Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten & Kameraliike.fi.

Kolmantena risteilypäivänä heräsimme jälleen upean jäätikön, Lilliehöök Glacierin edessä, jonka jälkeen kiersimme hitaasti lintujen suosiossa olevan upean kallion. Tosin suurin osa linnuista oli lähtenyt jo kohti etelää pakoon talvea.

Huipp

Vierailu laivan komentosillalla

M/S Nordstjernen komentosilta bridge

Kävimme vierailemassa komentosillalla, jossa meidät otti vastaan kapteeni ja perämies. Filippiiniläinen kapteenimme on seilannut M/S Nordstjernillä nelisen vuotta ja norjalainen perämies oli kutsuttu vuoroon tuuraamaan vakituista työntekijää. Heistä, kuten kaikista muistakin laivalla työskentelevistä huokuu ylpeys työskennellä tällä vanhalla upealla aluksella ja kaikkea alkuperäistä vaalitaan monin tavoin. Syytä onkin, sillä esimerkiksi ikkunan rikkoutuessa, korvaavaa ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Kapteeni on laivan ylin esimies ja hän päättää viime kädessä reiteistä ja muista yhdessä oppaamme Remin kanssa. He kertoivat kohtaamisista jääkarhujen kanssa ja joskus jopa rantautuminen on epäonnistunut jääkarhujen vuoksi.

Camp Zoe 79 °02’ N

Rantauduimme mantereelle ja en tiedä johtuiko se auringonpaisteesta vai jylhistä maisemista, mutta tämä oli mielestämme yksi kauneimmista pysähtymispaikoistamme.

Keräännyimme pienen harmaan mökin ympärille, joka oli alkujaan toiminut norjalaisten ansapyydystäjien (trapper) asuntona ja nykyään se on Ny-Ålesundin tiedemiesten tukikohta. Opas kertoi, että vain viisi päivää aiemmin oli jääkarhu tepastellut leiriin kun siellä oli turistijoukko. Jääkarhu oli tullut suoraan kohti mökkiä mutta oppaat olivat saaneet karhun perääntymään valosoihtujen avulla.

Lähdimme toiveikkaina kiipeämään ylös kohti jyrkkää ja kivikkoista rinnettä ja kiikaroimme ahkerasti ympäristöä siinä toivossa, että näkisimme vilauksen jääkarhuista. Tämä olisi viimeinen päivä, kun niitä olisi todennäköistä nähdä. Valitettavasti nallet pysyttelivät piilossa meiltä.

Mäen molemmilla puolilla virtasi joki, joka johti mereen. Se oli jäätikköä, joka sulaa kovaa vauhtia joka puolella Huippuvuoria. Meressä näkyi selvästi värierot ja jäätiköltä sulaneen veden raja, sillä se sekoittui hitaasti suolaiseen meriveteen. Valuessaan sen mukana tuli mutaa, hiekkaa ja muuta kiviainesta, jonka vuoksi vesi oli lähes ruskeaa.

Olimme lähes hiestä märkiä kiivetessämme mäen huipulle. Mahtavien maisemien keskeltä bongasimme hieman hätääntyneen poron, joka ei tiennyt minne sännätä, kun paikalla oli ihmisiä. Se löysi onneksi reitin ja pääsi sivummalle meistä.

Sinivalas!

Saavuimme takaisin laivaan lounaalle ja ruokailun jälkeen hyödynsimme hetken postikorttien kirjoitteluun. Pian oppaamme Remi kuulutti, että laivan etupuolella on sinivalas. Maailman suurin eläin aivan meidän lähellä! Pakkasimme postikortit laukkuun ennätysvauhtia ja sinkosimme kohti etukantta. Näimme kuin näimmekin valtavan upean sinivalaan suihkuttelemassa aivan lähietäisyydellä laivasta. Se kävi välillä syömässä ruokaa pinnan alla ja sen jälkeen palasi jälleen pinnalle hengittelemään. Saimme nähdä monta kertaa valaan ja kapteeni kierteli laivalla rauhallisesti alueella. Sinivalaat ovat hyvin harvinaisia, joten meillä kävi todella hyvä tuuri!

Tällä laivalla todella halutaan tarjota elämyksiä matkustajille, mutta luontoa kunnioittaen. Eläimiä ei jahdata eikä useissa paikoissa saa laivalla mennä 300 metriä lähemmäksi rantaa. Maissakin saa olla vain 100 ihmistä kerrallaan.

Ny-London 78°56’N

Lounaan ja sinivalaan ihastelun jälkeen pysähdyimme Ny-Londoniin, jossa toimi marmorikaivos puolen vuoden ajan 1900-luvun alussa. Tutkijat olivat löytäneet lupaavia näytteitä kalliosta ja paikalle rakennettiin kokonainen kaivoskylä junaraiteineen ja nostureineen täysin valmiiksi. Kylässä asui aikoinaan 70 henkeä mutta marmori osoittautui huonolaatuiseksi ja kaivos kylineen suljettiin. Nykyään siellä vierailee turistien lisäksi lähinnä enää satunnaisesti tutkijoita.

