Bahrain sijaitsee Lähi-idässä Persianlahdella, aivan Saudi-Arabian itärannikon edustalla. Kyseessä on saarivaltio, joka koostuu noin 30 saaresta, joista suurin on Bahrainin saari. Pääkaupunki on Manama. Maassa asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä, ja väestö on hyvin kansainvälistä. Suuri osa asukkaista on ulkomaalaisia työntekijöitä.
Bahrain tunnetaan erityisesti öljystä, mutta maa on myös kuuluisa moottoriurheilusta, sillä siellä järjestetään vuosittain Bahrain Grand Prix -kilpailu Bahrain International Circuit -radalla. Lisäksi Bahrainilla on pitkä historia kaupan ja helmenkalastuksen keskuksena, mikä näkyy yhä sen kulttuurissa.
Teimme alkuvuodesta 2020 Persianlahden risteilyn, jonka alkuperäisellä reitillä Bahrain oli mukana, mutta reittimuutoksen vuoksi maa jäi silloin näkemättä, joten halusimme sen mukaan tälle matkalle.
Reitti
Helsinki – Qatar, Doha (nopea välilasku) – Bahrain, Manama – Saudi-Arabia, Damman – Arabiemiraatit, Dubai + emiraatit: Fujairah, Ras Al Khaimah, Umm Al Quwain, Ajman ja Sharjah – Dubai – Helsinki
Matkalta kertyi meille kaksi uutta maata, eli Bahrain ja Saudi-Arabia sekä seitsemän uutta TCC-aluetta, sillä maiden lisäksi jokaisesta emiraatista saa yhden aluepisteen.
Vietimme Bahrainissa kolme yötä ja Arabiemiraateissa kolme yötä. Matkan ajankohta oli marraskuun 2025 lopulla.
Saapuminen
Lensimme Bahrainiin Finnairin ja Qatar Airwaysin -yhdistelmällä Dohan kautta. Ensimmäisen lennon kesto oli noin seitsemän tuntia ja toisen vain puolisen tuntia. Dohassa lennon vaihto kesti pari tuntia, joka meni käytännössä portin etsimiseen, sillä kenttä on valtavan suuri ja koneemme oli vähän myöhässä.
Dohan kentältä C55-portin läheisyydestä löytyi upea puutarha, jonka ehdimme kierrellä läpi. Sieltä löytyi myös mökkejä ja vilttejä, jotka olisivat olleet houkutteleva lepopaikka pidemmän vaihdon aikana. Kentällä oli paljon avuliasta henkilökuntaa.
Näimme lentokentän ikkunoista myös muutamia kaksikerroksisia jumbojettejä ja yritimme arvailla, minne ne ovat lentämässä, ehkäpä Intian suuntaan. Pohdimme, että olisi hauskaa päästä joskus sellaisen kyytiin.
Maahantulo Bahrainiin
Maahan saapuminen edellyttää viisumien hankkimista, jotka olimme ostaneet jo aiemmin netistä. Ne käytiin tarkasti läpi jo Helsingin päässä lentokentän tiskillä. Mikäli aiot tehdä päiväretken toiseen maahan Bahrainista, kannattaa valita “multiple entry” viisumien vaihtoehdoista.
Bahrainin kentällä kävelimme käytännössä vain passintarkastuksen läpi ja siinä kysyttiin vain majoituksemme tietoja eikä muuta.
Passintarkastuksen yhteydessä annettiin viisumilappu, jota kysyttiin jälleen hotellissa. Tästä lapusta kannattaa pitää huolta, sillä sitä tarvittiin myöhemmin Saudi-Arabian rajalla ja saatat tarvita sitä myös valuuttaa vaihtaessa.
Laukut olivat jo hihnalla pyörimässä, joten nappasimme ne mukaamme ja menimme kohti takseja. Emme ehtineet tilata Uberia, kun huomasimme jo istuvamme taksin kyydissä.
Sanoin Ilkalle, että tästä tulee varmaan vähän lisähintaa Uberiin verrattuna, mutta kuljettajamme oli sen verran hulvaton tapaus, että menköön nyt tämän kerran tämä pieni lisäkulu. Hän ajoi kyllä mittari päällä ja matka maksoi suurinpiirtein sen verran mitä hän lupasi.
Kello oli noin kolme aamuyöllä, kun saavuimme Bahrainiin ja nämä ovat yleensä niitä hetkiä, kun valveutuneempikin turisti on altis taksihuijauksille saapuessaan väsyneenä uuteen maahan ja haluaa päästä vain nopeasti nukkumaan. Yleensä selvitämmekin taksien saatavuuden ja hinnat etukäteen tai tilaamme jopa kyydin suoraan hotellilta.
Majoitus
