Uusi-Seelanti risteillen – 10 vuorokautta

18 vastausta artikkeliin “Uusi-Seelanti risteillen – 10 vuorokautta”
-

Minä en jotenkaan ollut ymmärtänyt, että risteily lähti Australian puolelta. Mutta huh, uskomaton määrä ruokaa, asetta kyllä ruokahuolollekin aikamoiset haasteet. Olisin kyllä arvioinut tuon alakanttiin.
Noista vuonoista Dusky Sound oli itselleni tutematon. Olivatko kaikki yhtä hienoja vai nousiko joku suosikiksi? Hyvä sää varmaan vaikuttaa tuolla paljon.
En taida olla muistanutkaan kysyä, oliko teillä muuten Etelämantereelle kohdistuneella risteilyllä muita suomalaisia? Meillä ei ollut muita suomalaisia matkustajia silloin, mutta yksi henkilökuntaan kuulunut oli Suomesta. Oli hauskaa, kun Marikan kanssa keskenään höpöttäessämme hän tuli juttelemaan meille suomeksi.
-

Kiitos kommentista Mikko! Milford Sound oli kyllä varmaan upein, koska siinä laiva meni niin kapeaan väylään ja olimme lähellä vuoria. Muut vuonot olivat leveämpiä meidän isolle laivalle, mutta oli nekin vuonot eri tavalla näyttäviä ja upean vehreitä.
Kiikaroimme kannelta vesiputouksia, sekä hyljesaaren, joka on merkitty myös Google Mapsiin (Seal Rock) ja Dusky Soundista ulos tullessa merestä nousi hienot ”hampaat”, jotka olivat ”The Five Fingers”. Hieno aurinkoinen keli myös auttoi, että tuo vuonopäivä oli niin onnistunut.
Etelämantereen reissulla kyydissä oli toinenkin suomalaispariskunta, mutta he olivat aika paljon omissa oloissaan. Tutustuttiin kyllä moniin muunmaalaisiin siellä ja ollaan edelleen somen kautta yhteydessä.
-
-

Kova on internet yhteyden hinta, varsinkin jos sitä tarvitsee koko matkan myös merellä. ehkäpä nyky ihminen ei osaa olla enää ilman nettiä (kirjotan tätäkin Zadarin lentoasemalla..). Ehkäpä itse pärjäisin ilman nettiä useamman päivän 🙂 En ole tosin koskaan ollut risteilyillä, joku niissä ei vaan vielä kiinnosta..mutta never say never …
-

Kiitos kommentista Jani! Oli kyllä röyhkeän hintainen netti ja tuli kyllä ikävä Suomen loistavia 5G-yhteyksiä. Ei kyllä missään ole vielä tullut yhtä toimivia verkkoja vastaan.
Meillä taitaa olla nämä kaikki risteilyt sisältäneet jonkinlaisen yhteistyökuvion, joten sen puolesta nettipaketti on ollut pakollinen lisä. Plus meillä on mukana aina satoja kanssamatkaajia somessa, joka on kyllä tosi ihana juttu <3
Risteilyjä on niin monen tyylisiä, että saattaisi sieltä joukosta löytyä sunkin makuun sopiva. Itse ollaan eniten kikseissä noista tutkimusmatkoista ja niihin liittyviä risteilyjä + reittejä on haavelistalla odottamassa vaikka kuinka monta. Esim. Northwest Passage olisi aivan huikea vetää laivalla, jos vaan pinkka riittäisi 🙂
-
-

Tätä teidän reissua oli kyllä niin kiva seurata (ainakin melkein) reaaliajassa, joten onneksi otitte nettipokerin 😀 Vaikka hinta toki suolainen olikin.
Mä olin myös pitkään sitä mieltä, että tällaiset risteilyt eivät olisi yhtään mun juttu, mutta toisaalta kaiken helppous ja sellainen hyvällä tavalla aivot narikkaan -meininki on alkanut kiinnostaa! Voiko matkustaminen oikeasti olla noin helppoa? 😀
-

