Chamonix hurmaa suksilla ja ilman

Yhdistetty työ- ja vapaa-ajan reissu Ranskan Chamonix’hin päätti reissuvuotemme 2016 ja aloitti vuoden 2017 mitä kauneimmissa alppimaisemissa. Itselleni matka oli ensimmäinen kyseiseen kohteeseen ja Ranskaan ylipäätään, miehelleni Chamonix ja Ranska olivat jo ennestään tuttuja.

Sen kerran kun Alpeille mennään, niin eikös siellä kuulu lasketella – ajattelin. Tuumasta toimeen ja asiaa organisoimaan. Miehen työkaverin avustuksella löysin itselleni hiihto-oppaan, jonka avustuksella saisin lasketteluun varatusta päivästä parhaat tehot irti. Näillä suunnitelmilla siis pikalomalle kohti Ranskaa Geneven lentokentän kautta, jonne mieheni oli jo paria päivää aiemmin matkustanut.

Olin jo hyvissä ajoin ladannut puhelimeeni sovelluksen HEL (Helsinki Airport), jonne voi kätevästi lisätä oman matkansa valitsemalla sen lähtevien lentojen listalta. Sovellus näyttää tietoa lentokentän palveluista, odotusajasta turvatarkastuksessa, lähtöselvitystiskien numerot, terminaalin tiedot ja myöhemmin myös portin numeron. Alku lentokentällä sujuikin hyvin, kunnes tekstiviesti kertoi, että lento on 45 minuuttia myöhässä. Portilla tieto ei ollut päivitettynä, mutta asiakaspalveluhenkilö tiesi kertoa yksitellen asiaa kysyville ihmisille, ettei lento olisikaan niin paljoa myöhässä.

Sähköposti lennon myöhästymisestä tuli myöhemmin ja lopulta infotaululle vaihtui kokonaan toisen lennon tiedot ja porttia vaihdettiin viime tingassa. Seurasin mielenkiinnolla, mistä kanavasta saisin parasta ja ajan tasaisista tietoa; tekstiviesteillä, sähköpostitse, sovelluksesta, portilta vai kuulutuksista. Portit ja kuulutukset toimivat lopulta parhaiten ja matkustajat saatiin siirrettyä koneeseen pitkän bussimatkan jälkeen.

Kuljetusvaihtoehdot Genevesta Chamonix’hin

Oma tai vuokrattu auto on varmasti yksi parhaista vaihtoehdoista liikkua Alpeilla, mutta meillä sille ei ollut akuuttia tarvetta, joten valitsimme kuljetuksen Chamexpressilta. Geneven kentältä on noin tunnin matka (82 km) Chamonix’hin. Pientä säätöä ilmeni jo varaus- ja maksuvaiheessa, kun meistä toisen maksu ei näyttänyt menevän perille, mutta sitten maksu olikin veloitettu tuplana. Saimme myöhemmin tästä onneksi hyvityksen. Hintaa kuljetukselle tuli edestakaisin 78 euroa per henkilö. Mieheni kuljetus toimi ajallaan, mutta itse sain myöhässä olevan lentoni jatkeeksi myöhässä olevan kuljetuksen.

Ystävällinen asiakaspalveluhenkilö kävi kertomassa tilannetietoja ja vaikka autoja olisi pitänyt lähteä puolen tunnin välein, lopulta odottelin kyytiä yli tunnin lentokentällä. Hermostunut kuljettaja tuli lopulta paikalle kertoen, että oli etsinyt parkkipaikkaa 25 minuuttia. Tässä kohtaa jäi hieman ihmetyttämään, että eikö hän olisi voinut pysähtyä johonkin ja pyytää toista asiakaspalvelussa olevista ohjaamaan meitä matkustajia kyytiin. Ehkä tätä voisi jatkossa kehittää. Kuljettaja manasi vielä matkalla, että heitä ei ole riittävästi ja sen takia on hieman haastavaa pysyä aikatauluissa. Reitti tai hotellit eivät olleet hänelle tuttuja, joten pääsin hotellillemme lopulta pienen kiertoajelun jälkeen.

