan.

Lue myös: