Juhlimme Ilkan 50-vuotissynttäreitä matkalla Amerikkaan ja Kanadaan. Tämä reissu tehtiin syys-lokakuussa 2023 ja reissun kaikki kohteet olivat Chicago – Washington D.C. – Toronto – Niagaran putoukset – New York. Yhteenvedon ja kustannukset löydät aiemmasta postauksestamme.
New York & New York City
New York on Yhdysvaltojen itärannikolla sijaitseva osavaltio, jossa sijaitsee useita eri kaupunkeja, joista tunnetuin on New York City. Ainakin omassa suussa New Yorkiin matkustaminen on tarkoittanut Manhattanin kaupunginosaan ja sen lähiympäristöön tutustumista.
New York City on Yhdysvaltojen suurin kaupunki ja yksi maailman johtavista kulttuurin, talouden ja muodin keskuksista. NYC koostuu viidestä kaupunginosasta: Manhattan, Brooklyn, Queens, The Bronx ja Staten Island.
Saapuminen New Yorkiin
Lentomme Torontosta New Yorkiin sujui ilman minkäänlaisia maahantulokiemuroita John F. Kennedyn lentokentällä. Olimme ilmeisesti suorittaneet kaiken tarvittavan Toronton päässä, eli lentäminen näiden kahden maan välillä sujui melko helposti. Lisäksi olimme jo aiemmin tehneet Chicagossa maahantuloselvitykset kertaalleen.
Tämä oli meidän kolmas visiittimme New Yorkiin, joten osasimme suunnata lentokentältä metroon, johon pääsee kaikki terminaalit kiertävän AirTrainin kautta. Lentokenttäjunan lipun hinta oli noussut edelliskerrasta ja se maksoi yli kahdeksan euroa. Lisäksi piti ostaa metrolippu, jolla pääsi jatkamaan matkaa Manhattanille.
Perillä 42 Streetin aseman ympäristössä meitä oli vastassa aikamoinen hässäkkä jopa Nykin mittapuulla. Meteli oli korvia huumaavaa, kun osuimme keskelle perjantain iltapäiväruuhkaa, rakennustyömaita ja jossain tehtiin myös äänekkäitä tietöitä. Jokaisella oli kiire johonkin suuntaan ja autot tööttäilivät kaduilla.
Times Squaren ympäristö on todella ruuhkainen ja se on kyllästetty niin turisteilla kuin kaupustelijoilla, joten jos haluat valita rauhallisemman asuinympäristön Manhattanilta, varaa majapaikka hieman sivummalta tästä alueesta.
Majoitus
Hotellimme Arlo sijaitsi 38 Streetillä, itse asiassa samassa korttelissa, jossa olemme aiemminkin majoittuneet. Huoneemme sijaitsi 18. kerroksessa ja tällä kertaa näköalahuoneita ei ollut tarjolla.
Mainitsemisen arvoista on, että hotellin hissit toimivat erinomaisen fiksusti, josta iso plussa, sillä joskus niiden odotteluun tuhraantuu valtavasti aikaa näin korkeissa rakennuksissa. Hissi tilattiin suoraan siihen kerrokseen, johon halusi päästä, eikä kyytiin yleensä eksynyt muita kuin samassa kerroksessa olevia.
Huoneemme oli pieni, mutta toimiva. Laukuille oli tilaa sängyn alla ja sieltä löytyi myös safety box. Aamupalavouchereilla sai valita listalta kaksi tuotetta ja erityisesti avokadoleipä oli hurjan herkullinen.
Hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsi hieno kattoterassi sekä baari, josta näkymät mm. Edgeen ja Empire State Buildingiin. Kävimmekin siellä parina iltana drinkeillä ja ihailemassa maisemia vielä päivän päätteeksi.