Upouusi Hilton Bahrain City Center toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi keskellä yötä. Tämä residence-hotelli oli siis ollut avoinna vasta muutaman päivän ja sen kyllä huomasi. Joka paikka kiilsi ja henkilökunta oli aivan täpinöissään palvelemassa jokaista vierasta.
Paikasta oli niin vähän arvosteluita missään, että hetken aikaa jopa epäilimme, että onko koko hotellia olemassa. Se löytyi kuitenkin Hiltonin sovelluksesta, joten uskalsimme tehdä varauksen.
Tällä hetkellä suhtaudumme hyvin skeptisesti mm. Booking.comiin siellä tehtyjen huijausten vuoksi ja varaamme mahdollisuuksien mukaan kaiken suoraan ilman välikäsiä.
35. kerroksessa sijaitseva huoneemme kiilteli uutuuttaan ja saatoimme olla sen ensimmäiset asiakkaat, sillä osassa pistorasioita oli vielä suojapaperit päällä. Huoneistossamme oli erillinen keittiötila, pesukone, suuri yhdistetty olo- ja makuuhuone sekä parveke.
Aamupala oli katettu ensimmäisenä aamuna sisääntuloaulan tyylikkääseen ravintolaan, jossa tuoreet kasvikset ja hedelmät sekä leipomotuotteet sai noutaa itse. Lisäksi listalta pystyi tilaamaan mm. kananmunia eri tavoin laitettuna, toasteja, vohveleita sekä pannukakkuja.
Toisena aamuna aamupala oli katettu eri kerroksessa sijaitsevaan ravintolaan, jossa kattaus oli taas hieman erilainen ja listalta erikseen tilaaminen ei ollut käytössä. He kokeilivat erilaisia tapoja ja kyselivät tiuhaan niin meiltä kuin multakin asiakkailta, että onko kaikki hyvin ja mitä tykkäsimme eri tavoista tarjoilla aamupalaa.
Työntekijöille oli selvästi koulutettu samat asiat, sillä jokainen jutteli ystävällisesti ja kierrätti innokkaana esittelemässä hotellia. Pääsimme tutustumaan niin saliin, spahan kuin uima-allasosastoonkin, jotka kaikki kiiltelivät uutuuttaan.
Hotellissa oli työntekijöitä mm. Intiasta, Nepalista ja Pakistanista. Monet heistä olivat siirtyneet Bahrainiin Dubaista ja olivat työskennelleet aiemmin jossain toisessa Hiltonissa. Tässä hotellissa oli heille asuntoja ja osa majoittui myös hieman kauempana hotellista.
Päivä Bahrainissa
Hotellin henkilökunnan mukaan viereinen City Center Bahrain on kaupungin hienoin ostoskeskus, mutta kaupungista löytyi muitakin ostoskeskuksia. Kieltämättä puitteet tässä City Center -ostoskeskuksessa olivat hulppeat ja liikkeitä löytyi jokaiseen makuun.
Ostoskeskuksissa kiertely ei ole meille välttämättömyys matkoilla, mutta kuumissa maissa ne ovat mainio pakopaikka helteeltä. Voi vain kuvitella, miten tukalaa kesäkuukausina on, kun lämpötila nousee 50 asteen tuntumaan. Viihtyisille sisätiloille on silloin varmasti käyttöä.
Bahrain Fort
Otimme ostoskeskukselta Uberin, sillä toiveissamme oli nähdä jotain historiallisempaa ja sitä meille tarjosi Bahrainin linnoitus (Qal’at al-Bahrain). Linnoitus on yksi Bahrainin merkittävimmistä nähtävyyksistä ja se sijaitsee lähellä Manamaa ja kuuluu UNESCO:n
maailmanperintökohteisiin.
Qal’at al-Bahrain on yksi maan tärkeimmistä historiallisista kohteista. Kyseessä on arkeologinen alue, jossa näkyy useita päällekkäisiä asutuskerroksia jopa yli 4000 vuoden ajalta. Paikka toimi muinaisen Dilmunin kulttuurin keskusalueena ja oli merkittävä kauppapaikka Persianlahdella.
Alueen tunnetuin osa on kummun päällä sijaitseva linnoitus, joka on rakennettu 1500-luvulla portugalilaisten toimesta. Kaivauksissa on löydetty muun muassa asuinrakennuksia, varastoja ja uskonnollisia rakennelmia eri aikakausilta. Kohde on suhteellisen kompakti ja helppo kiertää, ja se tarjoaa hyvän yleiskuvan Bahrainin historiasta yhdessä paikassa.