Kun marmoria louhittiin ja vietiin Eurooppaan, huomattiin että se muuttui hyvin hauraaksi, kun se suli lämpimässä ilmastossa. Tämä johtui siitä, että kiven joukossa oli runsaasti ikijäätä. Kaivostoiminta ja koko kylä hylättiin vain puolen vuoden toiminnan jälkeen. Ruosteiset nosturit ja junanvaunut jätettiin niille paikoilleen muistuttamaan historiasta ja suurin osa rakennuksista siirrettiin vastarannalle Ny-Ålesundiin.

Mukana laivalla oli muuten iäkäs britti-rouva, jonka isoisä oli ollut mukana perustamassa kaivostoimintaa. Merenlahti on nimetty hänen isoisänsä mukaan Port Peirsoniksi. Maissa kiertely oli rouvalle erityisen tärkeä ja tunteikas kohokohta risteilyä.

Illallinen ja ystäviä laivalla

Ystävystyimme laivalla useiden ihmisten kanssa. Tunnelma oli risteilyllä sen osalta samantyylinen kuin Karibialla, että ihmisten kanssa on matala kynnys alkaa keskustelemaan. Keskustelu lähtee käyntiin yleensä siitä, mistä kukakin on kotoisin ja niin edelleen. Matkustamisesta on mukavaa jakaa kokemuksia.

Pöytäseurueemme koostui Saksassa asuvasta pariskunnasta, japanilaisesta Yukiesta ja hollantilaisesta Carrelista. Pyöreässä pöydässämme istuvat myös itävaltalaiset Harald ja Helga. Heidän Suomi-tietämyksensä on Muumien ja Aki Kaurismäen leffojen ympärillä, joten ehkä saimme ruokailujen aikana laajennettua mielikuvaa Suomesta. Olimme muuten ainoat suomalaiset tällä risteilyllä. Lintubongareita käy kuulemma jonkun verran Suomesta, mutta muuten risteilyllä käy enemmän ihmisiä muista Skandinavian maista sekä tietysti Kiinasta ja myös meidän risteilyllä oli iloinen noin 20 hengen kiinalaisryhmä.

Yukie oli japanilaisena ihan erityisen kyllästynyt kiinalaisten soheltamiseen ja se oli kyllä omaa luokkaansa, kun niihin oikein alkoi kiinnittämään huomiota. Ainakin tuolla laivalla ne pörisivät laumassa kuin innokkaat kärpäset, olivat kiilaamassa eteen niin ruokajonossa kuin valokuvauskohteissa. Karkkikipot tyhjenivät heidän lähellään ennätysvauhtia. Valokuvissa poseeramiset tehdään tietysti myös omalla tyylillään seuraten uskollisesti poseeraustyylejä, joissa mm. osoitetaan sormella kohdetta ja näytetään peukkua kameralle.

Huippuvuoret Svalbard

Ny-Ålesund 78°56’N

Ny-Ålesundissa sijaitsee maailman pohjoisin ympärivuotinen yhteisö, joka koostuu eri maiden tutkijoista. Meitä käskettiin pitämään puhelimet pois mobiiliverkosta ja sammuttamaan myös wifit ja bluetoothit, ettemme häiritse tiedemiesten verkkoja.

He tutkivat ilmastonmuutosta, otsonikerrosta, geologisia ja biologisia ilmiöitä sekä tietysti jäätiköitä. Meille tämä näkyi monenlaisina antenneina, vempeleinä ja sääpalloina kylässä ja sen lähimaastossa.

Kaikki asuinrakennukset olivat noin kilometrin säteellä, eikä jääkarhukyltille ollut rannasta aivan sitäkään. Kylä oli nopeasti kierretty läpi ja sieltä löytyi maailman pohjoisin postitoimisto, hotelli, baari, kauppa sekä museo. Postitoimistossa ei ollut henkilökuntaa, mutta siellä oli mahdollista leimata postilähetykset. Ne tiputettiin kaupan seinässä olevaan postilaatikkoon.

Hotelliin ei muuten ole asiaa, ellet saa sinne erikseen kutsua joltain Ny-Ålesundissa asuvalta. Kävimme baarissa, mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia ollenkaan. Jäi sellainen fiilis, että tiedemiehet eivät seuraa kaipaa vaan viihtyvät omissa oloissaan.

Museo oli yllättävän mielenkiintoinen ja siellä kannattaakin piipahtaa ehdottomasti baarin ja kaupan ohella lueskelemassa paikan historiasta ja myös nykyisten asukkaiden tarinoita.

Risteilyn viimeinen ilta huipentui aivan uskomattoman hienoon auringonlaskuun ja meitä kävi moikkaamassa laivan vierellä vielä delfiinilauma, joka ei sekään ole tavallisin näky Huippuvuorilla.

Leffasuositus

Loppuun on vielä pakko heittää leffasuositus, nimittäin norjalainen Roald Amundsen seikkaili näissä maisemissa 1900-luvun alussa ja pääset leffan kautta nauttimaan upeista maisemista sekä jäätiköistä.

Ny-Ålesund was the focal point for the world’s attention several times during the 1920’s. In 1925 Roald Amundsen attempted to reach the North Pole from Ny-Ålesund with the seaplanes N24 and N25. In 1926 Amundsen returned to Ny-Ålesund, accompanied by the American Lincoln Elsworth and the Italian Umberto Nobile, to set out on a joint expedition with the airship “Norge”. This expedition was a success. The airship flew over the North Pole as planned and landed in Teller, Alaska.

Lue myös