Lähdimme syyskuun lopulla Ilkan 50-vuotissynttärimatkalle Amerikkaan ja Kanadaan. Reissujärjestelyt meille räätälöi Matkatoimisto Aventura toiveidemme mukaisesti kaikkia varauksia, lentoja sekä ohjelmaa myöten. Meidän piti vain printata tarvittavat reissudokumentit ja hypätä matkan vietäväksi.

Reissun kohteita olivat ChicagoWashington D.C.TorontoNiagaran putouksetNew York. Yhteenvedon ja kustannukset löydät aiemmasta postauksestamme.

Synttärimatkan ensimmäinen kaupunki ihastutti

Chicago on Yhdysvaltain Illinoisin osavaltiossa sijaitseva kaupunki, joka sijaitsee Michiganjärven rannalla. Kaupungin väkiluku oli noin kolme miljoonaa. Chicagossa on useita pilvenpiirtäjiä ja niistä kuuluisin on Willis Tower, entinen Sears Tower.

Saavuimme Chicagoon O’Haren lentokentälle Finnairin suoralla lennolla Helsingistä. Lento kesti noin kahdeksan tuntia ja se lähti Helsingistä klo 16, joten olimme perillä paikallista aikaa alkuillasta klo 17 maissa. O’Haren lentokenttä on yksi Amerikan vilkkaimmista ja varauduimme henkisesti siihen, että kentältä menisi tovi jos toinenkin päästä pois.

Jonotimme ensin maahantuloselvitykseen, josta pääsimme läpi noin tunnissa. Sen jälkeen lähdimme ajelemaan terminaalin junilla ja etsimään metroasemaa. Kaiken kaikkiaan meillä meni vajaat kolme tuntia laskeutumisesta keskustaan. Metroajelu vei siitä noin 40 minuuttia.

Olimme paikantaneet hotelliamme lähimmän Clark/Lake-metroaseman Chicagojoen toiselta puolelta, jotta osaisimme jäädä oikealla pysäkillä pois. Vaikka olimme jo todella väsyneitä pitkän lennon jälkeen, oli pakko jäädä hetkeksi fiilistelemään illan tunnelmaa Chicagojoen varrelle. Taisimme ihastua tähän kaupunkiin heti ensinäkemältä!

Majoitus

Kinzie Hotel sijaitsi aivan keskustan tuntumassa vain korttelin päässä joelta. Tilava viidennen kerroksen huoneemme palveli meitä oikein hyvin, vaikka kadun metelit kantautuivat kyllä välillä sisään. Olimme onneksi niin väsyneitä, että nukuimme suht hyvin niistä huolimatta.

Hotellin kuntosali oli samalla käytävällä huoneemme kanssa ja aamiaistila kerrosta ylempänä. Kuntosalille pääsi kellon ympäri ja kävimmekin heti aamusta treenamassa, kun heräsimme jetlagin kourissa ihan liian aikaisin.

Aamupalalta löytyi hieman sekalainen kattaus bageleita, muffinseja, valmispuuroa, hedelmiä, hampurilaisia, maapähkinävoita ja vohveleita. Näistä rakentelimme eväät, joilla jaksoimme lähteä tutkimaan kaupunkia. Kertakäyttöastioihin emme ole aiemmin hotellin aamiaisella törmänneet, mutta täällä ne olivat jostain syystä käytössä.

Turvallisuus

Aseita, väkivaltaa, huumeita, jengiammuskeluja, kodittomuutta ja rotuvihaa. Näitä mielikuvia olimme saaneet Chicagosta tv-sarjojen, erityisesti Chicago P.D:n perusteella. Olikin yllätys, että kaupungissa liikkuminen, etenkin keskustan alueella oli turvallisen tuntuista, emmekä kokeneet oloamme uhatuiksi missään vaiheessa.

Hotellin respakin katsoi vähän ihmeissään, kun kysyimme, että pitääkö esimerkiksi kameran kanssa olla varuillaan. “There are polices everywhere” hän sanoi.

