Aleksin joulukadun avajaisia vietettiin tänä vuonna jo 69. kertaa. Avajaiset käynnistyivät juhlallisuuksilla Senaatintorilla, jonne lauluesityksiä ja puheita oli kokoontunut kuuntelemaan arviolta jopa 50.000 ihmistä. Avajaisseremonian huipennus oli Joulupukin sekä Helsingin Pormestari Jan Vapaavuoren saapuminen paikalle. Lumen puuttuessa arvovieraat saapuivat paikalle museoratikalla.
Juhlallisuuksien ollessa käynnissä, me valmistauduimme Suurkirkon Unioninkadun puoleisella tasanteella broholminkoiriemme kanssa kulkueeseen, johon meidät oli kutsuttu mukaan jo neljättä kertaa. Saimme punaiset jouluviitat järjestäjiltä ja koirille olimme jo aiempina vuosina ommelleet myös punaiset nutut. Satavuotiaan Suomen kunniaksi niin ihmisten kuin koirienkin nuttuja koristivat tyylikkäät valot, joissa oli Suomen lippu. Valot meille sponsoroi ystävällisesti Clas Ohlson.
Kellon lähestyessä neljää meidät ohjattiin valmiiksi oikealle paikalle kulkueeseen, kuten kaikki muutkin siihen osallistuvat. Yksi näyttävimmistä osallistujista oli Suomen kansallisooppera, jonka tanssijoita kuljetti suuri näyttävästi koristeltu rekka. Kulkueeseen osallistui myös muita koiraporukoita sekä mm. IFK:n pelaajia.
Saimme kuunnella Joulupukin puheen aivan Suurkirkon portaiden juurelta ja yhdessä osallistuimme laskentaan kymmenestä yhteen, jonka jälkeen Jan Vapaavuori julisti joulukadun avautuneeksi. Upeat valot syttyivät sekä Aleksanterinkadulla, että Senaatintorin joulukuusessa. Kulkue lähti samalla liikkeelle ja me olimme aivan sen kärjessä. Edellämme kauempana kulkivat poliisihevoset.
Pienen jännityskertoimen nosti tänä vuonna takanamme kulkenut rumpuryhmä, jota koiramme säikähtivät aluksi. Onneksi broholminkoirat ovat itsevarmaa tekoa, joten alkuhässäkän jälkeen pääsimme nauttimaan itse kulkueesta ja yleisön viihdyttämisestä ihan keulapaikalla. Hymy siis korviin ja vilkutusta peliin! On ihan huikea tunne, että tuhannet ihmiset vilkuttavat ja kuvaavat juuri meitä kaikkia kulkueessa käveleviä. Lievä prinsessafiilis todellakin.
Ihanaa joulunaikaa kaikille toivottelevat Ne Tammelat!
















Vastaa