Mieleemme jäivät taksikuskin sanat siitä, miten koko Bahrainin saaren pohjoisosa on ollut vihreää ja viidakkomaista, kunnes aluetta on laajennettu meren pohjasta kaivetulla hiekalla ja kasvustot jyrätty luksushotellien tieltä. Vihreitä kaistaleita oli jätetty muutamia ja kontrasti karuihin aavikkomaisemiin oli kieltämättä raju.
Studio Cafe 9
Tämän entisen Hard Rock Cafen voisi listata jopa erikoisiin nähtävyyksiin, sillä sisustuksessa näkyvissä vielä paljon tuttuja rokkiaiheisia elementtejä, joista nykyinen kahvila kyllä yrittää lypsää hyödyt irti kaikin tavoin.
Myös kahvilan logo on samantyylinen, mutta etäisesti tutun sisustuksen lisäksi muuta yhteistä ei sitten kyllä lopulta olekaan. Ruoka on intialaispainotteista ja henkilökunta myös. He kyllä kierrättivät ravintolassa ystävällisesti ja esittelivät innokkaina sisusta.
Paikasta sai Ilkan iloksi kuitenkin olutta, joskin listoilla oli vain mainstream-brittilageria, Heinekeniä ja sen sellaista. Pähkinät ja hummus olivat hyvät välipalat kaupunkipäivän lomassa, joten tämä toimi silti kivana välietappina.
Tavallisempaa Bahrainia
Halusimme nähdä arkisempaa elämää ja lähdimme kävelemään ravintolasta Zubara Avenueta pitkin vailla tarkempaa päämäärää. Olimme Block 318 alueella.
Olo ei tuntunut turvattomalta missään vaiheessa, eikä kukaan tullut tyrkyttämään mitään. Taksikuskit pysähtyivät välillä kyselemään, että tarvitsemmeko kyytiä. Ihmettelimme kadunvarsien kalamyyjiä, jotka tekivät kauppaa kärpästen pörrätessä kalojen kimpussa ja kissojen odotellessa perkuujätteitä.
Souq Bab Al Bahrain
Kiertelimme katualueen ostoskujia, joista mieleen jäivät erityisesti matto-, käsityö-, yrtti- ja karkkikaupat. Liikkeet olivat hyvin samantyylisiä ja niistä löytyi myös paljon feikkituotteita.
Bahrain Bay
Bahrainin nykyaikaista kaupunkielämää pääsee kokemaan Bahrain Bay:n alueella, jonka korkeista pilvenpiirtäjistä löytyy niin asuntoja, toimistotiloja kuin hotelleja sekä ravintoloita. Merinäköaloja ja ulkoilureittejä kaipaavalle tämä onkin hyvä alue majoittua.
Ravintola Roka
Valitsimme illallispaikaksi tämän modernin japanilaisen ravintolan, jossa sai tilata listalta useampia pieniä annoksia. Kahdeksannen kerroksen kattoterassilta avautuvat upeat merinäköalat, joten ravintola tarjosi kokonaisvaltaisen elämyksen maisemineen.
Löysimme ravintolan ulkopuolelta myös värikkään Bahrainin-valokyltin ja se toimi erityisesti illalla hyvänä valokuvauspaikkana.
Sää ja lämpötila
Sää marraskuun lopulla oli täydellinen meille suomalaisille. Lämpötila keikkui noin 25 asteen tuntumassa ja t-paidassa pärjäsi hyvin, eikä pitkähihaisille ollut tarvetta. Länsimaalainen pukeutumistyyli ei erottunut katukuvasta mitenkään poikkeavasti.
Valuutta
Bahrainin valuutta on dinaari ja pärjäsimme maassa hyvin korteilla, mutta Saudi-Arabian retkeä varten meidän piti nostaa mukaan käteistä. Löysimme ostoskeskukselta peräti neljä automaattia, mutta niistä yksi oli kokonaan rikki ja kaksi kieltäytyi antamasta rahaa meidän N26-kortilla.
Viimeinen automaatti onneksi toimi, joten saimme nostettua tarvittavan rahasumman.
Liikkuminen
Bahrainissa on paikallisia taksikuskeja, joiden autot ovat maan lipun värin mukaisesti valko-oranssit/punaiset. Muualta tulleet kuskit ajelevat monenkirjavalla kalustolla. Uber toimi moitteettomasti ja ajelimme sillä useita kertoja, sillä Manamamassa välimatkat ovat pitkiä ja kaupunki ei ole kävely-ystävällisin.
Teimme Bahrainista päiväretken Saudi-Arabiaan, jonka jälkeen jatkoimme lentäen Dubaihin.
Bloggaajakollegamme Anu ja Petri Kaikkimaanosat -blogista vierailivat Bahrainissa tammikuussa 2026. Heidän artikkelistaan löydät vinkit mm. formularadalla ja Bahrainin kansallimuseossa vierailuun.
Lue myös muut artikkelimme Lähi-Idästä