Nähtävyydet

Willis Tower

Tärkein kohteistamme oli Willis Tower – Ilkan kanssa samana vuonna pyöreitä vuosia juhliva upea pilvenpiirtäjä. Se on pitänyt aikanaan maailman korkeimman pilvenpiirtäjän titteliä ja on nykyisinkin yksi Amerikan korkeimmista pilvenpiirtäjistä 527 metrin korkeudellaan.

Matkalla torniin mennessä kiersimme näyttelyn, jossa oli toteutettu visuaalisesti hieno reitti metromatkoineen Chicagon historiasta nykypäivään. Näyttely esitteli arkkitehtuuria, kulttuuria, kulinarismia, viihdettä ja kuuluisimpia chicagolaisia, kuten Obamat, Michael Jordan ja Oprah.

Yksi mielenkiintoinen osuus olivat miniversiot kaupungin tunnetuimmista pilvenpiirtäjistä ja tarinat niiiden ympärillä.

Ylhäällä tornissa oli kuutiot, joissa pääsi astumaan “tyhjän päälle”. Niihin alkoi muodostumaan jonoa jo heti aamusta, mutta saimme oman kuvaushetkemme hoidettua peräti kahteen kertaan.

Hienoa oli myös se, että koska sää oli ensimmäisenä aamuna pilvinen, jolloin meidän piti mennä torniin, saimme vaihtaa liput uuteen ajankohtaan seuraavalle päivälle.

Kävellen keskustassa

Chicagon arkkitehtuuri on sekoitus moderneja lasipintaisia pilvenpiirtäjiä ja ikonisia eri tyylisuuntia edustavia rakennuksia. Kaupunkia halkoo Chicagojoki, jonka ylittää useassa kohdassa jykevät rautaiset sillat.

L-metroreitti kulkee autoteiden yläpuolella pilvenpiirtäjien lomassa ja hopeisten metrovaunujen kolina kuuluu jo pitkälle. Silmukan muodostavan reitin uskotaan antaneen nimen myös sisäänsä sulkemalleen kaupungin ydinkeskustalle, The Loopille. Me olimme näistä metroreiteistä jo itsessään aivan innoissaan ja kuvasimme paljon metroja kaupungin pilvenpiirtäjiä vasten.

Suuri punainen Calder’s Flamingo piti vahtia korkeiden virastotalojen edustalla. Suuntasimme siitä kohti rantaa ja Millenium Parkia. Harmittavasti “papu”, eli Cloud Gate on aidatun työmaan sisällä ja näimme siitä vain vilauksen.

Sen sijaan espanjalaisen Jaume Plensan suunnittelema Crown Fountain pysäytti meidätkin pidemmäksi aikaa äärelleen, sillä se sisälsi monta mielenkiintoista elementtiä, kuten kahden 15 metrisen lasitiilisen tornin väliin rakennetun suihkulähteen, heijastusaltaan sekä LED-videoseinät.

Kävelykierroksemme jatkui pienen ruoka- ja juomatauon jälkeen kohti Navy Pier -satama-aluetta, josta kaupungin pilvenpiirtäjät näkyivät komeasti. Alue oli selvästi myös lapsiperheiden suosiossa ja sieltä löytyi niin maailmanpyörä kuin monenmoista muuta aktiviteettiä. Satamasta lähti myös useita pienempiä risteilijöitä järvelle.

Hauskana yksityiskohtana kaupungilla olivat lukuisat hyvin hoidetut kukkaistutukset, joissa oli erilaisia värikkäitä kaaleja ja kukkia sekaisin.

Chicago-sarjojen kuvauspaikat

Chicago P.D., Chicago Fire ja Chicago Med -sarjojen suurena fanina Katri oli paikantanut etukäteen sarjan keskeisimpiä kuvauspaikkoja, joihin suuntasimme Uberilla Navy Pieriltä.

Ensimmäisenä vuorossa oli Chicago P.D. -sarjan keskiössä oleva poliisilaitos, joka toimii ihan oikeassa elämässä myös poliisilaitoksena ja se löytyy osoitteesta 943 W Maxwell St.

Chicago P.D:n poliisiasema näkyy Willis Towerista
Poliisiasema Willis Towerista käsin kuvan keskellä vaaleakattoisen talok oikealla puolella, aseman edessä iso urheilukenttä

Lyhyen kävelymatkan päästä löytyy oikea paloasema 51, joka on myös samannimisenä Chicago Fire -sarjassa. Tarkka osoite asemalle on 1360 S Blue Island Ave. Ilkka poseerasi mietteliäänä aseman edustalla kuin Chief Wallace Boden konsanaan.

Chicago Firen paloasema näkyy Willis Towerista
Paloaseman löydät kuvan oikeasta reunasta keskivaiheilta suuren kadun varrelta, takana urheilukenttä

Palomiesten omistama ja myös poliisien jatkopaikkana sarjassa toimiva Molly’s on oikeasti baari nimeltä Lottie’s Pub, mutta se hyödyntää fiksusti sarjassa saamaansa mainetta. Löydät paikan osoitteesta 1925 W Cortland St.

Olisi ollut kivaa jäädä baariin yksille, mutta kaikki istumapaikat olivat täynnä ja baarin telkkareista näytettiin paikallista urheilupeliä. Meteli sisällä oli ihan käsittämättömän kova, joten oli pakko jatkaa matkaa eteenpäin. Otimme kuitenkin 360-videon näistä tunnelmista.

Ilkka halusi vierailla Lagunitas-panimolla ja olinkin kertonut hänelle, että myös se näkyi sarjassa hienosti. Kuinka ollakaan, Lagunitas sijaitsi kätevästi Chicagon filmistudioiden naapurissa osoitteessa 2607 W 17th St.

Bongasimme myös sarjassa näkyvän paloaseman numero 43 ja erityisesti tuolla filmistudioiden ympäristössä oli todella paljon tutunnäköisiä kujia ja alueita, joita sarjassa näkyy. Harvoin sitä tulee oltua niin innoissaan jostain roskiskujista.

Sarjassa näkyviä siiloja emme ehtineet paikantaa, mutta ne löytyvät osoitteesta 2860 S Damen Ave. Sinne meneminen on ilmeisesti kiellettyä ja alue saattaa olla vaarallinen, joten kannattaa selvittää vierailumahdollisuudet erikseen.

Sarjassa tehdään kyllä hienosti kunniaa Chicagolle ja Willis Tower saadaan hyvin näkymään sarjan kohtauksissa useita kertoja. Viaplayssa alkoi muuten juuri (tammikuun 2024 lopulla) pyöriä uudet kaudet kaikista näistä kolmesta sarjasta.

Paikalliset pienpanimot

Koska kyseessä oli Ilkan synttärimatka, järjestimme sankarille hänen toiveidensa mukaisesti kattavasti mahdollisuuksia tutustua paikalliseen pienpanimokulttuuriin. Tässä Ilkan oluenmakuinen analyysi Chicagosta.

Oluthifistelijän näkökulmasta Chicago sijaitsee koko USA:n kenties eläväisimmän käsityöolutalueen keskiössä. Ehkä juuri chicagolaisten oluiden maistelua odotinkin siis kaikkein innokkaimmin.

Amerikkalaiseen olutskeneen kuuluu se, että pieniä panimoita on ripoteltuna sinne tänne, joskus lähellekin toisiaan. Panimoille pääsee tiskin ääreen maistelemaan oluita tuoreeltaan, panimobaarista löytyy myös jonkin sortin ravintola, ja pois lähtiessä on ovensuussa myytävänä tuoppeja, paitoja ja tietenkin myös oman panimon olutta.

Olin googlannut Chicagon pienpanimot läpikotaisin jo ennakkoon. Syynäsin panimoiden edustamat oluttyylit ja merkitsin kiinnostavimmat paikat Google Mapsiin muistiin. Merkintöjä oli paljon, mutta niistä sopi sitten valita vähän sen mukaan missä päin kaupunkia liikuskeltiin. Ainoastaan Lagunitas Brewing oli niin sanotusti “pakollinen pysähdys”.

Ensimmäinen pysähdyksemme sattui kuitenkin yllätyksenä, sillä Willis Towerista poistuttuamme kävelimme Adams Streetiä pitkin kohti Michiganjärven rantaa ja kuinka ollakaan edessämme loistivat kutsuvasti Adams Street Breweryn neonvalot.

Valitettavasti paikka oli vielä kiinni, mutta kierreltyämme ensin muissa kohteissa, palasimme vielä tänne maistelemaan. Baarissa ystävällinen paikallinen herrasmies suositteli vielä Revolution Brewingiä, joka toki löytyikin jo valmiiksi muistiinpanoistamme.

Keskustan luoteispuolelta löytyi aika kätevässä rykelmässä muutamakin panimo. Hopewell Brewing Company sijaitsee näistä kauimpana. Hopewellin valikoimasta ei valitettavasti löytynyt oikeastaan muuta kuin erilaisia New England / Hazy IPA -oluita, joten panimon ainokainen mukavasti suolainen gose valikoitui maisteluvadille.

Se olikin kenties maistelluista oluista paras, joten ainoastaan tämän panimon takia ei kannata näin kauas keskustasta lähteä ainakaan tähän suuntaan oluen perässä.

Solemn Oath Brewerystä löytyi piristävän runsas valikoima eri tyyppisiä oluita. Baarin hinnastossa ei ollut suoraan flightiä (yleensä 3-5 kappaletta noin desilitran maisteluannoksia omavalintaisista oluista), mutta semmoisen rakentaminen onnistui kuitenkin sujuvasti useammasta pienestä oluesta. Solemn Oathissa kannattaa käydä oluella.

Niin kannattaa myös Revolution Brewingin pubissa. Revolutionilla on kaksikin baaria näillä kulmilla, mutta tämä toinen niistä sijaitsee sopivasti Hopewellin ja Solemn Oathin puolivälissä. Mikäli aloitat Solemn Oathista, ei Revolutionista välttämättä kannata edes lähteä Hopewelliin saakka ollenkaan!

Revolution Brewingin baarista löytyi hanoja baarin keskellä sijaitsevan pitkän baaritiskin mitan verran ja vielä saman verran takaisin tiskin toisella puolella. Valikoimaa siis riitti.

Chicagolainen Revolution Brewing onkin koko Illinoisin suurin pienpanimo. Revolution Brewingillä maistellut oluet olivat yksi koko reissumme kohokohtia mikäli olutmittarilla mitataan.

Mikäli käyt tutustumassa Chicago P.D:n ja Chicago Firen poliisi- ja paloasemaan, on paloasemalta mukava puolen tunnin kävelymatka hieman karskinkin oloisella Chicagon esikaupunkialueella seuraavaan kohteeseemme. Päiväsaikaan lähinnä pelotti eksyminen, mutta hämärän hiipuessa tämä reitti kannattaa ehkä mennä taksilla.

Alulu Brewing Pilsenin ja Lower West Siden kaupunginosien rajamailla panee kyllä sen verran hyvää olutta, että se on piipahduksen arvoinen. Samalla kannattaa varautua syömään, sillä terassille juomat saa Alululta ja ruoat kätevästi seinänaapurissa toimivasta sushi-ravintolasta.

Alululta siirryimme vielä Uberilla Douglas Parkiin, jossa sijaitsevat Chicagon filmistudiot, joilla kuvataan muun muassa edellä mainittuja Chicago P.D., Fire ja Med -sarjoja.

Studioiden vieressä kuitenkin kohoaa varsinainen vierailukohteemme, Lagunitas Brewing. Alunperin kalifornialainen pienpanimo kasvoi ja laajentui siinä määrin voimakkaasti, että se laajensi vuonna 2012 Chicagoon. Vuonna 2015 Heineken-konserni osti puolet panimosta ja vuonna 2017 loput.

Lagunitasta ei siis voi enää kutsua pienpanimoksi tai käsityöpanimoksi. Erinomaista olutta siellä kuitenkin pannaan, ja niitä pääsee panimolla maistelemaan tuoreeltaan. Suomessa Lagunitaksen oluista näkee yleensä korkeintaan Lagunitas IPAa ja joskus Sculpin IPAa, mutta panimolla valmistuu paljon muutakin.