Ostokset
Lähdimme heti New Yorkiin saavuttuamme ostoksille Costcoon, joka on tukkukauppa ja sinne tarvitsee erikseen jäsenkortin. Meillä oli onneksi sellainen lainassa kaveriltamme, joten suoritimme kaupassa Samsonite-matkalaukkuostokset erittäin edulliseen hintaan.
Kävelimme sujuvasti East Harlemin läpi Costcoon, mutta takaisin päin otimme bussin, sillä emme jaksaneet enää kävellä yhtä pitkää matkaa oikealle metropysäkille ja aivot olivat hieman solmussa aikaisesta herätyksestä sekä päivän matkustuksista.
Lippisten ystäville muuten vinkkinä, että Times Squarella, West 42 Streetillä (7th ja 8th välissä) löytyy Yankees -kauppa, jossa on suuri valikoima fanikamaa. Läheltä löytyy myös Lids, jossa myös valtava lippisvalikoima sekä brodeerauskoneet, joilla ehkä olisi saanut teetettyä jopa oman kustomoidun lippiksen.
Whole Foodsissa kannattaa pysähtyä eväsostoksille Central Parkiin mennessä, sillä se löytyy kätevästi Columbus Circlen vieressä olevasta ostoskeskuksesta.
Macy’s tavaratalo on toiminut nykyisessä sijainnissaan vuodesta 1902 saakka. Se on Yhdysvaltojen suurin tavaratalo ja yksi koko maailman suurimmista. Siellä on jopa oma selli myymälävarkaille ja puiset, maailman vanhimmat toiminnassa olevat liukuportaat.
Nähtävyydet
Olemme aiemmilla reissuilla kiertäneet jo New Yorkin tärkeimmät nähtävyydet, joita meidän listallamme ovat Empire State Building, One World Trade Center, 9/11 Memorial Pools, Brooklyn Bridge, Staten Island -lauttamatka (josta hieno näkymä vapaudenpatsaalle) sekä Central Park.
Tällä reissulla menimme Ilkan toivepanimot edellä ja valitsimme muutamia suosikkeja aiemmilta reissuilta sekä tietysti myös jotain uutta.
Central Park
Manhattanin keuhkot, eli Central Park on yksi suosikkikohteistamme ja sinne palasimme nyt jo kolmatta kertaa. Onnistuimme paikantamaan Strawberry Fields -alueen, jossa lähellä kotitalonsa edustalla murhatun John Lennonin muisto on vahvasti läsnä. Paikalla oli myös katusoittajia, jotka esittivät tietysti Beatlesin musiikkia.
Meille uusi bongaus tällä kertaa olivat kauniit kattaukset nurmikoilla, jotka houkuttelevat varmasti somevaikuttajia muodikkaille sunnuntaipiknikeille. Meille jäi epäselväksi se, että olivatko nämä tilattu ja varattu etukäteen vai olisiko sellaisen saanut lennosta, sillä useat paikoista olivat vielä tyhjiä.
Puistossa oli sunnuntaipäivänä paljon vilskettä ja meteliä. Musanjumputusta kuului monelta suunnalta ja kuin tilauksesta eteemme osuikin ihana hiljainen zone, jonne suuntasimme. Hiljaisuutta kesti kuitenkin vain hetken, sillä palasimme Columbus Circlen suunnalle, joka oli täynnä poliiseja..
Times Square
Times Square oli sen verran lähellä hotelliamme, että palasimme myös sinne uudelleen. Lauantai-iltana se oli ihan tukahduttavan ruuhkainen, joten kävimme maanantain puolella vielä ottamassa valokuvia.
Alue on kyllä melkoinen hullunmylly kaikkine valokuvausta tyrkyttävine hahmoineen ja kaikenlaisia myyjiä löytyy joka puolelta. Valotaulut ovat kyllä silti näkemisen arvoiset ja kannattaakin hetkeksi istahtaa TKTS-lippumyymälän punaisille rappusille ihailemaan niitä.
Roosevelt Island
Brooklynin panimokierrokselta hyppäsimme metroon ja pysähdyimme Roosevelt Islandille katselemaan auringonlaskua, joka oli ihan hieno sateenkaarineen. Otimme köysiratakyydin Manhattanille ja siinä pääsee kokemaan todella hienot maisemat metrolipun hinnalla!
Ghost Busters -paloasema & Hudson River Greenway
Bongasimme kartalta sattumalta Ghost Busters -paloaseman, jota kävimme kuvaamassa matkalla illalliselle. Paloasema on rakennettu vuonna 1903 ja se näkyy vuoden 1984 klassikkoelokuvassa Haamujengi.
Kävimme ihailemassa maisemia One World Trade Centerin suuntaan Pier 25:ltä ja päädyimme kävelemään lopulta kauniin auringonlaskun saattelemana rantaa pitkin takaisin hotellillemme asti, joten matkaa kertyi yli viisi kilometriä.
Rantabulevardi oli kyllä viihtyisä ja siellä oli paljon kuntoilijoita. Hudson-joen varren laitureilla oli monenlaisia aktiviteettejä sekä taideteoksia. Matkan varrella oli myös penkkejä sekä WC:t.
Little Island oli meille uusi saari, josta löytyy mm. amfiteatteri ja kauniita viheralueita. Sinne kannattaa suunnata auringonlaskun aikaan.
Myöhästyimme juuri täpärästi lippuluukulta, emmekä tällä kertaa ehtineet uuteen Edge-pilvenpiirtäjään. Samoin uusi maamerkki Vessel oli mennyt jo kiinni, joten kohteita jää vielä odottamaan seuraavaa New Yorkin visiittiä.
SUMMIT One Vanderbilt
Vuonna 2021 avattu Summit One Vanderbilt oli Katrin toivelistalla ykkösenä New Yorkin kohteista ja kuin tilauksesta sadesää väistyi kauniin auringonpaisteen tieltä ja puitteet tämän upean lasi- ja peilipinnoilla leikittelevän pilvenpiirtäjän vierailuun olivat täydelliset.
Muutamissa kymmenissä pilvenpiirtäjissä käyneenä täytyy sanoa, että tämä kokemus oli kyllä loppuun saakka hiottu kokonaisuus. Sisäänkäynnillä hoidettiin turvatarkastukset, annettiin aurinkolasit sekä muovitossut ja otettiin valokuvat.
Peiliseinäinen valoshow’lla varustettu hissimatka antoi jo hieman osviittaa tulevasta, mutta näky ylhäällä oli ihan uskomattoman hieno. Mikäli sinun täytyy valita vain yksi pilvenpiirtäjä Manhattanilta, valitse tämä.
Elämys ei rajoittunut ainoastaan tähän yhteen monen kerroksen korkuiseen tilaan, vaan kierros jatkui pilvenpiirtäjän eri puolilla niin taideteosten, lasikuutioiden kuin suurien ilmapallojen täyttämässä huoneessa.
Lippuuni sisältyi mocktail, jonka nautiskelin Empire State Buildingia ihaillen. Sen jälkeen oli mahdollisuus vielä kiertää ulkoterassille, josta oli upeat näkymät Manhattanille eri suuntiin.
Pienpanimot
Jos itse Manhattanilla on nihkeästi tilaa pienpanimoille, niin niitä kyllä riittää yllin kyllin heti East Riverin takana Brooklynissä, Queensissa ja Bronxissa vaivaisen metromatkan päässä. Ennalta oli valikoitunut kappale Queensia joen varrelta, Roosevelt Islandin kohdalta.
Ensimmäinen pysähdyspaikka oli näistä panimoista kenties kaikkein sympaattisin ja tuotteiltaankin paras. Rockaway Brewing Companyn baaritiskillä köllötteli söpö punainen kissa, ja tässä vaiheessa reissua taisi molemmilla olla jo vähän rapsutteluvajetta.
