Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä

Los Angeles pilvenpiirtäjä
Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 1
Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 2

Los Angelesin harvat pilvenpiirtäjät löytyvät Downtownin alueelta. Olimme lukeneet etukäteen, että U.S. Bank Toweriin oli avattu kesällä 2016 lasinen liukumäki, joka oli rakennettu pilvenpiirtäjän ulkoseinälle. Yllättäen tätä erikoisuutta piti päästä testaamaan, joten laitoimme toiseksi viimeisenä Losi-päivänä navigaattoriin osoitteen talteen ja otimme suunnaksia Downtownin. Osuimme paikalle sunnuntaina, joten kaduilla oli aika hiljaista. Parkkihalleja oli runsaasti lähistöllä ja U.S. Bank Towerin yleisölle tarkoitetun hallin parkkimaksu kuitataan tornissa.

Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 3Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 4

Lippu pilvenpiirtäjän huipulle maksoi noin 20 dollaria ja liukumäkielämys lisäksi 8 dollaria. Menimme läpi turvatarkastuksesta. Ylös oli kiellettyä viedä mm. sytyttimiä, joten ne sai jättää säilytykseen vierailun ajaksi.

Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 5Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 6

Tornista avautuivat upeat näkymät Los Angelesin ylle ja Oscar-gaalan vuoksi taivaalla näkyi poikkeuksellisen paljon helikoptereita sekä ilmalaiva. Sateen uhka oli myös ilmassa, mutta lopulta se jäi onneksi muutamaan pisaraan.

Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 7Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 8Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 9Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 10Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 11Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 12

Kiertelimme 360-näköalatasanteen ympäri tornin sisäpuolella ja kävimme katsomassa liukumäen alastulokohdan sekä parhaat kuvauspaikat. Sen jälkeen Ilkka jäi kuvauspaikalle ja minä siirryin ylempään kerrokseen liukumäen suulle. Jonossa oli vain pari henkilöä ennen minua, joten siinä ei kauaa ehtinyt tuumailemaan tai jännittämään. Henkilökunta asetti maton liukumäen suulle, kuten Linnanmäen Vekkulassa ja laskemaan sai lähteä omaan tahtiin. Huutelin vielä Ilkalle, että onko kamera valmiina ja sitten menoksi. Lasku kesti vain muutamia sekunteja, eikä siinä ihan kamalasti ehtinyt maisemia fiilistelemään. Sen verran lujaksi vauhti äityi, että liu’uin ensin kohti sivuseinämää, jonka jälkeen laskeuduin vauhdilla alhaalla olleelle matolle. Hurjan hauskaa!

Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 13Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 14Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 15Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 16Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä 17

Jos sinulla on enemmän aikaa ja haluat yhdistää samalle suunnalle muita suosittuja kohteita, lähistöltä löytyvät mm. Koreatown, Echo Park ja Lacma.

Lue myös muut juttumme:

Los Angeles

Las Vegas


21 vastausta artikkeliin “Lasinen liukumäki pilvenpiirtäjässä”

  1. Jaakko / Lomalla viimeinkin avatar

    Todella hauska idea tuo liukumäki �� Ja tosiaan ideana ehkä vielä parempi kuin todellisuudessa ���� saahan siitä hienot kuvat ja kiva että on erilaisia elämyksiä!

  2. Teija / Lähdetään Taas avatar

    Hui! Kuulostaa tosi hurjalta tuo liukumäki – siis se, että se on lasia ja pilvenpiirtäjässä. Mutta pakkohan sellainen olisi laskea, jos olisi paikan päällä. Jäisi harmittamaan, jos ei testaisi 🙂

  3. Terhi / Muru Mou avatar

    Aika kallista lystiä, jos muutaman sekunnin kyydistä täytyy maksaa 8 dollaria lisää sisäänpääsylipun päälle! Mutta olisihan se varmasti aika hauska elämys – ainakin jos tykkää liukumäistä. Mä olen niin arkajalka, että saattaisi jäädä väliin 😀

  4. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Hauska liukumäki! En kyllä itselleni pyllymäestä viitsisi noin paljoa maksaa, mutta jos vaikka matkakumppani haluaisi kokea, niin mikäs siinä! : D ***sateenmuruja.com***

