Kaupallinen yhteistyö: Järviylängön Helmet
Toteutimme blogisarjan yhteistyössä Forssan seudulla toimivan Järviylängön Helmet -yritysryhmähankkeen kanssa, joka muodostuu seitsemästä matkailualan ja matkailupalveluita tarjoavien yritysten ryhmästä.
Tutustuimme seuraaviin yrityksiin: Mustialan Kievari & Wanha Viljamakasiini, Eräkeskus Metsäkouluntie, Erärenki, Paijan Maatilamajoitus, Portaan Nahkurinverstas, Urpolan Kartano ja Wilderness Tales
Kartalta näet toteutuneen reittimme, jossa melontareitti sinisellä (12 km) ja vaellusosuudet (7 km) punaisella. Lähtöpisteenä toimi Portaan Nahkurinverstas ja päätepisteenä Mustialan Kievari & Wanha Viljamakasiini. Harmaalla alkuperäinen reitti, josta oikaisimme hieman sääolosuhteiden pakottamana.
Portaan Nahkurinverstas
Tammelassa Portaan kylässä sijaitseva Portaan Nahkurinverstas on kuin tuulahdus entisajalta. Punaisten tupien ympäröimä kylä ja sen halki hiljalleen virtaava Turpoonjoki tarjoavat rauhallisen levähdyspaikan niin Hämeen Härkätien kulkijoille kuin muuten rauhallista majapaikkaa etsiville.
Me olimme käyneet edellispäivänä tutustumassa Hämeen Härkätien nähtävyyksiin Rengon ja Tammelan välillä, jonka jälkeen vietimme rentouttavan illan Portaan Nahkurinverstaalla saunoen ja leväten omassa huoneistossamme, joka on muuten aiemmin toiminut nahkatehtaan työntekijöiden asuntona.
Johanna, toinen paikan omistajista, oli loihtinut meille herkullisen aamupalan ja saimme nauttia sen omassa rauhassa. Sillä aikaa pihalla vilahteli paikan isäntä Kari alias Artturi Kiviruusu nahkurin vaatteissa ja innokas lapsilauma kirmaili perässä auttamassa häntä livahtamaan takaisin verstaalle nahkuri Mårdin näkemättä.
Nahkurinverstas onkin ollut mukana järjestämässä Tammelan kunnan lapsille aktiviteetteja kulttuurikasvatushankkeen merkeissä ja lapsilla on ollut mahdollisuus tutustua entisajan nahkureiden työhön.
Turpoonjoki ja Kuivajärvi
Yön aikana joen rannalle oli ilmestynyt kaksi kanoottia ja paikalle saapuivat myös Wilderness Tales Tomi sekä Mustialan Kievarin Emilia Lakkinen. Kanootit oli paikalle toimittanut Erärenki Jouni Palén ja matka Nahkurinverstaalta jatkui rinkkojen kanssa vesiteitse Turpoonjokea pitkin kohti Kuivajärveä. Jossain vaiheessa oli pyhiinvaelluksen hengessä harkittu kulkuvälineeksi myös kirkkovenettä, mutta luultavasti kanootti liikkui sittenkin tottumattomissa käsissämme ketterämmin.
Melonta rauhallista jokea pitkin eteni myötävirtaan lasketellessa helppoa ja rentouttavaa päivää lupaillen. Jokivarren maisemat olivat kirjaimellisesti käden ulottuvilla ja ympäröivät puut ja metsiköt suojasivat meitä myös tuulenpuuskilta.
Tilanne muuttui äkisti joen auetessa Kuivajärveksi ja nähdessämme järvenselällä vastatuulen nostattamia vaahtopäitä. Kauhoimme vettä minkä jaksoimme vastatuulen samalla pyrkiessä kääntämään kanoottimme keulan milloin vasemmalle ja milloin oikealle. Samalla rannan jäädessä kauemmaksi näytti siltä, ettemme etene ankarasta lusikoinnista huolimatta käytännössä lainkaan. Vilkaisu taaksepäin palautti kuitenkin uskon – Turpoonjoen suu oli jäänyt jo kauas taakse.
Saaren kansanpuisto ja Kaukolanharju
Selvittyämme alkujärkytyksestä melonnan osoittauduttua rankaksi lihastyöksi olikin jo aika rantautua Raanpään laavun kohdalla Saaren kansanpuistoon. Saaren kansanpuisto on perustettu yleiseksi virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikaksi ja sieltä löytyykin upeat patikointimaastot.