Rockawaylla maisteltu neljän oluen flight kirvoitti maistelijan huulilta siinä määrin ylistävät reaktiot, että baarimikko tarjosi vielä pari pikkumaistiaista kaupan päälle. Näin hyvillä tuotteilla ja tällaisella pelisilmällä varustetulle panimolle ei voi ennustaa kuin menestystä tulevaisuuteen! Kannattaa panna panimon nimi korvan taa ja ainakin maistaa heidän oluttaan, jos sattuu kohdalle!
Periamerikkalaiseen tyyliin seuraava panimo löytyi puolentoista korttelin päästä. Fifth Hammer Brewing Companyssä oli joko alkamassa tai päättymässä jonkinlainen tapahtuma, joten pysähdyimme siellä vain nopeasti. IPA oli aivan ok.
Nälkä alkoi tässä kohtaa vaivata, mutta reitin suunnittelija oli osannut ottaa tämän huomioon jo ennakkoon! Lupo Rosso -pizzeriasta sai ostettua pizzat mukaan ja siirtyä saman korttelin sisäpihalla sijaitsevaan Focal Point Beer Companyn tiloihin syömään ja maistelemaan talon oluita. Focal Pointilla maisteltu IPA oli oikein hyvä. Paremmalla säällä terassilla viihtyisi pidemmänkin aikaa!
Kierros päättyi Big Alice Brewingille, jossa saimme istua tynnyreillä, mutta valikoimista ei löytynyt kuin pohjahiivaoluita. Harmillinen takaisku, mutta toisaalta täältä oli helppo lähteä pois kohti loppupäivän ohjelmanumeroita.
Ravintolat ja kahvilat
Meitä taisi vaivata jo pienimuotoinen reissuväsymys, sillä emme jaksaneet käyttää ihan kauheasti vaivaa ravintoloiden etsintään. Hyödynnämme Google-arvosteluita paljon ja tuotamme niitä myös itse, joten tällaisina hetkinä nälän iskiessä katsomme yleensä lähistön ravintoloiden arvostelut Googlesta.
Meillä oli Amexin kautta etuna syödä ulkomailla jossain etukäteen nimetyistä ravintoloista 200 eurolla, joten hyödynsimme edun City Vineyard -ravintolassa, joka sijaitsi Hudson-joen rannalla. Ilkka sai sieltä maukkaan pihvin ja myös Katrin pizza oli ihan maittava.
Ruoka maksettiin paikan päällä normaalisti ja Amex oli kuitannut summan sitten takaisin luottokortille myöhemmin – kätevää. Tämä etu tosin poistui nyt 2024 vuoden eduista, mutta edelleen pääsemme Amexin kautta kuudesti vuodessa syömään kotimaassa monissa eri ravintoloissa Dining by Amex -edun ansiosta..
Ilkan toivelistalla oli korealainen bibimbap, jota lähdimme paikantamaan Cho Dang Gol -ravintolasta. Siellä olikin tupa täynnä ja melkein tunnin jono, mutta pääsimme jollain ihmeen tuurilla sisään jo 20 minuutissa nauttimaan korealaisia herkkuruokia.
Televisiosta tuttu Cake Boss, pitää suosittua kahvilaa Carlo’s Bakerya Times Squaren lähettyvillä ja haimme sieltä jälkkärit hotellille. Leivonnaiset olivat herkullisia, mutta niin tuhteja, että niistä jäi syötävää vielä seuraavalle päivälle.
Pienempi, mutta ehdottomasti maininnan ansaitseva kahvila oli Angelina Bakery, jonka leivonnaisia kuolasimme ikkunan läpi monena päivänä hotellille mennessämme. Lähtöpäivänä kävimme nauttimassa siellä suussasulavat leivonnaiset onnistuneen synttärireissun päätteeksi.
Hyvä tietää
Metroissa ja busseissa kävi maksutapana suoraan luottokortti, joka oli todella kätevää. Ainoastaan lentokentän AirTrainiin piti ostaa erilainen lippu.
