Archive

M/S Nordstjernen peräkansi afterdeck

Hurtigrutenin M/S Nordstjernen laivaesittely

Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten. Entisaikojen tunnelmaa henkivä, 64-vuotias M/S Nordstjernen toimi tukikohtanamme kolmen yön ajan, kun seilasimme Huippuvuorten länsirannikkoa kohti 80. leveyspiiriä elokuun lopulla. Vaikka laivaa on uudistettu risteilyasiakkaiden tarpeisiin, siellä saattoi nähdä paljon alkuperäisiä puupintoja ja laivan alkuperäistä asua onkin pyritty säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Laivan matkustajakapasitetti Laivassa on kapasiteettia noin 150 matkustajalle. Meidän kanssamme risteilyllämme oli mukana 77 matkustajaa ja lisäksi 37 miehistön jäsentä, eli yhteensä meitä oli reissulla 114 henkilöä. Alunperin laiva oli suunniteltu jopa 400 matkustajalle, mutta se…

12
Lue
Junanraato Ny-Londonissa

Tutkimusristeily Huippuvuorilla, päivä 3

Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten & Kameraliike.fi. Kolmantena risteilypäivänä heräsimme jälleen upean jäätikön, Lilliehöök Glacierin edessä, jonka jälkeen kiersimme hitaasti lintujen suosiossa olevan upean kallion. Tosin suurin osa linnuista oli lähtenyt jo kohti etelää pakoon talvea. Vierailu laivan komentosillalla Kävimme vierailemassa komentosillalla, jossa meidät otti vastaan kapteeni ja perämies. Filippiiniläinen kapteenimme on seilannut M/S Nordstjernillä nelisen vuotta ja norjalainen perämies oli kutsuttu vuoroon tuuraamaan vakituista työntekijää. Heistä, kuten kaikista muistakin laivalla työskentelevistä huokuu ylpeys työskennellä tällä vanhalla upealla aluksella ja kaikkea alkuperäistä…

20
Lue
jäätikkö

Näimme Huippuvuorilla miten jäätiköt hupenevat kovaa vauhtia

Olemme saaneet ihastella upeita kuvia jäätiköistä ja jäävuorista, ja samalla kuulla surullisia uutisia niiden hupenemisesta. Pääsimme Huippuvuorilla todistamaan näitä omin silmin lähietäisyydeltä. Kokemus oli katkeransuloinen. Massiivisten jäätiköiden kauneus ja koko hätkähdytti. Samaan aikaan saimme kuulla ja nähdä miten nopeasti tilanne on muuttunut viimeisen noin sadan vuoden aikana, yhä kiihtyvällä vauhdilla. Upeat sinihohtoiset jäälohkareet ja murtumapinnat olivat luonnossa jos mahdollista, niin vieläkin kauniimpia kuin televisiossa ja kuvissa. Mitä jäätiköt ovat? Jäätikkö on massiivinen jäävirta, joka syntyy lumen sataessa jäätikön kertymäalueelle, eli…

18
Lue
mursuja Huippuvuoret

Tutkimusristeily Huippuvuorilla, päivä 2

Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten. Seilasimme yön aikana Barentsburgista kohti pohjoista Forlandetin saaren länsipuolelta, sillä salmi ei olisi ollut riittävän syvä laivallemme. Tämä tarkoitti sitä, että merenkäynti olisi reipasta ja edellisillan suosituin puheenaihe olikin merisairaus. Vaikka meitä varoiteltiin kovasta merenkäynnistä yön aikana, saimme onneksi hyvin nukuttua. Laivamme M/S Nordstjernen, joka on rakennettu vuonna 1956 on erittäin vakaa ja kestää kovempiakin myrskyjä. Magdalenefjorden 79 ° 35’N Aamu alkoi Magdalenefjordilta, jonne laskeutui kolme jäätikkövirtaa. Vielä sata vuotta sitten vuono oli ollut umpijäässä. Jäätikköä reunustavien…

16
Lue