Tarifa on Manner-Espanjan eteläisin kaupunki ja sieltä on lyhin matka linnuntietä myös Afrikan tähti -pelistä tuttuun Marokon Tangeriin. Tarifa on suosittu kohde leijalautailijoille, sillä se sijaitsee kahden meren, Välimeren ja Atlantin valtameren kohtaamispaikassa, joten tuuliolosuhteet ovat erinomaiset vesiurheiluun.

Afrikan mantereelle menee lauttoja myös Alceriaksesta, joka sijaitsee Gibraltaria vastapäätä. Nämä lautat menevät mm. Ceutaan, joka on osa Espanjaa sekä Tangerin toiseen satamaan, joka kartan mukaan näytti enemmänkin rahtisatamalta.

Retken ostaminen

Ostimme retken vasta edellispäivänä Get Your Guiden kautta. Se piti sisällään lauttamatkat, opastukset Tangerissa sekä omaa aikaa 1,5 h. Saimme tähän vinkin Gibraltarilla tavatuilta kanssamatkailijoilta, jotka olivat tehneet vastaavan retken. Ilman tätä vinkkiä olisimme todennäköisesti lähteneet omatoimisesti lautalla liikenteeseen.

Lippujen ostaminen sujui netistä vaivattomasti, vain online check-inin kanssa oli ongelmia ja Get Your Guiden Whatsapin tukinumerosta selvisi, että check-in onnistuu vasta lähtöaamuna.

Automatka kohti Tarifan satamaa

Söimme aamiaisen Castellarin linnalla ja laskimme, että ehdimme tunnissa ajaa Tarifaan, josta lautta lähtee kello 11. Aamuruuhkasta huolimatta olimme perillä hyvissä ajoin ja aikaa jäi satamassa odottelulle jopa tunti.

Auton saimme maksulliseen parkkiin (noin 20 €/päivä) ihan terminaalin eteen ja se täyttyikin lopulta lauttamatkaajista, joten oli hyvä idea olla ajoissa.

Meillä ei ollut printattuna vahvistusta ostetuista lipuista, mutta ei se onneksi haitannut. Saimme lauttaliput tiskiltä ja harmaat tarrat rintaan merkiksi, että oppaat tunnistavat meidät.

Meitä tuli pian tervehtimään ystävällinen naisopas, joka antoi meille kartan ja kertoi päivän kulusta. Meidät ohjattiin turvatarkastuksen kautta katamaraanin tyyliseen lauttaan, jossa oli oma kahvila sekä tax free -myymälä. Lautalla oli vielä erillinen passintarkastus ja se taisi viivästyttää lähtöä jonkin verran.

Lauttamatka Tarifasta Tangeriin

Lautta lähti lopulta vasta klo 11.45 ja olimme perillä Marokossa kello 12. Kello on Marokossa tunnin vähemmän kuin Espanjassa, joten lauttamatkamme kesti siis 1 h 15 min.

Passeja tarkistettiin molemmissa päissä ja saimme niihin myös leimoja. Tangerin satamassa meitä odotti toinen opas ja bussikuljetus pois satama-alueelta.

Ali Babaksi esittäytynyt miesoppaamme oli hyvin vitsikkäällä tuulella, joten emme lopulta olleet aivan varmoja, että oliko hänen nimensä oikeasti Ali. No samapa tuo. Olimme saapuneet uuteen maahan, saimme ihastella bussista satama-alueen maisemia ja Ali kertoi samalla meille lisää kotimaastaan.

Ensivaikutelmat Marokosta

Ensimmäinen yllätys oli jo kaupunkiin saapuminen, sillä olimme jotenkin kuvitelleet, että vastassa on pelkkiä kapeita katuja ja kujia sikin sokin, mutta Tangerin keskusta oli hyvinkin modernin oloinen ja satama-alueelta löytyi suuri moskeija sekä komeat linnanmuurit.

Korkeat palmut koristivat maisemaa siistiksi trimmattujen viheralueiden keskellä. Katukuva olisi voinut olla yhtä hyvin mistä tahansa Euroopan rantakaupungista.