Kiitos kommentista Eve! Ihanaa, että seurasit mukana siellä! <3
Me mennään ihan hyvällä omallatunnolla välillä helpoimman kautta ja tarvittaessa vaikka pakettimatkalle! Arki on sen verran hektistä, että kaiken sen seassa matkojen järjestäminen sekä edellisten purkaminen vie ihan kamalasti aikaa. Jos matkallakaan ei ehdi joskus rentoutumaan, niin milloin sitä sitten malttaa? 🙂
Oli ihan parasta, että sai vetää monet kunnon yöunet putkeen ja oikeasti töihin palattiin hyvillä fiiliksillä eikä ihan rättiväsyneinä. Suosittelen testaamaan & yhdistelemään erilaisia tyylejä ja aina voi palata omatoimisuunnitteluun, jos muiden järjestämät matkat eivät ole mieleisiä.
-
-

Tuo risteily on varmasti ollut elämys.
Ja aika kansainvälinen porukka teitä on ollut siellä.
Melkoinen hinta juomapaketilla. Mutta toisaalta aika paljon hintaa on kaikilla muillakin lisäjutuilla.-

Kiitos kommentista Sari!
Oli kyllä hauskankirjava joukko matkustajia, kaikissa ikäluokissa. Ensi vuoden vastaavalle risteilylle pääsee alkaen noin 1200 eurolla, joka on 10 päivän risteilystä kyllä todella kohtuullinen hinta kun miettii, että se pitää sisällään niin majoituksen kuin täysihoidon ruokien osalta.
Juomapaketeista ja retkistä rakennellaan sitten ne katteet matkan päälle, jolloin hinta voi helposti tuplaantua.
-
-

Juomapolitiikka on kyllä risteilyjen tyhmin asia! Viimeisimmän vain 4 päivän risteilymme Miamista pärjäsimme ilman kun ostimme Miamista pienen varaston juomia (alkoholittomia) mukaan ja vielä lisää toisesta satamasta (Key Westistä). Meistä kun toinen, minä, tykkään juoda Pepsi Maxia tms. mutta toinen pärjäisi vedellä, mutta paketit on ostettava molemmille, niin niistä tulee suhteettoman iso lasku per juoma. Lisäksi tykkään illalla hytissä työstää vaikka päivän aikana otettuja kuvia ja silloin juoda jotain siinä rinnalla, mutta juomia ei saa tölkeissä/pulloissa vaan juoma pitäisi kantaa hyttiin lasi kerrallaan. Osaltamme siis täysin toimimaton konsepti!
(Olipa kiva päästä taas kerran urputtamaan asiasta!)
Tuota ehkä vasta paikan päällä tehtävää risteilypäätöstä olemme kevyesti ajatelleet ajatellessamme kevyesti Karibiaa mahdollisena talvipakokohteena, mutta katsotaan miten ensin jälkimmäisen päätöksen kanssa käy.-

Kiitos kommentista Pirkko!
Täällä toinen Pepsi Maxin ystävä ja samaa mieltä tuosta, että laivan juomapolitiikka ei kyllä palvele kovin hyvin meidän kaltaisia kohtuukuluttajia. Tosin tuolta meidän laivalta sai kyllä ostettua ainakin kansibaarista tölkin mukaan hytiin kirjoitusjuomaksi ja virvoitusjuomapaketin olisi saanut myös, mutta sen kanssa veden juonti olisi sitten kärsinyt.
Meillä taisi olla koko risteilyn juomalasku lopulta noin 150 euroa, joka piti sisällään Ilkan illallisviinilasin sekä muutamat oluet. Itselläni taisi olla kokonaan holiton risteily tällä kertaa.
Karibia kuulostaa aika kivalta talvipakokohteelta ja mikäs sen helpompaa, kun kellua saarelta toiselle laivan kyydissä 🙂
-
-

Nettipaketin hinta kuulostaa minunkin mielestä kovalta, mutta koska meinasin pitkästyä jo taannoisella Tukholman risteilyllä, kun netti oli poissa noin tunnin verran, niin aivan takuuvarmasti ostaisin nettipaketin tuollaisilla pidemmillä risteilyillä 😀 Juomapakettia sen sijaan en ostaisi, koska hinta kuulostaa aivan uskomattomalta. Oliko se siis per hlö vai teiltä molemmilta yhteensä 110?
Ja kiva kun teitte myös omatoimisia retkiä tai tutkitte itsenäisesti paikkoja. Minua näissä risteilyissä aina mietityttää se, kuinka paljon kohdemaat ja -kaupungit oikeastaan hyötyy risteilyturisteista, kun suurin osa porukasta käyttää vaan varustamon tuottamia palveluja. Ehkä se kontrasti ei Uuden-Seelannin kaltaisissa maissa ole niin merkittävä, mutta korostuu kun puhutaan köyhistä maista, kuten Haitista, Meksikosta yms.
-

Kiitos kommentista Cilla! Juomapaketin hinta oli per henkilö per päivä, eli aika suolaista. Toisaalta juomapaketin kun olisi ostanut ja vetänyt sillä rahalla, niin ei olisi varmaan nettiin enää siinä kunnossa taipunut 😀 😀
On niihin jotain tarjouksia myös saatavilla ilmeisesti, eli voi saada hieman edullisemminkin.
Meitä oli parissa satamassa vastassa mielenosoittajat, eli kyllä nämä tällaiset risteilijät aiheuttavat selvästi myös närää paikallisissa ja olikohan se Kotor, josta mainittiin, että risteilymatkustaja jättävät noin 10 euroa kohdemaahan, jos sitäkään (en ole nyt ihan satavarma tästä).
Itse mietin myös niin, että jos laivan rantautuminen on pelkästään negatiivinen asia, niin jokainen kaupunki voi kieltää sen, kuten Venetsia teki. Tässä on varmasti taustalla paljon sellaisia kulmia, politikointia ja liiketoimintaa, mikä ei perusturistille näy.
-
-

Kiva lukea teidän risteilystä. Me oltiin Uudessa-Seelannissa autoilemassa alkuvuodesta. Pohjoissaaren Hobbitonissa oli samalla retkellä paljon risteilymatkustajia Australiasta. Silloin vasta jotenkin tajusin, että niin tännehän olisi voinut tulla laivallakin. 🙂 Laivojen nettipaketit on kyllä törkeän hintaisia. Viime kesän Karibian risteilyllä otettiin nettipaketti vain minun puhelimeeni. Hyvin sillä pärjättiin, kun maissa käytiin sitten paikoissa, joissa pääsi wifin äärelle.
-

Kiitos kommentista Merja! Hobbitonin retkiä oli tosiaan saatavilla myös, mutta me emme olleet niistä niin innostuneita vaikka näyttikin hienolta paikalta.
Toivotaan, että Starlink tuo tähän nettipuoleen ja sen hinnoitteluun uudistuksia, kun satelliittiverkosto alkaa olla aika hyvä ja kattava. Karibian roaming-hinnat ne vasta suolaisia ovatkin huh.. onneksi Wifejä on ihan kivasti saatavilla.
-
-

Apuvaaa kuinka paljon ruokaa yhdellä risteyksellä kuluu! Hyvä tietää tuo, että ainakin tuolla päin retket on saman hintaisia kuin paikalliset retket netistä ostettuna. En oo ite koskaan tällaisella risteilyllä ollut, mutta vielä joskus… ! 😀
-

Kiitos kommentista Elina!
Ihan käsittämättömiä ruokamääriä ja veikkaan, että aika suuri hävikki myös 🙁 Me ollaan tosi tarkkoja siitä, ettei ruokahävikkiä tulisi, niin aika hurjalta tuntuu katsoa tuota menoa laivoilla ja lentokoneissa, että mahtaako siellä kierrätys olla millä mallilla..
Oli tosi iso yllätys, että retket olivat yksi yhteen samanhintaisia näissä kohteissa. Ehkä se johtui toimijoiden rajatusta määrästä. Ehdottomasti kannattaa vertailla näitä eri reiteillä. Isommissa kaupungeissa on varmasti laajempi valikoima ja hintaeroja myös.
-
-

Onpa ollut hieno ja monipuolinen risteilykokemus! Ja teillä on ihanan informatiivinen kirjoitus siitä. Syklonit olisivat minulle aika kamala kokemus, mutta muuten viihtyisin laivalla aivan varmasti ja nuo retket kuulostivat myös oikein houkuttelevilta. Tuota netin hintaa vähän kauhistelen minäkin. Aila
-

Kiitos kivasta kommentista Aila! Toivottavasti tulevaisuus tuo tullessaan edullisemmat nettiyhteydet myös laivoille.
Katseltiin sitä modeemien määrää käytävillä ja on varmasti haaste saada kuuluvuus jokaiseen laivan sokkeloon lähe viidelle tuhannelle ihmiselle, joten se varmasti osaltaan selittää netin kovaa hintaa, että se voi olla myös laivalle iso investointi kaikkine laitteineen.
-












Vastaa