Itselläni ei Grand Canyonin vierailun lisäksi ollut listalla kovin paljon suunnitelmia ja hyvä niin, sillä kaveripariskuntamme yllätti minut totaalisesti ilmestymällä Vegasiin juhlimaan synttäreitäni. Heille tämä oli jo kahdeksas matka kyseiseen kaupunkiin, joten saimme kätevästi samalla hyvät paikallisoppaat.
Sain heti ensimmäisenä iltana synttäri-illallisen, Suomesta tuotua Fresitaa sekä täytekakun. Ihan mielettömän hieno yllätys. Ihania kavereita meillä!
Majoituimme New York New York -hotelliin, joka oli pääkadun, eli Stripin varrella. Saman kadun varrella on suurin osa tunnetuimmista hotelleista, kuten esimerkiksi Bellagio, Paris, Venetian ja MGM. Periaatteessa Las Vegasissa pärjää ilman autoa, mutta me liikuimme paljon ympäri kaupunkia ja oli mukavaa nähdä myös keskustan ulkopuolista elämää.
Majoitus kannattaa valita sen mukaan, mitä Vegasissa haluat tehdä ja onko käytössäsi autoa. Kasinohotellit ovat hienoja, mutta myös valtavan meluisia sekä ruuhkaisia. Meidän hotellihuone oli 30. kerroksessa ja silti sinne kuului kova meteli ulkoa useampana iltana. Hotellihuone itsessään oli todella siisti ja viihtyisä. Palvelu pelasi hyvin ja hotellista löytyi runsaasti ravintoloita sekä kauppoja. Jos Vegas ei ole sinulle tuttu, voi välimatkojen ja rakennusten koon hahmottaminen olla hankalaa. Ehkä jotain kertoo se, että jonkun hotellin läpi kävelyyn saattaa helposti mennä puolikin tuntia ja monissa hotelleissa eksyy helposti.
Jos arvostat hiljaisempaa menoa, valitse hotelli, jossa ei ole kasinoa alakerrassa. Ystävillämme oli huone Hiltonissa, joka oli varustettu omalla keittiöllä. Hyvä vaihtoehto, jos käytössäsi on auto ja pääset sillä kauppaan. Vegasistahan löytyy tietysti kauppoja joka lähtöön mukaan lukien mainio Whole Foods.
Varasimme reissumme lähes vuosi etukäteen ja seurasimme säännöllisesti hotellitarjontaa Booking.comin kautta. Sinne rekisteröityminen onkin erittäin suositeltavaa, sillä välillä sivustolle ilmestyi tarjouksia mm. Bellagioon kohtalaisen siedettävään hintaan.
Me saimme hyvän annoksen kasinotunnelmaa kiertelemällä suosituimmat hotellit. Kävimme myös Fremont Streetillä, joka oli aiemmin Vegasin pääkeskus. Testasimme kaverini kanssa SlotZilla-vaijeriliukua, joka oli todella hauska kokemus. Tosin jonottelu oli aika pitkä ja turhauttava, mutta kokemus oli odottamisen arvoinen.
Las Vegas on täynnä toinen toistaan hienompia ravintoloita. Lähes jokaisessa hotellissa on vähintään yhden huippukokin ravintola ja teeveen kokkiohjelmistakin tutut nimet, kuten Gordon Ramsay, Tom Colicchio, Wolfgang Puck, Joe Bastianich sekä monet muut vilahtelivat katukuvassa. Kävimme illallisella Gordon Ramsayn Steak -ravintolassa sekä Emeril Lagassen New Orleans Fish Housessa. Ruuat olivat todella herkullisia molemmissa paikoissa. Ravintoloihin kannattaa varata pöydät etukäteen, sillä ne ovat todella suosittuja.
Ravintoloita löytyy valtavasti ihan jokaiseen tasoon, on pikaruokaa, buffetteja ja à la cartea. Kellon ympäri saa ruokaa varmasti jostain. Slush-juomia myydään myös lähes jokaisessa kadunkulmassa ja niitä kantelevia ihmisiä tulee varmasti vastaan. Kaikkia juomia saa ostaa mukaan ravintoloista muovilaseissa mukaan ja niiden kanssa saa vapaasti liikkua missä vaan. Tupakointi on myös sallittua sisällä, mutta yllättävän tehokkaasti ilmastointi hoitaa valtaosan hajusta. Kokolattiamatot pitävät huolen siitä, että ihan raikkaimmasta päästä sisäilma ei ole.
Taisimme silti matkustaa väärin, kun emme käyneet yhdessäkään show’ssa. Päivät olivat niin tiiviisti täynnä ohjelmaa, ettemme yksinkertaisesti jaksaneet perehtyä ohjelmatarjontaan, eikä sillä aikavälillä ollut esiintymässä artisteja, joita ehdottomasti olisimme halunneet nähdä. Toisaalta kävin tutustumassa paikalliseen laskettelukeskukseen, joka ei taida olla sekään ihan tyypillisin tapa viettää aikaa Las Vegasissa. Blogiiin on tulossa vielä erillinen postaus aiheesta.
Bellagion suihkulähde oli näkemisen arvoinen. Katselimme kolme show’ta, joista jokainen oli erilainen. Show’t alkavat kolmen aikaan iltapäivällä ja toistuvat puolen tunnin välein ja illemmalla vartin välein aina puolille öin saakka. Kannattaa tarkistaa hotellin henkilökunnalta päivän aikataulut. Näyttäviä suihkulähteitä löytyy myös The Mirage ja Wynn -hotelleista, mutta Bellagion näytös on ylivertainen näihin verrattuna.
Kävelimme paljon Stripillä ja ajelimme myös junilla/metroilla, joita menee tiettyjen hotellien välillä. Jalankulkijoille löytyy runsaasti tilaa ja teiden yli menee rullaportailla varustettuja siltoja. Ihmisiä on paljon ja kenelläkään ei ole kiire mihinkään, joten yksin ja reipasta tahtia ei tarvitse kävellä. Mihin oletkaan menossa, varaa siis hyvin aikaa siirtymisiin. Jo pelkästään omasta kasinohotellista ulos oikeasta ovesta oikeaan suuntaan löytäminen voi viedä tovin aikaa.
Jos bucket-listallasi on jotain erikoisempaa tekemistä tai syömistä, löydät täältä todennäköisesti keinon toteuttaa sen. Ilkka sai maistaa pitkään haaveilemaansa uni-sushia hotellimme ravintolassa ja se oli kuulemma etsimisen arvoista. Kokki valmisti meille molemmille sushipalat edessämme ja ne olivat viimeisen päälle herkulliset.
Päiväretken autoillen voi tehdä esim. Red Rock Canyoniin, jossa kierretään rauhallisesti ajaen n. 13 mailin matka punaisten kallioiden reunustamassa laaksossa. Jos hyvä tuuri käy, voi vastaan tulla kilpikonnia tai villihevosia. Tämän kierroksen hinta oli seitsemän dollaria per auto.
Koko kaupunkia voi ihailla Stratosphere-tornista, jossa toimii myös samanniminen hotelli, ei tosin tornissa. Torniin pääsee 20 dollarilla ja viiden dollarin lisähinnalla voi ostaa esim. Space Shot -elämyksen tornin huipulla tai juna-ajelun tornin laidan yli, jota testasimme. Vähän isommalla rahalla (n. 120 dollarilla) pääsee laskeutumaan köyden avulla alas tornista.
Kasinohotelleista omia suosikkejani olivat New York New Yorkin lisäksi, Venetian, Paris, Cosmopolitan sekä Bellagio. Luxor ja Excalibur ovat ulkoasultaan näyttävimpiä ja erikoisimpia. Hauskaa kaupungissa on se, että suunnittelussa on riisuttu kaikki esteet pois ja rakennettu toinen toistaan mielikuvituksellisimpia hotelleja. Kaikki yksityiskohdat valaistusten, kasvien ja lähteiden puolesta on myös viimeisen päälle hiottuja. Hotellien ympäristöt ovat erittäin siistejä.
Las Vegas -kyltti kuuluu vakionähtävyyksiin ja se löytyy Stripin alkupäästä. Löysin toisen vastaavanlaisen kyltin laskettelurinteen huipulta ja otin vähän erilaisen matkamuistokuvan. Stratospheren ja Fremont Streetin puolivälistä löytyy vielä Welcome to Downtown Las Vegas -kyltti.
Lue myös Kohteena maailma blogista juttu Las Vegasista
Lue myös muut juttumme:
Los Angeles
- Vinkit autoiluun
- Malibu ja valaiden bongaus
- Laskettelua ja rantaelämää Kaliforniassa
- Päivä Hollywood-leskenä
- Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä
- Venice Beach ja Santa Monica
- Patikointia Runyon Canyonissa
- Kummitusjahdissa Queen Mary -aluksella
- Oscar-gaalatunnelmia
- Kohtaaminen kojootin kanssa Death Valleyssa
22 comments
Mukava lukea yhdestä maailman hienoimmasta kaupungista! Se on kyllä sellainen paikka, että tekeminen ei lopu kesken, mutta ei siitä kyllä sitten kaikki pidä. Ruokapaikat on siellä tosi upeat ja tuli itsekin syötyä mm. tuolla Steakissä. Kirjoitelin omista kokemuksistani blogiini Las Vegasista ja helikopterilennosta Grand Canyonille: http://kohteenamaailma.fi/amerikka/viva-las-vegas/
Pari kertaa siellä käynyt, varmasti jossakin vaiheessa vielä uudestaan varsinkin niitä lähistön luontonähtävyyksiä tutkimaan. Ja miksei sitten NHL-pelikin samalla kerralla, kun joukkue sinne nyt tulee.