Puiston halki kulkee tie Portaan ja Tammelan kirkonkylän välillä. Tien varrelta löytyy parkkipaikka ja sen läheltä muun muassa ravintolana toimiva Lounais-Hämeen Pirtti, uimapaikka sekä kesäteatteri. Saaren kansanpuisto sijoittuu yhdelle Ympäristöministeriön vuonna 1992 nimeämistä 156 valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista, ellei jopa tämän kyseisen alueen kaikkein upeimmalle osalle!
Ylitimme autotien ja lähdimme kipuamaan Kaukolanharjulle. Reitti lähtee aivan edellä mainitun parkkipaikan vierestä. Kaukolanharjun kauneimmalla paikalla maalasi Albert Edelfelt tunnetun maalauksensa Kaukolanharju auringonlaskun aikaan (tunnetaan myös nimellä Näkymä Kaukolanharjulta).
36 vuotta myöhemmin, vuonna 1926, valmistui samalle paikalle puurakenteinen näkötorni. Torni on 21 metriä korkea ja umpirakenteinen. Lukuunottamatta muutamia pieniä ikkunoita matkalla ulos ei siis ylös kiivetessä näe. Raput ovat tukevat ja niissäkään ei näy häiritsevästi alas, joten korkeanpaikankammoinen Ilkka kiipesi välillä paluureitin turvallisuuden tarkastaen aivan tornin yläovelle saakka.
Näköalat jäivät kuitenkin Ilkalta tarkastamatta, joten hänen on tyytyminen tähän samaan 360-videoon, jonka voitte itse katsoa alta. Tornista näkyi myös kalasääskipariskunta pesimispuuhissaan. Voit yrittää nähdä myös pesän videolta!
Tulet Raanpään laavulla
Palasimme näkötornilta takaisin kanooteille samaa reittiä ja ryhdyimme nauttimaan eväitämme. Tomi ja Emilia olivat pakanneet mukaamme monenlaista herkkua, mutta viimeistelyä varten oli saatava nuotio syttymään.
Tämä tehtävä annettiin tietysti Ilkalle, joka epäonnistui surkeasti tulen sytytyksessä Tomin tuluksilla Torronsuolla joulukuussa 2020. Hänen puoliksi vitsillä uhoamansa lupaus ottaa taito haltuun ennen seuraavaa vierailua Tammelassa oli siis pantu merkille, ja nyt oli aika ottaa sanasta mittaa.
Jouluna oli pukin kontista löytynytkin kipinäpuikko sekä tulevalle eränkävijälle upea käsintehty puukko damaskusterällä! Kevään tullen kipinöitäkin oli ehditty pariin otteeseen raapia puikosta ja kerran jopa saatu tuohenpala lupaavasti syttymään! Hommahan oli siis hyvin hallussa, vai mitä?
Pala nousi Ilkan kurkkuun kun selvisi kaikkien kurnivien vatsojen odottavan nuotion syttyvän käden käänteessä. Kuivaa tuohta löytyi kipinäpuikon kaveriksi ja sillä aikaa kun Ilkka raaputteli kevyillä mutta tarkoilla teränliikkeillä tuohesta irti kevyttä pölyä, Tomi pilkkoi puuhalkoja hieman pienemmiksi ja vuoli pienemmistä palikoista kourallisen kiehisiä valmiiksi.
Punan kohotessa Ilkan poskipäille tulevaa nöyryyttävää esitystä ennakoiden yllätys olikin valtaisa, kun ensiraapaisulla kipinäryöppy sytytti tuohenpalalle pienen liekin, joka saatiin kuin saatiinkin siirrettyä nuotioon! Tämä suoritus ehkäpä jo lasketaan tulen sytyttämiseksi!
Kerrasta syttyneen nuotion liekeissä lämpenivät maukkaat vartaat, jotka saimme itse koota Emilian valmistelemista varhaisperunoista, tomaateista, halloumista ynnä muista herkuista. Lisäksi maistelimme paikallisen Tammelan Makulihan makkaroita!
Maukkaan ateriaan päätteeksi grillasimme vielä suklaabanaanit ja keitimme kunnon nokipannukahvit nuotiolla ennen kuin oli aika pakata tavarat kanootteihin ja jatkaa matkaa.
Saarensalmi
Meloimme Saarensalmen sillan ali kohti Saarensalmea, joka oli Turpoonjoen ohella todella kaunista seutua. Tähystelimme kalasääskipariskuntaa, joka ilmestyikin hätistelemään meitä hienovaraisesti kauemmaksi pesäsaarestaan.
Vilkuilimme myös Kaukolanharjun näkötornin suuntaan ja sen huippu erottui punaisena hyvin puiden lomasta. Tässä vaiheessa tuulikaan ei haitannut, joten etenimme leppoisaa vauhtia meloen eteenpäin.
Pyhäjärvi
Ohitettuamme Miekkainnokan leppoisa tyyni keli oli tiessään ja jos Kuivajärvellä oli näkynyt vaahtopäitä, niin Pyhäjärvellä se tuuli vasta puhalsikin kovaa. Nyt sai meloa kaikilla voimilla ja Tomi antoikin hyviä vinkkejä pitää alempi käsi suorana sekä hyödyntää koko ylävartalo melontaan.
Aluksi yritimme meloa aaltoja kohti, mutta valitsemamme suunnan vuoksi oli välillä pakko mennä suosiolla sivuttain. Vaikka aallokko vaikutti hurjalta ja tämä oli siis vasta toinen melontaretkemme ikinä, oli Erärengin vuokraaman Nahani-kanootin kyydissä silti vakaa tunnelma, eikä kertaakaan tuntunut siltä, että voisimme oikeasti joutua veden varaan.
Tuulinen sää toi mukanaan vielä sadekuuron ja sen vuoksi rantauduimme Lamalanlahdelle ja lähdimme siitä jalkapatikalla rinkat selässä kohti Mustialaa. Alkuperäinen suunnitelmamme olisi ollut mennä vielä hieman pidemmälle ja käydä vielä 1500-luvulta peräisin olevassa Tammelan kirkossa.
Patikointi Mustialaan
Sadekuuro meni onneksi nopeasti ohi ja kävelimme aurinkoisissa tunnelmissa kädet melomisesta hellinä Myllykyläntien kautta Mustialaan. Matkaa kertyi kävellen pari kilometriä halki idyllisten peltomaisemien, jonka jälkeen perillä Mustialassa meitä odottikin jo paikan toinen vetäjä Emilia.
Mustialan Kievari ja Wanha Viljamakasiini
Vanha viljamakasiini toimii nykyisin ravintolana ja samassa rakennuksessa tuotetaan myös Kuninkaankartanon Panimon olutta, jota myydään yksinoikeudella vain Mustialan Kievarissa. Ilkka pääsikin aiemmalla vierailullamme harjoittelemaan oluen kaatoa ja nyt hän sai maistella itselleen uusia Väärtti ja Renki -oluita. Ruuaksi Mustialan Kievarin ruokalistalta meille molemmille valikoitui Fish & Chips.
Päivän aikana oli jokaiselle mukanaolijalle karttunut 7 kilometriä kävelyä ja 12 kilometriä melontaa! Vaikka eväitä olikin matkalla nautittu, eikä nälkää ehditty nähdä, katosivat herkulliset kala-ateriat nopeasti lautasilta suuhun. Jälkiruuaksi saimme vielä mainiota raparperipiirakkaa, joka oli tehty Mustialan oman lajikkeen raparpereista!
Tällä kertaa jäimme myös yöksi ja meille oli varattu upea puutalo. Mustialan kartanon pihapiiri ja rakennukset ovat ulkoa kauniita ja huokuvat omaa menneisyyttään. Majoituimme Maatilan päärakennuksessa, jossa oli kolme erillistä sisäänkäyntiä. Jokainen niistä johti erilliseen asuntoon, joista kahdessa oli kolme lukittavaa kahden hengen huonetta ja yhdessä viisi.
Sisäpuolella viihtyisä ilmapiiri jatkui vähintään yhtä kutsuvana. Käytössämme olleessa asunnossa oli kolme erillistä suurta huonetta, joissa jokaisessa oli siis makuupaikat kahdelle. Yhteisistä tiloista löytyi olohuone ja avokeittiö, sekä peseytymistilat. Korkeissa huoneissa huomio keskittyy vanhoihin kaakeliuuneihin sekä puukaton katseen vangitseviin koristeluihin.
Melonnan uuvuttamina nukuimme yön sikeästi melkein siihen saakka, että Emiliat toivat aamiaisen sovittuna aikana huoneeseen. Aamu ei olisi voinut paljoa paremmin alkaa. Saimme nauttia kaikessa rauhassa aamupalan kaikkine herkkuineen. Sokerina pohjalla, vai pitäisikö sanoa hillosilmänä murokulhossa, oli mukana myös purkillinen Mustialan omaa omenahilloa! Sitä saa, ja myös kannattaa ostaa Kievarin myymälästä kotiinviemisiksi!
Toteuta oma melontavaellus Tammelassa
Hinta: Majoitus alkaen 45–70 euroa/yö/hlö, kanootit kuljetuksineen alkaen 80 euroa/vrk ja opastus alkaen 20 euroa/h. Pyydä tarvittaessa tarjous ruokailujen osalta.
