Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten & Kameraliike.fi.
Kolmantena risteilypäivänä heräsimme jälleen upean jäätikön, Lilliehöök Glacierin edessä, jonka jälkeen kiersimme hitaasti lintujen suosiossa olevan upean kallion. Tosin suurin osa linnuista oli lähtenyt jo kohti etelää pakoon talvea.
Vierailu laivan komentosillalla
Kävimme vierailemassa komentosillalla, jossa meidät otti vastaan kapteeni ja perämies. Filippiiniläinen kapteenimme on seilannut M/S Nordstjernillä nelisen vuotta ja norjalainen perämies oli kutsuttu vuoroon tuuraamaan vakituista työntekijää. Heistä, kuten kaikista muistakin laivalla työskentelevistä huokuu ylpeys työskennellä tällä vanhalla upealla aluksella ja kaikkea alkuperäistä vaalitaan monin tavoin. Syytä onkin, sillä esimerkiksi ikkunan rikkoutuessa, korvaavaa ei yksinkertaisesti ole olemassa.
Kapteeni on laivan ylin esimies ja hän päättää viime kädessä reiteistä ja muista yhdessä oppaamme Remin kanssa. He kertoivat kohtaamisista jääkarhujen kanssa ja joskus jopa rantautuminen on epäonnistunut jääkarhujen vuoksi.
Camp Zoe 79 °02’ N
Rantauduimme mantereelle ja en tiedä johtuiko se auringonpaisteesta vai jylhistä maisemista, mutta tämä oli mielestämme yksi kauneimmista pysähtymispaikoistamme.
Keräännyimme pienen harmaan mökin ympärille, joka oli alkujaan toiminut norjalaisten ansapyydystäjien (trapper) asuntona ja nykyään se on Ny-Ålesundin tiedemiesten tukikohta. Opas kertoi, että vain viisi päivää aiemmin oli jääkarhu tepastellut leiriin kun siellä oli turistijoukko. Jääkarhu oli tullut suoraan kohti mökkiä mutta oppaat olivat saaneet karhun perääntymään valosoihtujen avulla.
Lähdimme toiveikkaina kiipeämään ylös kohti jyrkkää ja kivikkoista rinnettä ja kiikaroimme ahkerasti ympäristöä siinä toivossa, että näkisimme vilauksen jääkarhuista. Tämä olisi viimeinen päivä, kun niitä olisi todennäköistä nähdä. Valitettavasti nallet pysyttelivät piilossa meiltä.
Mäen molemmilla puolilla virtasi joki, joka johti mereen. Se oli jäätikköä, joka sulaa kovaa vauhtia joka puolella Huippuvuoria. Meressä näkyi selvästi värierot ja jäätiköltä sulaneen veden raja, sillä se sekoittui hitaasti suolaiseen meriveteen. Valuessaan sen mukana tuli mutaa, hiekkaa ja muuta kiviainesta, jonka vuoksi vesi oli lähes ruskeaa.
Olimme lähes hiestä märkiä kiivetessämme mäen huipulle. Mahtavien maisemien keskeltä bongasimme hieman hätääntyneen poron, joka ei tiennyt minne sännätä, kun paikalla oli ihmisiä. Se löysi onneksi reitin ja pääsi sivummalle meistä.
Sinivalas!
Saavuimme takaisin laivaan lounaalle ja ruokailun jälkeen hyödynsimme hetken postikorttien kirjoitteluun. Pian oppaamme Remi kuulutti, että laivan etupuolella on sinivalas. Maailman suurin eläin aivan meidän lähellä! Pakkasimme postikortit laukkuun ennätysvauhtia ja sinkosimme kohti etukantta. Näimme kuin näimmekin valtavan upean sinivalaan suihkuttelemassa aivan lähietäisyydellä laivasta. Se kävi välillä syömässä ruokaa pinnan alla ja sen jälkeen palasi jälleen pinnalle hengittelemään. Saimme nähdä monta kertaa valaan ja kapteeni kierteli laivalla rauhallisesti alueella. Sinivalaat ovat hyvin harvinaisia, joten meillä kävi todella hyvä tuuri!
Tällä laivalla todella halutaan tarjota elämyksiä matkustajille, mutta luontoa kunnioittaen. Eläimiä ei jahdata eikä useissa paikoissa saa laivalla mennä 300 metriä lähemmäksi rantaa. Maissakin saa olla vain 100 ihmistä kerrallaan.
Ny-London 78°56’N
Lounaan ja sinivalaan ihastelun jälkeen pysähdyimme Ny-Londoniin, jossa toimi marmorikaivos puolen vuoden ajan 1900-luvun alussa. Tutkijat olivat löytäneet lupaavia näytteitä kalliosta ja paikalle rakennettiin kokonainen kaivoskylä junaraiteineen ja nostureineen täysin valmiiksi. Kylässä asui aikoinaan 70 henkeä mutta marmori osoittautui huonolaatuiseksi ja kaivos kylineen suljettiin. Nykyään siellä vierailee turistien lisäksi lähinnä enää satunnaisesti tutkijoita.
Kun marmoria louhittiin ja vietiin Eurooppaan, huomattiin että se muuttui hyvin hauraaksi, kun se suli lämpimässä ilmastossa. Tämä johtui siitä, että kiven joukossa oli runsaasti ikijäätä. Kaivostoiminta ja koko kylä hylättiin vain puolen vuoden toiminnan jälkeen. Ruosteiset nosturit ja junanvaunut jätettiin niille paikoilleen muistuttamaan historiasta ja suurin osa rakennuksista siirrettiin vastarannalle Ny-Ålesundiin.
Mukana laivalla oli muuten iäkäs britti-rouva, jonka isoisä oli ollut mukana perustamassa kaivostoimintaa. Merenlahti on nimetty hänen isoisänsä mukaan Port Peirsoniksi. Maissa kiertely oli rouvalle erityisen tärkeä ja tunteikas kohokohta risteilyä.
Illallinen ja ystäviä laivalla
Ystävystyimme laivalla useiden ihmisten kanssa. Tunnelma oli risteilyllä sen osalta samantyylinen kuin Karibialla, että ihmisten kanssa on matala kynnys alkaa keskustelemaan. Keskustelu lähtee käyntiin yleensä siitä, mistä kukakin on kotoisin ja niin edelleen. Matkustamisesta on mukavaa jakaa kokemuksia.
Pöytäseurueemme koostui Saksassa asuvasta pariskunnasta, japanilaisesta Yukiesta ja hollantilaisesta Carrelista. Pyöreässä pöydässämme istuvat myös itävaltalaiset Harald ja Helga. Heidän Suomi-tietämyksensä on Muumien ja Aki Kaurismäen leffojen ympärillä, joten ehkä saimme ruokailujen aikana laajennettua mielikuvaa Suomesta. Olimme muuten ainoat suomalaiset tällä risteilyllä. Lintubongareita käy kuulemma jonkun verran Suomesta, mutta muuten risteilyllä käy enemmän ihmisiä muista Skandinavian maista sekä tietysti Kiinasta ja myös meidän risteilyllä oli iloinen noin 20 hengen kiinalaisryhmä.
Yukie oli japanilaisena ihan erityisen kyllästynyt kiinalaisten soheltamiseen ja se oli kyllä omaa luokkaansa, kun niihin oikein alkoi kiinnittämään huomiota. Ainakin tuolla laivalla ne pörisivät laumassa kuin innokkaat kärpäset, olivat kiilaamassa eteen niin ruokajonossa kuin valokuvauskohteissa. Karkkikipot tyhjenivät heidän lähellään ennätysvauhtia. Valokuvissa poseeramiset tehdään tietysti myös omalla tyylillään seuraten uskollisesti poseeraustyylejä, joissa mm. osoitetaan sormella kohdetta ja näytetään peukkua kameralle.
Ny-Ålesund 78°56’N
Ny-Ålesundissa sijaitsee maailman pohjoisin ympärivuotinen yhteisö, joka koostuu eri maiden tutkijoista. Meitä käskettiin pitämään puhelimet pois mobiiliverkosta ja sammuttamaan myös wifit ja bluetoothit, ettemme häiritse tiedemiesten verkkoja.
He tutkivat ilmastonmuutosta, otsonikerrosta, geologisia ja biologisia ilmiöitä sekä tietysti jäätiköitä. Meille tämä näkyi monenlaisina antenneina, vempeleinä ja sääpalloina kylässä ja sen lähimaastossa.
Kaikki asuinrakennukset olivat noin kilometrin säteellä, eikä jääkarhukyltille ollut rannasta aivan sitäkään. Kylä oli nopeasti kierretty läpi ja sieltä löytyi maailman pohjoisin postitoimisto, hotelli, baari, kauppa sekä museo. Postitoimistossa ei ollut henkilökuntaa, mutta siellä oli mahdollista leimata postilähetykset. Ne tiputettiin kaupan seinässä olevaan postilaatikkoon.
Hotelliin ei muuten ole asiaa, ellet saa sinne erikseen kutsua joltain Ny-Ålesundissa asuvalta. Kävimme baarissa, mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia ollenkaan. Jäi sellainen fiilis, että tiedemiehet eivät seuraa kaipaa vaan viihtyvät omissa oloissaan.
Museo oli yllättävän mielenkiintoinen ja siellä kannattaakin piipahtaa ehdottomasti baarin ja kaupan ohella lueskelemassa paikan historiasta ja myös nykyisten asukkaiden tarinoita.
Risteilyn viimeinen ilta huipentui aivan uskomattoman hienoon auringonlaskuun ja meitä kävi moikkaamassa laivan vierellä vielä delfiinilauma, joka ei sekään ole tavallisin näky Huippuvuorilla.
Leffasuositus
Loppuun on vielä pakko heittää leffasuositus, nimittäin norjalainen Roald Amundsen seikkaili näissä maisemissa 1900-luvun alussa ja pääset leffan kautta nauttimaan upeista maisemista sekä jäätiköistä.
Ny-Ålesund was the focal point for the world’s attention several times during the 1920’s. In 1925 Roald Amundsen attempted to reach the North Pole from Ny-Ålesund with the seaplanes N24 and N25. In 1926 Amundsen returned to Ny-Ålesund, accompanied by the American Lincoln Elsworth and the Italian Umberto Nobile, to set out on a joint expedition with the airship “Norge”. This expedition was a success. The airship flew over the North Pole as planned and landed in Teller, Alaska.
20 comments
Erittäin mielenkiintoinen matkakertomus. Sinivalaan kohtaaminen oli varmasti pysäyttävä kokemus. Tälläinen matkapaketti kiinnostaisi jotenka pitää tutustua matkanjärjestäjän sivustoihin. Kiinnostaisi myös tietää paljonko teillä oli matkabudjetti tälle reissulle.
Hei Jani, ja kiitos kommentistasi.
Sinivalaan näkeminen omin silmin oli tosiaan ehkä säväyttävin yksittäinen huippukohta koko matkalla. Sinivalaita näkee harvoin edes TV:ssä, mutta pienestä pojasta saakka otus on kiehtonut. Onhan sinivalas suurin maapallollamme koskaan elänyt eläin!
Omaa matkabudjettiamme on hieman hankala arvioida pelkän Huippuvuorten osalta, mm. koska vietimme alkumatkan Tanskassa. Risteilyjen hinnat ja reitit löytyvät parhaiten suoraan Hurtigrutenin sivuilta https://global.hurtigruten.com/destinations/svalbard/#voyages
Pakettiin kuuluu yöpyminen Longyearbyenissä ennen ja/tai jälkeen risteilyn riippuen lennoista sekä kaikki ateriat, maihinnousut, luennot ja esitelmät ja muu ohjelma laivalla ja risteilyn aikana. Laivalla on myös pieni baari, josta voi ostaa alkoholijuomia omaan piikkiin. Pakettiin kuuluu myös bussikyydit Longyearbyenissä kentältä hotellille ja takaisin.
