Eurooppa

Euroopan maat

Helsinki Cathedrall

Suomen kesä | #IGTT

Tämä on ensimmäinen kerta, kun uskaltaudun osallistumaan tähän Instagram Travel Thursday -tempaukseen. Jos sinä siellä epäröit vielä osallistumista, niin täältä löytyvät hyvät ohjeet ja hieman lisätietoa, että mistä on kyse. Tänäkin vuonna Suomen kesäsää on jakanut paljon mielipiteitä. Vaikka juuri kirjoitushetkellä sataa, en rehellisesti sanottuna muista kovin montaa sateista päivää tältä kesältä. Johtuuko se mielentilasta vai siitä, ettei sade ole pilannut tärkeitä hetkiä. Ja ei, en ole ollut kestohumalassa tai lääkittynä, vaan ihan töiden merkeissä viettänyt kesää täällä koti-Suomessa. Osallistuin ensimmäiseen bloggaajatapahtumaan…

7
Lue
purjevene Vallisaari

Purjeveneellä Vallisaareen

Olisi melkein rikos olla nauttimatta kesällä upeasta merellisestä Helsingistä ja sen lähisaarista. Moneen niistä onkin mahdollista päästä vierailemaan sopuisaan hintaan. Tämän kesän uutuus on “island hopping“, jossa yhdellä kahdeksan euron lipulla pääsee vierailemaan Lonnassa, Vallisaaressa sekä Suomenlinnassa. Meille tarjoutui mahdollisuus päästä kaverini omistaman, ihan oikean purjeveneen kyytiin kauniina heinäkuisena sunnuntaipäivänä. Pääsimme auttamaan kapteenimme opastuksella pienissä tehtävissä, kuten veneen irrottamisesta laiturista sekä poijusta. Suuntasimme Eiran rannasta kohti Isosaarta, johon meillä oli tavoitteena rantautua. Matkalla ohitimme Suomenlinnan ja myötätuulen ansiosta pääsimme avaamaan…

14
Lue
kirja Jyväskylä kattohuoneisto

Mielenkiintoisten yksityiskohtien kattohuoneisto Jyväskylässä

Aloitan majoituspaikan etsinnän yleensä aina surffailulla Booking.comissa. Ajasta riippuen saatan etsiä myös majoituspaikkojen omilta nettisivuilta tietoa, mutta monesti päädyn tekemään varauksen Booking.comin kautta. Sieltä varaus onnistuu samalla prosessilla, varasitpa hotellia mistä päin maailmaa tahansa, muutos- ja peruutusmahdollisuudet ovat joustavat ja monesti myös maksu hoituu jo varauksen yhteydessä. Meillä molemmilla on tunnukset ko. sivustolle ja näin ollen kaikki tiedot löytyvät valmiina, eikä niitä tarvitse täyttää uudelleen jokaisen varauksen yhteydessä. Tällä kertaa hakukriteereinä olivat; lemmikit salliva, keskustassa sijaitseva, kohtuuhintainen (50-100€/yö) majapaikka. Hakemilleni…

0
Lue
Keski-Suomi

Keski-Suomen roadtrip

Joskus sattumista ja hetken mielijohteista putkahtaa idea pikamatkaan ja äkkiäkös siihen ympärille saa sitten vaikka mitä kivaa suunniteltua. Meidän matkakohteeksi osui heinäkuun alussa Jyväskylä ja siellä oli tarkoitus viettää yksi yö sekä työpäivä. Tuoreessa muistissa oli vielä Scenic Road Huntersien mainio blogikirjoitus Päijänteen maisematiestä, joka jäi omalle listalle odottamaan toteuttamista. Aikataulusta tehtiin siis menomatkan osalta hieman löysempi, jotta ehdimme ajamaan Helsingistä tämän Päijänteen vierustaa kulkevan kauniin reitin. Miika oli blogikirjoituksessaan kuvannut reitin ja sen kohokohdat niin tarkasti, etten juuri löydä…

10
Lue
Pariisi säätiedotus

Yksi kuuma yö Pariisissa

Sattuipa juhannusta odotellessa niin hauskasti, että kävi muutaman päivän varoitusajalla komennus lähteä pariksi päiväksi Pariisiin työmatkalle. Mikäs siinä, ajattelin, vaikka aika rivakka reissu siitä lopulta muodostui. Olin etukäteen katsellut sääennustuksista, että paleltumisen vaaraa ei ole. Jätin siis suosiolla talvipompan pakkaamatta ja otin sen sijaan useampia vaihtopaitoja ja shortsit. Tämä osoittautui oivalliseksi päätökseksi, sillä jo heti koneesta noustua huomasin että taitaa olla tulossa lämmin päivä. Luvassa oli läppärin räpläämistä isossa varastohallissa useiden lukittujen ovien ja porttien takana. Halusitpa lähteä juomaan vettä,…

16
Lue