Savonlinnan Oopperajuhlat ovat kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma, joka järjestetään vuosittain Savonlinnassa. Oopperajuhlissa vierailee kuukauden aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä nauttimassa monipuolisesta oopperaohjelmistosta
Kävimme ystäväni Tanjan kanssa katsomassa kesän 2018 oman uutuustuotannon, Pjotr Tshaikovskin Patarouvan. Olavinlinnan upeat puitteet tekivät minuun, ensikertalaiseen suuren vaikutuksen. Heinäkuun paahtavassa helteessä kevyt vaatetus, hyvät (tasapohjaiset) kengät, viuhka ja vesipullo olivat ensiarvoisen tärkeät varusteet. Tanja, joka on vieraillut jo useana kesänä oopperajuhlilla, kirjoitti arvion, jonka kautta pääset mukaan Patarouvan tunnelmaan.
Upeiden kuvien lähde on Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki, kuvaajat ovat mainittu erikseen kuvien alla (ylin kuva: Valtteri Hirvonen).
Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Näin käy myös Tshaikovskin Patarouvassa, oopperassa, joka nivoo yhteen teemoja rakkaudesta, kuolemasta, pakkomielteistä ja pelihimosta.
Tarinan renttu on Hermann. Hermann haluaa paljon ja suhtautuu haluamiinsa asioihin vähintäänkin pakonomaisesti. Hermann rakastuu, tai ainakin kuvittelee rakastuvansa, kuvankauniiseen Lizaan. Näin siitäkin huolimatta, että Liza on jo lupautunut vaimoksi toiselle miehelle, ruhtinas Jeletskille. Ruhtinas menettää kihlattunsa, kun Liza lankeaa Hermannin pauloihin, vain huomatakseen myöhemmin, ettei välttämättä olisi kannattanutkaan…
 |
| Kuva: Valtteri Hirvonen |
 |
| Kuva: Valtteri Hirvonen |
Saatuaan haluamansa, Hermannin mielenkiinto onkin nimittäin jo aivan toisaalla. Kiltin ja kunnollisen ruhtinas-kihlattunsa jättänyt Liza huomaa hyvin pian jääneensä auttamattomasti kakkoseksi Hermannin elämässä, kun pakkomielle pelaamiseen ja ennen kaikkea kolmeen salaperäiseen pelikorttiin ajavat kaiken edelle. Siitä huolimatta Liza ei lakkaa rakastamasta Hermannia ja odottamasta yhteistä elämää ja tulevaisuutta hänen kanssaan.
Peliriippuvuus ja päähänpinttymä kolmesta varman voiton tuovasta pelikortista ei lopulta vie kuolemaan ainoastaan Hermannia itseään, vaan myös Lizan sekä tämän isoäidin, kreivittären, jonka hallussa pelikorttien salaisuus oli – aina hautaan saakka.
Lähes 3½-tuntisessa Patarouvassa juoni kulkee kepeän ja aurinkoisen alun kautta paikoin jopa karnevalistiseen tunnelmaan värien, valojen, tanssin, mahtipontisten kuorokohtausten ja koskettavien aarioiden myötä. Kertomuksen edetessä siinä ajaudutaan koko ajan koti tummempia ja synkempiä sävyjä; suuntana vääjäämättömästi kuolema. Kuolemaa ei kuitenkaan, ainakaan tässä ohjauksessa, voi nähdä ”paha saa palkkansa” -opetuksen kaltaisena päätöksenä tarinalle. Hermannin ja Lizan rakkaustarina tässä elämässä oli tuhoon tuomittu, mutta kuolema yhdisti parin uudelleen.
 |
| Kuva: Soila Puurtinen |
 |
| Kuva: Soila Puurtinen |
Patarouva oli elämys niin katseltuna kuin kuultunakin. Jere Erkkilän ohjaus johdatteli yleisön 1890-luvun Pietariin – aikamatkaa tukivat täydellisesti Erika Turusen yltäkylläisen runsaat puvut ja Jani Uljaan lavastus, joka oli suunniteltu Olavinlinnan ainutlaatuiseen miljööseen täydellisesti. Yksi esityksen hienoimmista visuaalisista elämyksistä oli Olavinlinnan muureihin valoilla taituroitu ilotulitus, joka oli valaistuksesta vastanneen William Ilesin käsialaa. Kirsikan kakkuun toi paikoin jopa akrobaattisia ulottuvuuksia saanut tanssi; sen oli tarinaan nivonut koreografi Reija Wäre. Aivan jokainen Patarouvan upeista solisteista ansaitsisi erityismaininnan niin ikään, samoin kuin oopperan loistava kuoro. Kapellimestari Aleksander Vederniko otti todellakin kaikki tehot irti niin orkesterista kuin jokaisesta lavalla käyneestä laulajastakin.