Manhattanilla metro on erittäin kätevä liikkumisväline, mutta metroverkosto on sen verran massiivinen, että meillä meni tälläkin kertaa hetki sisäistää reittejä ja löytää asemilta oikeita laitureita.
Käytimme nyt ensimmäistä kertaa Manhattanin poikittaisbusseja ja niillä sai kätevästi säästettyä jonkin verran askeleita. Yksi busseista oli jopa ilmainen.
Meidän matkustusaikana käytäntö oli sellainen, että kertamatkan hinta oli 2,90 dollaria ja viikon aikana veloituksia tehtiin 34 dollariin asti, jonka jälkeen matkat olivat maksuttomia.
Tämä vaikutti varsin turvalliselta tavalta ja emme laskeneet, että tuliko matkoja lopulta tehtyä kattamaan tuo kulu, mutta toisaalta tiesimme myös, ettei mitään kohtuuttomia ylilyöntejä pääse syntymään vaikka tekisimme useita matkoja päivässä.
Lopuksi
Tämä oli reissumme viimeinen etappi ja lensimme New Yorkista suoralla Finnairin lennolla takaisin Suomeen. Matka kesti yhteensä 12 päivää ja reitin meille suunnitteli toiveidemme mukaisesti Matkatoimisto Aventura.
Kaikki matkaan sisältyneet lennot, hotellit sekä retket ja kuljetukset Kanadassa olivat niin ikään Aventuran meille varaamia, joten meidän piti vain seurata matkaohjelmaa sovelluksen kautta ja pitää huolta, että olemme oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Vaikka olemme tottuneita omatoimimatkaajia, oli mukavaa heittäytyä valmiin matkaohjelman kanssa reissuun, sillä kaikki suunnittelu ja varaukset vievät valtavasti aikaa näin monta paikkaa sisältävässä matkassa.
Vieraile New Yorkissa 360-videoiden kautta
Lue myös muut artikkelimme tästä reissusta
Niagaran putoukset
Niagaran putoukset ovat yksi maailman tunnetuimmista luonnonähtävyyksistä ja niille on helppoa tehdä päiväretki Torontosta.
Toronton parhaat nähtävyydet
Toronton must see -kokemuksiin sisältyvät ehdottomasti 553-metrinen CN Tower, kauniit saaret kaupungin edustalla sekä Rush-oluen maistelu.
Täällä Ne Tammelat, Washington D.C.
Washington D.C. on Yhdysvaltojen pääkaupunki ja maan poliittinen keskus. Siellä sijaitsee Valkoinen talo sekä lukuisia hallintorakennuksia.
Chicago-sarjojen kuvauspaikat ja parhaat nähtävyydet
Illinoissin osavaltiossa sijaitseva Chicago on Yhdysvaltain kolmanneksi suurin kaupunki. Ihastuimme tähän eläväiseen kaupunkiin ensisilmäyksellä
Itäisen Amerikan ja Kanadan kiertue Aventuran kyydissä
USA:n ja Kanadan kiertomatkamme piti sisällään neljä upeaa kaupunkikohdetta, jotka olivat: Chicago, Toronto, Washington D.C. ja New York
Lue myös muut artikkelimme New Yorkista
New York – High Line, Carrien kotikatu ja Spotted Pig
New Yorkissa parhautta ovat puistot ja tuttujen sarjojen kuvauspaikat.
New Yorkin kolme suosituinta pilvenpiirtäjää
Esittelyssä Manhattanin tunnetuimmat pilvenpiirtäjät; Empire State Building, One World Trade Center ja Rockefeller Center
New Yorkin parhaat nähtävyydet
New York on ylivoimaisesti yksi suosikkikohteistamme! Sieltä ei lopu tekeminen ja näkeminen kesken, sillä kaupunki on täynnä ikonisia nähtävyyksiä.
Manhattan 360-kameran läpi
Astu mukaan 360-videoille talviselle Manhattanille! New York sykkii lämpimänä pikkupakkasellakin.
