Kaupallinen yhteistyö Hurtigruten.
Risteilyn ensimmäinen pysähdys tehtiin jo parin tunnin matkanteon jälkeen Barentsburgissa. Olimme ehtineet saada laivalla pelastautumisohjeet sekä valita pöytämme laivan ravintolasta loppuristeilyn ajaksi. Tulisimme nauttimaan samassa pöydässä aamiaisen, lounaan ja päivällisen seuraavien päivien ajan. Ennen saapumistamme Barentsburgiin ehdimme nauttia laivalla vielä lounaan seisovasta pöydästä sekä huomata, että pöytävalintamme taisi onnistua oikein hyvin.
Laiva kiinnittyi Barentsburgin satamaan ja seurasimme laidan yli miten portaat kiinnitettiin laivaan. Odotimme vielä laivassa hetken, että paikallisoppaat saapuivat vastaanottamaan matkustajia. Oppaita oli neljä, jotka jakoivat matkustajat ryhmiinsä opastuskielen mukaan; “scandinavian”, englanti, saksa ja kiina.
Kipusimme satamasta runsaat 300 askelmaa pitkät rappuset ylös kylän pääaukion laitaan. Alhaalta olimme nähneet ainoastaan muutamia autioituneita ja ränsistyneitä puurakennuksia, sekä erilaisia kaivostoimintaan liittyviä rakennelmia ja vempeleitä, kuten nostureita ja traktoreita.
Ylhäällä aukesi näkymä ehtaan sosialistisen ajan kylään. Vasemmalla puolellamme oli jykevä, kylän suurin rakennus, joka toimii urheilukeskuksena. Siellä on oppaan mukaan mahdollista harrastaa miltei kaikkia urheilulajeja, mutta uimahalli on remontissa, sillä vaikka merivesi onkin hyvää iholle, se tekee huonoa metallisille putkille. Jylhän rakennuksen autenttisuuden viimeisteli komeat värit ja niiden kaarevat muodot. Sama värimaailma jatkui mäen yllä kahden kirjavan kerrostalon muodostelmana. Nämä rakennukset hallitsivat aukiota räikeällä kommunistisen arkkitehtuurin olemuksellaan. Kerrostalojen edessä komeili vieläpä V.I. Leninin rintakuva, joka lienee harvoja laatuaan enää missään jäljellä.
Olihan kylässä muutakin. Kun karnevaalit näköreseptoreissa olivat hieman hiljentyneet, aukiolla oli vanhoja puurakennuksia joista osa oli entisöity taidokkaasti. Alkuperäiset värit ja vanha loisto näkyi. Vihreä talo oli vanha konsulaattitalo. Nykyään konsulaatti on Barentsburgin korkeimmassa rakennuksessa takavasemmalla. Oppaan mukaan konsulaatista saa Venäjän viisumin ilmaiseksi. Passi jätetään konsulaattiin ja noudetaan noin viikon kuluttua takaisin. Kuulemma viisumi on voimassa “toistaiseksi”, mutta opas ei tiennyt kenenkään koskaan kokeilleen. Mene ja tiedä.
Aukion laidalla nököttää myös kappeli, joka on rakennettu lentokoneturmassa menehtyneiden kaivostyöläisten ja heidän perheidensä muistoksi. Kone oli tulossa Moskovasta kyydissään satakunta barentsburgilaista, kun se jostain syystä teki pakkolaskun vuoristoon jossain Barentsburgin ja Longyearbyenin välimaastossa. Pienessä yhteisössä tämä on varmasti ollut kaikkia läheisesti koskettava onnettomuus.
Barentsburgin tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluvat myös koulu, kaksi hotellia, panimobaari sekä matkamuistomyymälä. Siinäpä tärkeimmät. Parin tunnin pysähdys riitti juuri ja juuri.
Aukion yläpäästä alkoi pääkatu, joka johti loivaa ylämäkeä kohti hotelleja ja baaria. Kadun varrella oli koulu, jota koristivat kadun puolella kauniit maalaukset, jotka esittivät Huippuvuorten eläinkuntaa. Takapuolella taas oli kuvitusta vanhojen venäläisten lastensatujen ja tarinoiden aiheista. Koulussa on 66 oppilasta ja 12 opettajaa.
Koulua vastapäätä oli suuri kerrostalo, joka toimii nykyään lähinnä kesäkauden asukkaiden asuntoina. Sen jälkeen oli vuorossa hotelli Pomor ja sen takana hotelli Barentsburg. Sinne voi varata huoneen vaikkapa booking.comista.
Booking.comPomoria vastapäätä sijaitsi panimobaari Krasny Medved, Punainen Karhu, jossa kävimme maistamassa jäätikön sulamisvedestä valmistettua pale alea. Vesi tulee vuonon toisella puolella sijaitsevalta jäätiköltä meren alta kulkevaa putkea pitkin. Давай!
Barentsburgin pääelinkeinon kerrotaan olevan kaivostoiminta. Kylä sijaitsee vuorenseinämässä ja sisäänkäynti kaivokseen sijaitsee suuressa rakennuksessa koulua vastapäätä. Vuoren sisällä on 38 kilometriä kaivostunneleita ja työntekijöiden on käveltävä töihin tullessaan ensin tunti luolassa päästäkseen varsinaiselle työpaikalleen ja toinen mokoma illalla takaisin. Kaivostyöläisen päivittäinen työaika onkin 6 tuntia. Barentsburgin kylän yllä, vuoren seinässä lukee Миру мир (Miru Mir), joka tarkoittaa maailmanrauhaa. Toisen maailmansodan jälkeen alueella ei olekaan ollut minkäänlaisia konflikteja, vaikka Huippuvuoret kuuluvatkin Norjalle ja siellä on venäläisillä oma kylä ja kaivostoimintaa.
17 comments
Todella kiehtovan oloinen paikka. Minua viehättävät paikat, joissa aika todella tuntuu pysähtyneen. Tuolla näyttää olevan vielä ihan hirveän rumaa. Mutta siinä on aina jotain erityistä. Rumuudessa siis.
Kiitos Annika kommentista! Näiden matkakuvien selaaminen ja muokkaaminen oli ehkä haastavinta, sillä ne totta tosiaan olivat toinen toistaan rumempia 😀 Eikä sitä rumuutta voinut muuta kuin korostaa, kun sitä ei piilonkaan saa. Olen iloinen, että kävimme tuolla, mutta iloinen, että päästiin poiskin.
Tuolla ei ainakaan törmää turisteihin tai turistikrääsän myyjiin 😀 Mielenkiintoinen kohde, mutta en tiedä viihtyisikö tuolla kovin pitkään.
Kiitos kommentista Cilla! Se on kyllä muuten totta, että kukaan ei tullut tuputtamaan mitään! Eikä meitä turistejakaan ollut paikalla samaan aikaan kuin muutamia kymmeniä. Mekin palasimme laivaan reilusti ennen lähtöä, oli jotenkin hieman jopa ahdistavan ankea paikka.
Mielenkiintoinen ja kiehtova kohde. Tuntuu kyllä siltä, ettei tuossa kaupungissa montaa viikkoa viihtyisi, toki olisi hauska käväistä.
Kiitos Terhi kommentista! Ihan samaa mieltä kanssasi, ei missään nimessä pitkän reissun kohde, ellei halua todella eristäytyä tai hakea sitä Venäjän viisumia.
Huippuvuoret on omallakin bucket listalla. Mielenkiintoisen oloinen kaupunki mutta missä olivatkaan sen asukkaat? Kovin kun oli aution näköistä.
Kiitos Sari kommentista! Baarista löytyi jonkun verran väkeä 😀 Mutta ei siellä tosiaan kovin montaa paikallista tullut vastaan. Ei tarvinnut valita kuvakumia sen mukaan, ettei ihmisiä näkyisi liikaa.
Onpa kummallinen paikka kerrassaan! Jotenkin superankea ja samaan aikaan hieman kiehtova. Tykkäisin varmaan käydä pyörähtämässä, mutta en usko, että viihtyisin pidempään. 😀 Näyttää ihan aavekaupungilta, jännää, että siellä kuitenkin asutaan.
Kiitos Sonja kommentista! Superankea on tosi hyvä sana kuvaamaan tätä paikkaa. Vaatii kyllä omanlaisen luonteen, että muuttaa tuonne tai ylipäätään Huippuvuorille
Uskon, että ankeus alkaa ahdistamaan (ja aika nopeastikin varmasti) mutta silti kyllä kuvien ja kirjoituksen perusteella äärimmäisen kiehtova!
Kiitos Milla kommentista! Oli kyllä todella avaratavaa nähdä myös tällainen paikka.
Barentsburg tekee kyllä vaikutuksen! Me kävimme siellä päiväseltään Longyearbyenistä, mutta tuon kylän osalta kokemus on varmaan sama poikkeaa sinne päiväristeilyllä tai risteilyllä. Maabongareina jäimme miettimään, että jos emme olisi aikaisemmin käyneet Venäjällä, niin voisiko tämän laskea 🙂 Ainakin puhelimemme kävivät Venäjän verkossa!
Kiitos Pirkko kommenteista! Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys, että lasketaanko paikka Venäjäksi maalistalla. Ainakin kokemus oli hyvin autenttinen 🙂 Uskon, että päiväretki ja risteilypysähdys ovat sisällöltään hyvin samanlaisia, eikä paikasta varmaan kovin paljoa enempää voi saada irti. Vaikka voisihan se olla ihan kokemus viettää tuolla muutama yö.
Me kävimme tuolla päiväseltään Longyearbyenistä, mutta kokemus lienee sama kävi siellä päiväristeilyllä tai oikealla risteilyllä. Barentsburg jättää kyllä muistijäljen! Maabongareina mietimme, että jos emme olisi jo käyneet Venäjällä, niin laskettaisiinko tämä – puhelimemme ainakin kävivät Venäjän verkossa 🙂
Näyttääpäs kyllä kieltämättä aika karulta paikalta – mutta silti jollakin omalla tavallaan kiehtovalta! Seuraavana kesänä matkani taitaakin kulkea Huippuvuorille, joten oli kiinnostavaa löytää tämä postaus. 🙂
Kiitos Anna-Katri kommentista! Meiltä on vielä jonkun verran juttuja tulossa, joten saat niistä varmasti vinkkejä omalle reissullesi. Se on kyllä yksi erikoisimmista matkakohteista kaiken kaikkiaan ja tällainen risteily oli kyllä makea keino tutustua Huippuvuoriin monipuolisesti.