IGTT toukokuu: Tänne haluaisin palata

Toukokuun IGTT eli Instagram Travel Thursday:n aihe on tänne haluaisin palata. Voisin lähteä kaikkiin käymiimme paikkoihin uudelleen, mutta koska kaikkia Instakuvia ei voi tänne millään linkittää, niin valitsin parhaita muistoja viime vuosilta.

IGTT toukokuu: Tänne haluaisin palata 1

Purjehdus Helsingin edustalla luksusjahdilla

Upea kaunis kesäpäivä, hyvää seuraa ja mahtavat puitteet kierrellä Helsingin edustalla. Meidän risteily lähti Hakaniemen rannasta ja kiertelimme Suomenlinnan ympäristössä, Katajanokan sekä Kaivopuiston edustalla päätyen lopulta Hernesaaren rantaan. Tämä on muuten myös kaikkien aikojen ensimmäinen kuva Ne Tammelat -Instatilillä.

No Title

No Description

Laskettelupäivä Chamonix’ssa

Näihin portaisiin liittyy ihania ja tuskallisia muistoja. Reidet olivat nimittäin aikamoista velliä, kun laskettelumonoilla kavuttiin ylös noita portaita ja sen jälkeen piti vielä jaksaa laskea vuorelta alas. Lähtisin kuitenkin koska vaan uudelleen kiipeämään noita, sillä ylhäältä avautuivat mitä upeimmat maisemat ja laskettelu noilla vuorilla on vaan jotain niin siistiä.

No Title

No Description

Los Angeles – Venice Beach

Auringonlaskut Los Angelesissa ovat huikeita. Tässä kohtaa oltiin pysäköity hampurilaiselle 17 km:n fillarointisession jälkeen. Tämä on yksi monista kuvista vuoden 2017 reissultamme Los Angelesiin & Las Vegasiin.

No Title

No Description

Levi

Laskettelureissut Suomessa ovat suuntautuneet kahtena viime vuonna Leville, joka ei ole ollenkaan pöllömpi paikka. Maaliskuussa on jo kohtalaisen lämmintä, joskin reissuille on sattunut vaihtelevasti niin erittäin hyvää kuin huonoakin säätä. Kaveriporukan seurassa pitkät viikonloput ovat hurahtaneet nopeasti ja Levin monipuolinen ravintolatarjonta on tullut hyvin tutuksi näillä reissuilla.

No Title

No Description

Meidän kesäpaikka Tanskassa

Vuotuinen broholminkoirien erikoisnäyttely järjestetään Tanskassa aina elokuussa. Tämä on loistava hetki tutustua Tanskaan paremmin ja olemmekin kierrelleet maata aika paljon autolla. Lempikohteemme sijaitsee ihanalla Ærøskøbingin saarella Tanskan eteläosassa. Kyseessä on Pluton kasvattajan koti, jossa saamme viettää autenttista tanskalaiselämää maatilalla aina muutaman päivän ajan vuodesta.

No Title

No Description

Ne Tammelat -Instagramiin tulee kuvia ja stooreja tasaiseen tahtiin, jos et vielä seuraa meitä, niin täältä löydymme!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda. Instagram Travel Thursday on joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä.

IGTT toukokuu: Tänne haluaisin palata 2

8 vastausta artikkeliin “IGTT toukokuu: Tänne haluaisin palata”

  1. Sa laine avatar

    Ihania muistoja sinulla instatili pullollaan! Laskettelupäivä kuva Chammoxissa ja Kööpenhaminan maalaistalo tuntuivat mielenkiintoisimmilta itselleni. Aika hurjat rappuset laskettelukohteessa tuonne ylös, ei voi muuta sanoa.

  2. Travelloverin Annika avatar

    Öö, tuota, itse en hiihdä, mutta miten minä olen ajatellut, että rinteisiin mentäisiin hissillä, ei kiivettäisi omin voimin…. Suloinen pihapiiri Tanskassa. Pitäisi kai sitäkin maata kierrellä Kööpenhaminan ulkopuolella.

  3. Ne Tammelat avatar

    Kiitos Sari! Kiipeäminen oli kyllä kaiken sen arvoista 🙂

  4. Ne Tammelat avatar

    Tuohon rappusten alapäähän pääsi hissillä ja upeat maisemat nähdäkseen piti kiivetä vielä ylemmäs. Sieltä tultiin kuitenkin samoja rappusia alaskin kävellen. Jotkut lajin harrastajat laittavat kyllä tuolla sukset reppuun ja ihan oikeasti kiipeävät saavuttaakseen koskemattomia puutereita. Se vaatii huimaa kuntoa.

    Kannattaa ehdottomasti ottaa Tanska haltuun autoilleen. Kirjoittelen myöhemmin lisää juttuja, mitä kaikkea nähtävää me ollaan siitä maasta löydetty.

  5. Terhi | VAGABONDA avatar

    Voiko tuollaisen Helsinki-risteilyn ostaa jostain, vai oliko kyseessä teidän oma jahti? Olisi aivan mahtavaa lähteä kaveriporukalla veneilemään Helsingin edustalle kauniina kesäpäivänä. Kuva Tanskasta on ihanan idyllinen, kyllä tuollaisessa pihapiirissä varmasti sielu lepää!

  6. Ne Tammelat avatar

    Ei valitettavasti ole omaa jahtia meillä 🙂 Tämä oli vuokrattu muutamaksi tunniksi ja jos en ihan väärin muista, niin hinta kieppui jossain 1500-2000 euron välissä. Oli kyllä hieno kokemus. Kannattaa kysyä tarjousta täältä: http://www.xoyacht.fi

  7. Paula Gaston avatar

    Purjetiminen ei ole valitettavasti minun juttu kun pelkään tulevani merisairaaksi, mutta kaikki muut näistä… kyllä kiitos! Etenkin nuo laskettelukohteet houkuttelisi. Venice Beach ei tehnyt minuun suurta vaikutusta mutta Los Angelesissa on vielä paikkoja joissa haluaisin käydä, vaikka siellä tuleekin pyörittyä useamman kerran vuodessa.

  8. Ne Tammelat avatar

    Laskettelukautta odotan minäkin kuin kuuta nousevaa! Toivottavasti ehtii ensi talvena mäkeen useamman kerran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *