Macao on yksi Kiinan tasavallan erityishallintoalueista ja se sijaitsee Etelä-Kiinassa, Hongkongin lähettyvillä. Se onkin yksi suosituista vierailukohteista ja Hongkongista kulkee sinne päivittäin useita lauttoja. Tarvitset päivävierailulle mukaan passin sekä käteistä rahaa. Hongkongin dollarit toimivat Macaossa maksuvälineenä, joten rahaa ei tarvitse erikseen vaihtaa. Useimmat kortit toimivat siellä myös.

Lauttamatka ja rajan ylitys

Lauttamatka Macaoon kestää noin tunnin ja erilaisia lippuja reissuun on tarjolla lauttasatamassa. Varaudu maksamaan lipusta sesongin mukaan noin 30–50 euroa. Viikonloppuisin ja lomakausina lippujen hinnat ovat hieman korkeammat.

Satamassa on paljon avuliaita henkilöitä, osa lauttafirmoista ja osa terminaalin henkilökuntaa. Meidät ohjattiin pian tiskille, josta saimme noin 40 eurolla per henkilö economy-luokan liput ja meidät ohjattiin odottelemaan lauttaa oikealle portille.

Portilla meidät ohjattiin stand by -jonoon ja lauttaan meni suurin osa porukasta ennen meitä. Aluksi homma vaikutti hieman kaoottiselta, mutta henkilökunta sai jotenkin pidettyä järjestyksen yllä ja lopulta meidät ohjattiin lautan yläkertaan tilaville penkeille. Tämä vaikutti hyvältä tässä kohtaa, mutta paluumatkalla ei sitten enää mennytkään niin sujuvasti..

Macao lauttajono
Macao lauttajono
Macao lauttalippu

Kaksi erilaista kohdetta

Macao tunnetaan kasinoistaan ja portulalilaisista vaikutteistaan, olihan se Portugalin siirtokunta useita satoja vuosia aina vuoteen 1999 saakka. Meillä oli tavoitteena löytää upea Grand Lisboa hotelli ja tarkemmin katu, josta valokuvaaja Paul Tsui on ottanut upean valokuvan, jossa futuristinen hotelli kaartuu tavallisen asuinkadun ylle.

Grand Lisboa Macao
Grand Lisboa Macao
Grand Lisboa Macao

Tehtävä osoittautui astetta vaikeammaksi ja jos haluat yrittää tuota itse, niin saat siitä ainakin muutaman tunnin ohjelmanumeron Macaon vierailullesi. Me emme löytäneet kyseistä katua etsinnöistä huolimatta, mutta löysimme toisen Instagramista kuuluisan rakennuksen, josta olimme enemmän innoissamme.

Grand Lisboa Macao

Tottakai asiaan kuuluu myös kasinolla pelaaminen, joten mekin kävimme työntämässä ylimääräiset setelit pelikoneeseen. Voittopotti jäi kyllä saamatta, joten tyydyimme kiertelemään ja ihastelemaan Grand Lisboa -kasinon upeita sisätiloja.

Tavalinen asuintalo keskellä Macaota

Jos haet Googlesta ”instagrammatuimpia” kohteita Macaosta, löydät sieltä erikoisen asuintalon, jonka suljetun sisäpihan keskeltä saat hienon valokuvan. Me otimme tehtäväksemme selvittää, missä tämä talo sijaitsi ja suuntasimme sinne taksilla heti kun saavuimme Macaoon.

Macaossa on valtavasti korkeita noin 30 kerroksisia asuintaloja, eikä tämä poikennut niistä mitenkään ulkoisesti. Oli siis selvitettävä etukäteen tarkka sijainti ja siinä lähellä sijaitseva kohde, johon taksin voi neuvoa. Lisäksi oli selvitettävä reitti asuintalon sisälle sekä sisäpihalle. Jos haluat ottaa tämän kohteeksi ja olet valmis pienelle seikkailulle, emme anna enempää vinkkejä miten me löysimme perille.

Halutessasi voit kurkata blogiin, josta me löysimme ohjeita. Täytyy kyllä todeta, että olimme tästä kohteesta paljon enemmän innoissamme kuin kiiltävistä ja vilkkuvista kasinoista.

Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa
Asuintalo Macaossa

Hard Rock Cafe oli tilapäisesti suljettu

Näiden kahden salapoliisiseikkailun jälkeen kävimme vielä pelaamassa Grand Lisboa -kasinolla ja sen jälkeen siirryimme taksilla toiselle saarelle etsimään Hard Rock Cafeta. Se oli valitettavasti kiinni, mutta paitamyymälä oli auki, joten saimme matkamuistomme ostettua.

Saman rakennuksen uumenista löytyi ruokapaikka ja kun olimme aikeissa siirtyä taksille, saimme ohjeeksi mennä hotellin alakertaan, josta menisi ilmainen shuttle-kuljetus suoraan lauttasatamaan. Monella hotellilla on sellaisia, joten kannattaa ilman muuta hyödyntää ne.

