Viisumivapaa päiväristeily Pietariin kuulostaa lauseena ihanan vaivattomalta, mutta jo matkaa varatessa tuli fiilis, että ihan mutkattomasti tämä ei välttämättä suju…
Kiiruhdimme lähtöpäivänä, perjantaina Länsisamatan ykkösterminaaliin, jonka alakerran lähtöselvityksessä oli vielä muitakin mattimyöhäisiä jonottamassa. Hitaasti mutta varmasti jono pikkuhiljaa eteni ja varausnumerolla sekä passeilla saimme jokainen nivaskan erilaisia lippuja mukaamme (hyttiin, aamupalalle, maahantuloon, maasta poistumiseen ja bussikuljetukseen).
Laivan lähtöön oli tässä kohtaa aikaa enää alle puoli tuntia, joten otimme seuraavan spurtin kohti yläkertaa. Ensin menimme matkalippujen kanssa yhdestä portista läpi, seuraavaksi oli vuorossa passintarkastus. Näiden pisteiden jälkeen jatkoimme pikakävelyä kohti seuraavan jonon päätä, joka löytyi tukalasta putkesta, jota pitkin laivaan kävellään.
No, nyt ei kävelty, vaan siinä seisoskeltiin vähintään vartti ellei ylikin ihmettelemässä, että miten vaikeaa voi olla laivaan pääsy. Jonon lyhentyessä syykin selvisi. Jokainen matkustaja antoi ensin maihinnousukortin luettavaksi yhdelle herralle ja sen jälkeen kuljettiin yksitellen läpi turvatarkastuksesta. Opaskyltin mukaan kiellettyjä esineitä olivat viinilasi ja -pullo, kahvipannu sekä sähköpihdit (?!). Näistä mitään meillä ei ollut mukana, joten pääsimme nopeasti tästä eteenpäin etsimään omaa hyttiämme.
Seuraavan aamuna söimme aamupalan laivassa, jonka jälkeen lähdimme etsimään seuraavaa jonoa. Sehän löytyikin kannelta neljä, jossa innokkaimmat odottelivat jo valmiina ovien avautumista. Jokaisen matkustajan maihinnousukortit tarkastettiin myös laivasta poistuessa kaiken varalta. Tällä kertaa rappuset veivät suoraan ulos ja aidat ohjasivat meidät sosialistisbetonistisen tyylisuunnan omaavaan terminaalirakennukseen jonottamaan lisää. Meitä odotti täpötäysi aula passintarkastukseen jonottavia ihmisiä ja avoimia luukkuja oli seitsemän.
Kun jokaisen henkilön kohdalla nakuteltiin tullivirkailijan toimesta koneella paperilappunen, johon täytettiin nimi, syntymäaika, passinnumero ja matkustusaika, printattiin se ulos ja pyydettiin vielä allekirjoitukset tähän viisumipaperiin kahteen paikkaan, lyötiin leimat niin passiin kuin paperiin, saatiin tähän kivasti aikaa tuhrattua useita minuutteja per henkilö.
Meidän iloksemme eräs turistiryhmän opas vielä yritti uskotella, että kaksi passintarkastuspistettä on vain heidän ryhmälleen varattuja, koska heidän bussinsa lähtee ihan tuota pikaa ja meidän pitäisi antaa heille tilaa. Kerroin hänelle, että myös meidän bussi lähtee kohta ja missään ei ollut opasteita, että jonot olisivat eriarvoisia, joten emme siirry tästä mihinkään. Hän tyytyi kompromissiin, että menemme tarkastuksesta läpi vuorotellen. Vihdoinkin vajaan tunnin päästä olimme vihdoinkin ulkona ja ihmettelimme muutaman muun suomalaisen kanssa, että mihin ja milloin bussikuljetus mahtaisi tulla. Pieni valkoinen bussi kaarsikin pian paikalle ja myös me mahduimme kyytiin. Päivä Pietarissa saattoi alkaa.
Kaupungilla kiertelyn päätteeksi palasimme Iisakinkirkolle, jonne bussi oli meidät aamulla jättänyt. Noin 30-40 henkeä odotteli bussia ennen meitä, joten ei muuta kun jonottelemaan pitkästä aikaa. Tämähän oli jo varsin tuttua meille. Busseja tuli useampi peräkkäin, joten pääsimme ripeästi satamaan. Meille kerrottiin lähtiessä, että ei kannata missään nimessä venyttää aikataulua viimeisen bussin varaan (17.30), joten olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin klo 16 maissa. Satamassa oli jonkin verran jonoa, mutta meidät ohjattiin sen ohi, koska kyseessä oli vain suuremmille ryhmille tarkoitettu jono.
Kävelimme ohi turvatarkastuksen, jossa ei piippauksista huolimatta kyllä erikseen tarkastettu yhtään mitään. Sen jälkeen luvassa oli jälleen passintarkastus, johon ei siihenkään onneksi tarvinnut jonotella. Passin väliin jätetty viisumilappu katosi tarkastajalle ja matkaan lähtiessä annetusta lippunivaskasta oli vain muutama enää jäljellä.