Päiväretki Saudi-Arabiaan
Teimme oppaan johdolla Bahrainista päiväretken Saudi-Arabiaan. Kohteemme olivat Heritage Village Dammam sekä Ithran moderni kulttuurikeskus.

Bahrain – Persianlahden pieni saarivaltio
Bahrain on Persianlahden pienin valtio. Se on kehittynyt viime vuosina nopeasti varteenotettavaksi matkakohteeksi naapurimaidensa rinnalle.
Persianlahden risteily 2020

Laivaesittely: Jewel of the Seas, Royal Caribbean
Royal Caribbeanin Jewel of the Seas toimi viikon ajan majapaikkanamme Dubain risteilyllä. Hyppää mukaan tutustumaan laivaan 360-videoiden avulla.

Kolme upeaa kohdetta Abu Dhabissa
Tässä jutussa esittelemme kolme kiinnostavaa kohdetta Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupungista Abu Dhabista.

Qatar & Doha – Rita Tainolan haastattelu ja vinkit
Öljyn ansiosta Qatar on yksi maailman vauraimmista valtioista. Se on myös yksi länsimaisimmista arabimaista. Lue Rita Tainolan vinkit Dohaan ja Qatariin.

Qatar – Aavikkorallia ja meri autiomaan keskellä
Aavikkoralli Qatarissa osoittautui erääksi vauhdikkaimmista reissukokemuksistamme. Tätä kannattaa kokeilla, jos tilaisuus osuu kohdalle!

Sir Bani Yas – Arabiemiraattien suurin saari
Abu Dhabin edustalta löytyy Arabiemiraattien suurin saari. Se on suojelualue useille uhanalaisille Arabian niemimaan eläinlajille.

Oman – Päiväristeily delfiinien kanssa
Päiväristeilyllä perinteisellä Dhow-veneellä Omanissa. Näimme runsaasti delfiinejä ja pääsimme uimaankin.

Maailman mahtavin Dubai – 3 yötä korkeuksissa
Majoituimme maailman korkeimmassa hotellissa, vierailimme maailman korkeimmassa rakennuksessa ja eksyimme maailman suurimmassa ostoskeskuksessa.

7 päivän Dubain risteily
Risteily Persianlahdella ei jättänyt kylmäksi talvellakaan. Pääsimme tutustumaan arabikulttuuriin useammassa kaupungissa kätevästi risteillen.

