Mediamatka Go Saimaa

Suomen matkailun katsotaan alkaneen Imatralta noin 200 vuotta sitten, joten oli korkea aika lähteä tutustumaan tähän itärajan tuntumassa sijaitsevaan kaupunkiin.

Matkamme alkoi Helsingistä junakyydillä Lappeenrantaan. Matkustamme junalla melko harvoin, mutta aina kyytiin hypätessä muistamme, miten kätevää junamatkailu on. Pitäisi harrastaa sitä ehdottomasti useammin.

Olimme saaneet junaliput VR:ltä ravintolavaunun yläkerrassa sijaitsevaan Ekstra-luokkaan, jossa oli reilummin tilaa, hyvät näköalat toisesta kerroksesta ja sinne pystyi tilaamaan myös ruokaa ravintolavaunusta.

Kahden tunnin junamatka Lappeenrantaan hurahti nopeasti töitä tehdessä ja perillä meitä olivat vastassa Kaikki maanosat -blogin Anu ja Petri sekä Go Saimaan edustaja.

Lappeenranta

Saimaan vesistöalueen eteläpuolella sijaitsevassa Lappeenrannassa asuu noin 73 000 ihmistä. Kaupungin satamaan rakennetaan vuosittain hiekkalinna, joka on yksi maailman suurimpia. Suosittua TV-sarjaa Sorjonen on myös kuvattu tässä kaupungissa.

Majurska-kahvila

Kierroksemme alkoi hurmaavasta Majurskan kahvilasta, joka toimii 1800-luvun puolivälissä rakennetussa talossa Lappeenrannan linnoituksilla. Kahvilan klassikoita ovat rahka-, omena- ja marjatortut. Myös toscapulla ja raparperipiirakka veivät kielen mennessään.

Kahvilan sisustus vie aikamatkalle useiden vuosikymmenien taakse ja samoissa tiloissa myydään myös käsityö- ja sisustustarvikkeita. Majurska-kahvila on auki vuoden ympäri muutamia joulupäiviä lukuunottamatta.

Lappeenrannan linnoitus

Tämä historiallinen alue on rakennettu 1600-luvulla ja nykyisin sen alueella sijaitsevissa rakennuksissa on Majurska-kahvilan lisäksi museotoimintaa, konsertteja, näyttelyitä ja muita kulttuuritapahtumia.

Lappeenrannan vanhin talo löytyy Majurska-taloa vastapäätä. Parin rakennuksen päässä sijaitsee vuonna 1785 rakennettu Pyhän Nikolauksen kirkko, joka on Suomen vanhin ortodoksikirkko. Komendantin talon pihalta löytyy vielä jalkapuut ja kehruuhuoneen tiloissa pääsee nykyisin lounastamaan.

Alueen asuintalot ovat Lappeenrannan kaupungin omistuksessa ja niitä vuokrataan asukkaille. Alue onkin todella suosittu ja näihin vuokra-asuntoihin pääsevät vain onnekkaimmat.

Lappeenrannan satama
Linnoituksilta avautuu hieno näkymä Lappeenrannan satamaan

Imatra

Lappeenrannasta on matkaa Imatralle noin 40 kilometriä. Imatra sijaitsee Vuoksen rannalla ja joki on merkittävä osa kaupunkimaisemaa. Asukkaita kaupungissa on tällä hetkellä noin 24 000. Väestönkasvu on valitettavasti negatiivista, sillä rajan takaa ei esimerkiksi tule turisteja samalla tavalla kuin aiemmin.

Kaupunki koostuu kolmesta keskustasta, joista Mansikkala on se virallinen. Alueella on paljon pientaloja ja Vuoksen ympäristössä on kauniita omakotitaloalueita. Luonto ja rauhallisuus ovat vahvasti läsnä tässä kaupungissa.

Vuoksen kalastuspuisto

Keidas keskellä kaupunkia on todella kuvaava slogan tälle kohteelle, sillä se sijaitsee kivenheiton päässä keskustan vilinästä. Vuoksen Kalastuspuiston sydämenä toimii ravintola Wanha Virveli, jonka viihtyisällä terassilla voi istua nauttimassa kiireettömästi kahvila-ravintolan antimista sekä edessä aukeavista upeista maisemista.

Majoittujille löytyy leirintäalueen ja matkailuautopaikkojen lisäksi eritasoisia mökkejä ja aktiviteetteja hakeville lukuisia eri vaihtoehtoja.

Me vuokrasimme maastopyörät ja lähdimme kiertämään kaunista maisemareittiä Vuoksen rantoja pitkin. Helppoina vaihtoehtoina löytyy noin seitsemän ja 13 kilometrin reitit, joiden molempien varrelle saa yhdistettyä Imatrankosken sillan ylityksen.

Vesiaktiviteeteista erityisen hauskalta näytti vesipyöräily ja myös sup-laudoilla pääsee melomaan Vuokselle, kun muistaa pysytellä kovimmista virtauskohdista loitolla.

Taitavimmat pääsevät testaamaan taitojaan wakeboardingin osalta ja myös vesihiihtoa sekä nakkiveneilyä oli tarjolla. Varusteita löytyi vuokralle monipuolisesti, joten täällä jos jossain saa varmasti onnistuneen aktiviteettipäivän isommallekin porukalle.