Kävelimme terminaalirakennuksen läpi laivaan ja, koska mukanamme ei ollut kahvipannua, sähköpihtejä tai viinilasia- ja pulloa, pääsimme sujuvasti turvatarkastuksen ohi. Siirryimme ylimmälle kannelle odottelemaan laivan lähtöä, jonka piti tapahtua klo 18. Kannelta katselimme, kun vailla mitään kiirettä ihmisiä käveli laivaan vielä puoli seitsemän aikaan. Lopulta lähtö koitti klo 19.
Aamulla kun heräsimme, laiva oli jo ankkuroinut Helsingin Länsisatamaan. Pakkasimme rauhassa ja naureskelimme, että ehkä Suomeen pääsee sentään jonottamatta. Turha toivo. Tuloaula pullisteli passintarkastukseen jonottelevaa ihmiskansaa ja niin mekin kiltisti sitten siirryimme jonon jatkoksi. Kahdessa viimeisessä pisteessä homma toimi automaattisesti, joten siirryimme siihen jonoon ja puolen tunnin kuluttua olimme vihdoin päässeet ulos terminaalista.
Ei tästä nyt ihan sellainen lämmin fiilis jäänyt käteen, jos on USA:n maahantulokiemurat hankalia, niin tässä on kyllä vielä heikommin asiat organisoitu. En usko, että ihan heti lähdemme uudelleen laivalla Pietariin.
16 comments
Jo paluumatkan varaaminen ensi viikolle Pietarista Helsinkiin oli melkoinen prosessi, niin tämän postauksen perusteella tiedän menevän hermot laivalla. Ei tuota varausprosessia yhtään vaikeammaksi voi enää tehdä ja kaksi kertaa jouduin soittamaan asiakaspalveluun, josta pisteet, vastasivat nopeasti ja homma eteni heti. Syy miksi tulen laivalla enkä junalla on Suomen rautateiden kunnostus, jotka kaikista mahdollisista ajoista valitsivat jalkapallon MM-kisat, jolloin parina viikonloppuna on junat korvattu Suomen päästä busseilla. No se tarkoittaa sitä, että menijöitä ja tulijoita olisi rutkasti enemmän, mutta VR ei halua tehdä bisnestä. Eli tämän vuodatuksen perusteella toivotan itselleni elämyksellistä jalkapallon MM-kisareissua Pietariin ja lääkkeeksi suosittelen kohtuullisen määrän olutta, jotta kuuppa ei leikkaa kiinni laivamatkan byrokratiassa.
Tyrskis! Tähän ei voi oikein muuta enää sanoa kuin että hyvää futisreissua ja kannattaa ehkä alkaa verrytellä hermoja jo valmiiksi. Laivan yökerhon show muuten on myös tsekkaamisen arvoinen! 😀
Odotin huomattavasti enemmän draamaa, mutta tuohan meni ihan mukavasti. Olen kuullut, että rajalla "palauttaja" olisi ollut neljä tuntia syynättävänä, mutta hänellä oli tietysti viisumi ja auto. Sen lisäksi on tunnettu Sofi Oksasen tapaus, jossa viisumi hukkui Suomen postissa. Venäjä kuuluu siihen kasvavaan joukkoon maita, joista jos sanot poikkipuolista, niin saattaapi passintarkastus viivähtää, mutta ei se nyt siinä suhteessa ole lainkaan pahin. Yhdysvallat on aika helvetillinen. Aika kivasti on asiat, kun palauttajallakin on vuosiviisumi passissa, ehkä ne ovat vihdoin uskoneet, että yksityisen nettikirjoittelijan puheet Karjalan palauttamisesta eivät muodosta uhkaa Venäjälle.
No onpa harmillista, että jonottamiseen ja muuhun vastaavaan on kulunut aikaa noin paljon! Jäikö reissusta mitään positiivista käteen?
Tälläsiä rehellisiä postauksia on aina kiva lukea – negatiivisia kokemuksia ei vain paineta unholaan ja keskitytä hehkutukseen, vaan tuodaan esille myös niitä ärsyttäviä hetkiä. Ollaan paljon mietitty laivamatkaa Pietariin juurikin sen "helppouden" vuoksi, mutta eipä tuo jatkuva könnääminen kovin helpolta kuulosta. Nykyään vielä kun mukana on taapero, niin vielä vähemmän kiinnostaa käyttää puolet vuorokaudesta väkimassassa seisoskeluun ja odotteluun. Tammikuun matkalla jenkkeihin jonotimme maahantulotarkastuksessa keskellä yötä useita tunteja itkevän lapsen kanssa, traumathan siitä jäi!:D Jatkossakin kyllä New Yorkissa käydään, mutta tällä kertaa ei oleteta kaiken sujuvan smoothisti, yllätytään vaan positiivisesti jos jokin asia onnistuukin!