Kysy pakettia ja lisätietoja vaellukseen: Mustialan Kievarin Emilia Lakkiselta, eräopas Tomi Heliniltä ja Portaan Nahkurinverstaan Johanna Pelto-Huikolta.
Aktiivisen päivän ja hyvien yöunien jälkeen meidän oli aika jatkaa matkaa kohti Ypäjää, jossa meitä odottivat Paijan maatilaolympialaiset sekä Menninkäisen savusauna. Lisää hemmottelua oli luvassa Humppilassa, jossa Urpolan Kartanon väki valmisteli Viikinkisaunaa meitä varten.
18 comments
Joo, ei tuo melonta varmasti ihan kevyttä ole. Lapsena tuli jonkin verran kanootilla melottua, kun sellainen meillä mökillä oli. Kuulostaa kuitenkin itselleni mieluisalta aktiviteetilta! Ja tuo hintakin on muuten varsin kohtuullinen.
Kiitos kommentista, Mikko!
Jos melonta on tutumpaa, niin kanootinhan voi vuokrata ilman opastakin. Hyvät kohdevinkit saa varmasti mukaan ja on mahdollista tehdä vaikka muutaman päivän retki. Kansallispuistoissa ei saa majoittua, mutta majapaikkoja löytyy aivan veden ääreltä.
Maisemat ovat kohdillaan, joten kannattaa ehdottomasti harkita!
Hauskalta kuulostava reissu! Oletteko paljon harrastaneet vastaavia?
Kiitos kommentista, Maapalloilija!
Reissu oli tosiaan hauska ja pikku liikunta ei ole koskaan pahitteeksi. 😉
Aivan vastaavia retkiä tai aktiviteetteja emme ole juurikaan tainneet tehdä. Toisaalta, pidämme silmät auki mahdollisuuksille ja kokeilemme mielellämme kaikenlaista. Blogista löytyy artikkelit esimerkiksi ziplinestä viidakon latvassa Belizessä ja patikointipäivästä Tarokon kansallispuistossa Taiwanissa.
Wau mikä reissu! Melonta on kivaa, mutten ole kyllä tehnyt sitä kuin pienissä paloissa!
Kiitos kommentista, Katja!
Melonta oli kyllä oikein mukavaa. Varsinkin näin jälkeenpäin, kun vaatteet ovat jo kuivat eikä lihaksiakaan enää kivistä. 😀
Tällaisesta retkeilystä jää kyllä aivan erilainen fiilis kuin tavanomaisesta reissaamisesta. Jotenkin koko kokemus on intensiivisempi, kun on ihan omin voimin taittanut matkaa kaikessa rauhassa.
Heh … pitäisiköhän sitä uskaltaa vielä kokeilla melontaa joskus. Ehkä juuri tuollaisella kahden hengen avoversiolla. Monta vuotta sitten osallistuimme melontakurssille, kajakeilla. Kolmena iltana pidettävällä kurssilla oli kait viimeisenä iltana tarkoitus harjoitella kaatumista ja kääntymistä oikein päin sen jäljiltä, mutta meikäläisen piti tietysti malttamattomana kokeilla sitä heti ensimmäisenä iltana 🙂 No onneksi oli lämmin kesäpäivä. Mutta jotenkin se kurssi enemmänkin jätti fiiliksen, että tämä on kyllä ainakin karvan verran haastavaa ja harrastus, jos sitä vielä sellaiseksi olisi silloin voinut kutsuakaan, jäi siihen.
Kiitos kommentista, Pirkko!
Itse olen joskus kouluaikoina pari kertaa kokeillut kajakkia. Arvelin kanootin olevan jotain samanlaista ja hieman jännitin koko hommaa. Kanootti oli kuitenkin oikein vakaa eikä sitä varmaankaan olisi ollut kovin helppo saada keikahtamaan ainakaan vahingossa. Kajakkihan kyllä vaatii ihan aktiivista tasapainottelua koko ajan.
Näillä kokemuspohjaisilla ajatuksilla uskallan suositella kokeilemaan melontaa, nimenomaan kanootilla! 🙂
Edit: Lisäänpä sen verran vinkkejä vielä, että mikäli mahdollista, valitse kohteeksi joki tai pieni järvi. Isommalla ulapalla tuuli voi alkaa kiusata ja tekee retkestä raskaan. Sitäpaitsi kauempana ulapalla ei oikein näe kunnolla rantaa ja puita. Ainakin itse tykkäsin kovasti nimenomaan siitä, että sai ihastella rantaa aivan läheltä ja vieläpä siltä puolelta, josta yleensä sitä ei näe!