Hurtigruten voi käsittääkseni järjestää myös lennot, mutta itse etsimme lentomme Skyscannerista ja päädyimme lopulta ostamaan ne suoraan SAS:lta. Koukkaus Tanskassa teki lentelyyn hieman muitakin mutkia kuin vain kartalla. Huippuvuorille lentävät lentoyhtiöistä ainoastaan SAS ja Norwegian.
Tekemämme kaltainen risteily maksaa yhdeltä hengeltä alkaen noin 1500 € ja lennot arviolta noin 300 €. Käytännössä rahaa ei paikan päällä ole pakko kuluttaa tuon lisäksi yhtään.
Tässäpä vähän erilainen risteily kuin Karibialla. Hienoja kuvia ja tuota kiinalaisten soheltamista kyllä tosiaan näkee lähes kaikkialla. Liikkuvat niin isoissa ryhmissä ja tekevät samoja asioita niin kiinnittävät huomiota. Hyvä idea myös nuo youtube-videot niin saa videomateriaaliakin blogiin 🙂
Kiitos kommentistasi!
Tämä risteily oli tosiaan kuin eri planeetalta. Tai ainakin eri mantereelta. 😉
Kiinalaisryhmä oli varsin näkyvä ja kuuluva tällä risteilyllä. Olihan heitä noin kolmasosa kaikista matkustajista. Ruokaa kuitenkin riitti kaikille samoin kuin muutakin ällisteltävää kuin matkaseura.
Mukava kuulla että pidit videoistamme. 360-videoilta saa omasta mielestämme niin hyvän käsityksen paikasta ja tilanteesta, että niitä tulee katseltua kerrasta toiseen itsekin ja palattua muistelemaan matkoja.
On kyllä mielenkiintoinen risteily ja huikea auringonlasku! 🙂 Hauskaa, että tuostakin super kylmästä maailmankolkasta voi löytää ryhmän kiinalaisia. 😀 Olisin voinut veikata, että tuo olisi jo niin kylmä ja eksoottinen kohde. 😀
Kiitos kommentista!
Auringonlasku oli kyllä todella upea. Koko horisontin levyinen ja se kesti ainakin sen pari tuntia, jonka jaksoimme päivystää!
Asiasta toiseen. Kiinalaisia löytyy jo nykyäänkin miltei kaikkialta. Jatkossa varmasti vieläkin enemmän, sillä noin miljardi kiinalaista alkaa juuri olla sen verran mukavasti varoissaan, että haluavat tehdä kaiken sen mitä eurooppalaiset ja amerikkalaiset ovat tehneet viimeiset vuosikymmenet. Turismi tulee siis kasvamaan ennennäkemätöntä tahtia ja siinä ei auta kenenkään lentolakkoilu. Pikemminkin olisi kiire kehittää ilmastoa kuormittamattomia matkustustapoja.
On kyllä upeita nuo auringonlaskukuvat! Ja jännä huomata, että tuo syrjäinen seutu vetää kuitenkin ihmisiä puoleensa ja siellä on ihan oikeaa turismiakin. Toisaalta hyvä että ihmisiä kiinnostaa jäätiköiden tola ja matkaajat levittävät tärkeää tietoa muillekin.
Kiitos kommentista, Cilla.
Turismistahan tuo paikka oikeasti aika pitkälti elää. Toisaalta se on tieteellisen tutkimuksen kannalta hyvin tärkeä paikka, jonka pyörittäminen ilman turismin mahdollistamaa infrastruktuuria olisi hyvin kallista ja hankalaa.
Tämä onkin yksi hyvä esimerkki siitä, että turismia ei pitäisi nähdä pelkästään pahana asiana. Se tuo toimeentulon isolle joukolle ihmisiä ympäri maailman. On hienoa nähdä, että sitä kautta voidaan tuoda esiin havaintoja luontomme voinnista. Toivosta ei pidä luopua koskaan. Toivottavasti turismin tuomilla rahoilla ja odotusarvolla saadaan kehitettyä luontoystävällisiä keinoja tuottaa energiaa ihan kaikkeen käyttöön.
Nuo kuvat ovat todella kauniita, melkein voisin itsekin innostua etelän lämmön sijaan harkitsemaan Huippuvuoria uudeksi kohteeksi. Tuon yhden kuvan jäävuoret toivat samantien mieleeni Titanicin. Pysäyttävää muuten huomata se jäätiköiden sulaminen – näiköhän Instan puolella jonkun vertailevan kuvan!
Moi Eveliina ja kiitos kommentistasi!
Huippuvuorilla oli todella kaunista. Suomalaisena osaamme varustautua kelvollisesti kylmempäänkin säähän, joten rohkeasti vain suunnittelemaan reissua Huippuvuorille! Voimme todella lämpimästi! Vai voiko niin suositella näin viileää kohdetta? 😉
Tarkoitit varmaan tuolla vertailukuvalla tätä https://www.instagram.com/p/B3uidtYBFGT/
Toni Jackman löysi kuvamme blogista ja kaivoi esiin itse ottamansa kuvan samasta paikasta 7 vuotta ja 7 viikkoa aiemmin. Hän teki kuvista tuon kollaasin, jonka luvallaan jaoimme myös Instagramissa. Siitä ilmenee kaunistelemattomalla tavalla se, mitä tarkoitetaan kun puhutaan jäätiköiden sulamisesta.
Aika lähelle jääkarhuja olitte sitten päässeet, noin ajallisesti ainakin 🙂 #matkachatissa maanantaina ei kukaan päässyt/innostunut kehumaan jääkarhuhavainnoillaan, joten vaikka niitä tuolla (ja Grönlannissa) paljon onkin, niin se, että satunnainen turisti osuisi yhteen moisen kanssa lienee sittenkin harvinaista.
Kiitos kommentistasi, Pirkko!
Kuljimme tosiaan vuoroin jääkarhujen jäljissä ja vuoroin taas jääkarhut meidän jäljissämme. Harmittavan lähelle tosiaan pääsimme näkemättä kuitenkaan toisiamme.
Tuo on loppujen lopuksi aika tuurista kiinni. Eivät ne taida erityisesti ihmisen seuraan hakeutua. Jos sama karhu harhautuu toistuvasti kylään, se nukutetaan ja kuljetetaan toiselle puolelle Huippuvuoria. Niistä saattaa muuten muodostua riesa ja vaara, kun huomaavat että ihmisillä on ruokaa kodeissaan ja roskiksissaan, ja kylällä makupaloja kävelee suorastaan vastaan.
Huippuvuorten itäpuolella on laajoja asumattomia alueita, jossa jääkarhuja olisi ilmeisesti mahdollista kohdata suuremmalla todennäköisyydellä. Toisaalta, siellä ei oikein pääse rantautumaan, vaan karhujen tarkkailu pitää tehdä matkan päästä laivan kannelta, mahdollisesti satojen metrien päästä. Talvisin myös järjestetään risteilyjen sijasta moottorikelkkasafareita. Sieltä voivat rohkeimmat ja kylmäpäisimmät lähteä hakemaan kokemuksiaan!
Vau! Tosi mielenkiintoinen matkakertomus 🙂 Teillä on ollut hieno seikkailu. Mieletön auringonlasku ja näitte vielä sinivalaan ja delfiineitäkin. Itselle risteilyt ovat harvinaisempi tapa matkustaa, niin kiinnostava lukea niistäkin.
Kiitos kommentistasi, Emilia!