Kiitos, tämä oli paras matkablogikirjoitus aikoihin! En ole ollut, mutta voin niin kuvitella tuon tunnelman noissa jonoissa. Ja mitä Päivä Pietarissa mainokset kertovatkaan!
Loppujen lopuksi oli kyllä kiva ja mielenkiintoinen reissu. Jonoissa odotellessa ei ihan koko aikaa tuntunut siltä, mutta pahimmat ärsytykset taitavat jo alkaa loiventua. 🙂
Toinen – erityisesti maahantullessa – jonottelun kultamaa on tosiaan Jenkit, mutta heidän edukseen on laskettava se, että väenpaljous on kuitenkin edes karsinoitu erilaisiin nyöritettyihin muuttuviin labyrintteihin. Tällä kertaa mentiin lähinnä härskein ensin -periaatteella, eikä oikein edes se meinannut auttaa.
Jäihän siitä. Pietari on hieno paikka. Meillä on oma artikkeli Pietarista, mutta halusimme koota erillisen näistä jonottelukuvioista.
Niistäkin selvittiin, mutta jäihän varsinainen kaupungin ällistely hieman lyhyeksi. Olisi voinut olla kiva vaikka yöpyä Pietarissa, niin olisi saanut vähän käännettyä hyötysuhdetta parempaan päin.
Tätä kokemusta ei tosiaan voi oikein verrata Tukholman- tai Tallinnanristeilyyn. Pietarin päässä joutui vielä kiipeilemään laivasta ulos semmoista ränniä pitkin, etten lähtisi rattaiden kanssa niihinkään.
Junareissu saattaisi olla leppoisampi tapa. Valitsisin varmasti itse ensi kerralla sen.
Haha! Kiva, että tykkäsit. 😀
Kyllä blogissa kuuluu pyrkiä viestimään fiilikset niinkuin ne on. Niin hyvässä kuin pahassa!
Kerran olen ollut Pietarinristeilyllä ja varmasti maahantulo sisälsi jonotusta, en vaan pysty muistamaan oliko sitä erityisen paljon. Sen sijaan muistan Neuvostoliiton aikaiset tullijonot ja jonot kaupoissa entisesswä Leningradissa, niissä oli kestämistä. Myöskään Jenkkeihin mennessä ei ihan helpolla pääse.
Voihan se olla että tuolta pääsee ripeästikin läpi, jos tuuri käy. Tai jos sattuu pääsemään jonon ensimmäiseksi. 😉
Hämäriä muistikuvia myös neuvostoaikaisesta tullitouhusta. Parempaan suuntaan on menty, mutta jonottelu ilmeisesti säilyy aina.
Ryhmämatkailun riemuja 🙂 Me palasimme juuri Moskovasta, jonne matkustimme lentäen ja selvisimme passintarkastuksesta tullessa todella nopeasti, sillä näinä päivinä taisimme olla lähes ainoita Moskovaan tulijoita tavallisilla viisumeilla, kun kisaturistit tulevat omilla Fani-korteillaan ja ovat myös omassa jonossa, ilmeisesti. Itsekin jälkikäteen vähän mietimme, että olisiko tullut viisumia halvemmaksi ostaa lippu johonkin otteluun, etenkin kun se olisi sitten myös sisältänyt ilmaisen liikkumisen maassa.
Pietarissa olen käynyt jo kauan sitten ja sitä ennen jo kerran Leningradissakin, enkä kertausreissua ollut hetimmiten ajatellut, mutta kuulin äskettäin, että yksi ystäväni muutti takaisin Pietariin asuttuaan Suomessa yli 10 vuotta ja olisi tietysti kiva käydä häntä joskus tuolla tapaamassa.
Tavallaan mukava lukea, että jotkut asia ei koskaan muutu kun kyseessä on Venäjä. Jonottaminen jotenkin kuuluu siihen juttuun ja noi takavarikkoon menevät esineet oli todellinen helmi! Asuin Pietarissa vuoden reilu 10 vuotta sitten ja välillä haikailen sinne paluuta. Olen kokeillut Pietariin matkustamista kaikilla muilla välineillä paitsi lentokoneella ja olen todennut, että ainoa siedettävä tapa saapua kaupunkiin on juna (ja ehkä oma auto).
Ei meillä varsinaisesti sen kummempaa ryhmää ollut, kuin tämä oma 4 hengen tiimi. Laivapakettiin kuului shuttle-kuljetukset keskustaan ja takaisin, ja noissa kohdissa tietysti oltiin taas sitä samaa porukkaa muiden jonottajien kanssa. Tietysti pakettimatka kuin pakettimatka, myönnettäköön. 🙂
Joo, kyllä tuossa tietynlaista tunnelmaa nostatetaan. Eihän kokemus olisi autenttinen ilman pikku viivästyksiä ja kaaosta. 😉
Olen tullut samaan tulokseen, että juna lienee kätevin vaihtoehto jos matkustaa Helsingistä Pietariin.