Paluumatkalle lähtiessä kuski oli jälleen pahasti aikataulusta myöhässä. Hotellimme respa ystävällisesti soitteli ja selvitteli muutamaankin otteeseen kuljetuksen aikataulua, joka lopulta tuli yli tunnin myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Onneksi olimme varanneet kentälle siirtymiseen aikaa reilusti, joten tämä ei vaikuttanut lentoomme. Vastaavia kuljetusyhtiöitä löytyy netistä, joten vertailu on enemmän kuin suositeltavaa tämän kokemuksen perusteella. Joka tapauksessa kuljetus kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä minibusseissa oli tilaa rajallisesti ja etusijalla ovat kyydin varanneet matkustajat.

Harvinaisen heikon lumitilanteen vuoksi alueella oli vain muutamia laskettelukeskuksia auki, joista ensimmäisenä suuntasin Les Planards -nimiselle alueelle. Tämä rinne oli aivan Chamonix’n keskustan tuntumassa, joten vuokraamosta oli lyhyt matka kantaa kävellen sukset rinteen juurelle, ostaa lippu ja hypätä sompahissin vietäväksi. Vaikka edellisestä laskettelukerrasta oli vierähtänyt lähes 20 vuotta, oli selvää, että tämä erittäin helppo ja aloittelijoille suunnattu mäki ei tarjoa riittävästi haasteita loppupäiväksi.

Hiihto-oppaani vapautui klo 12 maissa ja lähdimme autolla kohti Grands Montetsin hiihtoaluetta. Hieman epäuskoinen fiilis valtasi mielen, kun lunta ei näkynyt missään kulkiessamme läpi parkkialueen kohti hissejä. Gondolihissistäkin avautuivat upeat vihertävät rinnemaisemat. Perille päästyämme tuntui, kuin minut olisi tiputettu ihan eri maailmaan. Mieletön auringonpaiste, hurjan paljon laskettelijoita ja valkoisia rinteitä joka puolella. Ei muuta kun sukset jalkaan ja menoksi.

Pari rinnettä laskettuamme oppaani oli sitä mieltä, että olemme valmiita siirtymään ylemmäksi kohti huippua. Klunk. Toisen gondolihissimatkan jälkeen maisemat olivat hengästyttävän upeat. Kävelimme rappuset ylös maisematasanteelle ja vaikka se oli painavat monot jalassa raskasta, palkitsivat maisemat sen kaiken monin kerroin 3275 metrin korkeudessa.

Paluumatka alas oli tietysti tehtävä suksilla ja reitti kulki Rognonsin jäätikön kautta. Muutama volttikin tuli heitettyä matkalla ja kivien väistely asetti reitille hieman lisähaasteita, mutta fiilis kaikesta jälkikäteen oli ihan pakahduttava. Tulin todella alas sieltä ihan itse! Tai, no hiihto-oppaan kanssa, mutta omilla suksilla ja hyvällä kannustuksella. Laskettelukärpänen puraisi kyllä nyt pahemman kerran ja tuonne on vielä päästävä takaisin. Loppupäivä meni korvasta korvaan ulottuva hymy naamalla, eikä se ole oikein vieläkään poistunut, kun niitä hetkiä kertaa uudelleen ja uudelleen. Selvisin todella vähillä kolhuilla, muutama mustelma jaloissa ja varpaasta nahkat rullalla hiertäneen sukan vuoksi. Seuraavana päivänä samalla jäätiköllä oli tapahtunut hiihto-onnettomuus, jossa hieman minua nuorempi ranskalaismies oli ajautunut ulos rinteestä ja menehtynyt.

