Järjestyksessään viidestoista Tanskan matkani suuntautui huhtikuussa kaupunkiin nimeltä Middelfart. Matkustimme ystävättäreni kanssa sinne viikonlopuksi, tarkoituksena osallistua Tanskan broholmeryhdistyksen vuosikokoukseen, joka järjestettiin tällä kertaa täällä Fynin saaren luoteisosassa sijaitsevassa kaupungissa. Maan pienestä koosta huolimatta tanskalaiset ovat kuulemma todella laiskoja ajamaan pidempiä automatkoja, joten kokoukset ovat vuorovuosina eri kaupungeissa, jotta kaikilla olisi tasapuolisesti mahdollisuus osallistua.
Mielestäni etäisyydet Tanskassa ovat mitättömän lyhyitä, joten on ihan sama missä päin kokouksia järjestetään. Sitä paitsi Tanskassa on mukavaa ajella ja tutustua uusiin kaupunkeihin, joihin ei välttämättä muuten eksyisi.
Middelfartissa meillä oli ystäväni kanssa tarkoitus viettää vain yksi yö, joten emme olleet suunnitelleet ruokailun lisäksi mitään extraohjelmaa saapumisillalle. Kyseessä oli toinen kertani ko. kaupungissa, joten tiesin etukäteen, että siellä on upea Vähä-Beltin salmen ylittävä silta, jota kävimmekin kuvaamassa ennen lähtöä.
Kaupunki itsessään on hyvin perinteinen, sympaattinen noin 15000 asukkaan tanskalaiskaupunki, josta löytyi muutamia ravintoloita sekä iso marketti. Jos matkustamme erikseen Ilkan kanssa, on meillä tapana, että kuvaan Ilkalle paikallisen erikoisolutvalikoiman ja hän vastaavasti kuvailee minulle leivonnaisia sekä kakkuja. Middelfartin Kvickly yllätti valtavalla olutvalikoimallaan, eikä kuvat riittäneet tallentamaan sitä oluenpaljoutta, joten turvauduin videoon. Kuulin myöhemmin, että tämä olutvalikoiman runsaus on myös paikallisten tiedossa eikä vain oman mielikuvitukseni tuotos, joten tässä ainakin yksi hyvä syy pysähtyä Middelfartiin.
Ne Tammelat – Virtuaaliolutta Ilkalle
Käsimatkatavaroihin ei mahdu tuliaisia, niin tässä virtuaalimaistiaiset. Äänessä kaksi todellista olutasiantuntijaa #kivaetiketti
Ystäväni jäi hotellille lepäilemään, mutta minulla riitti vielä virtaa, joten lähdin ajelemaan kaupungille. Löysin omituisen lintutarhan keskeltä kaunista puistoa ja vaikka en erityisemmin nauti vangittujen lintujen tai muiden eläinten katselemisesta, ei näiden ohi voinut kävellä huomaamatta. Tämä paikka sekä kaunis puisto löytyvät Vestre Hougvej:n ja Brovejenin kulmasta.
Hotellimme Sinatur Hotel Sixtus oli todella positiivinen yllätys. Hotelli oli kaunis niin ulko-, kuin sisäpuoleltakin. Siististä huoneesta löytyi kaikki tarvittava, eikä hintakaan huimannut päätä (70-80 euroa/yö kahdelta). Aamupalalta löytyi kaikki tarvittava ja kaunis merinäköala sai meidät hetkeksi välimerellisiin tunnelmiin.
Reissun kohokohta, eli vuosikokous, järjestettiin Strib Forsamlingshus -nimisellä talolla, jota saa vuokrata erilaisiin kokouksiin ja juhliin. Kokouspaikalla vierähtikin lähes kuusi tuntia, jonka jälkeen ajoimme ystävien luokse Odenseen vielä yhdeksi yöksi. Takaisin lensimme maanantaina ja paluumatka oli tavallista jännittävämpi, koska meillä oli mukana koiranpentu, jonka olimme luvanneet tuoda Suomeen. Kaikki meni onneksi todella hyvin siitäkin huolimatta, että lentomme numero oli AY666 HEL.
360-kameran meille lainasi Insmatin Janne, kiitokset!
2 comments
Middelfartin Kvickly – siinäpä kerrasaan oluenystävän unelmapaikka! Laitan muistiin…
Me ollaan kohtalaisen kattavan tutkimuksen perusteella päädytty siihen, että Kvicklyistä löytyy lähes poikkeuksetta monipuolisimmat olutvalikoimat Tanskassa. Ellet sitten lähde metsästämään ihan tiettyä merkkiä, johon panimolla paras tarjonta, esim. Amager.