Andalusian kiertomatkamme jatkui Castellarista kohti Sevillaa. Noin 200 kilometrin matka taittui joutuisasti kolmessa tunnissa pysähdyksineen. Reitti kulki pitkin hyväkuntoista moottoritietä kauniissa vuoristomaisemissa.
Matkan varrella ei ollut juurikaan kaupunkeja, eikä oikein edes huoltoasemia osunut tien varrelle, joten ajoimme läheiseen Las Cabezas de San Juanin kylään tankkaamaan auton.
Sevilla
Sevilla on Andalusian itsehallintoalueen pääkaupunki ja Espanjan neljänneksi suurin kaupunki. Siellä asuu noin 701 000 asukasta ja koko metropolialueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä.
Sevillan satama on ainoa jokisatama Espanjassa ja se sijaitsee noin 80 kilometrin päässä Atlantin valtamerestä.
Sevillassa on ainutlaatuinen ilmasto, joka on kuuma ja kuiva kesäisin. Keskimääräinen päivittäinen maksimilämpötila on yli 35 astetta heinä- ja elokuussa. Meidän vierailumme aikana lämpötila kipusi korkeimmillaan 39 asteeseen
Majoitus Hilton Garden Inn Sevilla
Suosimme matkoilla Hilton-ketjun hotelleja, sillä saamme niistä mukavia lisäetuja Amexin käyttäjinä ja meillä on kultajäsenyydet Hiltoniin. Hiltonin ketjuista löytyy eri tasoisia ja usein myös kohtuuhintaisia, mielenkiintoisia vaihtoehtoja Garden Inn, DoubleTree ja Canopy by Hilton -brandien alta.
Valitsemastamme Hilton Garden Inn Sevillasta löytyi myös parkkihalli, jonne saimme vuokra-automme turvallisesti säilöön. Vaikka autoilu on Espanjassa suht helppoa, on isommissa kaupungeissa aika hektinen liikennekulttuuri ja parkkipaikat kortilla, joten mielenrauha on suurempi, kun auton saa jätettyä turvallisesti valvottuun halliin.
Hiltonissa meidät otettiin vastaan erittäin ystävällisesti kuten aina. Saimme huoneen 10. kerroksesta, juomat mukaan alakerran kaupasta ja aamiaisen veloituksetta.
Söimme vielä hotellin ravintolassa herkulliset pizzat ja vetäydyimme huoneeseen lepäämään loppuillaksi ja suunnittelemaan seuraavan päivän sekä loppuloman ohjelmaa. Olimme matkustaneet tähän mennessä jo lähes kaksi viikkoa aika reipasta vauhtia Montserratissa, Andorrassa, Barcelonassa, Lissabonissa, Gibraltarilla, Marokossa sekä Castellarissa.
Oli ihanaa rentoutua hetki hyvin ilmastoidussa huoneessa ja käydä vielä illan päätteeksi uimassa.
Pyykkäystä ja kuntoilua
Heräsimme aamulla noin kahdeksan aikaan ja Katri kävi heittämässä pyykkejä koneeseen, sillä alakerrassa oli koneet ja kuivurit asiakkaiden käytössä. Vastaanoton kioskista sai ostaa pesutabletin koneeseen, joten saimme kätevästi vielä puhtaita vaatteita loppureissulle.
Koneen valmistumista odotellessa kävimme hotellin kuntosalilla, ja kun ohjelma oli pyörinyt, heitimme vaatteet kuivuriin ja menimme aamupalalle. Homma toimi hienosti ja saimme puhtaita vaatteita lisää.
Hop-On, Hop-Off -kierros Sevillassa
Päivän sääennusteessa luvattiin 36–39 astetta lämmintä, joten yritimme minimoida kaiken ylimääräisen hortoilun kaupungilla, sillä noissa asteissa liikkuminen käy kunnon päälle ja halusimme ehtiä nähdä mahdollisimman paljon.
Otimme taksin hotellilta bussin lähtöpisteen lähelle ja kävimme juttelemassa myös turisti-infossa, että mikä tilanne katedraaliin pääsyn kanssa olisi. Saman päivän liput oli jo myyty, joten emme päässeet näkemään Kolumbuksen hautaa.
