Dubaissa halutaan olla maailman parhaita siinä, mitä tulee mahtipontisiin rakennelmiin. Ei ole siis yllätys, että sieltä löytyy maailman korkeimman rakennuksen lisäksi myös maailman korkein hotelli sekä maailman suurin kauppakeskus.

Jos Dubaita pitäisi verrata johonkin toiseen paikkaan, niin se olisi sekoitus Las Vegasia ja Hongkongia. Aavikolle rakennettua kaupunkia halkovat valtavat monikaistaiset moottoritiet ja maisemaa hallitsevat toinen toistaan korkeammalle ulottuvat pilvenpiirtäjät. Autolla paikasta toiseen siirtyminen on lähes välttämätöntä, sillä välimatkat ovat sen verran pitkiä.

Dubai
Gevora-hotelli erottuu muista rakennuksista kultaisella "kupolillaan". Kuva otettu Burj Khalifan 152. kerroksesta

Gevora, maailman korkein hotelli

Neljän tähden Gevora-hotelli on avattu 9.2.2018 ja se on päässyt Guinnesin ennätysten kirjaan 356,33 metrin korkeudellaan. Hotellissa oli 72 kerrosta ja meidän huoneemme löytyi 61. kerroksesta. Näköalat olivat kertakaikkisen huikeat vaikka huoneemme ei ollut Burj Khalifan suuntaan.

Huoneemme oli suuri ja kuvauksessa siinä oli mukana myös parveke. Emme kyllä koskaan löytäneet kyseistä parveketta, pohjakerroksen huoneistoissa niitä näytti olevan. Meillä oli iso jääkaappi, oma keittiö, molemmille omat wc:t ja huikeasti tilaa ympärillä. Monipuolinen aamupala sisältyi varaamamme huoneen hintaan. Uima-allas löytyi 12. kerroksesta ja siellä sai uiskennella Burj Khalifaa ihaillen.

Miinuspuolina mainittakoon, että ylimmän kerroksen ravintolaan olisi pitänyt maksaa noin 30 euroa per henkilö pelkästään maisemien katselusta. Jätimme kyseisen elämyksen väliin. Huone ja sisätilat olivat ihan siistit, mutta likaiset ikkunat veivät hieman fiilistä pois maiseminen ihailusta.

Hissit olivat ajoittain todella hitaita, joten niiden odotteluun kannattaa varata aikaa. Hotellin aulahenkilökunta oli vähän turhankin innokasta laukkujen kanssa, kun on itse tottunut huolehtimaan laukuistaan. Hotellin aamupala sen sijaan oli monipuolinen ja sieltä löytyi paljon kasviksia, vihanneksia, lämpimiä ruokia sekä erilaisia hummuksia.

näkymä ikkunasta Gevora Hotel Dubai view
Booking.com

Burj Khalifa, maailman korkein rakennus

Burj Khalifa 826 metriä oli syy, miksi lähdimme Dubaihin. Huhu kertoo, että Saudi-Arabiaan olisi valmistumassa tänä vuonna yli kilometrin korkuinen rakennus, joten halusimme valloittaa maailman tällä hetkellä korkeimman rakennuksen ennen sitä. Olihan se aivan huikea kokemus, kerromme siitä erikseen omassa blogiartikkelissaan.

Mainittakoon, että kävimme kuudessa eri kerroksessa aloittaen ulkoterassilta 152-kerroksesta, josta pääsy loungeen 153- ja 154 -kerroksiin. Korkeimmillaan olimme loungen sisätiloissa 585 metrissä. Lippujen hintaan sisältyi myös pysähdys 148 kerroksessa sekä 124- ja 125 -kerroksissa.

Liput ostimme etukäteen Burj Khalifan sivuilta ja tälle kierrokselle tuli hintaan noin 150 euroa/hlö. Hintaan sisältyi kaksi tuntia loungessa, sisäänkäynti jonojen ohi omaa reittiä sekä kuohujuomaa ja pikkusuolaista.