Ihan mielettömän kauniita maisemia! Huh huh! Kyllä tuolla kelpaa meloskella. Kiitos tuosta kartasta, siitä saa tosi hyvin kuvan, että missä oli mitäkin ja missäpäin liikuitte. Itselle kun tuo on ihan outoa aluetta, niin jotenkin osaa paremmin mieltää missä olitte. Luulin muuten ensin, että tuo näkötorni oli majakka, mutta aika hauska tuollainen puurakenteinen torni.
Me innostuttiin viime kesänä myös melomisesta kun oltiin ystävän kanssa Kaliforniassa mökillä, ja hänellä oli sellainen ilmalla täytettävä kanootti mukana. Täytyy varmaan hankkia itsellekin joku sellainen.
Kiitos kommentista, Paula!
Maisemat tuolla Saaren kansanpuiston seudulla ovat tosiaan upeat. “Majakka”, eli näkötorni sijaitsee harjun huipulla ja joka suuntaan aukeaa harjujen ja järvien täyttämä maisema. Kerrassaan huikeaa!
Me nähtiin tuolla Raanpään laavulla evästauollamme mies, jolla oli myös tuollainen puhallettava kanootti. Hän oli kyllä pukeutunut myös kuivapukuun. Vesi oli ainakin vielä toukokuussa sen verran viileää, että se saattoi olla hyvä idea. 🙂
Melonta on kyllä parhaimpia tapoja liikkua luonnossa. Viime kesänä yritin osallistu melontakurssille, jotta olisin päässyt mukaan melontakerhoon, mutta kaikki paikat olivat jo menneet.jospa ens vuonnamistaisi olla ajoissa liikkeellä.
Kiitos kommentista, Annukka!
Melonta on tosiaan monella tavalla mukavaa! Toivottavasti onnistut pääsemään melontakurssille. Tämmöistä kanoottivuokraustahan varmaan pääsisi kyllä tekemään ihan kurssittakin, kunhan löytää sopivan porukan tai mahtuu johonkin jatkoksi. Ihan yksinään ei kannata kokemattoman lähteä vesille.
Hei ja kiitos perusteellisesta kertomuksesta! Hyvät kuvat saivat melkein kaipaamaan kanoottiretkelle, en ole vielä kertaakaan kokeillut. Monet reitin nähtävyydet varmaankin löytyvät myös polkupyörän selästä katsottuna. Hämeen härkätieltä olemme vasta pienen siivun nähneet. Kotimaa kutsuu tänäkin kesänä reissaajaa.
Juha
Kiitos kommentista, Juha!
Mukava kuulla, että kuvat herättivät houkutuksen! Melontaa kannattaa kyllä harkita kokeilla. Pyörä on toinen myös meille rakas kulkupeli. Sen kanssa pääsee myös näkemään paikkoja aivan uusista kulmista kuin autolla tai jalkaisin. Ja joskus huomaa myös päässeensä (tai joutuneensa) paikkoihin, joihin ei jalkaisin tai autolla olisi ikinä eksynytkään! 😀
Härkätie on kiinnostavaa ja kaunista seutua. Koko tie on tosiaan 162 km pitkä, joten kannattaa ehkä valita etukäteen hieman reitti ja sen varrelta sopivia kohteita lähempään tarkasteluun tai lepotaukoja varten.
Melonta on ihan huisin hauskaa! Tätä postausta oli kiva lukea, vaikkakin kaipuu kanoottiretkelle kasvoi melkoiseksi!
Kiitos kommentista, Eveliina!
Kiva kuulla, että melonta on sinullekin rakasta touhua. Ei muuta kuin järjestämään kanoottiretkeä! Tänä kesänä ehtii vielä aivan hyvin! 🙂
Oli ajatus pari vuotta sitten Erärengin kanssa käydä melomassa, mutta siinä ei oikein aikataulut ottaneet yhteen. Muuten nämä paikat ovatkin itselle varsin tuttuja, kun noilla kulmilla tulee pyörittyä melko paljon. Mutta tuollainen melontaretki on vielä toteuttamatta, sen aion tehdä joko keskellä kesää, syksyn ruskan aikaa tai keväällä heti jäiden lähdettyä. Mahtavia maisemia on tarjolla!
Kiitos kommentista, Rami!
Tosiaan, sinullahan löytyy blogijuttuja alueelta aika mukavasti ja muutenkin ulkoilupainotteisia juttuja ja kohteita.
Ota ihmeessä yhteyttä Erärenkiin ja ota kanootti päiväksi, tai lähtekää vaikka yhdessä! Vesirajasta saat mehukasta uutta näkökulmaa tuttuihin maisemiin!