Maailman suurin rautatieasema – Grand Central Terminal
New Yorkista löytyy maailman suurin rautatieasema, jonka historia on todella kiehtova. Tämä kannattaa lisätä nähtävyyksien listalle.
Roaming-kulut kuriin ulkomailla
Huolestuttaako nettikulut ulkomailla? Testasimme Elisan Reissunettiä New Yorkissa.
22 comments
New Yorkissa on kyllä valtavasti nähtävää, ja todella paljon ehditte matkanne aikana myös näkemään. Omien muistikuvien mukaan metroissa ei ollut tuota systeemiä, että luottokortti olisi käynyt, vaan piti olla kortti, johon matkoja on ladattu. Voi toki olla, että muistan tämän väärin. Kuulostaa kuitenkin kätevältä. Tuo Summit one Vanderbilt kuulostaa ihan huippukohteelta, en ollut kuullutkaan siitä. Varmasti sisältyy myös meidän seuraavaan matkaan!
Tämä kyllä kuulosti kaikin puolin onnistuneelta matkalta!
Kiitos kommentista! 🙂
2016 & 2018 reissuilla oli ainakin vielä matkakortit käytössä julkisissa. En ole ihan varma, että missä kohtaa järjestelmä on vaihtunut. Nyt kuulemma toimii jo myös tuo lentokenttäjuna luottokortilla, joka on tosi hyvä juttu!
Vauhdikkaalta näyttää ja kuulostaa tuo teidän reissunne 🙂 New Yorkissa olisi toden totta paljon nähtävää ja koettavaa!
Ihania nuo “nurmikkokattaukset”! Olisipa kiva, jos tuollaiseen vapaaseen voisi vaan mennä! 🙂
New York on 🤩😍. Kivat vinkit kauppoihin. Me aikanaan käytiin vaan jossain outletissä.
Kiitos kommentista Sari! New Yorkista löytyy kyllä shoppailijan taivas ja kauppoihin saisi kulumaan loputtomasti niin aikaa kuin rahaa. Onneksi molempia oli vain rajallisesti 🙂
Kiitos kommentista Eve!
Oli kyllä kivat piknik-puitteet tarjolla. Ei hoksattu käydä kysymässä, että oisko ollut vapaana paikkoja 🙂
Onpa kätevää, että tuollakin käy suoraan lähimaksu julkisissa. Taitaa olla kymmenen vuotta kun Nykissä viimeksi kävin. Haluan ains asua Central Parkin lähellä – nyt kyllä hinnat noussut niin hurjasti, että en tiedä pitääkö mennä kauemmaksi seuraavaksi..
Kiitos kommentista! Central Parkin ympäristö voisi olla tosi kiva kyllä, niin pääsisi kätevästi aamukävelylle puistoon. Me yövyimme yhdellä reissulla siellä WTC-alueen lähellä ja se oli myös aika kätevä, kun pääsi rannalle nopeasti.
Hyviä pienpanimovinkkejä seuraavalle reissulle New Yorkiin, joka on varattuna. Taidan mennä seuraavalla kerralla Summit One Vanderbiltiin. Edge on suosikkini toistaiseksi, mutta tuolla en ole vielä käynyt.
P.S oli kyllä Ilkalle hieno synttäreisssu!!!
Kiitos kommentista Rami! Meillä meni juuri luukut nenän edestä kiinni Edgen osalta. Se oli sellainen “mennään, jos ehditään” – kohde ja nyt ei sitten ehditty. Summittiin ostin lipun etukäteen, koska sitä oli niin paljon kehuttu ja oli kyllä kaikkien kehujen arvoinen.
Ilkka kokeili vielä onneaan, että josko synttärireissu olisi jatkunut Australiassa, mutta kyllä se nyt tuohon Nykiin päättyi sillä erää 😀 Olihan siinä jo kvartaalin edestä juhlahumua!