  5. Anonyymi avatar
    Anonyymi

    Ohoh, oispa aika hurja edes vähän korkeanpaikankammosta kärsivälle! Voisinpa itse kuvitella kerran käyväni. Toivottavasti turvallisuusnäkökulmat riittävästi huomioitu…
    Merja /Runway – Kiitoradalla

  6. Ne Tammelat avatar

    Kaikki mikä on korkealla, mutta kohtuullisen turvallisesti toteutettavissa, kiinnostaa (Katria) 🙂

  7. Ne Tammelat avatar

    Kuulostaa paljon hurjemmalta kuin mitä on, testauksen arvoinen kyllä 🙂

  8. Ne Tammelat avatar

    Mulle toimivat kaikki liukumäet ja ziplinet, mitä korkeammalla, sitä hauskempaa 🙂

  9. Ne Tammelat avatar

    Niinpä! Tosin kahdeksan taalaa tuntui varsin pieneltä summalta kaiken muun törsäilyn ohella 🙂

  10. Ne Tammelat avatar

    Eiköhän.. Lainaus tuolta IS:n artikkelista: US Bank Towerin omistavan kiinteistöyhtiö OUE Americasin varapääjohtajan John Gamboan mukaan liukumäki on suunniteltu kestämään hurrikaanin voimalla puhaltavat tuulet. Se on hänen mukaansa niin vahva, että ”kaksi sinivalasta voisi roikkua siinä eikä se pettäisi”.

  11. Paula - Viinilaakson viemää avatar

    No huh! Aika jänskä paikka. Nämä liukumäet tuntuu olevan nyt suosiossa täällä liike-elämässä. Meillä Googlella myös oli useita joita laskemalla sitten pääsi rakennuksen alakertaan. Mutta ne ei toki olleet tuollaisella maisemalla! Hauskaa että tämä on myös yleisölle avoin mutta aikamoista hintaa pitävät. Ehkäpä ensi kerralla Losissa ollessa täytyy harkita.

  12. Stacy avatar

    Kieltämättä hauska. Varmasti maailman nopein tapa menettää $28 eli en ehkä itse menisi. Tarttis olla vähän hurjempi, että rupeaisi kiinnostamaan minua. Los Angelesin downtownin kaduilla on aina hiljaista ja melkein autiotakin.

  13. JohannaK/haaveena matka avatar

    Huh, varmasti aika hurja kokemus! En tiedä uskaltaisinko itse tuota laskea, vaikka mäki ei tainnutkaan olla kovin pitkä..

  14. Katariina/Maisemajahdissa avatar

    Onpa hauska idea! Tiedä sitten uskaltaisinko itse laskea, kun jotenkin olen muuttunut iän myötä aikaimoiseksi arkajalaksi.

  15. Kohteena maailma / Rami avatar

    Korkeanpaikankammoisen unelmakohde, mutta menisin taatusti! Hauska idea 🙂 Muutenkin kiva katsella Losia yläilmoista ja omasta reissusta sinne on jo turhan pitkä aika.

  16. Ne Tammelat avatar

    Mahti-idea, pitääpä ehdottaa omallekin työpaikalle! Puolapuut, riippukeinuja, tavallisia keinuja ja kaikenlaisia muita hauskoja hengailupisteitä meillä jo onkin toimistolla.

  17. Ne Tammelat avatar

    Las Vegasista löytyy sitten pykälää hurjempia elämyksiä ainakin Stratospheren huipulta 🙂

  18. Ne Tammelat avatar

    Se oli ihan hujauksessa ohi, suosittelen testaamaan 🙂

  19. Ne Tammelat avatar

    Mua pelotti enemmän noiden reissujen lasketteluhisseissä, kun niissä ei ollut turvakaaria. Tuossa sentään lasia ympärillä ja putoamisvaara aika olematon 🙂

  20. Ne Tammelat avatar

    Kiva kuulla! Se on kyllä upea kaupunki, menisin itsekin koska vaan uudelleen.

  21. Sanna I Seven Seas avatar

    Yay! Olipa mukava lukea tämä postaus näin jälkijunassa ja itse juuri tuolla käyneenä. En itse kuvailisi liukumäki kokemusta hurjan hauskaksi, mutta silleen sopivan hulluksi ja mukavaksi. Siistiä oli kyllä voittaa pelkonsa ja uskaltautua ylipäätänsä koko mäkeen. Oih Los Angeles, pääsispä takas!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *