Formula1

Shanpanjaa Monacossa

Monacon Formula 1 -elämysviikonlopun sisältö ja kustannukset

Ajatus formulakisoista lähti muhimaan päässä jo viime syksynä. Mikä olisikaan hienompi paikka kokea F1-kisat kuin Monacon historiallinen Grand Prix, jossa myös suomalaiskuskeilla on ollut upeaa menestystä. Tuttavamme Vatasen Kimin kautta saimme vinkin, että pelkän katsomolipun sijaan kannattaa panostaa hieman enemmän elämykseen. Sehän kuulosti paremmalta kuin hyvältä idealta. Etenkin kun kummallekaan meistä se pelkkä kisan seuraaminen vain katsomosta ei ole se ykkösjuttu. Kim välitti meille ennen joulua sen verran houkuttelevan paketin early bird -tarjouksella, että tartuimme siihen nopean harkinnan jälkeen ja…

10
Lue
Kimi Räikkönen

Tähtisadetta Monacon F1-kisoissa

Vietimme aivan huikean elämysviikonlopun Monacon GP:n parissa, joka alkoi jo perjantaina kun sattumalta osuimme alueelle, jonka kautta kuskit siirtyvät radalta Paddockille. Kimi Räikkönen sattui juuri kävelemään ohi ja jakoi ystävällisesti nimmareita muutamille innokkaille. Kävimme katsomassa valmiiksi seuraavan päivän paikan sijainnin, mutta meillä ei ollut aavistustakaan, millainen viikonloppu meillä olisi edessä. Ilkka Plays Pokemon Vietimme lauantain Star’N’Bars -ravintolan terassilla, joka sijaitsi aivan Paddock- ja backstage -alueiden yläpuolella. Heti aamusta paikalle alkoi virtaamaan formulakuskeja ja heitä odotti myös lauma innokkaita faneja sekä…

18
Lue