Archive

Camaro USA road trip

Los Angeles -vinkit autoiluun pähkinänkuoressa

Vuokraa auto, ei haittaa, jos se on tehokas Kaikki, mikä on yli 10 kilometrin päässä, on kaukana Hyppää liikenteen imuun ja toimi kuten paikalliset, myös motarilla Jos jäät jahkailemaan, sinut ohitetaan sieltä mistä mahtuu ja ehkä myös tööttäillään Kaupunki on jättimäisen iso, varaa aikaa siirtymisiin Autoja on valtavasti sekä motareilla, että pienemmillä teillä, myös ruuhka-aikojen ulkopuolella Parkkitilan löytäminen on yllättävän helppoa, paikat ovat maksullisia (suht edullisia), mutta monet kaupat kuittavat parkkilipun Navigaattori tai vastaava on välttämätön, kartanlukija plussaa Useimmilta motareilta…

0
Lue
Airhelp

Kun lentosuunnitelmat eivät mene putkeen

Kirjoitettu 20.2.2017 kello 20–22. Terveisiä Tukholmasta, Arlandan lentokentältä, jossa olemme tällä hetkellä viettäneet jo yli 12 tuntia. Aamulla saavuimme kello 9.05 toiveikkaina ja kärsivällisinä odottelemaan kello 14 lähteväksi suunniteltua jatkolentoamme Los Angelesiin. Kello 10.02 meille tuli tekstiviesti, että odotus venyisi ja uusi arvioitu lähtöaika on kello 18. No, melkein tuplat lisää odottelua, kai se menisi. Kulutimme aikaa kentällä kierrellen kaupoissa ja istuen ravintoloissa. Lentokentän käytäviä on kuljettu nyt aika monta kertaa edestakaisin. Täällä alueella ei muuten ole yhtään Norwegianin asiakaspalvelutiskiä…

0
Lue
Maastoautosafari Pois tieltä Lohja

Maastoautosafarilla Lohjalla

Helmikuun alussa vietetyn tiimipäivämme viettopaikaksi valikoitui tällä kertaa Nummenkylän Tonttulan tilalla sijaitseva Pois Tieltä! Safarit, johon meille oli varattu alkupäiväksi asiaohjelmaa ja loppupäiväksi oli luvassa vauhdikkaita aktiviteetteja. Kuljetuksemme lähti Helsingistä ja noin 40 minuutin kuluttua saavuimme maatalon pihaan, jossa näkyikin jo odottamassa rivi komeita Range Rovereita sekä muita moottoriajoneuvoja. Tilan nuori isäntä Paavo Hyrkkö toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi taloonsa, jossa oli todella kodikas, pullantuoksuinen tunnelma. Ystävälliset koirat tervehtivät tulijoita ja kissatkin kävivät tutustumassa meihin. Paavo kertoi lyhyesti tilan historiasta ja…

0
Lue
Lontoo London

Kiertokävelyllä Lontoossa entisen kodittoman kanssa

Unseen Tours tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden tutustua Lontoon eri osiin ja samalla tarjota tukea hyvälle asialle. Oppaina toimivat entiset ja nykyiset kodittomat, jotka esittelevät omia asuinalueitaan mielenkiintoisten tarinoiden kera. Meidän oppaana Lontoossa toimi Mike, joka esitteli meille oman tarinansa lisäksi Primrose Hillin ja Camdenin alueita aivan uudesta näkökulmasta. Kävelyreitin varrelta löytyy oma täysin rauhallinen puolensa, melkeinpä kylämainen yhteisö, jossa asuu myös lukuisia julkisuuden henkilöitä. Daniel Graigin kotitalo Primrose Hill teki vaikutuksen upealla näköalallaan. Kuulimme myös alueen läpi virranneessa kanaalissa majailevien asuntolaivojen…

50
Lue
Messilä

Messilä yllätti rinteiden hyvällä kunnolla

Alpeilla iskeneen laskettelukärpäsen puremaa piti päästä hoitamaan ja siihen tarkoitukseen sai tällä kertaa kelvata Lahden kupeessa, Hollolassa sijaitseva Messilän hiihtokeskus. Alpeista ja Etelä-Suomen hiihtokeskuksista ei voi samana päivänä puhua, mutta yhden päivän laskettelureissuun Messilä toimi oikein hyvin. Ajomatkaa Helsingistä Messilään on reilun tunnin verran ja parkkitilaa sumuisena sunnuntaipäivänä löytyi oikein mukavasti. Hiihtovälineitä meillä ei ollut mukana ystäväni kanssa, joten marssimme suoraan vuokraamoon hoitamaan välinepuolen kuntoon. Tällä kertaa mukaan tarttuivat myös kypärä ja suojalasit, joista jälkimmäisiä ei onneksi juurikaan tarvittu. Kuuden…

0
Lue