Noh, seuraavia synttäreitä odotellessa…
Olutharrastaja voisi noilla kulmilla tehdä kohtuu pitkän reissun ihan vaan pienpanimokulttuurin perässä! Toki New York tarjoaa niin paljon kaikkea nähtävää ja koettavaa kaikille aisteille, että ei siellä malta ihan vaan panimoihin keskittyä :D. Nämä panimovinkit ja muutkin tärpit menee korvan taakse jos itse vielä jossain vaiheessa palataan kaupunkiin. Ja miksipä ei palattaisi, sillä omalla, tähän mennessä ainoalla, lyhyellä vierailulla helmikuussa ennen koronaa ei ehditty kovin paljon, eikä säätkään silloin oikein suosineet esimerkiksi Central Parkissa kuljeskelua.
Kiitos kommentista, Anne!
Kiva kuulla, että panimovinkit pääsevät ehkä jatkokäyttöön! Kannattaa pitää myös mielessä, että niin NYCistä kuin USAsta ylipäätään löytyy valtavan paljon pienpanimoita. Noista jo testaamistani kannattaa siis suosiolla kuoria kermat päältä ja etsiä vaikka Google Mapsista lisää.
Tuolla voisi tosiaan matkustaa aivan pelkästään oluen perässä, vähän niinkuin teinkin juuri ennen koronaa Brewdogin luotsaamana. Kiva, että Katri viitsii minua näissä myös vähän kierrättää, vaikka toki pääpaino on yhteisillä reissuilla hieman muualla. 😉
Jos jäi kiinnostamaan, niin Brewdog-hulabaloojutut löytyvät täältä https://netammelat.fi/tag/brewdog/
Kun edellisestä New Yorkin reissusta on jo yli kymmenen vuotta niin kaupunki näyttää selvästikin muuttuneen – piti oikein tsekata tuo Edge, näyttää olevan avattu 2020.
Shoppailu onkin tavannut olla tuolla suunnalla niin suosittua, että uuden matkalaukun ostaminen sopii kuvioon. Itsellämme tuntuu matkalaukun käyttö koko ajan vähentyneen, ilman sitä matkustaminen kun on melkein helpompaa kuin ajoittain pyykkääminen/pesettäminen.
Kiitos kommentista Pirkko! Meillä oli edelliskäynnistä kuusi vuotta ja tuntui, että siinäkin ajassa oli tapahtunut paljon. Uusia pilvenpiirtäjiä oli rakenteilla eri puolilla ja näitä valmistuneitakin useampi. Nyt tuntui myös, että huumeiden käyttäjät olivat yhä avoimemmin esillä.
Meillä on ollut monet viime reissuista säiden puolesta niin vaihtelevia, että isoille laukuille on ollut tarvetta. Olisi kyllä petrattavaa siinä puolessa, että vähemmälläkin selviäisi. Nyt osui pesukone sekä edullinen pesuvaihtoehto Australian matkalle, niin hyödynsimme senkin.
Omasta Nykin reissusta on jo yli 20 vuotta (iiks!), mutta se oli aika pikainen pistäytyminen. Palasimme Floridasta ja meillä oli Nykissä lentokentän vaihto. Koska vaihtoaika oli 8 tuntia, päätimme pistäytyä Manhattanilla. Meillä on ollut suunnitelmissa lähteä Nykin ja Washingtonin nurkilla pyörimään auton kanssa, mutta taitaa mennä ensi tai seuraavaan vuoteen. Teillä oli hieno reissu ja paljon ehditte nähdä kaikenlaista! 🙂
Kiitos kommentista Merja! Siellä voi odottaakin sitten paljon uutta nähtävää. Toki klassikot edelleen paikallaan.
Kuulostaapa kivalta suunnitelmalta tuo autoreissu!