Burj Khalifa

Dubai Mall, maailman suurin ostoskeskus

Pinta-alaltaan maailman suurin ostoskeskus löytyy yllättäen myös Dubaista, jossa kerrospintaa löytyy noin 50 jalkapallokentän verran. Kartta olikin useasti tarpeen tässä valtavassa ostoskeskuksessa.

Ostoskeskuksen sisältä löytyy lukuisten kauppojen lisäksi myös valtava sisäakvaario, jonka tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä. Mielestämme hait ja rauskut saattaisivat olla onnellisempia jossain muualla kuin tuhansien ihmisten ihmeteltävänä luonnottomassa ympäristössä.

Saapuessamme ostoskeskukseen lähestyimme sitä suihkulähteiden puolelta ja löysimme helposti Burj Khalifan lippupisteen. Pois lähtiessä huomasimme, että sieltä on vaikeaa löytää ulos ainakin, jos haluaa Uber-kyydin. Uber-noutopisteitä on kolme, joista löysimme onneksi lopulta yhden.

Dubai Fountain

Hämärän tullen Burj Khalifan edustan altaat heräävät vesiputousnäytöksiin, joita esitetään puolen tunnin välein vaihtuvan musiikin tahdissa. Torni valaistiin näyttävästi vielä erikseen 15 yli ja 15 vailla.

Suihkulähdenäytökset näkee hienosti myös Dubai Mallin muutamista ravintoloista käsin. Me nautimme oivalliset pizzat Carluccio’s-ravintolan terassilta, jossa tarjoilija ohjasi meidät parhaaseen mahdolliseen pöytään ihailemaan näytöksiä.

Dubai Fountain
Dubai Fountain by night

Palmusaaret ja Gordon Ramsay -ravintola

Risteilyn päätteeksi meillä oli vielä päivä aikaa viettää Dubaissa ja löysimme Palmusaarilta Atlantis-hotellin alakerrasta sopivasti Gordon Ramsayn ravintolan. Siellä tulikin nautittua reissun heittämällä paras (ja kallein) ateria. Ilkalla kostui hieman silmäkulma, kun olutvalikoimasta löytyi tuttua BrewDogin janojuomaa.

Wagyu burger Gordon Ramsay Bread Street Kitchen Bar Jumeirah Dubai
lounas Bread Street Kitchen Bar Jumeirah Dubai lunch

Hyvä tietää

Pukeutuminen

Pukeutuminen mietitytti meitä eniten, mutta etenkin Dubai Mallin ympäristössä ja muilla suosituilla alueilla turistit pukeutuivat täysin normaalisti farkkuihin, shortseihin, hameisiin ja t-paitoihin. Olkapäät ja polvet on kohteliasta peittää, mutta emme havainneet, että niistä olisi ketään huomautettu. Iltaisin oli aika vilpoisaa, joten pitkähihainen, huppari tai kevyttoppis voi olla hyvä lisä etenkin jos reissu ajoittuu tammi-helmikuulle.

Maksuvälineet

Korteista Visa ja MasterCard kävivät melkein joka paikassa, jossa asioimme, Amex ei käynyt ihan kaikkialla. Käteistä emme tarvinneet Dubaissa ollenkaan. Tosin hotellissa sitä olisi ollut hyvä olla hieman antaa juomarahaksi.

Alkoholi

Alkoholijuomien nauttiminen julkisilla paikoilla on laissa kiellettyä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa. Hotellissamme ei myyty ollenkaan alkoholia ja sitä löytyi harvakseltaan ravintoloista. Erikoisoluita voi olla haastava löytää tästä maasta. Joku taisi vinkata, että janojuomat kannattaa ostaa Dubain lentokentän myymälästä ja siellä kävikin kova kuhina maahan saapuessamme.

Luksusautot

Arvokkaiden ja nopeiden autojen ystäville Dubai tarjoilee runsaasti silmänkarkkia. Uber-kyytimme oli yleisimmin uudehko Lexus. Lexusten lisäksi kaduilla näkyi runsaasti malliston kalliimman pään ajokkeja tutuilta premium-automerkeiltä, kuten Mercedes-Benz, Jaguar, Porsche ja Maserati.

