Viisumivapaa päiväristeily Pietariin kuulostaa lauseena ihanan vaivattomalta, mutta jo matkaa varatessa tuli fiilis, että ihan mutkattomasti tämä ei välttämättä suju…

Kiiruhdimme lähtöpäivänä, perjantaina Länsisamatan ykkösterminaaliin, jonka alakerran lähtöselvityksessä oli vielä muitakin mattimyöhäisiä jonottamassa. Hitaasti mutta varmasti jono pikkuhiljaa eteni ja varausnumerolla sekä passeilla saimme jokainen nivaskan erilaisia lippuja mukaamme (hyttiin, aamupalalle, maahantuloon, maasta poistumiseen ja bussikuljetukseen).

St. Peterlinen tiskille jonottamassa

Tässä vaiheessa ei vielä jonoa
Laivaan pääsy hieman kestää..
Matkaseurue

Laivan lähtöön oli tässä kohtaa aikaa enää alle puoli tuntia, joten otimme seuraavan spurtin kohti yläkertaa. Ensin menimme matkalippujen kanssa yhdestä portista läpi, seuraavaksi oli vuorossa passintarkastus. Näiden pisteiden jälkeen jatkoimme pikakävelyä kohti seuraavan jonon päätä, joka löytyi tukalasta putkesta, jota pitkin laivaan kävellään.

No, nyt ei kävelty, vaan siinä seisoskeltiin vähintään vartti ellei ylikin ihmettelemässä, että miten vaikeaa voi olla laivaan pääsy. Jonon lyhentyessä syykin selvisi. Jokainen matkustaja antoi ensin maihinnousukortin luettavaksi yhdelle herralle ja sen jälkeen kuljettiin yksitellen läpi turvatarkastuksesta. Opaskyltin mukaan kiellettyjä esineitä olivat viinilasi ja -pullo, kahvipannu sekä sähköpihdit (?!). Näistä mitään meillä ei ollut mukana, joten pääsimme nopeasti tästä eteenpäin etsimään omaa hyttiämme.

Läpivalaisu

Seuraavan aamuna söimme aamupalan laivassa, jonka jälkeen lähdimme etsimään seuraavaa jonoa. Sehän löytyikin kannelta neljä, jossa innokkaimmat odottelivat jo valmiina ovien avautumista. Jokaisen matkustajan maihinnousukortit tarkastettiin myös laivasta poistuessa kaiken varalta. Tällä kertaa rappuset veivät suoraan ulos ja aidat ohjasivat meidät sosialistisbetonistisen tyylisuunnan omaavaan terminaalirakennukseen jonottamaan lisää. Meitä odotti täpötäysi aula passintarkastukseen jonottavia ihmisiä ja avoimia luukkuja oli seitsemän.

Ruuhkaa tuloaulassa
Pikkuhiljaa kohti Pietaria
Ota mukaan sähköpihtisi
Tervetuloa Pietariin
Passintarkastus

Kun jokaisen henkilön kohdalla nakuteltiin tullivirkailijan toimesta koneella paperilappunen, johon täytettiin nimi, syntymäaika, passinnumero ja matkustusaika, printattiin se ulos ja pyydettiin vielä allekirjoitukset tähän viisumipaperiin kahteen paikkaan, lyötiin leimat niin passiin kuin paperiin, saatiin tähän kivasti aikaa tuhrattua useita minuutteja per henkilö.

Meidän iloksemme eräs turistiryhmän opas vielä yritti uskotella, että kaksi passintarkastuspistettä on vain heidän ryhmälleen varattuja, koska heidän bussinsa lähtee ihan tuota pikaa ja meidän pitäisi antaa heille tilaa. Kerroin hänelle, että myös meidän bussi lähtee kohta ja missään ei ollut opasteita, että jonot olisivat eriarvoisia, joten emme siirry tästä mihinkään. Hän tyytyi kompromissiin, että menemme tarkastuksesta läpi vuorotellen. Vihdoinkin vajaan tunnin päästä olimme vihdoinkin ulkona ja ihmettelimme muutaman muun suomalaisen kanssa, että mihin ja milloin bussikuljetus mahtaisi tulla. Pieni valkoinen bussi kaarsikin pian paikalle ja myös me mahduimme kyytiin. Päivä Pietarissa saattoi alkaa.

Satama-Iisakinkirkko-satama

Kaupungilla kiertelyn päätteeksi palasimme Iisakinkirkolle, jonne bussi oli meidät aamulla jättänyt. Noin 30-40 henkeä odotteli bussia ennen meitä, joten ei muuta kun jonottelemaan pitkästä aikaa. Tämähän oli jo varsin tuttua meille. Busseja tuli useampi peräkkäin, joten pääsimme ripeästi satamaan. Meille kerrottiin lähtiessä, että ei kannata missään nimessä venyttää aikataulua viimeisen bussin varaan (17.30), joten olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin klo 16 maissa. Satamassa oli jonkin verran jonoa, mutta meidät ohjattiin sen ohi, koska kyseessä oli vain suuremmille ryhmille tarkoitettu jono.

Kävelimme ohi turvatarkastuksen, jossa ei piippauksista huolimatta kyllä erikseen tarkastettu yhtään mitään. Sen jälkeen luvassa oli jälleen passintarkastus, johon ei siihenkään onneksi tarvinnut jonotella. Passin väliin jätetty viisumilappu katosi tarkastajalle ja matkaan lähtiessä annetusta lippunivaskasta oli vain muutama enää jäljellä.

Kävelimme terminaalirakennuksen läpi laivaan ja, koska mukanamme ei ollut kahvipannua, sähköpihtejä tai viinilasia- ja pulloa, pääsimme sujuvasti turvatarkastuksen ohi. Siirryimme ylimmälle kannelle odottelemaan laivan lähtöä, jonka piti tapahtua klo 18. Kannelta katselimme, kun vailla mitään kiirettä ihmisiä käveli laivaan vielä puoli seitsemän aikaan. Lopulta lähtö koitti klo 19.

Ei jonoa?
Merellä

Aamulla kun heräsimme, laiva oli jo ankkuroinut Helsingin Länsisatamaan. Pakkasimme rauhassa ja naureskelimme, että ehkä Suomeen pääsee sentään jonottamatta. Turha toivo. Tuloaula pullisteli passintarkastukseen jonottelevaa ihmiskansaa ja niin mekin kiltisti sitten siirryimme jonon jatkoksi. Kahdessa viimeisessä pisteessä homma toimi automaattisesti, joten siirryimme siihen jonoon ja puolen tunnin kuluttua olimme vihdoin päässeet ulos terminaalista.

Puuh..
Ei niin vip
#myhelsinki <3

Ei tästä nyt ihan sellainen lämmin fiilis jäänyt käteen, jos on USA:n maahantulokiemurat hankalia, niin tässä on kyllä vielä heikommin asiat organisoitu. En usko, että ihan heti lähdemme uudelleen laivalla Pietariin.

Lue myös: