Tasan vuosi sitten hyppäsimme mukaan matkabloggaamisen kiehtovaan maailmaan nöyrin mielin kokeilemaan, että riittävätkö rahkeet säännöllisiin postauksiin ja ennen kaikkea matkustamiseen. Vaikka vuosi oli yksi hektisimmistä, ei blogin perustaminen ole kaduttanut hetkeäkään – päinvastoin!
Olemme tavanneet uusia hienoja ihmisiä niin livenä kuin virtuaalisesti, päässeet matkustamaan huikeisiin paikkoihin sekä osallistumaan jännittäviin tapahtumiin. Blogiin on kertynyt uusia juttuja lähes viikottain ja niitä on jo 60.
Uusille matkabloggaajiksi halajaville antaisimme ehkä neuvoksi, että älä jätä päivätyötäsi ainakaan ihan heti. Rahaa, ilmaisia matkoja ja yhteistyöpyyntöjä ei ala automaattisesti tursuamaan ovista ja ikkunoista. Verkostoidu hyvin ja ole aktiivinen niin somessa kuin sen ulkopuolellakin. Facebookin Reissupostauksia-ryhmän sunnuntaistriimi on yksi hyvä keino tutustua muihin matkabloggaajiin. Muitakin mielenkiintoisia ryhmiä löytyy paljon.
Ja ne paljon (?) puhutut mainostulot, niin niitähän kertyi vuodessa huimat 5,41 euroa. Jokainen mainoksen klikkaus ja katselu kasvattavat tätä pottia. Tämä on ainoa asia, josta olemme eri mieltä Ilkan kanssa. Itse ampuisin mainosbannerit raketilla kuuhun. Jos ne katoavat blogistamme, niin tiedätte mistä etsiä.
Tässä lukijamääriltään suosituimmat 10 juttua
Kotimaan ja Amerikan matkailu rokkaa selkeästi lukijoidemme keskuudessa. Vain yksi eurooppalainen kaupunkikohde on mahtunut mukaan kymmenen suosituimman postauksen joukkoon. Marraskuussa kerroimme uudesta N26-pankista, joka on myös kiinnostanut paljon. Kyseinen pankki ja sen mahdollistama Apple Pay on muuten käytössämme päivittäin.
Mahtavan hienosta Losin matkastamme yllättäen tämä postaus on noussut suositummaksi. Hyvä niin, sillä auto onkin lähes pakollinen kulkuväline tässä ehdottomasti tutustumisen arvoisessa kaupungissa.
Teimme ystäväni kanssa päiväretken Nuuksioon ja vaihtelun vuoksi kokeilimme uudempaa reittiä, Klassarinkierrosta.
Loppuvuoden ehdottomasti suosituin juttu sijoittuu Los Angelesin eteläpuolella sijaitsevalle Queen Mary -laivalle, jossa huhutaan kummittelevan.
Alkusyksyn parhaat kutkutukset tarjosi synttäriyllätys parhaalle ystävälleni, jota valmisteltiin pitkään ja hartaasti. Reissu Amsterdamiin oli oikein onnistunut ja siitä löytyy paljon lukemista blogista.
En osannut kuvitellakaan, että Las Vegasissa voi lasketella, eikä varmaan moni muukaan. Onneksi lumihuiput näkyvät kauas ja Google on keksitty. Niin löytyi Lee Canyon -niminen laskettelupaikka ja ei muuta kun vuokra-auto alle ja kohti vuoristoa! Ehkä yksi vuoden siisteimmistä jutuista!
Uudenlaiset maksutavat kiinnostavat meitä ja näköjään myös teitä. Nyt riittää, että on matkapuhelin kaupassa mukana ja ostokset hoituvat sitä vilauttamalla. Vielä kun joku keksisi keinon päästä bonuskorteista eroon..
Yksi tapa tämäkin aloittaa loma.
Huh miten hieno paikka! Näissä maisemissa kelpaa täyttää pyöreitä.
Ensimmäinen yhteistyöpostauksemme sai kivasti näkyvyyttä. Katri hoiteli kiipeilyosuuden. Ilkka ja Pluto kuvasivat.
Kyllä, blogimme suosituin juttukohde on tehty reissusta Lohjalle ja tarkemmin siellä vietetystä maastoautosafaripäivästä. Pois Tieltä -porukka jakoi postaustani sen verran ahkerasti, että kukaan ei ole yltänyt sen edelle. Kiitos vaan
Paavo & kumppanit!
Menestystä ensi vuodelle, toivottavasti moni löytää teidät edelleen myös blogimme kautta ja tulee kokeilemaan hurjan hauskoja autoiluelämyksiä.
8 comments
Onnea 1-vuotiaalle! Juttujen otsakkeista päätelleen vauhtia on reissuilla riittänyt ja ihan kivasti tarinoita on tännekin päätynyt! Mukavaa jatkoa tuleville vuosille!
Kiitos Sari! Yritetään pitää sama vauhti yllä 🙂
Oho, enpä olisi arvannut, että teillä tulee "vasta" vuosi täyteen! Hauska nähdä, miten suomalaisia kohteita on päässyt luetuimpien joukkoon.
Tsemppiä seuraavalle vuodelle!
Kiitos! Äkkiä on vuosi tosiaan mennyt ja ollut todella tapahtumarikas! Täytyy ehtiä matkailla kotimaassa edes vähän tulevanakin vuonna 🙂
Onnea yksivuotiaalle! Mielenkiintoista, että Jenkit kiinnostaa. Tosin olen itsekin lukenut useamman teidän Jenkki-postauksista ja en ole edes suunnittelemassa matkaa sinne 🙂 Minulla on sama kokemus Eurooppa-jutuista, ne eivät yllä kovin korkealle lukijatilastoissa.
Kiitos Rosa! Joku siinä kiehtoo ja onhan se tosi hieno maa kyllä! Huikea luonto ja paljon tuttuja maisemia vaikka olis vaan jenkkisarjoja katsellut. Toivotaan, että Euroopan suosio kasvaa, onhan täälläkin valtavasti upeita maita ja paikkoja.
Onnea 1-vuotiaalle! Tämä oli kiva postaus omaa blogia vasta aloittaneelle. Pitänee ottaa tavoitteeksi tuo 5 euron mainostulo niin ei tule pettymyksiä! 😀
Kiitos Anita! Hehe 😀 Juu, ei ehkä kannata budjetoida mainostuloja ainakaan etukäteen mihinkään isompiin hankintoihin 🙂