Kiinassa vierailua varten tarvitset viisumin, jota voit hakea etukäteen Suomesta (lisätietoja Kiinan suurlähetystöstä) tai sitten anoa viisumia paikan päällä rajalla sijaitsevasta viisumitoimistosta. Me valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon ja näin homma toimi meidän osaltamme Aasian reissullamme 2019. Huomioithan, että prosessiin saattaa tulla muutoksia, joten tarkista ajantasaiset ohjeet viranomaisilta.

Kun saavut Hongkongiin, saat täyttää Arrival Card -lomakkeen, jonka kanssa menet maahantulotarkastuksen läpi (vähän samaan tapaan kuin jenkeissä). Lomakkeesta jää yksi kopio virkailijalle ja saat pienemmän lapukkeen itsellesi sen lisäksi. Säästä nämä laput koko matkasi ajan ja etenkin, jos aiot lähteä Hongkongin rajojen ulkopuolelle. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos meillä ei olisi ollut näitä lappuja mukana Kiinan rajalla, mutta siellä viisumitoimistossa niitä tarvittiin.

Viisumin anominen rajalla

Viisumitoimisto on Luohun rajalla, joten valitse metrolinjaksi se, jonka päätepysäkki on Lo Wu. Matka Kowloonista rajalle kestää metrolla/junalla noin tunnin ja metromatkan hinta on kalliimpi kuin paikallismetro. Aiemmasta postauksestamme löydät lisää vinkkejä metrolla liikkumiseen.

metro Hong Kong

Kun saavut rajalle

  • Seuraa metrosta poistuessasi visitor ja visa -kylttejä
  • Toimisto löytyy helposti toisesta kerroksesta
  • Varaudu odottelemaan viisumia pari tuntia
  • Käy vessassa ja ota vaikka evästä mukaan
Kiinan viisumin hankkiminen
Kiinan viisumin hankkiminen

Viisumitoimistolla on selkeät ohjeet, mitä pitää tehdä. Jos väkeä on paljon, ota ENSIN vuoronumero ja siirry sen jälkeen tekemään rauhassa seuraavat puuhapisteet:

  • Ota itsestäsi valokuva kopissa, tämä on maksuton toimenpide ja tarvitset lisäksi passin numeron, joka liitetään valokuvaasi
  • Täytä viisumitoimistosta löytyvä kaavake
  • Seuraa vuoronumeroa tiukasti äläkä luovu numerolapustasi ennen kuin koko homma on ohi
Kiinan viisumin hankkiminen

Ensimmäisellä vuorolla jätät viisumihakemuksen virkailijalle, tässä kohtaa tarvitset ne maahantuloon liittyvät lapukkeet, aiemmin ottamasi valokuvan, juuri täyttämäsi kaavakkeen sekä passisi. Passi liitteineen lähtee takahuoneeseen ja voit palata takaisin odottelemaan.

Toisella kerralla sinut kutsutaan samalla numerolla maksamaan viisumi. Hinta oli noin 18 euroa per henkilö. Maksuvälineenä kävivät yleisimmät luottokortit.

Kolmannella kerralla saat noutaa passin numerolappuasi vastaan viimeiseltä luukulta.

Kiinan viisumin hankkiminen

Nyt voit ehkä uskaltaa heittää sen numerolapun pois, jos siitä on enää mitään jäljellä, kun olet kädet hiestä märkinä puristanut sitä.
Pääset vihdoin rajalle esittelemään uunituoretta viisumia virkailijalle ja sen jälkeen voit lähteä tutkimaan Shenzheniä. Pidä ne muut laput tiukasti passin kanssa tallessa, saatat tarvita niitä vielä jos vierailet muissa maissa.

jonotusnumero

Ilmeisesti Suomesta viisumin hankkimalla pääset ylittämään rajan miltä tahansa asemalta, mutta paikan päällä asemia, joilla on viisumitoimisto, on harvemmassa. Ilman viisumia Kiinan ei ole asiaa ja Luohussa myönnetyllä viisumilla sai käydä vain Shenzhenissä.

Suomessa viisumista olisi saanut maksaa noin 80 euroa, joten tällä tavalla pääsee melkoisen paljon halvemmalla, mutta jonotusta ja odottelua tulee sitten enemmän ja liikkumisesi Kiinan puolella on rajatumpaa. Viisumi on voimassa viisi päivää, joten voit halutessasi palata Kiinaan uudelleen tai vaikka yöpyä siellä.

Muista nostaa käteistä asemalta automaatista tai vaihda rahaa siellä, sillä ainakin takseissa maksettiin käteisellä, eikä kuskit osanneet englantia.

Liikkuminen taksilla edullista

Taksit eivät maksa juuri mitään Kiinassa, kunhan menet taksifirman kyytiin. Me saimme sitkeän pimeän taksikuskin seuraamme, joka tarjosi ensin kyytiä pilvenpiirtäjälle 200 Kiinan rahalla, mikä olisi ollut noin 26 euroa. Tinkasimme hinnan puoleen tästä ja lopulta kuski suostui heittämään meidät. Sen verran harmittoman oloinen ukko, että ajattelimme tämän olevan vaaratonta. Plus oikeita takseja ei juuri siinä kohtaa näkynyt. Pääsimme perille kohteeseen turvallisesti. Todennäköisesti maksoimme silti tuplahinnan, sillä myöhemmin otimme merkityn taksin ja sen maksu oli mitättömän pieni.

Ping An Financial Center Shenzhen

Shenzhen – pilvenpiirtäjä

Ainoa kohde, jossa ehdimme Shenzhenissä vierailla oli 599 metriä korkea, maailman neljänneksi korkein pilvenpiirtäjä ja maailman korkein toimistorakennus Ping An Finance Center. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme halunneet käydä myös Hard Rock Hotellissa. Se oli kuitenkin melko kaukana ja halusimme ehtiä ajoissa takaisin yöksi Hongkongiin.

Menomatka Shenzheniin oli hyvin synkkä, taivas oli melkein pimeä ja junamatkalla sekä asemalla tuli vettä kaatamalla ja taivas salamoi. Vettä tuli niin paljon, että asemarakennuksessakin tulvi. Meillä oli kuitenkin melkoista tuuria matkassa, sillä sade loppui ja taivas kirkastui, kun pääsimme pilvenpiirtäjän huipulle. Saimme nautiskella upeista maisemista eikä näköalatasanteella ollut edes ruuhkaa.

Ping An Financial Center Shenzhen

Palasimme takaisin toisen aseman, Lok Ma Chaun kautta, sillä tiesimme metron lähtevän myös sieltä ja se oli lähempänä pilvenpiirtäjää. Vierailu Kiinan puolella oli melkoinen seikkailu ja nyt siitä on muistona myös viisumi sekä leimat passissa.

leimat passissa Kiina

Aasian juttusarjamme

Viisi maata ja 12 päivää Aasiassa
Liikkuminen Hongkongissa
Nähtävyydet ja majoitus Hongkongissa
Macao, Aasian Las Vegas
Kaksi yötä Ho Chi Minh Cityssä
Lentoyhtiökokemus: VietJet Air
Maahantulo Taiwaniin ja lentokonebongarin unelmahotelli
Taiwanin Hualien – myrkkyhämähäkkejä ja ulkoilma-aktiviteetteja
Tarokon kansallispuisto, osa 1: Shakadang Trail
Tarokon kansallispuisto, osa 2: Taroko Gorge
Taipein nähtävyydet ja ravintolat