hiekkaranta

Venice Beach

Los Angeles – Venice Beach ja Santa Monica

Nämä rannat kuuluvat ehdottomasti näkemisen arvoisiin paikkoihin Los Angelesissa. Venice Beachilta löytyy värikästä katuelämää, kaikenlaisia liikkeitä, ravintoloita, Muscle Beach ja hieno pitkä laituri. Santa Monica on tunnettu laiturille rakennetusta huvipuistosta ja ympäröivästä hiekkarannasta. Me otimme helmikuisella reissullamme fillarit alle Marina Del Ray:sta. Suurkiitos kaverillemme pyörien lainasta! Ajoimme ensin viitisen kilometriä Venice Beachille, josta jatkoimme kohti Santa Monicaa. Matkaa näiden laitureiden välillä oli noin kolme kilometriä, joten pyöräily on kävelyn sijaan oivallinen vaihtoehto. Polkupyörällä matka sujui oikein mukavasti ja hiekkarannan tuntumassa…

26
Lue
kolibri Malibu USA

Malibu ja valaiden bongaus

Yhtenä haaveena meillä oli nähdä reissun aikana valaita ja harkitsimme jopa valaanbongausristeilyä tuohon tarkoitukseen. Sesonki valaiden näkemiselle on nimittäin parhaimmillaan, kun valaat ovat vaeltaneet ensin Alaskasta ohi Kalifornian rannikon kohti Meksikoa lisääntymään ja kevään aikana ne siirtyvät poikasineen takaisin ylös pohjoiseen. Myös Malibu ja Pacific Coast Highwayn ajaminen oli vielä tekemättä jääneissä asioissa, joten päätimme yhdistää nämä kaksi tavoitetta ja ajoimme viimeisenä Losi-päivänämme heti aamusta Malibuun. Valitsimme etukäteen kartalta neljä kohdetta, joista ensimmäisenä menimme El Matador State Beachille. Tätä rantaa…

0
Lue