Archive

Hölö Mörkö Ruotsi

Pikamatka Jönköpingiin

Ruotsin läpi on tullut kaah.. köröteltyä jo useampana vuotena Tanskaan mennessä, joten E4-moottoritie alkaa olla maisemiltaan varsin tuttu. Tällä kertaa broholminkoiriin liittyvät yhdistystehtävät johdattivat minut ystäväni kanssa keväiseen Jönköpingiin, jossa kokoontui Ruotsin broholmeryhdistyksen väki. Koska tarkoitus oli viettää Ruotsissa vain yksi yö, varasimme aamulennon Tukholmaan, josta vuokrasimme auton. Autoa vuokratessa pyrin yleensä valitsemaan kompaktin tai keskikokoisen luokasta mieluiten automaattivaihteisen kulkupelin. Tällä kertaa vuokraamoksi valikoitui Budget, jonka toimipisteeseen bussi kuljetti meidät Arlandan lentokentältä. Samassa vuokraamokompleksissa toimivat mm. Avis ja muut tunnetut…

16
Lue
Pluto Nuuksio Klassarinkierros broholminkoira

Klassarinkierros Nuuksiossa

Tieto vuonna 2010 avatusta Klassarinkierroksen neljä kilometriä pitkästä rengasreitistä on ainakin omalta kohdaltani mennyt täysin ohi, vaikka Nuuksiossa tulee vierailtua vuosittain. Reitti on avattu helpottamaan retkeilijäruuhkia Haukkalammen ympäristössä, jonne omakin suunta yleensä johtaa. Tällä kertaa halusin kokeilla kaverini kanssa kuitenkin jotain uutta reittiä ja pienen googlettelun jälkeen silmiin osui aikatauluun sopivan pituinen ja muutenkin kiinnostavan oloinen Klassarinkierros. Ajomatka tänne on hieman pidempi kuin Haukkalammelle, sillä Turun moottoritietä tulee ajaa etelästä tullessa Veikkolan liittymään saakka. Reitti alkaa Valklammentien päässä sijaitsevalta pysäköintialueelta ja…

0
Lue
Salakapakka Lontoo

Näin löydät salakapakan Lontoosta

Mainioiden perusnähtävyyksien lisäksi Lontoosta löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista tekemistä, kuten esimerkiksi. kävelykierros entisen kodittoman kanssa. Kävimme Lontoossa jo useampia vuosia sitten pariinkin otteeseen ja yksi tosi hauska muisto on jäänyt sieltä mieleen. Löysimme netistä suomenkielisen sivun, jossa kerrottiin aamiaisklubin yhteydessä olevasta salakapakasta, johon sisälle pääsee vain kertomalla salasanan tarjoilijalle. Sivu, jolta itse sain vinkin kapakasta on sittemmin poistettu, joten tässäpä vinkki eteenpäin teille Lontooseen matkaa suunnitteleville. Liverpool Street Station -metroaseman lähellä, Spitalfieldsin alueella osoitteessa 12-16 Artillery Lane, E1 7LS sijaitsee…

1
Lue
Bologna broholminkoira

Bologna, Valsamoggia – Viinitarhoja ja koirahommia

Tämä matkakertomus on kirjoitettu osittain Italiassa ja loput Suomessa. Tekstin alkuperäinen versio on julkaistu koirayhdistyksen lehdessä, mutta tarinaa on hieman lyhennetty alkuperäisestä. Joskus vaan käy niin, että kun ostat koiran Tanskasta, löydät itsesi Bolognan läheltä Valsamoggian kaupungista viinitarhojen keskeltä nauttimasta helteisistä syyspäivistä. Kun kuulimme, että Italiassa järjestetään ensimmäiset broholminkoirien MH-luonnekuvaukset 8.–11.9.2016, oli selvää, että halusimme olla paikalla todistamassa tätä hienoa tapahtumaa. Yhdistyskollegani ei ollut kovin vaikeaa puhua minua ympäri matkaseuraksi ja pian olimmekin jo varaamassa lentolippuja Bolognaan. Suurin osa matkakertomuksesta on…

12
Lue