Bussin ajaessa sisemmälle kaupunkiin sama fiilis jatkui ja bussi kuljetti meitä kerrostalojen reunustamilla kaduilla, joiden kivijalkaliikkeissä toimi monenlaisia kauppoja ja kahviloita.

Tangerin keskiaikainen vanhakaupunki

Lyhyen kyydityksen päätteeksi jalkauduimme lähelle Medinaa, joka vastasi alkuperäisiä mielikuviamme Tangerista ja Marokosta. Kyseessä oli siis Tangerin keskiaikainen vanhakaupunki, jonka alkuperäinen porttikin oli vielä tallella.

Kiersimme kapeita kujia, jotka olivat täynnä kauppiaita. Myynnissä oli ihan kaikkea mahdollista: vaatteita, hedelmiä, kukkia, lihaa, kalaa, leipiä, leivonnaisia, mausteita, kasviksia, kenkiä, koriste-esineitä, kosmetiikkaa, kodintarvikkeita, mattoja, kahvia ja mitä vaan kuvitella saattaa.

Lisäksi alueella oli käsityöpajoja, joissa ommeltiin vaatteita, käsiteltiin nahkaa ja tehtiin erilaisia korjaustöitä. Yksi ensimmäisistä kohteistamme oli juutalainen synagoga, jossa oppaamme kertoi hieman sen käytännöistä ja arabialaisesta kirjoituksesta.

Kulttuurishokki

Markettihallissa kulttuurierot läiskähtivät koukuissa olevien eläinten raatojen muodossa lähes silmille ja opas kertoi heidän kulttuurinsa tavoista teurastaa eläimet halal-tyyliin, eli niiltä viilletään kurkku auki ja valutetaan veret pois, jotta eläimen voi syödä.

Kauppahallissa ei ollut onneksi läkähdyttävän kuuma, mutta silti mietitytti niiden kaikkien henkensä menettäneiden eläinparkojen lisäksi se hygieenisyys, sillä lihat roikkuvat tuntitolkulla noin 30 asteen lämpötiloissa ja haju oli sen mukainen.

Kanojen lisäksi tarjolla oli mm. kukkoa, jänistä, nautaa ja pulua. Osa vielä täysin karvoissa ja höyhenissään. Yksi ehkä järkyttävimmistä tarjolla olevista asioista oli kokonainen naudan pää, jossa oli vielä tallella silmät sekä turpakarvat.

Eläimistä oli myös hyödynnetty laajasti elimet ja myynnissä jos minkälaista kappaletta ja suolenpätkää. Jopa letitettynä. Edelleen myös kaikki sisäelimet olivat siellä nätisti pöydillä tarjolla ilman mitään jäähdytystä.

Kauppahallin tuoksut saivat uusia vivahteita kalapuolelle siirtyessä. Siellä sentään pöydissä kalat olivat jäiden seassa, mutta mahtoivatko kylmäsäilytyskriteerit ihan joka tiskillä täyttyä. Tuskinpa vaan.

Tarjolla oli kokonaista tonnikalaa, miekkakalaa, katkarapuja, mustekalaa ja todella monenlaista muuta merenelävää. Tilan loppuessa pöydiltä oli muutama valtava miekkakala aseteltu lattialle kalasalin pöydiltä valuneiden nesteiden ja perkuujätteiden sekaan.

Marketin ympäristö

Siirryimme (luojan kiitos) hetkeksi marketin ulkopuolelle ja oppaamme kertoi kuuluisasta alueelle vievästä portista. Samalla hän ohjasi halukkaat kioskille ostamaan vettä sekä herkullista appelsiinimehua. Appelsiini onkin yksi Marokon vientivalteista ja mehua kannattaa ehdottomasti maistaa, sillä se on todella hyvää.

Opas kertoi myös ylpeänä, että Dacia-autot valmistetaan yli 70-prosenttisesti Marokossa.

Siirryimme ihailemaan todella hienoa kumipuuta, eli fiikusta, jonka alaosa oli maalattu valkoiseksi. Oppaan kertomukset puusta hukkuivat oman harmituksen sekaan, että saamme kotonamme olevan fiikuksen pysymään hädin tuskin elossa ja kuudessa lehdessä. Vinkkejä otetaan vastaan.

Oikeissa kasvuolosuhteissa fiikuksesta kasvaa ja lähtee roikkumaan ilmajuuria, jotka maahan osuessaan alkavat kasvattaa uutta runkoa. Yhdestä puusta voi siis kasvaa todella suuri ja laaja kokonaisuus.

Mausteita ja muita herkkuja

Kävelimme pienen puiston läpi ja olimme pian taas markettialueella, tällä kertaa pähkinöiden, mausteiden ja kuivattujen hedelmien äärellä. Opas ohjasi meidät eräälle tiskille ja kertoi samalla hieman taateleista ja muista myytävistä tuotteista.

Hän antoi ohjeet, että voimme maksaa euroilla ja ilmoittaa myyjälle helposti, että mitä haluamme milläkin summalla ostaa. Meidän mukaamme tarttui Katrin lapsuudenherkkua kuivattuja ananasrenkaita ja lisäksi ostimme tuoreita taateleita, jotka olivat ihan superhyviä. Paikallinen herkku tangeriini ei ollut niin meidän makuun, mutta oli mielenkiintoista maistaa sitäkin.

Bum-bum -maustetta makuuhuoneeseen

Kierroksen yksi ohjelmanumero oli paikallinen apteekki, jossa erittäin viihdyttävä herrasmies esitteli paikallisia mausteita, kuten ras el hanoutia, marokkolaista currya ja sahramia. Lisäksi hänellä oli pulveria ja rohtoa ihan jokaiseen vaivaan unettomuudesta flunssaan.

Makuuhuoneeseen sai lisää “bum bumia” tietyllä rohdolla ja toisella jauheella luvattiin vähintään viiden kilon painonpudotus. Öljyä löytyi iholle ja voidetta rohtumiin. Hän kierrätti mausteita sekä muita tuotteita ryhmällämme ja niitä sai haistella.

Lopuksi kaikille jaettiin pussit ja hän kyseli tuote kerrallaan, että mitä kukakin ostaa. Tämä oli ehkä kierroksen epämiellyttävin osuus ja vähän pakkomyynnin makua, mutta onneksi mitään ei kuitenkaan ollut pakko ostaa, eikä me mitään näistä reilusti hinnoitelluista tuotteista oikeasti tarvittu.

Päivä Kasbah-kukkulalla

Seuraavaksi lähdimme taas hetkeksi ostoskujilta sivummalle ja kävelimme upean pasuunakukan ohi. Olimme nähneet sellaisen aiemmin Humppilassa Urpolan Kartanossa ja olihan tämä Tangerin versio kerrassaan upea, kun se on saanut kasvaa lämpimässä ilmastossa vapaasti.

Kasbah-kukkulalla oli tilaa hengähtää ja sieltä oli sataman ylle upeat maisemat. Näimme myös Afrikan rannikkoa pidemmälle ja opas näytti, missä kohtaa on Tarifa ja missä Gibraltar, joka erottuikin erikoisen kallionsa ansiosta hyvin maisemasta.

Kävimme Kasbahin kulttuurimuseon edustalla, jossa Ali kertoi meille arabialaisesta kirjoituksesta, josta ei kyllä kovin helpolla ota tolkkua. Milloin kirjoitetaan oikealta vasemmalle ja milloin pelkillä konsonanteilla.

Kissoja pyöri jaloissa ruuhkaksi asti ja niille oli joku erikoinen yhteisomistajuus. Marokkolaiset kuulemma tykkäävät kissoista ja hoitelevat niitä sitten ristiin rastiin. No, onneksi joku hoitaa niitä, mutta kyllä se hieman jännältä kuulosti.

Takaisin markkinahumun keskelle

Siirryimme taas markettialueelle ja siellä myymälään, jossa paljon hienoja koriste-esineitä, vaatteita sun muuta. Nyt ohjelmassa ei ollut mitään pakollista myyntiesitelmää, mutta tietysti heti kun pysähtyy, niin joku tulee siihen selittämään ja kauppaamaan tuotteitaan.

Ilkka jäi ansaan ja Katri liukeni ulos. Kylkeen tarttunut ukko olikin huumorimiehiä ja tarjosi läpällä Afrikan Adidaksia ja jos niihin ei taivu, niin “Nikeäkin” löytyy. Melkein aitona. Feikkikamaa oli muuten joka toinen putiikki pullollaan.

Kun herra kuuli, että puhumme suomea, hän sanoi “Ei o raha” ja sai meidät molemmat repeämään nauruun. Näimme silmissämme, miten Suomi-turistit ovat heille tätä hokeneet väsymykseen saakka ja hyödylliset lauseet kuten “hölynpölyä” ovat jääneet sinne arabiukkojen hokemiksi.

Livistäminen käsityöoluelle

Kierroksen virallinen osuus tuli nyt päätökseen ja meille näytettiin keskustorilta tapaamispaikka, jossa oli myös kahvila.

Ilkka oli jo aiemmin selvittänyt, että noin kilometrin päässä sijaitsee ravintola, jossa myydään paikallista olutta, joten nostimme kytkintä ja suuntasimme sinne. Kyseessä oli lähes pimeä yökerhomainen pubi, jonka ainoat asiakkaat olimme.

Englannin, ranskan ja elekielen avulla saimme Ilkalle oluen ja Katrille cokista. Teimme maisteluvideon ja lähdimme takaisin kohti markettialuetta.

Ehdimme vielä hetkeksi keskustorin kahvilaan, jossa Ilkka tilasi kahvia, herkullisen tahiniletun, hedelmäjuomaa ja Katri otti pirtelön. Meillä oli noin 10 minuuttia aikaa vetäistä ne huiviin ja sitten olikin aika lähteä kohti satamaa.

Paluumatka ja vinkit Tangeriin

Lähtösatamasta tuttu naisopas oli myös paikalla ja he kuljettivat meidät sataman suuntaan, josta bussi vei meidät vielä kootusti porttien sisäpuolelle. Siellä saimme lauttaliput ja samalla vielä viimeinen toiveikas laukkumyyjä tuli tarjoamaan “louisvuittoneitaan” meille.

Jos matkustat tänne, niin asennoidu jo etukäteen siihen, että jokainen haluaa myydä sinulle jotain tai haluaa rahaa sinulta. Pääset kyllä heistä ohi, kun etenet määrätietoisesti, etkä sano juuta tai jaata. Toki saat jäädä tekemään ostoksia, jos tarvitset laukkuja, rannekoruja, vöitä, lautasia tai mitä kukakin sinulle tarjoaa. Tarjontaa on loputtomasti ja yritys on kova.

Oppaan kanssa pääsimme luovimaan kaiken tarjonnan läpi helpommin. Toki siihen sisältyi se, että opas sitten tarjosi meille ostomahdollisuuksia hänen valitsemistaan liikkeistä. Tällä kierroksella se ei ollut mielestämme liian kiusallista. Päinvastoin helpotti ostamista, kun opas antoi vinkkejä, miten kannattaa toimia.

Varaa mukaan käteistä rahaa (eurot käyvät hyvin) ja korttimaksukin oli monessa paikassa mahdollinen, sillä saatat haluta maistaa vähintään mehua ja muita herkkuja.

Lauttamatkaa varten menimme vielä turva- ja passintarkastuksen läpi. Olimme Tarifan satamassa kello 20.25, eli lauttamatka kesti noin 1,5 tuntia. Parkkialue oli mielestämme luotettava, sillä se oli sataman vartioitujen porttien sisäpuolella. Automme odottelikin ehjänä samassa parkkiruudussa, jonne sen jätimme.

Ajelimme päivän päätteeksi takaisin Castellariin ja vietimme vielä muutamia päiviä Andaluciassa seikkaillen.

Vieraile Tangerissa 360-videoidemme avulla

Lue muut artikkelimme tältä matkalta​

Gibraltarin apina

Gibraltarin varastelevat apinat

Espanjan eteläosassa sijaitseva Gibraltar tarjoaa kahdelle mantereelle ulottuvien maisemien lisäksi viihdettä varastelevien apinoiden muodossa.

Lue »