 |
| Kuva: Soila Puurtinen |
Vaikka muutamat eturivin oopperakriitikot tuomitsivat Patarouvan lähinnä keskikastin teokseksi, joku moitti sitä jopa sekavaksi, yleisö tuntui nauttivan siitä täysin rinnoin. Kuten mekin, tämän kesän viimeisessä esityksessä. Vaikka Patarouva on nimitasolla hyvinkin tunnettu teos, sitä ei todellakaan Suomessa ole kyllästymiseen asti esitetty. Jos niin onnellisesti kävisi, että se palaisi jonain tulevana kesänä Savonlinnan ohjelmistoon, olisin itse varmasti varaamassa siihen lippuja aivan ensimmäisten joukossa.
Kirjoittaja: Tanja Määttänen
 |
| Design: Tom Röllich |
8 comments
Oopperasta en niin välitä, mutta nuo kuvat! Tuonne tekisi mieli mennä ihan katselemaan muuten vaan 🙂
Oopperajuhlilla kannattaa vierailla. Oopperakokemus linnassa on ihan erityinen. Olen Savonlinnasta kotoisin ja olen päässyt oopperaan jo ihan lapsena. Kaverin siivellä pääsin ilmaispaikoille, silloin katsomo oli pienempi ja katto lepatti ja linnassa oli välillä tosi kylmä. Me ilmaislippulaiset istuimme kiviportailla, vällyt ja eväät mukana. Oi niitä aikoja. Tänä kesänä kävin puolison kanssa katsomassa Faustin ja hellepäivän iltana linnassa oli Tunnelmaa. Siinä tuli tuntematon vierustoveri tutuksi kun vierekkäin nökötettiin koko oopperan ajan.. Mutta minulle Olavinlinna on se Oikea oopperalava, esim. Kansallisooppera on sellainen talvinen korvike ?
Savonlinnan oopperajuhlat on koettava ainakin kerran elämässä. Itse en ole vielä käynyt oopperassa(!), joten tuolta olisi loistava aloittaa. Nauttisin varmasti täysin siemauksin linnan tunnelmasta ja kokemasi kaltaisesta esityksestä 🙂
Kiva, että tykkäsit kuvista! Tuo on mahtava kokemus jo pelkästään pukujen sekä tunnelman osalta!
Mahtavia oopperamuistoja lapsuudesta! Olet päässyt kokemaan tunnelmia molemmista ääripäistä 🙂 Olen samaa mieltä, että ehdottomasti kannattaa vierailla. Oli kyllä todella upea kokemus!
Wau, ehdottomasti! Ensi vuoden ohjelmisto on jo julkaistu ja parhaat majapaikat varataan nopeasti, joten kannattaa tsekata jo nyt tarjonta 🙂
Savonlinna on kiva kesäkaupunki ja Oopperajuhlien puitteet ovat kyllä linnan muodossa kohdallaan. Olen viettänyt kaupungissa aikoinaan useita viikonloppuja kavereiden luona, mutta oopperaan eksyimme vain kerran. Tuolloin esitys oli Puccinin Turandot. Esityksen ajaksi sattui voimakas ukonilma. Sade rummutti kevyeen katokseen niin voimakkaasti, että esitys keskeytettiin hetkeksi. Tosiaan sateen pauhu oli niin kova, että musiikki jäi sen jalkoihin. Tästä huolimatta kokemus oli hieno. Kivasti saimme vielä liput VIP-alueelle Oopperajuhlilla kesätöissä olleellta kaverilta.
Oho! Teillä on ollut sitten ihan toisen ääripään sääkokemuksia. Aika hurjalta kuulosti. VIP-alue tuli meillekin tutuksi ja onneksi, sillä muille juomapisteille oli aikamoinen ryysis.