Abu Dhabi, Arabiemiraattien pääkaupunki
Odotuksemme risteilyn saavuttua Abu Dhabiin olivat hieman sekavat. Tilannetta ei selkeyttänyt kaupungin ylle laskeutunut aamusumukaan. Emme oikein tienneet, mitä odottaa, ja samalla risteilyn ohjelmasta väliin jäänyt Bahrain harmitti. Bahrain-päivän sijasta laiva ankkuroitui Abu Dhabiin kahdeksi päiväksi.
Abu Dhabi on rakennettu saarille, ja on sen vuoksi pakon sanelemana ripoteltu väljän oloisesti. Jos vertaa vaikkapa Dubaihin, yleisilme on selkeästi ”normaalimpi”. Pidimme siitä heti. Kun Dubaissa pyritään rakentamaan mahdollisimman korkeaa lasista ja kullasta, Abu Dhabi tuntui heti jotenkin kotoisammalta. Dubain teennäisen oloinen prameilu tuntui entistä muovisemmalta. Ihmeellistä, että Abu Dhabista ei tihku tietoa turisteille. Toisaalta ymmärrettävää – Dubai on tehnyt turismista itselleen elinehdon.
Etihad Towers
Tärkeimmät ensin! Minne ikinä menemmekin, korkeimmat rakennukset etsitään ja niissä vieraillaan, mikäli mahdollista. Niin myös Abu Dhabissa. Kaupungista olisi löytynyt pari korkeampaakin paikkaa, mutta äärimmäinen metrimäärä oli jo saavutettu Dubaissa. Saatoimme siis antaa myös muiden ominaisuuksien vaikuttaa valintaamme.
Etihad Towers koostuu yhteensä viidestä upeasta pilvenpiirtäjästä. Näköalakerros sijaitsee rakennuksessa numero kaksi, joka on 305 metriä korkea. Pääsylipun hinnalla sai hissikyydin ylös ja alas, sekä 50 AED:n (noin 11 €) arvoisen kupongin baariin. Harvassa paikassa on jääkylmä eurolager maistunut yhtä hyvältä! Ja maksanut yhtä paljon. Torneihin sijoittuu muuten myös varsin vauhdikas pätkä Fast & Furious 7 -elokuvasta (katso alempaa).
Louvre
Louvren taidemuseo Pariisissa lienee maailmankuulu. Siksi täytyykin jollain merkillisellä tavalla kunnioittaa sitä neropattia, joka keksi lisensoida legendaarisen nimen Abu Dhabissa sijaitsevalle taidemuseolle. Louvre-nimen käytöstä siis maksetaan mojova summa vaivanpalkkaa Pariisiin. Mikäs siinä.
Lukaali on hulppea ja samoin on itse näyttely! Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Jean Nouvel, joka on suunnitellut myös Qatarin kansallismuseon, Doha Towerin ja lukuisia muita tunnettuja rakennuksia.
Moskeija
Kenties tunnetuin nähtävyys Abu Dhabissa lienee kuitenkin šeikki Zayedin moskeija. Moskeijat eivät varsinaisesti sijoitu osaamisalueellemme, mutta erityistä osaamista ei tarvittu, jotta tämän paikan erityisyyden pystyi ymmärtämään. Paikka oli valtava. Ja kaunis. Ja väkeä riitti.
Ihmisiä tuotiin jatkuvana virtana bussi toisensa jälkeen valtavalle parkkialueelle. Liput piti mennä ostamaan maanalaisesta ostoskeskuksesta, jonne ilmeisesti tuli myös juna tai metro. Keskuksesta löytyi ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä, jottei kenenkään tarvitsisi lähteä tyhjin käsin kotimatkalle.
Moskeija oli myös ainoa paikka koko reissulla, jossa Katrin nilkat ja ranteet peittävä mekko ei riittänyt. Kaikkien naisten oli pukeuduttava lainakaapuun. Värivaihtoehtoja oli muutamia, mutta niitä ei ilmeisesti saanut edes itse valita.
Pilvenpiirtäjät Abu Dhabissa
Dubai vie kirkkaasti voiton korkeimpien rakennusten osalta, mutta Abu Dhabista voit bongata useita muita upeita, hengästyttävän hienoja pilvenpiirtäjiä, joita Architectural Digest -lehti esittelee artikkelissaan.
The Craziest Skyscrapers in Abu Dhabi
The Emirati capital’s dazzling skyline is dotted with innovative shapes and modern architectural marvels
Lopuksi
Dubaista on matkaa Abu Dhabiin 140 kilometriä ja välimatkan voi taittaa bussilla tai taksilla, ehkä tulevaisuudessa myös junalla. Meihin paikka teki suuremman vaikutuksen ja sitä kannattaakin harkita tukikohdaksi, jos suuntaat Arabiemiraatteihin.
Katso kaikki 360-videomme Abu Dhabista
Tee virtuaalikierros näihin kolmeen kohteeseen 360-videoidemme kautta. voit katsoa videoita selaimella pyörittämällä ruutua tai jos luet tätä kännykällä, näet puhelinta pyörittämällä haluamaasi suuntaan.
Lue myös muut juttumme Lähi-idästä

Laivaesittely: Jewel of the Seas, Royal Caribbean
Royal Caribbeanin Jewel of the Seas toimi viikon ajan majapaikkanamme Dubain risteilyllä. Hyppää mukaan tutustumaan laivaan 360-videoiden avulla.

Qatar & Doha – Rita Tainolan haastattelu ja vinkit
Öljyn ansiosta Qatar on yksi maailman vauraimmista valtioista. Se on myös yksi länsimaisimmista arabimaista. Lue Rita Tainolan vinkit Dohaan ja Qatariin.

Qatar – Aavikkorallia ja meri autiomaan keskellä
Aavikkoralli Qatarissa osoittautui erääksi vauhdikkaimmista reissukokemuksistamme. Tätä kannattaa kokeilla, jos tilaisuus osuu kohdalle!

Sir Bani Yas – Arabiemiraattien suurin saari
Abu Dhabin edustalta löytyy Arabiemiraattien suurin saari. Se on suojelualue useille uhanalaisille Arabian niemimaan eläinlajille.

Oman – Päiväristeily delfiinien kanssa
Päiväristeilyllä perinteisellä Dhow-veneellä Omanissa. Näimme runsaasti delfiinejä ja pääsimme uimaankin.

Maailman mahtavin Dubai – 3 yötä korkeuksissa
Majoituimme maailman korkeimmassa hotellissa, vierailimme maailman korkeimmassa rakennuksessa ja eksyimme maailman suurimmassa ostoskeskuksessa.

7 päivän Dubain risteily
Risteily Persianlahdella ei jättänyt kylmäksi talvellakaan. Pääsimme tutustumaan arabikulttuuriin useammassa kaupungissa kätevästi risteillen.

























Vastaa