Kasinojen keskellä Macao muistutti kovasti Las Vegasia ja koska siellä kiertelimme muutama vuosi sitten kasinot läpi, eivät nämä maisemat saaneet meitä enää niin innostumaan.

Paluumatka ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan

Kun palasimme Macaon kierrokseltamme satamaan, menimme läpi ensin passintarkastuksesta ja saimme ohjeet siirtyä oikealle portille odottamaan lauttaa. Jälleen meidät ohjattiin stand by -jonoon, jossa oli runsaasti muutakin väkeä meidän lisäksemme. Lautta meni täyteen juuri nenämme edestä, joten meidät käskettiin seuraavaan jonoon. Puuh.

Vaikka lauttoja menee vartin välein, oli tämän stand by -jonotusleikin ansiosta seuraava lauttakin jo täyttynyt ja jouduimme odottelemaan ylimääräiset puoli tuntia. Toinenkin lautta meni täyteen nenämme edestä, joten emme halunneet jatkaa enää kilpajuoksua stand by -paikoista.

Macao lauttajono

Lipun olisi saanut rahalla päivitettyä paikkalipuksi, mutta meilläpä ei ollut käteistä tarpeeksi ja ainoa automaatti sijaitsi passintarkastuksen toisella puolella. Lopulta yksi poliiseista lähti varmaan säälistä viemään minua portaikkoa alas automaatille ja Ilkka jäi toisen poliisin seuraan.

Sain riittävästi rahaa ja johan alkoi oikeanlaisia lippujakin löytymään. Saimme Superclass-liput, joihin kuului myös tarjoilu ja Ilkka pääsi nauttimaan oluen jos toisenkin keikuttavalla paluumatkalla.

Huomioi siis ehdottomasti lippuluokka, että vältyt tämänkaltaiselta pelleilyltä. Lippujen hinnat vaihtelevat myös sen mukaan, onko kyseessä viikonloppu tai joku juhlapäivä. Me olimme liikkeellä pääsiäissunnuntaina ja silloin saattoi olla erityisen paljon väkeä liikenteessä. Toisaalta sitä väkeä oli ihan hel**sti joka tapauksessa tuolla joka paikassa.

Lautalla meille jaettiin maahantulolaput ja menimme molemmissa suunnissa passintarkastuksen läpi. Hongkongin puolella osalta matkustajista mitattiin myös kuume otsasta ja Katri pääsi myös tähän pistotarkastukseen. Kuumetta ei onneksi ilmeisesti ollut.

Macao lauttalippu

Lanttimatkojen Lotta kävi seikkailemassa myös Macaossa

Lotta teki päiväretken Macaoon suoraan Hongkongin lentokentältä käsin. Videolta saat hyvät vinkit liikkumiseen ja siihen, mitä ehdit viidessä tunnissa nähdä Macaossa.

Lue myös muut artikkelimme tältä Aasian reissulta

China Airlines

Lentoyhtiökokemus: China Airlines

China Airlines tuli tutuksi lentäessämme Taiwanista takaisin Hongkongiin viiden Aasian kohteen matkallamme. Palvelu pelasi oikein mainiosti.

Ping An Finance Center

Neljä pilvenpiirtäjää Aasiassa

Kävimme neljässä eri pilvenpiirtäjässä Aasian matkallamme. Ne sijaitsivat Kiinassa, Hongkongissa, Vietnamissa sekä Taiwanissa.

Taipei 101

Taipein nähtävyydet ja ravintolat

Taiwanin pääkaupunki tarjoaa monipuolista nähtävää ja koettavaa. Piipahda legendaarisessa Taipei 101 pilvenpiirtäjässä tai nauti erikoisia ruokia.

Vietjet Airlines

Lentoyhtiökokemus: VietJet Air

Lentäminen Hongkongista Vietnamiin VietJet Airilla sujui mallikkaasti, vaikka penkkirivit olivat hitusen ahtaammat pidemmille matkustajille.

Näkymä Saigon Skydeckiltä

Kaksi yötä Ho Chi Minh Cityssä

Aiemmin Saigonina tunnettu Ho Chi Minh City on todellinen suurkaupunki, jossa pääset majoittumaan edullisesti ja nauttimaan ihmisvilinästä.

Asuintalo Macaossa

Macao, Aasian Las Vegas

Macao on tunnettu Aasian Las Vegasina ja kiiltävää pintaa kaupungista löytyykin runsain mitoin. Kannattaa piipahtaa myös kasinoalueen ulkopuolella.

China Mobile

Vierailu Kiinaan Hongkongista

Teimme päivävierailun Kiinan puolelle Hongkongista käsin. Maahantuloon vaadittavan viisumin saa rajalta muutamassa tunnissa, jos kaikki menee hyvin.

Hongkong

Nähtävyydet ja majoitus Hongkongissa

Tiuhaan rakennettu Hongkong levittäytyy saarelle ja mantereelle. Majapaikoissa on varmasti valinnanvaraa tässä mielenkiintoisessa kaupungissa.