Saapa nähdä, milloin sitä ite pääsee käymään New Yorkissa. En ole mikään suuri jenkkifani, mutta onhan tuo sellainen kohde, että se pitäis vähintään kerran elämässä nähdä ja kokea. Tosi upea muuten tuo kuva, missä Vapaudenpatsaan ja teollisuustelineiden siluetit piirtyy oranssia taivasta vasten!
Kiitos kommentista Cilla! New York on kyllä sykähdyttävä, etenkin ekalla kerralla tuntui ihan siltä, että olisi keskellä elokuvia tai sarjoja, joita on nähnyt.
Teimme ekalla visiitillä lauttamatkan Staten Islandille ja sille matkalle osui tuo kaunis auringonlasku Vapaudenpatsaan taustalle. Harmitti ne telineet siellä takana, mutta toisaalta hauska kontrasti. On yksi omista lempparikuvista myös!
Nykistä ei kyllä tekeminen ja näkeminen lopu kesken, uskon että vaikka sinne matkustaisi ties kuinka monetta kertaa, niin aina vaan löytyy uutta. Oon vaan kerran käynyt 10 vuotta sitten, Nyc ei vieny mun sydäntä mutta tuli suuri mielenkiinto muuta Amerikkaa kohtaa. Harmillisesti ei olla vieläkään päästy sinne palaamaan… Ilkalla ollu kyllä mahtava synttärireissu ja ihana tuo koiranpentuilme tuota panimokalenteria pitäessä 😀 Pitikö tuolla olla aurinkolasit noiden peilien ja ikkunaoiden takia, siis mahdollisten heijastusten? Tässä tuli kyllä hyviä panimovinkkejä, uskon että mekin käytäisiin näissä joissakin seuraavalla Nycin reissulla. Olikon nämä ihan paikallisia pienpanimoita vai löytyiskö niitä myös muista kaupungeista jenkeissä?
Kiitos kommentista, Elina!
Amerikassa on kyllä matkakohteena sellainen jännä piirre, että sieltä löytyy aivan kaikenlaista nähtävää ja koettavaa. Jos ei New Yorkin pilvenpiirtäjät ja ihmiskuhina sytytä, löytyy muita toinen toistaan persoonallisempia kaupunkeja ja tietenkin aivan ainutlaatuisia luontokohteita! Itse emme oikein osaa valita kummat kiinnostavat enemmän.
Noita aurinkolaseja kuulemma täytyi pitää juuri heijastusten takia. Tai ei kai pakko ollut, mutta jos lasit oli mukana, ne kyllä varmasti mielellään veti silmien suojaksi.
Jos panimot ja olut kiinnostaa, niin USA on kyllä todellinen aarreaitta! Isompia ja pienempiä käsityöpanimoita löytyy runsaasti kaikista vähänkin suuremmista kaupungeista. Jotkut pienpanimoista ovat menestyneet niin, että ovat laajentaneet ympäri valtakuntaa, kuten alunperin Kaliforniasta kotoisin oleva Lagunitas, jonka panimolla vierailimme Chicagossa.
Itseäni kiinnostaa kaikkein eniten mahdollisimman pienet ja paikalliset panimot, ja niitä löytyy siis myös melkeinpä mistä vaan. Niitä löytääkseen kannattaa avata Google Maps ja kirjoittaa hakusanaksi “brewery”. Näin teen itse kaikkialla minne satummekin reissaaamaan. Jos etsinnät aloittaa jo kotona ennen lähtöä, voi jopa ehtiä perehtymään kunkin panimon valikoimaan ja suorittaa karsintaa, koska kaikissa ei pysty mitenkään käymään!
Hengästyttävä matkakertomus. Miten ihmeessä te olette onnistuneet kiertämään ja näkemään noin paljon.
New York on kyllä paikka, mihin pitäisi minun mennä jonkun siellä jo monta kertaa käyneen kanssa. En todennäköisesti saisi yksin siitä paljonkaan irti. Tai noh, aikaa menisi tuhottomasti sen selvittelyyn miten mihinkin pääsee ja missä kannattaa käydä.