20 comments
Niin totta, että maahantullessa saatavista lipuista ja kuiteista pitää pitää huolta. Ne vaikuttavat roskilta, mutta eivät yleensä ole..
Kiitos kommentista Mari!
Olisi kyllä hauskaa tietää jotain tilastoa, että moniko näitä hukkaa ja mitä siinä tapauksessa käy. Pieni automatisointi/digitalisointi olisi kyllä paikallaan tästä 🙂
Heh, ei välttämättä tosiaan ollut kalatorilla kylmäketju ihan viimeisen päälle. Maassa maan tavalla😀 Lähi-itä meillä täysin kokematta, mutta olisihan siellä kiinnostavaa nähtävää, kuten tämäkin.
Kiitos kommentista Mikko! Sitä mekin pöyristyneinä ihmeteltiin, että ei tosiaan kauheasti mereneläviä yritetä pitää viileinä. Monissa kaupoissa on vielä avoimet kalatiskitkin. Niissä sentään kalat jääpedillä, mutta kiva ajatus, että jengi hönkii niiden päälle..
Bahrain tuntuu turvalliselta kohteelta ja saavutettavuuskin helpolta Dohan kautta, kunhan maailmantilanne toivottavasti rauhoittuu.
Kiitos kommentista Eila! Hyvin rauhassa sai kulkea, jota arvostan kovasti. Toivotaan tosiaan, että tilanne Lähi-idässä rauhoittuisi pian.
Tuo linnoitus oli kiva ja kuvauksellinen – ainoa vaan, että aikoinaan siellä vieraillessamme oli niin kuuma, että tuntui, että sitä vaan valui noilla käytävillä 🙂 Lähi-idässä kannattaa siis katsoa, paitsi turvallisuustilannetta, myös ajankohtaa lämpötilojen puolesta, jos turvallisuustilanne tässä vielä joskus taas paranisi.
Kiitos kommentista Pirkko! Tykkäsin myös linnoituksesta ja siitä, että sieltä näkyi niin hienosti pilvenpiirtäjät ja historian eri kerroksia samalla kertaa.
Ne 40-50 asteen lämpötilat on kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Huh.. Ei kyllä todellakaan kiinnostaisi sellaiseen ajankohtaan matkustaa tuonne, kun ei sitten tosiaan ulkona voisi juurikaan liikkua.
Tuo marraskuun loppu oli tosi hyvä lämpötilan kannalta.
Itselle todella eksoottista 😉Kyllä on paljon maita, joista en oikeasti tiedä yhtään mitään. Nytpä siis Bahrainista edes vähän. Tuo lippuasia… Minä todellakin hukkaan lippuja jatkuvasti, sen takia en halua koskaan paperisena mitään. Mutta välillä taitaa olla pakko!
Kiitos kommentista Raija!
Kiva, että voidaan esitellä välillä vieraampia maita. Tuntuu usein, että mekin kierretään pääosin “helppoja” kohteita, mutta nyt ne tästä pikkuhiljaa vaikeutuvat, mikäli uusia mielitään nähdä.
Nuo maahantulolappuset saisivat tosiaan jäädä historiaan. Itse yritän tallettaa ne aina passikoteloon talteen, etteivät hukkuisi ja niitä löytyy sitten kotonakin vielä, ellei joku ole jossain lunastanut takaisin.
Varsinkin, kun saavut ihan unenpöpperössä ja pahimmillaan jetlagissa uuteen maahan, niin on kyllä iso riski heivata ylimääräiset paperit vaan roskiin.
Jotain samaa tuossa Bahrainissa on kuten Dubaissakin. Melenkiintoinen yhdistelmä vanhaa ja uutta, länsimaista ja itäistä kulttuuria. Juuri nyt ei sinne uskalla lähteä, toivon mukaan kuitenkin ennen pitkää. JKuha
Kiitos kommentista Juha! Samankaltaisuuksia oli todella paljon. Ehkä silmiinpistävintä oli se tai tällainen vaikutelma meille ainakin jäi, että Bahrain oli rakentamisen suhteen vielä aika paljon jäljessä Dohaan ja Dubaihin verrattuna.
Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että majoituimme juuri sellaisella alueella, jossa oli vielä paljon tyhjiä tontteja ja taloja nousemassa.
Hahah, hulvaton taksikuski kuulostaa hauskalta 😀 Samoin huone 35. kerroksesta, vau!
Bahrain vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta. Ennen postauksen lukemista en tiennyt sinne tahtovani, mutta kuinkas kävikään 😀
Kiitos kommentista Eve!
Hih, kiva kun voidaan nostattaa matkakuumetta ja tuoda valikoimaan uusia kohteita 😀
Bahrain sopisi varmaan hyvin myöhäiseen syksyyn matkakohteeksi säiden puolesta, kunhan tilanne maailmalla taas tasoittuu. Mulla on myös kokemusta uudessa hotellissa majoittumisesta. Vietimme siskoni syntymäpäiviä Roomassa muutama vuosi sitten ja pääsimme upouuden hotellin ensimmäisiksi asiakkaiksi. Vaikka kaikki oli uutta, kiiltävää ja hienoa, huomasi että henkilökunnalla oli hetkittäin pallo hukassa. Paljon myös siellä kokemuksia kyseltiin ja miten maistuu aamiainen & illallinen. Hauska kokemus, mikä ei välttämättä enää koskaan toistu. 🙂
Kiitos kommentista Merja! Oli kyllä uniikki ja hauska kokemus tuo uuteen hotelliin astuminen. Henkilökunnan fiilikset olivat niin käsinkosketeltavat kute varmasti teilläkin 🙂
Ihan kiva oli tutustua Bahrainiin näin etänä. En ole varma tuleeko sinne koskaan matkustettua ainakaan varta vasten. Saudi-Arabia kyllä kiinnostaa, joten ehkä Bahrainin voisi yhdistää siihen pikaisesti. Tuonne ei varmaan kovin montaa päivää tarvitse varata.
Kiitos kommentista Cilla!
Sanoisin, että pari päivää Bahrainissa riittää hyvin. Yksi Manamaan ja toisena vaikka vähän muun saaren kiertelyä, kuten Anu ja Pete olivat tehneet.
Me mietimme myös vaihtoehtona lentämistä Riadiin ja sieltä maata pitkin Bahrainiin, mutta tämä päiväretki oli sitten lopulta meidän tiukkaan aikatauluun paras ratkaisu. Parilla lisäpäivällä reittiä olisi voinut säätää erilaiseksi tai lisätä vaikka Kuwaitin mukaan.
Itse kävin Bahrainissa aikoinani, kun kaverini oli siellä töissä useamman vuoden. Hänen avullaan päästiin näkemään sellaistakin Bahraninia, mihin tavallisesti turistit eivät törmää. Lisäksi ajoitimme matkan formulakisojen aikaan, jotta tuli nähtyä sitäkin touhua paikan päällä. Muuten tuli kierrettyä saarta monipuolisesti, kun ajelimme kaverin autolla pitkin poikin hänen ollessa töissä muutamana päivänä. Tai ei siellä kovin pitkälle ajella, saaren eteläosa kun on kokonaan poissa “käytöstä” USAn ajankohtaisine sotilastukikohtineen.
Ehkäpä mielenkiintoisinta oli se, että pelasimme golfia Arabian alueen vanhimmalla golfkentällä – hiekkaa koko kenttä, greenit olivat browneja öljyttyinen hiekka-alueineen. Oli muuten paremmat putata, kuin ruohoisat viheriöt, koska ei ollut mitään epätasaisuuksia. Lanamies hoiti hommansa.
Tässä omia ajatuksia Bahrainista, löytyy linkki myös siitä golfjuttuun, jos kiinnostaa:
https://kohteenamaailma.fi/arabia/formulakisat-bahrainissa/
Kiitos kommentista Rami!
Onpa kätevää, että maassa sattui olemaan paikallisopas. Heidän kanssaan liikkuminen on varmasti mielenkiintoisempaa, kun on tuttuja paikkoja varmasti enemmän. Katsoin, että saaren eteläosassa olisi ollut kalanmuotoisia tekosaaria, se oli aika hauska näky kartalla.
Golfaus on ollut varmasti hieno kokemus! Kuulostaa mahtavalta kentältä! 🙂