Kaupallinen yhteistyö: Järviylängön Helmet & Urpolan Kartano ja Viikinkisauna

Toteutamme blogisarjan yhteistyössä Forssan seudulla toimivan Järviylängön Helmet -yritysryhmähankkeen kanssa, joka muodostuu seitsemästä matkailualan ja matkailupalveluita tarjoavien yritysten ryhmästä.

maaseuturahasto
Urpolan Kartano Humppila

Urpolan Kartanon historia

Muutaman kilometrin päässä Humppilan Lasin kauppakeskuksesta Porintien varrella sijaitsee upea keltainen jugend-tyylinen Urpolan kartano. Astumme sisään pääovesta viileään portaikkoon, jossa vastaan tulevat ensimmäiset upeat kasvit, pasuunakukka ja kaksi kaktusta, joista toinen on parhaillaan täydessä kukassa.

Kartanon emäntä ja isäntä Leena ja Mikko Kylämarkula toivottavat meidät Venäjän puolelle, joskin tällä kertaa selviämme ilman passia, jonotusta tai valuutanvaihtoa. Venäjä on yksi Humppilan kunnan kylistä ja 1830-luvulla perustettu saman niminen kylän kartano. Perimätieto kertoo nimen johtuvan venäläisistä asukkaista jossain vaiheessa sen historiaa. Vuonna 1927 kartano jaettiin, ja Urpola erotettiin siitä omaksi tilakseen. Siirrymme juhlasaliin kilistelemään kuohuviinilaseja samalla kun Mikko kertaa meille kartanon historiaa.

kukka Urpolan Kartano sisustus
Urpolan Kartano kakluuni kaakeliuuni kaakeli koriste poimulehti
Urpolan Kartano kartano huone

Alun perin kartano on rakennettu viiden hengen perheelle ja kartanon omisti Mikon isän isoisä Urpo Toivonen. Noin 750 neliön kartanossa on riittänyt varmasti jokaiselle hyvin tilaa ja kun perhe on muuttanut pois kartanosta, se on toiminut sotaorpojen kotina, Helsingin kaupungin kesäsiirtolana, tietyömiesten asuntolana ja jopa mattokutomona.

Monivaiheisen historian jälkeen Mikon vanhemmat Ulla-Maija ja Ilkka Kylämarkula kunnostivat ja avasivat kartanoravintolan vieraille vuonna 1984 ja heidän siirryttyä eläkkeelle vuonna 2005 Leena ja Mikko jatkoivat tätä työtä.

Urpolan Kartano

Urpolan Kartano nykyisin

Nykyisin Urpolan Kartano toimii tilausravintolana ja se tarjoaakin upeat puitteet monenlaisille juhlille ja tilaisuuksille jopa 200–300 henkilölle. Kartano on kunnostettu vanhaa kunnioittaen ja sieltä löytyy mm. kaksitoista erilaista alkuperäistä kaakeliuunia, jotka ovat lämmittäneet suurta kartanoa vuosien mittaan.

Urpolan Kartano sali sisustus kynttilä

Suurimpaan, siniseen juhlasaliin mahtuu noin 80 vierasta ja viereisestä huoneesta löytyy harvinainen automaattipiano. Yläkerrasta löytyy lisää juhlatilaa ja jokaista huonetta koristaa kauniit tapetit, kartanomiljööseen täydellisesti istuvat huonekalut sekä tyylikkäät valaisimet. Pienetkin yksityiskohdat ovat huolellisesti mietittyjä ja kartanon käytäviä kierrellessä voi vain ihastella miten hieno paikka on kyseessä.

Urpolan Kartano taulu sohva sisustus sali
Urpolan Kartano lamppu sisustus sali

Ruoka on täällä tärkeässä osassa ja vieraille katetaan tilaisuuksien yhteyteen herkulliset kattaukset. Me saimme nauttia monipuolisesta salaattipöydästä, kermaisesta lohesta, kasvisgratiinista sekä Leenan valmistamasta maukkaasta leivästä sekä suussa sulavasta taatelikookoskakusta.

Urpolan Kartano tarjoilu ruoka pöytä ruokasali
Urpolan Kartano ruoka tarjoilu salaatti muna kananmuna viinirypäle tomaatti kurkku salaatti

Puiston puolelta vieraille löytyy vielä erikseen kesäkeittiö ja tanssipaviljonki, joissa juhlintaa voi jatkaa vaikka läpi yön. Mikäli väsymys iskee, pihalta löytyy hirsimökkejä, joista yhdessä mekin majoituimme. Mökeistä löytyvät omat wc:t, suihkut, keittiöt ja televisiot. Yhteensä majoitustilaa järjestyy jopa 45 henkilölle.

Urpolan Kartano majoitus

Urpolan kartano sijaitsee vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoista, joten se sopii mainiosti yöpaikaksi myös luontoretkille.

Urpolan Kartano kartano sali sisustus

Jos palataan vielä kasveihin, niin niitä löytyy vielä lisää juhlasaleista ja eteisen puolelta. Kaktukset ovat uskomattoman suuria ja osa jopa 70 vuotta vanhoja. Mietimme yhdessä, että miten edes mullan vaihtaminen onnistuu yhteen juhlasalin valtavasta kliiviasta, jonka siirtäminen ei varmasti ole ihan helppo operaatio.

Viikinkisauna

Viikinkisauna viikinki sauna Urpolan Kartano Humppila

Kartanon pihamaalla on pihapaviljonki, kesäkeittiö ja muutamia mökkejä sekä pieni lampi, jotka eivät näy tielle. Niiden taustalla sijaitsee palkittu Viikinkisauna, jonka upea takkatupa on Mikon itsensä savesta ja puusta rakentama. Linnamaisen rakennuksen puista pääovea koristaa suuri Mikon itse kaivertama käärme ja upeat Tuuli Aution puisiin tolppiin veistämät viikingit toivottavat vieraat tervetulleiksi.

viikinki Viikinkisauna reliefi puuveistos
viikinki reliefi puuveistos Viikinkisauna Urpolan Kartano

Viikinkisaunan takkatupaa voi vuokrata illanviettoon ja se onkin sisustettu viikinkihenkeen sopivaksi. Viihtyisään tilaan voidaan kattaa viikinkiateria 18 hengen seurueelle. Leenalta ja Mikolta löytyvät myös teemaan sopivat asut.

Viikinkisauna Urpolan Kartano
Viikinkisauna Urpolan Kartano

Takkatuvan yhteydestä löytyy pukuhuone, josta voi siirtyä helposti saunabulevardin puolelle. Saunoja onkin useampia ja ne ovat toinen toistaan vaikuttavamman näköisiä. Oikea vanhanajan savusauna on itse rakennettu savesta ja puusta. Ulkoseinustaa koristaa Mikon saveen veistämä viikinki ja saunaan lisätään puita sen alta.

viikinki reliefi Viikinkisauna savusauna sauna

Aitoon, vanhaan puulaivaan rakennettu Laivasauna on rakennettu laivan muotoja kunnioittaen. Sen takaa löytyy läpinäkyvillä seinillä varustettu Maisemasauna sekä puuhun rakennettu Puumajasauna, jonka lävistää kaksi valtavaa männynrunkoa, toinen terassilta ja toinen saunan kiukaan vierestä. Lisäksi alueelta löytyy kipakat löylyt tarjoava Pikkusauna sekä nimensä mukaisesti pelleteillä lämpiävä Pellettisauna ja viimeistelyä vaille valmis uusi pukuhuonetila.

Viikinkisauna Urpolan Kartano Humppila

Keskeiseltä paikalta löytyy oma suosikkimme Viikinkilaiva Helka, jonka lämpimässä kylvyssä viihdyimme lähes koko illan. Välillä kävimme lämmittelemässä lisää niin Laivasaunassa kuin Maisemasaunassa, jotka molemmat tarjoilivat oikein miellyttävät löylyt.

Ne Tammelat Katri palju Helka Viikinkisauna
Viikinkisauna Ilkka Ne Tammelat

Tunnelmallisen katoksen alta löytyvään Höyrytynnyri Obelixiin mahtuu neljä henkilöä ja siellä voi rentoutua lämpimän höyryn miellyttävässä syleilyssä. Omaa viikinkikestävyyttään voi testata ulkona Viikinkisuihkussa, jossa kipataan sangollinen jääkylmää vettä niskaan. Meidän onneksemme Viikinkisuihku oli talviteloilla.

Tämän täydellisempää saunakokemusta on vaikeaa kuvitella löytävänsä ja paikka sopiikin täydellisesti niin kaveri-, työ- kuin harrastusporukoille. Saunamaraton ja viikinkiateria ovat varmasti ikimuistoinen yhdistelmä mihin vuodenaikaan tahansa.

Mikäli tähän kylkeen kaipaa vielä vauhdikkaampaa ohjelmaa, niin kumppanit, Taunus Rally Teamin Tommi Huhtala ja Sami Sulonen voivat järjestää sellaista ralliautoilun merkeissä. Yhteistyökumppani Erärenki Jouni Palèn järjestää Viikinkisaunan ympäristössä suosittuja Villein Viikinki -kisoja.

Tilkkutex

Meillä oli Ilkan kanssa etäinen ajatus siitä, mitä tilkkutyö tarkoittaa ja tiesimme suurin piirtein, että se liittyy ompeluun ja kankaanpaloihin. Pian sen jälkeen kun olimme astuneet sisään Urpolan Kartanon pihapiirissä sijaitsevaan Tilkkutex-myymälään ymmärsimme, että kyseessä on todella monipuolinen harrastus, jonka voi aloittaa melkein kuka tahansa ja oppimismahdollisuuksia on loputtomasti.

Tilkkutex myymälä valikoima

Liikkeessä oli satoja ellei tuhansia pakkoja kangasta siististi hyllyissä kymmenien eri värisävyjen, kuvioiden ja erilaisten teemojen mukaan. Kankaita on tuotu Suomeen mm. Amerikasta, Saksasta, Japanista ja jopa Indonesiasta.

Vuonna 2017 vuoden yrittäjänaiseksi valittu Leena Kylämarkula perusti Tilkkutexin oman tilkkutyöharrastuksensa pohjalta vuonna 1998 ja se onkin vakiinnuttanut paikkansa alan harrastajien keskuudessa. Verkkokaupan ansiosta monipuolinen valikoima on myös uusien asiakkaiden ja yritysten tavoitettavissa.

Tilkkutex koira tassu kangas kangaspakka
Tilkkutex kangas vihreä punainen

Liikkeestä löytyy siis valtavasti tilkkutöihin soveltuvia kankaita, joita voi hyödyntää myös verhoiluun ja muihin käsitöihin. Tilkkutyötarvikkeiden skaala on myös laaja ja liikkeestä löytyykin niin leikkureita, leikkuualustoja, neuloja, lankoja, viivaimia, sormustimia, nappeja, sabluunoita, kirjoja, vanuja, apumateriaaleja sekä kirjoja. Sisustus- ja lahjatavaraa löytyy myös jonkun verran.

tilkkutyö kollaasi quilt

Leenalla on valtavasti tietotaitoa tilkkutöiden tekemisestä ja liikkeen seiniä reunustaakin kymmenet hänen tekemät tilkkutyöt, joita on eri koossa, väreissä ja eri tekniikoilla. Työt ovat todella hienoja ja monet yrittävätkin niitä ostaa, mutta Leena pyrkii pitämään ne näytillä inspiraationa asiakkaille. Ohjeita ja opastusta Leena tarjoaa sitäkin innokkaammin ja jos täältä ei synny kipinä tilkkutöiden tekemiseen, niin ei sitten mistään. Meidänkin mukaan lähti pieni ommeltava käsityö.

Tilkkutex ovistoppari koira

Myymälän nurkasta löytyy muuten upea vanhaan liinavaatekaappiin rakennettu nelikerroksinen huikea nukkekoti, jonka kaikki kymmenen huonetta ovat Leenan itsensä sisustamia. Sängynpeite ja tyyny ovat tietysti tilkkutyötä, hurjan pientä sellaista. Näyttäviä kattokruunuja on tehnyt niin ranne- kuin lautasliinarenkaista ja tietysti myös Swarovski-kristallista. Pieniä taidokkaita yksityiskohtia on niin paljon, että hengästyttää.

Tilkkutex nukkekoti pienoismalli
Tilkkutex nukkekoti pienoismalli

Vuonna 1925 rakennettu suuri peltikattoinen harmaa talo pitää sisällään myös kauniin ostoskujan, jonka varrella on useita huoneita, joissa voi myös majoittua ja tiloja on vuokrattu käsityöläisharrastajille. Kujalla on järjestetty joulumyyjäisiä ja sellaiset oli suunnitteilla tällekin vuodelle, kunnes korona peruutti ne.

Vastuullisuus ja sertifioinnit

Sauna from Finland

Suomalainen saunomiskulttuuri on 17.12.2020 lisätty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Voit nähdä Suomen hakemusvideon Youtubessa.

Siksipä onkin erityinen syy vielä mainita, että Urpolan Kartano on liittynyt vuonna 2020 jäseneksi Sauna from Finland -yhdistykseen. Tätä kautta on vuoden 2021 alussa odotettavissa vielä toinen auditointikäynti.

Sauna from Finland on määritellyt suomalaiselle saunaelämykselle kahdeksan ydinarvoa:

  1. aitous
  2. moniaistisuus
  3. läsnäolo ja rentoutuminen
  4. hyvinvointi ja terveys
  5. kontrasti
  6. puhtaus
  7. turvallisuus
  8. vastuullisuus

Sauna from Finland

Sauna from Finland edistää suomalaisen saunan brändiä muun muassa auditoimalla saunapalveluiden laatua ja yhdistämällä alan asiantuntijoita.

ECEAT Suomi -sertifiointi | Suomen Luomumatkailuyhdistys

Urpolan Kartano on ECEAT Suomi ry:n jäsen ja noudattaa ECEAT:n kansainvälisiä laatukriteereitä. Yhdistykseen kuuluva jäsenyritys on sitoutunut edistämään ekologista, kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä. Jäsenyrityksen on myös täytettävä muita muun muassa turvallisuuteen ja laatuun liittyviä vaatimuksia.

Vuoden 2020 päätteeksi Urpolan Kartanossa tullaan tekemään ECEAT Suomen ensimmäinen auditointi jonka jälkeen Urpolan Kartanosta tulee ensimmäinen ECEAT Suomen virallisesti auditoima kohde! Toivotamme onnea jo etukäteen!

Päivitys: ECEAT Suomi kävi tekemässä auditoinnin 29.12.2020. Lämpimät onnittelumme!

https://luomumatkailu.fi/

Sustainable Travel Finland

Visit Finland on kehittänyt matkailuyrityksille ja -alueille tarkoitetun Sustainable Travel Finland -ohjelman ja sillä saavutettavan Sustainable Travel Finland -merkin. Merkki kertoo, että yritys on sitoutunut noudattamaan kestävän, ympäristöystävällisen ja vastuullisen matkailun periaatteita.

Päivitys: Visit Finland on myöntänyt Urpolan Kartanolle Sustainable Travel Finland -merkin käyttöoikeuden 24.4.2021.

Sustainable Travel Finland

Visit Finland on luonut matkailuyrityksille ja -alueille kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin.

Onnittelemme lämpimästi jo saavutettujen sekä toivotamme onnea tulevien ja työn alla olevien auditointien ja sertifiointien myötä. Tuskin sitä kuitenkaan tarvitsette, sillä Viikinkisaunanne täyttää mielestämme kirkkain värein ja liehuvin lipuin kaikki edellä mainitut vaatimukset.

Ne Tammelat Urpolan Kartano Leena Mikko Kylämarkula

Kiitos Leena ja Mikko, että saimme tulla tutustumaan teihin ja hienoon Urpolan Kartanoon ympäristöineen!

Urpolan Kartano netissä ja Facebookissa

Etusivu | Urpolan kartano

Olipa mielessäsi sitten häät, polttarit, syntymäpäivät, ristiäiset, pikkujoulut tai illanistujaiset, tule viettämään niitä meille. Urpolan Kartano on upea juhlapaikka, mahtavan miljöön ja kauniin luonnon keskellä Humppilassa. Monipuoliset tilamme soveltuvat kaikenlaisten isompien ja pienempien juhlien pitopaikaksi. Pitkän historian omaava kartanorakennuksemme antaa loistokkaat ja tunnelmalliset puitteet mieleenpainuville juhlille.

Log into Facebook

Log into Facebook to start sharing and connecting with your friends, family, and people you know.

Tutustu muihin Järviylängön Helmet -kohteisiin​

Saunaelämyksiä Ypäjällä ja Humppilassa

Melonta- ja vaellusretki Tammelassa

Pyhiinvaeltajien jäljillä Hämeen Härkätiellä

Järviylängön Helmet – Eräkeskus Metsäkouluntie

Järviylängön Helmet – Liesjärven kansallispuisto Erärengin kanssa

Järviylängön Helmet – Mustialan Kievari & Wanha Viljamakasiini

Järviylängön Helmet – Portaan Nahkurinverstas

Järviylängön Helmet – Paijan Maatilamajoitus

Järviylängön Helmet – Torronsuon kansallispuisto Wilderness Tales -eräoppaan kanssa

Järviylängön alue ja sen helmet