Vauhdikkaan päivän päätteeksi pääsimme saunomaan ja uimaan. Saunatilat on mahdollista vuokrata ja sinne saa tilattua ravintolasta ruuat ja juomat sekä halutessaan myös ohjelmaa esimerkiksi artistin muodossa.

Vuoksen viimeinen lautturi

Varpasaaren laiturista, Vuoksen kalastuspuiston yhteydestä löytyy lautta ja sen kuljettajana toimii Taisto Kainulainen. Lautta on ollut liikenteessä jo lähes 30 vuotta ja Taisto on kuljettanut Vuoksen risteilyillä kymmeniä tuhansia matkustajia.

Yksi viimeisimmistä elokuvista, joka on tuotettu vielä vapaan Venäjän aikana, kertoo lisää Taiston ja Vuoksen tarinaa.

Imatrankoski

Vuoksi on joki, joka on syntynyt noin 5700 vuotta sitten. Saimaan vesistö laskee sen kautta Laatokkaan ja päätyy lopulta Nevajoen kautta takaisin Itämereen. Saimaan ja Laatokan korkeusero on noin 70 metriä.

Imatrankoski on paitsi upea nähtävyys se on samalla myös Suomen suurin vesivoimalaitos.

Yleisölle järjestetään koskinäytöksiä, jolloin padot avataan ja vesi pääsee virtaamaan valtoimenaan. Meidän vierailuaikana vedenpinta oli niin korkealla, että Imatrankoski sai virrata vapaasti ja se oli kyllä kertakaikkisen hieno elämys. Veden voima on hurja ja kosken ääni korvia huumaava.

Kruununpuisto

Suomen vanhin luonnonsuojelualue löytyy aivan kosken viereltä ja sen pauhuja kuunnellessa voi hetkeksi pysähtyä hieman vakavamman aiheen äärelle katselemaan Imatran Impi -patsasta, joka on pystytetty kaikkien itsemurhan Imatrankoskeen hyppäämällä tehneiden muistoksi.

Iloisempien aiheiden äärelle pääsee katsellessa kaupunkipuroa, jonka kautta taimenet pääsevät ohittamaan padon ja kutemaan.

Kun matkaa jatkaa kosken alajuoksulle päin, voi löytää harvinaisia jokihiidenkirnuja kauniin luontopolun varrelta. Joen toiselta puolelta löytyy Venäjän keisariperheiden vierailujen ajoilta kallioihin kaiverrettuja nimikirjoituksia.

Imatran Valtionhotelli

Yksi Imatran ehdottomasti hienoimmista nähtävyyksistä on upea, linnamainen Imatran Valtionhotelli. Meillä on ollut pitkään toivelistalla tämän rakennuksen näkeminen ja pääsimme nauttimaan sen monipuolisesta aamiaisesta sekä kierroksesta hotellinjohtajan kanssa.

Arkkitehti Usko Nyströmin suunnittelema hotelli on valmistunut vuonna 1903 ja sen rakentaminen on kestänyt vain kaksi vuotta. Hotelli on ollut korona-ajan poikkeusta ja sota-aikoja lukuun ottamatta aina avoinna matkailukäytössä.

Hotellin eri kerrokset huokuvat historiaa ja siellä tepastelee kuulemma myös ystävällinen kummitusrouva. Tarkkasilmäisimmät löytävät katolta kissan ja hotellin eri tiloihin on jätetty ilahduttavan paljon näkyviin kurkistuksia alkuperäisiin pintoihin.

Scandic-ketjuun kuuluvan hotellin linnarakennuksesta löytyy yli 50 erilaista huonetta ja uudemmalta puolelta vielä yli 70 huonetta lisää sekä kylpyläosasto. Hotellin asiakkaille löytyy myös ravintola, yökerho, kokoustiloja ja tietysti ihan hotellin vieressä virtaava upea Imatrankoski.

Lopuksi

Imatran ja Lappeenrannan alueelta löytyy valtavasti mielenkiintoista nähtävää ja aktiviteetteja niin rauhalliseen kuin vauhdikkaaseen makuun.

Kävimme testaamassa Mellonmäen portaat matkamme päätteeksi ja niissä saa tehokkaiden treenien lisäksi nauttia myös upeista maisemista.

Nappaa tästä vinkit talteen ja lue lisää Go Saimaan sivuilta. Imatralle pääset kätevästi junalla Helsingistä kahdessa ja puolessa tunnissa tai omalla autolla alle kolmessa tunnissa.

Suosittuina tapahtumina mainittakoon mm. heinäkuussa pidettävä Imatranajo, joka kerää moottoriurheilusta innostuneita Imatralle ympäri Euroopan. Kävimme ajamassa katuradan ympäri ja siellä oli jo valmistelut hyvässä vauhdissa.

Lue myös muiden matkabloggaajien jutut Imatralta

Etelä-Karjalan eksotiikkaa: Imatra ja Lappeenranta
Vuoksen Kalastuspuisto: keidas keskellä kaupunkia
Upea Imatran Valtionhotelli ja sen mieletön historia
Imatrankoski ja muut Imatran nähtävyydet
Vesiaktiviteetteja Imatralla
Imatra ja sen koski – Suomen vanhin matkailunähtävyys
Mitä tehdä ja kokea Imatralla? Tässä vinkit kesälomalle
Viikonloppu Etelä-Karjalassa: Lappeenranta ja Imatra