Archive

Lee Canyon Las Vegas

Lasketteluloma Las Vegasissa

Tiesittekö, että Las Vegasista löytyy myös laskettelukeskus? Mielikuvani kaupungista oli aavikon ympäröimä viihdekeskus, josta kyllä etukäteen kerrottiin löytyvän lähes kaikkea. Pääsimme tutustumaan autoilevien tuttaviemme ansiosta myös kaupungin ulkopuolelle ja huomasin, että muutaman ympärillä olevan vuoren huippu on lumen peitossa, joten mielenkiintoni heräsi. Google tiesi kertoa, että noin tunnin ajomatkan päästä löytyy Lee Canyon -niminen laskettelukeskus. Säätiedotus lupasi hyvää ilmaa seuraavalle päivälle, minulla oli lasketteluun sopivat vaatteet edelleen mukana reissussa ja pikaisen selvittelyn jälkeen sain naapurihotellista auton vuokralle. Viestittelin vielä laskettelukeskukseen,…

23
Lue
Levi Kittilä Lappi Lapland

Levi – Laskettelua ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa

Vierailimme Ilkan kanssa yhdessä ensimmäistä kertaa Levillä parin yön pikavisiitillä vuonna 2014 toiveissa nähdä revontulia. Majoituimme Panorama-hotellissa Levitunturin laella ja olimme varanneet ohjelmistoon mm. moottorikelkkailua pimeällä ja lumikenkäretken Levitunturin huipuille. Vaikka hienoimmat revontulet jäivät näkemättä, oli reissu kaikin puolin onnistunut ja Levin tiivis keskusta tuli hyvin tutuksi kauppojen sekä ruokaravintoloiden osalta. Laskettelu jäi tuolla reissulla väliin, joten asiaan oli tehtävä korjaus. Lyhyehkö talvikauteni 2016–2017 oli pitkän tauon jälkeen pitänyt sisällään laskettelupäivän Alpeilla, Messilässä, Los Angelesissa ja Las Vegasissa, joten kuin…

1
Lue
Los Angeles

Päivä Hollywood-leskenä

Olipa kerran miehellä vaimo, Chevrolet Camaro ja lomapäivä Los Angelesissa. Vaimo otti Camaron ja ajoi vuorille laskettelemaan. https://www.youtube.com/embed/NnXiSOauBmc Mitä sitten Hollywoodissa voi tehdä Oscarien aatonaattona kukonpierun aikaan aamulla? Ensi järkytyksestä toivuttuani, mieleni alkoi tehdä kolpakollista kahvia ja lähdin suunnistamaan Hollywood Boulevardia länteen kohti Dolby Theateria, koska muistin sillä suunnalla olevan useampiakin Starbuckseja. Voisin samalla katsastaa lounaspaikkoja ja bongata Walk of Famelta tuttuja tähtiä. Aamu oli vielä viileä ja varhainen, ja kauppojen ja liiketilojen ovisyvennyksissä piti majaansa paikallisia laitapuolenkulkijoita. Hampunkukka tuoksahteli…

26
Lue
Mt. Baldy

Laskettelua ja rantaelämää Kaliforniassa

Vuodenvaihteessa Alpeilla iskenyt laskettelukärpänen pörräilee sitkeästi edelleen ympärillä, eikä se jättänyt rauhaan Los Angelesin reissullakaan. Selvittelin erilaisia vaihtoehtoja, miten ja minne pääsisin helposti päiväksi laskettelemaan. Päädyin välimatkaltaan lähinnä olevaan ja sopivimmalta vaikuttaneeseen Mt. Baldy -hiihtokeskukseen. Seurasin useamman viikon ajan paikallista säätilannetta ja miten se vaikuttaa hiihtokeskuksen aukioloon. Los Angelesissa oli todella sateista ja jopa myrskyistä juuri ennen reissuamme, joten se vaikutti myös hiihto-olosuhteisiin ja ylipäätään ajamiseen vuoristoteillä. En uskaltanut varata etukäteen lippua tai varusteita, sillä halusin varmistaa vielä paikan päällä, mikä…

22
Lue
Grand Canyon

Helikopterilla Grand Canyoniin

Halusimme ehdottomasti nähdä tämän upean paikan livenä reissullamme ja pohdimme eri vaihtoehtoja päästä paikalle. Emme halunneet käyttää ajamiseen yhtä kokonaista päivää (matkaa suuntaansa n. 200 km), joten pitkän harkinnan jälkeen päädyimme valitsemaan helikopteriajelun. Olihan kyseessä vielä synttäripäiväni, joten juhlan kunniaksi vähän luksusta elämään. Teimme useamman viikon ajan etukäteisselvittelyitä ja katsoimme, muuttuvatko tarjoukset eri sivustoilla, mitä helikopterikyydeistä pyydetään. Hinnat tuntuivat pysyvän aika lailla samoina ja lentojen varaustilanne vilkastui 1-2 viikkoa ennen toivottua lentoaikaa. Mekin halusimme varmistaa, että saamme toivomamme päivän sekä…

34
Lue
Las Vegas kasino casino

Mitä Las Vegasista jäi käteen?

No, ei ainakaan kasinovoittoja mainittavasti. Mietin, mikä adjektiivi kaupunkia kuvailisi parhaiten ja se on varmaan yltiömäinen. Yltiöpaljon ihan kaikkea; ihmisiä, musiikkia, ohjelmaa, meteliä, hotelleja, kasinoita, kauppoja ja paljon muuta. Itselläni ei Grand Canyonin vierailun lisäksi ollut listalla kovin paljon suunnitelmia ja hyvä niin, sillä kaveripariskuntamme yllätti minut totaalisesti ilmestymällä Vegasiin juhlimaan synttäreitäni. Heille tämä oli jo kahdeksas matka kyseiseen kaupunkiin, joten saimme kätevästi samalla hyvät paikallisoppaat. Sain heti ensimmäisenä iltana synttäri-illallisen, Suomesta tuotua Fresitaa sekä täytekakun. Ihan mielettömän hieno yllätys.…

22
Lue