Kiitos kivasta palautteesta! Kävin lukemassa blogisi ja aika paljon ollaan samoja polkuja kuljettu 🙂 Vielä jäi meilläkin nähtävää ja sain hyviä vinkkejä takataskuun. Tosin hetken aikaa pitää vielä tätä kokemusta sulatella.
Luin jutun ja fiilistelen jo nyt syksyn matkaa Vegasiin. Tuntuu kyllä jotenkin tutulta, kun kävin Macaolla viime syksynä. Macao on vaan pienempi.
http://www.lily.fi/blogit/nummia-ja-metropoleja/macao
Oho, onpa todella samankaltainen paikka! Tiedät siis suunnilleen, mitä perillä odottaa kasinohulinan osalta. Kivaa reissun suunnittelua ja odottelua! 🙂
Yhdessä vaiheessa tuli käytyä Vegasissa monta kertaa vuodessa, siellä kun on niin paljon kaikkia konferensseja. Muistan kun ekalla kerralla ostelin uusia korkkareita mukaan, enkä ollenkaan tajunnut miten pitkät kävelymatkat siellä on joka paikassa. Ihan hullua että kestää ikuisuuden just että pääsee edes hotellista ulos 🙂
Kääk, miten massiivinen hotelli! Las Vegas on niin outo paikka (television perusteella), että haluaisin sen nähdä. ***sateenmuruja.com***
Las Vegas ei ole koskaan ollut omalla listallani kohteissa, joissa haluaisin käydä, mutta oli mielenkiintoista kuitenkin lukea kohteesta. Jos Vegasiin joskus eksytään, ehkä vuokrattaisiin auto ja tutkittaisiin enemmän ympäristöä, kuin Vegasin kasinoita 🙂
Olipa mahtavat synttäripuitteet sulla ja ihania kavereita jotka tulevat tuonne asti juhlimaan kanssasi!
En tiedä, mikä siinä on, että jotkut paikat on vain nähtävä – ja toisia ei halua nähdä. Itse haluan ehdottomasti Las Vegasiin, vaikka pidän itseäni enemmän luontoihmisenä ja ajattelen nauttivani enemmän luonnosta kuin kaupungeista. Mutta onhan tuo hulluus nähtävä! Kiitos vinkeistä.
Niinpä! Tasapohjaisillakin kengillä sai siellä jalat kipeiksi 🙂
Outo se on ja kaikkea muutakin. Mutta miten hauskaa on sen jälkeen katsella Vegasissa kuvattuja sarjoja ja kisata puolison kanssa, että kumpi ehtii sanoa "been there" ensin tutun paikan vilahtaessa ruudussa 😀
Death Valley ja Grand Canyon kannattaa ehdottomasti katsastaa. Luulen, että Stripillä pyöriminen olisi itseäkin alkanut ahdistamaan, mutta päästiin sopivasti liikkumaan myös sen ulkopuolella.
Kiitos, oon samaa mieltä, että ihan huikeita tyyppejä! <3
Ei sitä kaikkea voi käsittää kuin vasta paikan päällä. Onneksi lähellä on huikeita luontokohteita, niin pääsee helposti karkuun kaupungin hulinaa.
Las Vegas on varmasti juuri kuten sanoit, yltiömäinen. Niin paljon kaikkea ja hommat vedetty next levelille. Vegas on vähän sellainen paikka, että pakkohan se olisi edes kerran elämässä nähtävä, mutta toisaalta paljon kuullut kavereilta, että kaupunki itsessään on ollutkin pettymys.
Vegas vaikuttaa just niin överiltä, että haluaisin kokea sen. Tämän postauksen jälkeen vielä enemmän! Ja jos sinne pääsis synttäreinä, niin se kyllä kruunaisi mullakin kaiken. Kaikki nuo ruoatkin, aah… Mitä on uni-sushi?
Kovin on samankaltaisia kokemuksia teillä, kuin meilläkin aikanaa. Showt saivat jäädä väliin, pelkästään kaupungin ihmettelyssä oli riittävästi showta. pelkästään hotellien ja ostoskeskusten kukkaisutukset ja erilaiset teemat ovat kyllä kuin joltain eri planeetalta.
Ruoka jäi mieleen parhaimpana . Mielettömät buffat, joihin menisin koska tahansa uusiksi!
Kiva kun tykkäsit! Uni, eli seaurchin, on merisiilin mätiä.
Meillä jäi monta huippuravintolaa vielä testaamatta, joten ehkä vielä joskus uudelleen 🙂
Olihan se unohtumaton kokemus monellakin tavalla 🙂 Itse olen jotenkin vielä enemmän liekeissä kaikista luonnonnähtävyyksistä, joita niitäkin onneksi lähistöllä riittää tasapainottamaan kaupungin hulinaa.
Vegas on ehdottomasti loistava paikka juhlia syntymäpäiviä tai muita tilaisuuksia. Toivon, että voisin myös juhlia syntymäpäivääni siellä. Kuvittele vain, että kuulet kaupungin hälinästä ja katselet värikkäitä valoja kaikkialla.
Kyllä Vegas on huikea paikka juhlimiselle! 🙂