Työpäivän jälkeen suuntasimme Chamonix’n keskustaan kohti Aiguille du Midi -nimisen köysiradan lähtöasemaa. Jono oli aika pitkä, joten kävimme vielä syömässä ja keräämässä rohkeutta Monkey-ravintolassa. Lounashetken jälkeen jono olikin jo lyhentynyt, joten siirryimme ostamaan lippuja ja odottelemaan omaa vuoroamme. Vaunuun mahtui kerrallaan noin 20 henkeä, joten tunnelma oli kohtalaisen tiivis. Ylös siirryttiin kahdella eri kyydillä, joista ensimmäisen pysäkki oli 2317 metrin korkeudessa. Matkan tunnelmaa kevensi mukavasti jonkun kanssatoverin pieru ahtaassa vaunussa ja hajusta päätellen meillä oli onni päästä myös jatkomatka samassa seurassa.

Köysiradan toisen osuuden historia on vähintäänkin mielenkiintoinen. Vuonna 1954 30 vuoriopasta nostivat kahdessa päivässä 1700 metrin ja yli tonnin painoisen kaapelin Aiguille du Midin huipulle. Köysiratayhteys valmistui vuonna 1955. Paikan nähneenä tuo urakka tuntuu ihan käsittämättömän kovalta jutulta. Chamonix’ssa on muuten myös museo, jossa pääsee tutustumaan tarkemmin tähän kaikkeen.

Yllättävän kevyesti ja ilman sen suurempaa heiluntaa pääsimme ylös saakka, jossa meille annettiin numerolappu käteen. Tällä osaisimme valita oikean vaunun takaisin tullessa ja henkilömäärä jakautuisi niissä tasaisesti. Ylhäällä meitä odotti suuri, tukevan oloinen rakennus, jossa oli useita eri maisematasanteita. Leveän sillan kautta pääsimme vielä toiseen tilaan, josta lähti hissi näköalapaikan huipulle. Pieni hissi johdatteli meidät nopeasti huipulle 3842 metrin korkeuteen, eikä varmaan tarvitse mainita, että maisemat olivat sanoinkuvaamattomat. Selkeän sään ansiosta Mont Blancin huippu ja muut upeat vuoret ympärillämme erottuivat selkeästi. Annetaan kuvien puhua puolestaan.

Lasikuutio, nimeltään “Step into the Void”, oli harmillisesti juuri mennyt kiinni, emmekä päässeet ottamaan siinä kuvia, mutta upean auringonlaskun sävyttämiä vuoria ihaillessa tuo asia unohtui nopeasti. Kuutio on avattu vuonna 2013 ja sen alla on kilometri pudotusta. On varmasti vaikuttava kokemus seistä siinä poseeraamassa!

Saimme nauttia huippumaisemista reilun tunnin verran, kunnes olisi kyytimme vuoro. Valokuvia tuli otettua hurja määrä ja olipa vuoren huipulla Pokémonejakin. Vaunukyyti alaspäin meni ensimmäisen osuuden osalta rauhallisesti. Toisen osuuden matkalla olleet pilarit aiheuttivat aikamoisen tärinän vaunun mentyä niiden ohi ja tuntui siltä, että kuljettajakin oli hankkinut kannuksensa Linnanmäen vuoristoradan jarrumiehenä. Naurun ja kiljunnan täyteinen loppumatka meni onneksi nopeasti ja oli oikein mukavaa olla taas maan pinnalla.

Viimeisen päivämme ohjelmanumeroksi valikoitui päivällä ihan sattumalta näkemämme kaverin vinkistä junamatka jäätikölle. Emme olleet ehtineet etukäteen tutustumaan tähän ollenkaan, joten suuntasimme juna-asemalle lippuostoksille ja pienen säädön jälkeen istuimme väljässä junassa – junanpenkkien asennosta päätellen – matkalla jonnekin todella korkealle. Matkalla saimme ihastella lähietäisyydeltä vuoren rinnettä ja sen vähäistä kasvillisuutta. Puut taistelivat elintilastaan toistensa kanssa ja rinne näytti todella karulta.

Ravintoloista, majoituksesta ja shoppailusta kerromme lisää seuraavassa postauksessamme.