Ostimme 25 euron/hlö arvoiset liput Hop-On, Hop-Off -bussiin, joka kierrätti matkustajiaan kaupunkia halkovan Alfonso-kanaalin molemmin puolin. Bussikierroksella saimme hyvän yleiskuvan kaupungista sekä sen keskeisimmistä nähtävyyksistä ja maamerkeistä.
Bussi kiersi muun muassa seuraavien merkittävien kohteiden kautta; Torre Sevilla, Torre Triana, Plaza de España, Trianan ja Macarenan kaupunginosat, Torre de los Perdigones sekä Alameda de Hércules.
Jos eivät aivan kaikki kierroksen pysäkit, niin ainakin monet niistä ovat pysähdyksen arvoisia.
Sevillan katedraali
Sevillan katedraali on maailman suurin katolinen katedraali. Se on yksi kaupungin kolmesta UNESCO:n maailmanperintökohteesta. Katedraali on rakennettu 1400-luvun alkuvuosina ja se on suurin keskiaikainen, goottilaista tyyliä edustava rakennus. Katedraalissa sijaitsee Kristoffer Kolumbuksen hauta.
Viralliselta nimeltään katedraali on Catedral de Santa María de la Sede ja se on yksi Sevillan tunnetuimpia ja suosituimpia nähtävyyksiä. Sen 104 metriä korkea kellotorni, La Giralda, on paikalla aiemmin sijainneen moskeijan minareetti. Kieltämättä sen koristellut kyljet toivat pikemminkin mieleen moskeijan kuin goottilaisen katedraalin.
Katedraalin edusta vaikutti olevan ruuhkaisinta ja suosituinta turistialuetta. Hevoskärryjä seisoi siellä täällä varjoisammissa kohdissa katua ja silloin tällöin niitä viilletti helteessä uupuneita turisteja kuljettaen. Kieltämättä joka kerta käy hieman hevosparkoja sääliksi. Tässä miltei 40 asteen kuumuudessa ehkä enemmän kuin vielä missään aiemmin.
Hard Rock Cafe
Katedraalilta oli vain parin korttelin matka Sevillan Hard Rock Cafehen, joka tietysti kuului myös reitillemme. HRC-paidat on saatava joka kaupungista, ja joskus maistuu myös ruoka tai ainakin pienet välipalat.
Katrille maistui perhepiirissämme legendan arvostusta nauttiva HRC:n Apple Cobbler (1502 kcal) ja Ilkalle paikallinen köyhä ritari, torrijas. Saimme HOHO-bussista etukupongin, jolla saimme yhden ylimääräisen paidan kaupan päälle. Aika kiva!
Paikallisia käsityöoluita
Sitten hortoilimme kaupungilla ja kävimme oluella Cervecería Internacionalissa ja Lartesanassa. Molemmat paikat olivat olutniekalle mieleen. Ensin mainitusta löytyy valikoimista yli 250 eri pullo-olutta ja jäljempi taas tarjoilee paikallisempia pienpanimo-oluita.
Matkan tässä vaiheessa voitaneen todeta olutrintamalta, että suuria erityismaininnan arvoisia oluita ei Sevillan jälkeen enää löytynyt. Sekä Espanja että Portugali yllättivät positiivisesti erinomaisilla pienpanimo-oluillaan. Tosin on todettava, että niitä löytyi lähinnä isommista kaupungeista.
Setas de Sevilla eli Metropol Parasol
Sevillan modernimpaa arkkitehtuuria edustava Setas de Sevilla on lähes 30 metrin korkeuteen kohoava puusta rakennettu sienimäinen ritilärakennelma. 150 metriä pitkä ja 70 metriä leveä Setas de Sevilla on yksi maailman suurimmista puurakennelmista. Mikä tekee asiasta suomalaisille vielä vähän kiehtovamman on se, että materiaalina käytetty puulaminaatti on suomalaista mäntyä.
Sen kattotasanteelta on mahdollista ihailla Sevillan vanhaa kaupunkia yläilmoista. Iltaisin paikalla on mahdollista nauttia Aurora-valoteoksesta, jonka sanotaan olevan enemmän kuin vain silmänruokaa. Me tyydyimme virkistäytymään sen tarjoamassa varjossa ja ihailemaan sen tyylikkäitä muotoja päiväsaikaan ja maasta käsin.
Huh hellettä ja siestaa!
