Kauan ja hartaasti odotettu lomamme koitti vihdoin elokuussa ja oli meidän vuoromme seikkailla. Ja kyllä, on pitkä aika olla reissaamatta kesä- ja heinäkuussa, kun muut jakavat ihania lomakuvia. Uusi road trip oli kummitellut haaveissa keväästä saakka ja ainoat raamit reissulle asettivat lennot Helsingistä Muncheniin sekä Billundista Helsinkiin. Välissä oli 10 päivää aikaa ja matkan loppupäässä tulisimme viettämään aikaa enemmän Tanskan puolella.

Reissun ensimmäinen päivä muodostui varsin mielenkiintoiseksi ja vaiherikkaaksi ja illalla huomasimme, että olemme olleet saman päivän aikana kuudessa eri maassa! Liechtenstein näistä oli uusi maa Katrille, muut olivat enemmän tai vähemmän tuttuja ennestään.

Suomi

Lentomme Tukholmaan lähti Helsinki-Vantaan ykkösterminaalista klo 8. Lentolippujen hintavertailua tehdessämme huomasimme tämän nopean vaihdon sisältävän menolennon Tukholman kautta Muncheniin, eikä sen hinta ollut laukkuineen kun noin 80 euroa per henkilö.

Arlandassa nopea vaihto

Ruotsi

Arlandan lentokentallä on tullut pyörittyä joskus jopa 18 tuntia, joten tämä vaihto oli kaikessa nopeudessaan ja helppoudessaan toinen ääripää. Jatkoimme matkaa nimittäin samalta portilta ja samalla koneella! Koneesta piti tietysti poistua välillä, mutta vaihto oli niin ripeä, että juuri ja juuri ehdimme käydä veskissä sekä hoitamassa pikaiset ostokset.

Saksa

Lento Muncheniin sujui aikataulussaan ja kun olimme selvinneet kenttäjunista, löysimme opasteiden ansiosta aika helposti auton vuokrauksen. Tästä alkoi päivän ärsyttävimmät tunnit, kun ensimmäinen auto jouduttiin vaihtamaan toiseen eikä toisenkaan kanssa lähtö sujunut ihan mutkattomasti. Ehkä näistä lisää vielä toisessa postauksessa auton vuokraukseen liittyvistä huomioista. Matkaan kuitenkin päästiin ja vielä tässäkään vaiheessa emme tienneet, missä yöpyisimme.

Munchenin lentokentällä
Europcarin huolto pelaa

Itävalta

Tiedättehän sen tunteen, kun matkustatte jonnekin itsellenne rakkaaseen paikkaan ja suu leviää sellaiseen hymyyn, että korviin sattuu. Alppien näkeminen saa itselleni tämän reaktion ja se on joka kerralla yhtä sykädyttävää. Itävallan rajalta ostimme tarrat niin Itävallan kuin Sveitsin moottoriteille oikeuttavaan ajoon. Ajomatkan aikana ensimmäisen majapaikkamme kohde alkoi hahmottumaan, mutta vielä piti saada illallista jostain.

Alpit <3

Liechtenstein

Tämä kääpiövaltio on niin kätevästi Itävallan ja Sveitsin välissä, että siellä oli helppo vierailla. Vuoren rinteellä sijainnut ravintola Kainer tarjosi meille juuri sopivaa evästä rankan matkustuspäivän jälkeen ja lisäksi saimme nautiskella upeista näköaloista. Joku olikin arvioissa kirjoittanut, että näköala ravintolalla. Kävimme kuvaamassa myös Vaduzin linnan, jonka jälkeen oli aika jatkaa matkaa.

Vaduzin linna

Sveitsi

Paikka nimeltä Säntis antoi meille suuntaviivat seuraavan majapaikan sijaintiin ja löysimmekin kivan hotellin nimeltä Sporthotel Toggenburg Wildhausin kylästä. Parkkitilaa löytyi hotellin pihasta, majoitus sisälsi aamupalan ja sisäänkirjautumisen yhteydessä mukaan annettiin vielä drinkkiliput. Kun olimme saaneet tavarat huoneeseen, kävimme nautiskelemassa oluet ja kuohujuomat samalla ihmetellen, että tapahtuiko tämä kaikki todella yhden päivän aikana.

Alpit <3