Ajoittain liikennevaloissa vierelle tai kahvilan parkkipaikalle pysähtyi todellisia luksusautoja, kuten Rolls-Royceja, Aston Martineja, Bentleyitä sekä Ferrareita ja Lamborghineja. Jenkkiautoja näkyi harvakseltaan. Pääasiassa Chevrolet Camaroja, Ford Mustangeja ja Dodge Challengereja. Muskelimalleja siis pääosin.

Jaguar Rolls-Royce Dubai

Liikkuminen

Uber toimii ihan erinomaisen hyvin ja sitä käyttämällä ei tarvitse yrittää osata lausua paikkoja oikein tai esitellä karttaa kuskille, Uberin kautta saat myös arvion matkan hinnasta, jos päätät silti ottaa toisen kyytivaihtoehdon.

Taksilla ajelu on suht edullista ja niitä on runsaasti, punakattoisissa on mieskuljettajat ja pinkkikattoisissa naiskuljettajat. Näimme myös vihreä- ja sinikattoisia takseja, joiden värit kertovat minkä taksiyhtiön autosta on kyse.

Metrolla pääsee helposti rannikon myötäisesti mm. palmusaarille, vyöhykkeitä oli useampia ja metron vaihtaminen erittäin helppoa. Lipun sai ostettua asemalta automaatista joko kortilla tai käteisellä.

Palm Jumeirah -saaren halki kulki monorail-juna, josta käsin näki saaren muodon parhaiten, jos lompakko ei kestä helikopterilentoa tai varjoliitoa. Junalipun hinta on 20 dirhamia, eli noin viisi euroa per henkilö.

yksiraiteinen Jumeira Palmusaari Palm Island Dubai monorail

Palmusaaren “päähän” pääsee myös tunnelia pitkin autolla, josta löytyy turisteja palvelemaan rakennettu näyttävä Atlantis-hotelli.

Metrolinjalla sataman päässä Burjumanin aseman ympärillä oli alue, jossa oli paljon enemmän paikallista elämää. Metron avulla pääsee liikkumaan nopeasti esim. Dubai Mallille ja Palmusaarille. Dubai Internet City -pysäkin varrelta löytyivät tuttujen yhtiöiden, kuten Microsoftin, IBM:n ja Canonin pääkonttorit.

Metron ensimmäinen vaunu oli varattu vain naisille ja se täyttyikin niin tehokkaasti, etten päässyt enää matkan aikana takaisin Ilkan luokse, kun olin kuvannut alla olevaa 360-videota.

360-videot olemme kuvanneet pääosin Ricoh Theta V 360 -kameralla, jonka meille lainasi reissulle mukaan Kameraliike.fi. Mukanamme oli myös Samsung Gear 360 -kamera VirtualTravellerilta.

Lue myös

Dubaista löytyy myös toinen, perinteisempi puoli, jossa matkabloggaajakollegamme Veera vieraili hieman ennen meidän Dubain matkaa.

Veera Bianca - Travel & Wellness blog

Kaupallinen yhteistyö: Qatar Airways Ulkomaan matkailu tuntuu edelleen kaukaiselta ajatukselta, olinhan viimeksi lentokoneessa maaliskuussa matkalla kotiin Berliinistä. Tuolla lennolla ihmisillä oli jo maskeja kasvoilla ja kumihanskoja käsissä, yhdellä jopa teipatut muovipussit kädessä - when there's a will, there's a way....

Muut juttumme Lähi-Idästä

7 päivän Dubain risteily

Oman – Päiväristeily delfiinien kanssa

Sir Bani Yas – Arabiemiraattien suurin saari

Qatar – Aavikkorallia ja meri autiomaan keskellä

Qatar & Doha – Rita Tainolan haastattelu ja vinkit

Kolme upeaa kohdetta Abu Dhabissa

Laivaesittely: Jewel of the Seas, Royal Caribbean