Kaupungilla aikamme kärvisteltyämme totesimme, että apteekin ulkoseinässä oleva mittari kertoo lämpötilan olevan 39 astetta. Olisikin ollut siis mitä parahin aika käydä syömässä ja piiloutua hetkeksi porottavalta auringolta.
Harmiksemme saimme taas muistutuksen eräästä syvästä kulttuurierosta kansojemme välillä. Espanja oli nimittäin ruoka-aikamme kunniaksi taas pantu seuraaviksi noin 4–5 tunniksi kiinni siestan viettoa varten.
Tässä kohtaa ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin siirtyä taksilla takaisin hotellille pizzalle ja pakkaamaan. Ratkaisemattomat yhteensopivuusongelmat siis katkaisivat päivän hieman ennen aikojaan ja mieleen hiipi ajatus siitä, miten viileissä kohteissa reissaaminen on oikeastaan aika paljon helpompaa.
Sevillan Fashion outlet
Aamulla nautimme Hiltonin maittavan aamiaisen ja siirryimme kamppeinemme autoon. Aikataulumme venähti heti alkuun tunnilla, sillä pysähdyimme Sevilla Fashion Outlettiin, josta Katri toivoi löytävänsä uudet kengät.
Pitkän etsinnän jälkeen viimeisessä listalla olevassa liikkeessä vihdoin tärppäsi ja nyt on taas uudet popot vanhojen räjähtäneiden tilalla.
Ilkka sai jäätelön sekä kahdet uudet shortsit korvauksena siitä, että odotti autolla matkatavaroiden kanssa 36 asteen helteessä.
Kohti matkan päätepistettä
Meillä oli vielä kaksi yötä matkaa jäljellä ja tavoitteenamme oli löytää majoitus kätevän ajomatkan päässä Malagasta, sillä halusimme vierailla vielä El Torcalin upeassa kansallispuistossa, josta kerromme lisää seuraavassa artikkelissa.
Vieraile Sevillassa 360-videoidemme avulla
Lue muut artikkelimme tältä matkalta

Espanja, Andorra, Portugali ja Marokko – matkan kulut
Matkustimme Manner-Espanjaan ensimmäistä kertaa ja vierailimme samalla myös naapurimaissa. Artikkelista löydät kohteemme sekä matkan kustannukset

Montserrat – Upea vuoristokohde tunnin päässä Barcelonasta
Montserrat on upea kohde Barcelonan lähellä. Nauti hienoista maisemista, tutustu luostariin ja tee patikointiretki erikoiseen vuoristoon.

Andorra – kääpiövaltio Pyreneiden vuoristossa
Euroopan korkeimmalla sijaitsevassa maassa pääset nauttimaan Pyreneiden vuoriston henkeäsalpaavista maisemista ja kauniista laaksoista.

Barcelona – kaakelitaidetta ja korkeuksia
Barcelona on täynnä kulttuuria ja historiaa, joka lumoaa kävijät. Erityisesti Gaudín luomukset ovat ainutlaatuisia ja vaikuttavia.

Lissabon – seitsemän kukkulan kaupunki
Lissabonin matka tarjosi kaunista arkkitehtuuria, herkullista ruokaa, ja upeita näköaloja seitsemän kukkulan kaupungissa.

Gibraltarin varastelevat apinat
Espanjan eteläosassa sijaitseva Gibraltar tarjoaa kahdelle mantereelle ulottuvien maisemien lisäksi viihdettä varastelevien apinoiden muodossa.

Marokko – Opastettu päiväretki Tangeriin
Näin sujui opastettu päiväretkemme lautalla Espanjasta Marokkoon, Afrikan tähti -pelistäkin tuttuun Tangerin vilkkaaseen kaupunkiin.

3 helmeä Andalusiassa – Castellarin linnamajoitus
Keskiaikainen linna toimi hienona tukikohtana automatkalla Andaluciassa. Teimme sieltä kätevästi päiväretket niin Gibraltarille kuin Marokkoon.

3 helmeä Andalusiassa – Upea El Torcalin luonnonpuisto
Tämän upean luonnonpuiston löydät tunnin ajomatkan päässä Malagasta. Valitse kahdesta patikkareitistä sopivin ja nauti hienoista maisemista.