Mukava kuulla, että olet pitänyt Huippuvuori-juttusarjastamme! Siitä on ollut ilo kirjoittaa, ja kerrottavaakin on riittänyt. Valaiden näkeminen oli ihan huippujuttu, ja kaiken kruununa tietysti itse sinivalas!
Meilläkään ei ole kauheasti kokemuksia risteilyistä. Lähinnä olemme seilanneet Itämerellä, ja siitä ei kauheasti kerrottavaa pysty keksimään. Keväällä risteilimme ensimmäistä kertaa kohteenamme itäinen Karibia ja nyt sitten heti perään syksyllä Huippuvuorilla. Nämä kaksi täysin vastakohtaista mutta erinomaisen onnistunutta risteilykokemusta saivat kyllä mielenkiinnon heräteltyä tätäkin matkustustapaa kohtaan. Aiomme risteillä vielä tulevaisuudessakin. 🙂
Taas ihastelen (ja vähän kadehdin) näitä maisemia. Hienon näköistä.
Täytyy tunnustaa, että itse niin asiakaspalvelijana Suomessa kuin “kanssaturistina” pitkin maailmaa niin jos joku kansalaisuus on omalaatuiselle (ts. ei kovin hyvällä) käytöksellään pistänyt silmään niin kiinalaiset; yleistää ei toki saisi, ja ymmärrän millaisesta kulttuurista se kumpuaa, ja hyvä jos siihen osaa suhtautua viihteenä 🙂
Hei, Milla ja kiitos kommentistasi!
Mukavaa, että pidit maisemista. Huippuvuorilla oli tosiaan kaunista ja eksoottista!
Kyllä se kiinalaisten töhötys alkoi selvästi käydä joidenkin hermoillekin tuolla laivalla. Emme kuitenkaan halunneet antaa asian käydä liikaa häiritsemään omaa matkaamme. Tuolla onneksi riitti muutakin ällisteltävää ihan riittämiin. Saimme kyllä kuulla hyvin kummallisia tarinoita kohtaamisista kiinalaisten kanssa.
Noh, toisaalta, kyllä mekin varmasti vaikutamme erikoisilta jonkun toisen silmissä. 😀
Mielettömän kuuloinen reissu! Harmi, että nallet jäi näkemättä mutta valaiden katseluun ei kyllä kyllästy koskaan. Kuulostaa hyvin opettavaiselle matkalle ja varmaan antoi paljon ajattelemisen aihetta.
Kiitos kommentistasi, Paula!
Tuo kaikki pitää täysin paikkansa. Reissulta jäi mukaan paljon muutakin kuin vain muistot maisemista ja ruksi karttaan. Arvelen, että tämä matka saattaa vaikuttaa tuleviin matkakohteisiimme ja tapaamme tarkastella näkemäämme.
Valaat ovat upeita! Tiedättekö mitä valaslajeja tuolla yleensä tulee vastaan sinivalaiden lisäksi? Ryhävalaita, lahtivalaita ja oikein hyvällä tuurilla miekkavalaita tai kaskelotteja?
Montako rantautumista teillä päivittäin oli?
Hei Mikko!
Valaat ovat todella mahtavia! Niiden näkeminen luonnossa saa varmasti vegaanillakin ihon kananlihalle! Huippuvuorilla elää sinivalaiden lisäksi ainakin ryhä-, silli-, lahti- ja maitovalaita. Lisäksi näimme myös delfiiniparven. Kuvittelisin, että myös ainakin miekkavalaita siellä liikkuu.
Lähtöpäivänä pysähdyimme ainoastaan kerran, Barentsburgissa. Toisena päivänä kahdesti (Magdalenefjorden ja Smeerenburg) ja puksuttelimme 80:lle leveyspiirille, jossa ihastelimme Moffenin saarta ja mursuja laivan kannelta. Kolmantena päivänä rantauiduimme kolme kertaa (Camp Zoe, Ny-London ja Ny-Ålesund). Kolme rantautumista päivässä vei kyllä viimeisetkin virrat ainakin meistä..