Roosevelt Island on yksi New Yorkin mielenkiintoisista nähtävyyksistä, mutta se ei mahtunut meidän ensimmäisen (2016 vuoden) reissumme kohteisiin. Toisella kertaa huolehdimme siitä, että tämä jännittävän gondolihissimatkan päässä oleva saari tulee nähdyksi. Korkeanpaikankammoista Ilkkaa matka hieman jännitti, mutta hissimatkasta selvittiin lopulta kuivin housuin.
Hissirata on osa metroverkostoa, joten jos olet ostanut metrokortin, se käy myös täällä. Asema löytyy nimellä Roosevelt Island Tramway 2nd Avenuen ja East 60th Streetin kulmauksesta. Saari on avoinna yleisölle aamukuudesta iltakymmeneen. Saarella on jonkun verran palveluita (kahvila & wc). Me keskityimme niiden sijasta kiertelemään saarta ja nauttimaan hiljaisuudesta, koska siellä oli todella rauhallista käyntihetkellämme.

Gondolireitti kulkee yli satavuotiaan upean, koristeellisen Ed Koch Queensboro Bridgen vierestä.Tämä kaksikerroksinen silta on varattu tieliikenteelle, eli tämä on paras tapa ihailla sitä ähietäisyydeltä autolla ajamisen lisäksi.
Saarella asusteli paljon lähes kesyjä hanhia, muita lintuja sekä oravia. Ilkka löysi Pokémonien lisäksi myös kodittomien kissojen turvakodin. Lähes aavemaisen oloinen entinen isorokkosairaala seisoi tyhjillään saaren loppuosassa ja heti sen jälkeen avautui näkymä massiivisen kokoiseen, symmetrisen muotoiseen Franklin D Roosevelt Four Freedoms Parkiin. Hyvin hoidettu puisto kapenee saaren kärkeä kohden ja sen päästä löytyy näköalatasanne, josta on upeat näkymät East Riverille.
Otimme saaren kärjessä rauhassa 360-kuvia ja paikalla istuskeli myös muuan herra. Hän alkoi kyselemään kamerastamme ja lyhyen keskustelun jälkeen kävi ilmi, että hän on syntyperältään suomalainen. Vaikka hän oli asunut ikänsä New Yorkissa, sujui suomenkieli häneltä erittäin hyvin ja siinä tuli vaihdettua kuulumiset molemmin puolin. Hänen tärkeimmät vinkkinsä olivat, että paras hampurilaispaikka on ehdottomasti Shake Shack ja, että musikaalilippuja kannattaa kysellä tuntia ennen esitystä teatterin lippuluukulta taikasanoilla ”rush tickets”. Erittäin hauska kohtaaminen!
Vastarannalla seisovan Pepsi-kyltin taustalle liittyy mielenkiintoinen historia. New Yorkissa lähes vuosittain vieraileva kaverini Kimmo Vornanen kirjoitti aiheesta lisää ja sain luvan lainata hänen tekstiään tähän:
”Long Island Cityn rannassa sijaitsevasta Pepsi Cola logosta on tullut yksi New Yorkin tavaramerkeistä. Alunperin logo sijaitsi Pepsi Colan 1940-luvulla rakennuttaman pullottamon yhteydessä East River joen rannalla. PepsiCo sulki kyseisen tehtaansa vuonna 1999, mutta ei tuolloin ymmärtänyt tehtaansa yhteydessä olleen logon markkina-arvoa. 2000-luvun alussa loistoasuntoja ja toimistorakennuksia rakennuttava TF Cornerstone yhtiö siirsi logon tulevien uusien asuinrakennusten edustalle, paikkana säilyi East River. Logo on noin 20 m korkea.”
Saaren rauhallisuuden lisäksi sen parasta antia ovat upeat näkymät Manhattanille. Metelin ja hektisyyden voi melkein aistia, mutta rauhallisella saarella se on helppo sulkea pois mielestä. Saaren kärki oli muuten eristetty aidoilla ja porttia oltiin sulkemassa jo alkuillasta, kun lähdimme pois. Tämä kannattaa siis huomioida, jos haluat saada kaiken irti saarella vierailusta.
Lue myös muut artikkelimme New Yorkista

New Yorkin kolme suosituinta pilvenpiirtäjää
Esittelyssä Manhattanin tunnetuimmat pilvenpiirtäjät; Empire State Building, One World Trade Center ja Rockefeller Center

New Yorkin parhaat nähtävyydet
New York on ylivoimaisesti yksi suosikkikohteistamme! Sieltä ei lopu tekeminen ja näkeminen kesken, sillä kaupunki on täynnä ikonisia nähtävyyksiä.

Miksi Manhattanin ympäri kiertää naru?
Mikä on Manhattania kiertävä Eruv? Perehdymme ja bongaamme mielellämme erikoisia juttuja reissuillamme. Eruv on yksi mielenkiintoisimmista ja olikin suorastaan hykerryttävää löytää ja nähdä se omin silmin!

Keskellä yötä ilman hotellia New Yorkissa
Menomatkallamme New Yorkiin meni lähes kaikki mahdollinen pieleen lentojen myöhästymisten vuoksi ja hotellihuoneemmekin oli annettu eteenpäin.

Maailman suurin rautatieasema – Grand Central Terminal
New Yorkista löytyy maailman suurin rautatieasema, jonka historia on todella kiehtova. Tämä kannattaa lisätä nähtävyyksien listalle.

Roaming-kulut kuriin ulkomailla
Huolestuttaako nettikulut ulkomailla? Testasimme Elisan Reissunettiä New Yorkissa.

















Vastaa