24 comments
Tuo siesta on välillä kyllä hieman rasittava. Itse asiassa en sitä oikein ymmärrä edes siestaa viettävän näkökulmasta, sillä itse en ainakaan missään tapauksessa sitä haluaisi, vaan mieluummin lopettaisin työt aikaisemmin. Olen muuten välillä miettinyt, mikä tarina tuossa Setas de Sevillassa on, että miksi siinä on käytetty nimenomaan suomalaista mäntyä.
Kiitos kommentista, Mikko!
Siesta pääsee yllättämään aina. Se osuu pahasti harmihermoon, koska se ajoittuu juuri sinne kohtaan päivästä, jolloin suomalainen on tottunut syömään päivän pääaterian.
Kai sen vietto jotenkin on ymmärrettävissä kun ajattelee, että silloin on päivän kuumin hetki. Ainakin peltotyöt ja sen semmoiset voivat olla hieman turhan raskaita juuri silloin. Mutta toisaalta nykyaikana voisi kuvitella että vaikkapa ravintoloissa voitaisiin aivan hyvin jatkaa töitä. Enpä tiedä. Kai se on niin syvällä kulttuurissa, ettei kannata odotella ihmiskunnan vapautuvan siestan riesasta ainakaan aivan lähivuosikymmeninä.
Huh mitkä helteet teillä on ollu! Mutta niin se taitaa olla aika normaalia nykyään Etelä-Euroopassa. Multa on Sevilla vielä käymättä, mutta kovasti haluaisin joskus senkin nähdä, nimenomaan tuon vanhankaupungin. Andalusia on siinä mielessä tuttu, että asuin vuonna 2011 Fugessa. Ei vaan tullut kyllä kovin kaukana kierreltyä silloin. Oli samalla mun eka reissu yksin ulkomaille, ja siitä se matkakuume sitten syntyikin. Ja se on aina kiva lisä, jos majapaikasta löytyy pesukone ja kuntosali!
Kiitos kommentista, Cilla!
Nuo helteet kyllä valitettavasti taitavat piinata Eurooppaa kesäisin ihan varmuudella. Varsinkin Välimeren ympäristössä hivotellaan aivan käsittämättömiä lämpötiloja joka kesä.
Ainakin näitä meidän valikoimia kohteita voidaan kyllä suositella. Tästä tuli kokonaisuudessaan oikein onnistunut reissu!
Pesukoneeseen törmää ainakin hotelleissa harvemmin kuin kuntosaleihin. Kuntosalit kyllä yleensä ovat aika vaatimattomasti varusteltuja, vaikka ollaan kyllä törmätty ihan uskottaviinkin kuntoiluvälineisiin. On kyllä ihan kiva päästä välillä vähän verryttelemään paikkoja kesken reissun. Monesti matkalla treenailut rajoittuvat matkalaukun kanniskeluun ja loputtomaan vaellukseen. Parikymmentätuhatta askelta päivässä on kyllä ihan kelpo matka ja voi hyvällä omallatunnolla syödä välillä pizzan tai burgerin ja siemaista oluen päälle. 🙂
Siesta aiheuttaa itsellenikin matkailijana aina harmaita hiuksia, sillä unohdan sen kokonaan 😀 Sitten käyn riuhtomassa jotain kaupan tai ravintolan ovea ja kiroan mielessäni huonoa palvelua… Ehkä sen joskus oppii muistamaan 🙂
Kiitos kommentista, Eveliina!
Siesta on kyllä yksi isoin harmin aiheuttaja. Ei sitä opi muistamaan. Ei edes seuraavana päivänä enää muista hoitaa ruokailua ajoissa, vaikka juuri on selvitty edellisestä kriisistä.
Rakastan Espanjan pikkukyliä – nämä suurkaupungit ei juuri kiinnosta. En kyllä ole Sevillassa koskaan ollut.
Kiitos kommentista, Mari!
Kyllähän pikkukylissä on oma tunnelmansa. Meillä oli aika tiukka aikataulu, kun halusimme kiertää niin monessa paikassa, joten tuli vähän senkin vuoksi valittua muutama isompi paikka. Onneksi ehdittiin vähän kiertää autolla pienemmissäkin ympyröissä.
On ne isommatkin paikat ainakin yleensä ihan jostain syystä tunnettuja ja sen takia ihan näkemisen arvoisia. Aina ei tietenkään silti “kolahda”, mutta sitten on hyvä jos on tullut laadittua ripeä aikataulu ja pääsee siirtymään seuraavaan kohteeseen. 😀
Sevilla on yksi niistä Andalusian kaupungeista, joissa riittää valtavan paljon nähtävää ja hienoa nähtävää erityisesti. Olemme käyneet vasta kerran ja silloinkin oli hiukan liian vähän aikaa kaikelle, eli noin vuorokausi. On tässä harkittu uutta käyntiä ja teillä oli monta uutta paikkaa. Tuo Hop on – Hopp off -konseptikin voisi tulla kysymykseen. Milloin olitte siellä, kun oli noin lämmintä? Kesälläkö? Meidän ajatukset liittyvät nyt huhtikuun alkuun, vaikka alkaa se lämpö välillä kurkistella jo silloinkin. Aila
Kiitos kommentista, Aila!
Meidän reissu osui kesäkuun alkuun. Jokin vielä kipakampi helleaalto taisi Espanjaa vaivata jo aiemmin keväällä. Veikkaisin, että huhtikuu voisi olla aivan hyvä ajankohta lämpötilan puolesta, mutta en yhtään tiedä miten vaikuttaa palveluihin kun ei ole vielä turistisesonkiaika. Isommissa kaupungeissa toki varmasti palvelut toimii ympäri vuoden.
Hop On Hop Off -bussit ovat itseasiassa aika käteviä. Taisimme testata niitä ensimmäisen kerran Kapkaupungissa, kun koronan ja rikollisuudenkin takia kaupungille ei oikein suositeltu jalkauduttavan aivan huolettomasti. Bussit kiertävät tärkeimmät nähtävyydet ja kyydistä voi poistua millä pysäkillä vain ja jatkaa sitten matkaa myöhemmällä vuorolla. Kannattaa vain ottaa selvää milloin viimeinen vuoro kulkee, ettei jää jonnekin kauas jumiin.
Liput ovat voimassa koko päivän, tai joskus on ollut mahdollista ostaa vaikkapa 2 päivän lippukin jos arvelee, että haluaa jatkaa bussikyydissä pitempään. Joskus se voi olla kätevä tapa käydä useammissa kiinnostavissa kohteissa kaikessa rauhassa.
Onpas teillä ollut lämmintä kaupunkilomalle. Sevilla näyttää olevan monipuolinen kaupunki.
Kiitos kommentista, Sari!
Oli kyllä todella lämmintä. Kieltämättä jopa liiankin kanssa, koska helle kyllä rajoittaa patikointikykyä. Nähtäväähän Sevillassa olisi kyllä ollut. Harmi ettei päästy katedraaliin, koska sinne olisi pitänyt hankkia liput etukäteen.
Sevilla on upea kohde, vetää ehdottomasti vertoja Madridille ja Barcelonalle, esimerkiksi. Tosin sinne – kuten ei Madridiinkaan – ei pidä mennä kesällä 🙂 Tammikuussa oli kevyttoppakeli ja aurinkoista, eli ihan mukavaa pitkillekin kävelykierroksille. Viihdyimme kaupungissa melkein viikon ja pitemmällekin ajalle olisi riittänyt tutkittavaa. Plaza de Espanalle, esimerkiksi, kannattaa palata sitten kun Espanjaa on tullut enemmänkin kierreltyä – se tarjoaa upean kävelykierroksen muistella jokaista kohdetta erikseen!
Kiitos kommentista, Pirkko!
Tuo olisi ollut hyvä hoksata etukäteen, että talvellahan Espanjaan kannattaa mennä! Ainakin isommissa kaupungeissa varmasti palvelut pyörivät silloinkin. Meillä oli aika lyhyt tämä vierailu, joten nähtävää kyllä vielä jäi.
Teillä kuulostaa olleen kovasta helteestä huolimatta varsin kiva Sevilla visiitti! 🙂 Sevilla kiinnostaa itseänikin ja siellä olis kiva käydä kun seuraavan kerran lähtee aurinkorannikolle. Mäkin oon ihan unohtanut siestan, en kyllä muista, koska ja missä olisin siihen viimeksi törmännyt.
Kiitos kommentista, Elina!
Kyllähän Sevillassa oli ihan mukava pyörähtää, vaikkakin helle oli suorastaan tukahduttava. Siesta on jotenkin myyttinen ja mysteerinen ilmiö. Sitä jotenkin kuvittelee, ettei semmosta turhanpäiväistä tapaa missään kai ihan tosissaan vietetä, mutta kyllä vaan vietetään. Jos olet onnistunut siltä välttymään, niin ehkä matkassasi kulkee eväitä riittävästi. Sillähän siitä kai selviäsi. 🙂
Siesta yllättää aina! Ja just silloin kun todella tarvitsisi murua rinnan alle… 😀 Usein mietin juuri, että työntekijöille tulee kyllä pitkiä päiviä, kun siestat ovat noin pitkiä, mutta toisaalta se on varmasti parhaaksi katsottu tapa toimia – ja toki kivan rentoa (kunhan ei satu just olemaan hirvee nälkä, haha!).
Kiitos kommentista, Sanna!
No tämä! Kun nälkä alkaa kurnia, niin siesta on alkanut puoli tuntia aiemmin. Ja jos suunnittelee käyvänsä syömässä ennen siestaa, niin eipä ole nälkä yhtään ja kuvittelee selviävänsä helposti siestan yli. Väärin meni.
En oikein pysty käsittää koko siestaa, mutta ehkä se voi jäädä mulle mysteeriksi. Pitäkää siestanne. 😀
Hui mitkä hellelukemat! Olen ehdottomasti enemmän lämpimien kuin kylmien kohteiden ystävä, mutta kyllähän se totta on, että suuret hellelukemat asettavat rajoitteita reissupäivään, juurikin esim. kaupungilla haahuiluun. Hop-On Hop-Off bussin kyyti oli varmasti sopivaa ja kiva tapa nähdä kaupunkia.
Kiitos kommentista, Virpi!
Kylmää vastaan pystyy pukeutumaan lämpimästi, mutta kuumuutta ei oikein pääse pakoon. Mutta onhan se myönnettävä, että ei liian kylmäkään ole kivaa. Ehkä semmoinen kotosuomalainen 22-27 olisi kaikkein optimaalisin lämpötila. 😀
Bussin kyydissä on ihan kiva istuskella ja pällistellä maisemia, jos ei syystä tai toisesta kävellen jaksa tai ehdi. Ollaan jo muutamissakin kohteissa hypätty Hop-On Hop-Off bussin kyytiin. Sieltä voi sitten kätevästi valikoida kohteita tarkempaan syyniin ja jalkautua. 🙂
Vaikka olisi helteiden ystävä, niin ei sitä kyllä jaksa kovin paljoa ainakaan kaupungissa kierrellä katsomassa. Ja tuo siesta… Sitä ei kovin äkkiä opi muistamaan. Kun majoituin Malagan lähistöllä yli kaksi viikkoa, tuli ainakin pari kertaa turhaan käveltyä lähikauppaan juuri siestan aikaan, kauppalista ruokaa varten kirjoitettuna 🙂
Kiitos kommentista, Raija!
On se kova helle kyllä pitemmän päälle tosi uuvuttavaa. Olisi tarpeen ainakin olla juotavaa mukana – ja siestaa viettävissä maissa myös evästä. Kiva (kai) kuulla, ettei edes kaksi viikkoa riittänyt tuon oppimiseen. On se vaan kummallinen tapa. 😂
Sevilla on yksi niistä paikoista, josta haaveilen ja joka on vielä jäänyt tutkimatta vaikka Espanjassa olen asunutkin. Tänä tulevana vuonna on luvassa paluu Espanjaan vihdoin eri reissujen muodossa, joten eiköhän Sevilla tule vihdoin tutuksi tällä kertaa! 🙂 Kiva lukea kokemuksianne ja vinkkejä. Tuo hotelli vaikuttaa myös erittäin hyvältä!
Kiitos kommentista, Tiina!
Kuulostaa kivalta tuo paluu tuttuihin ja tuntemattomiinkin Espanjan maisemiin. Kiva myös jos näistä kokemuksista oli hyötyä. Hotelli oli kyllä oikein mukava, ja vissiin ihan kätevällä paikallakin. Rauhallista, muttei kuitenkaan kamalan kaukana keskustasta. 🙂