Paria Lagunitaksen uutta tuttavuutta maistellessani hämmästelin niiden töpäkkää hampunkukan aromia. Lieneekö ollut sattumaa vai aistinko harhoja, mutta Lagunitas Brewingillä väitetään olevan tiiviitä kytköksiä kannabis-juttuihin

Lisää nähtävyyksiä

Chicagon pilvenpiirtäjiin olisi ollut mukavaa syventyä tarkemminkin, mutta meillä oli aikaa kaupungissa vain kaksi päivää, joten kävimme pikaisesti ihastelemassa kaupungin vanhimman pilvenpiirtäjän, The Rookery Buildingin koristeellista sisäaulaa. Sinne olisi voinut varata myös tutustumiskierroksen, jos aikaa olisi ollut enemmän.

Kaupungin jokinäkymiä kävimme kuvaamassa ja ihastelemassa vähän fiinimmän London House -hotellin kattoterassilta, josta kaikkein parhaiten näkyy massiivinen Trump International Hotel & Tower.

Joen varrelta löytyvät mielenkiintoiset “maissitalot”, joissa on autopaikkoja ja asuintaloja varsin erikoisissa rakennuksissa. Myös nämä talot vilahtavat Chicago-sarjoissa ja parkkihallissa on kuvattu muutamiakin kohtauksia.

Turisteja neuvotaan kävelemään myös London House -hotellin kulmilta lähtevä Magnificent Mile, mutta se taas oli meistä ehkä vähiten kiinnostava. Kadun varrelta löytyvät kyllä kaikki tunnetuimmat merkkiliikkeet ja kaikenlaista esiintyjää sekä kaupustelijaa.

Kaupungin ehdoton helmi on Riverwalk-kävelyalue joen varrella. Sinne kannattaa suunnata niin päivällä kuin illalla. Aamusta reitin valtaavat lenkkeilijät ja koiranulkoiluttajat, illalla jokivarren ravintolat täyttyvät iloisista juhlijoista.

Joella pystyy melomaan ja risteilemään eri kokoisten alusten kyydissä. Kaupungin tunnelmasta saa ehkä parhaiten kiinni juuri täällä ja iltaisin pilvenpiirtäjien upeat valot luovat kerrassaan hienon tunnelman heijastuessaan joen pintaan.

Ostokset

Jos olet kiinnostunut shoppailusta, käy ainakin Macy’s tavaratalossa, joka on jo rakennuksena itsessään sisältä näkemisen arvoinen. Sieltä löytyy myös todella hieno lippis- ja urheilupaitaosasto chicagolaisten urheilujoukkueiden kannattajille. Tunnettujen brändien vaatteita ja tuotteita löydät hieman edullisemmin mm. Nordström, Marshalls ja Wallgreens -ketjujen liikkeistä.

Liikkuminen

Chicagon keskustassa oli helppoa liikkua kävellen, mutta käytimme myös paljon Uberia, sillä emme olisi mitenkään ehtineet tutustua muuten kaikkiin haluamiimme kohteisiin. Uber ei kuitenkaan ollut halvimmasta päästä, joten käytimme jonkin verran myös metroa aina kun se oli kätevästi reitin varrella.

Kohti Washingtonia

Kahden todella tiiviin päivän jälkeen meidän oli aika pakata tavarat ja lähteä siirtymään kohti seuraavaa kohdettamme, joka olisi Yhdysvaltojen pääkaupunki ja vallan keskittymä, eli Washington D.C. Pääset lukemaan siitä lisää seuraavassa artikkelissamme.

Lue lisää Chicagosta

Kohteena maailma -blogin Rami on kirjoittanut erittäin kattavat artikkelit Chicagon arkkitehtuurista ja kaupungin tarjonnasta myös penkkiurheilun näkökulmasta. Käy lukemassa sieltä vinkit vierailullesi ja ota Chicago seuraavaksi kohteeksesi kun suuntaat Yhdysvaltoihin.

Vieraile Chicagossa 360-videoiden kautta

Lue myös muut artikkelimme tästä reissusta