Artikkeli sisältää mainintoja yhteistöistämme vuoden 2022 aikana.
Blogimme on päässyt esikouluikään ja on aika kerrata menneen vuoden matkoja sekä tapahtumia. Olemme luvanneet päivittää blogia säännöllisesti, vähintään artikkelin verran kuukaudessa ja tämä tavoite täyttyi myös viime vuonna.
Koronatilanne oli vielä vuoden alussa aika paha ja vietimme useamman viikon eristyksissä, ettei mikään estäisi Barbadoksen reissumme ja Karibian risteilyn toteutumista. Saimme ennen matkaa vielä kolmannet rokotteemme ja matka onnistui yli odotusten.
Teimme vielä keväällä myös toisen risteilyn Välimerellä, sillä maiden väliset siirtymiset arveluttivat meitä, mutta huoli oli aiheeton. Matkustus oli jo lähes vapaata, vaikka risteilylle vaadittiin vielä negatiiviset koronatodistukset sekä maskien pitäminen sisätiloissa.
Lisäksi keväälle ja kesälle mahtui muutama kotimaan matka sekä automatka Ruotsiin ja Tanskaan.
Vuodesta tulikin risteilyjen täyteinen, sillä päätimme vuoden aivan huikealla ja pitkään haaveissamme olleella Antarktiksen risteilyllä.
Uusia maita saimme listoillemme 12 ja vierailtujen mantereiden määrä kasvoi kuuteen. Käytyjä maita meillä on nyt yhteensä 54, joista olemme käyneet yhdessä 50:ssä.
Pyöräily ja hyvinvointi
Emme asettaneet tiukkoja pyöräilytavoitteita, mutta poljimme molemmat silti reilusti yli 1000 kilometriä vuoden aikana. Pyöräperheemme kasvoi uusilla hienoilla sähköpyörillä, emmekä malta odottaa, mitä kaikkia seikkailuja pääsemme tekemään niillä ensi kesänä.
Terveelliset elämäntavat alkavat myös olla jo niin itsestäänselvyys, että niistä kirjoittaminen tuntuu toistolta, mutta mainittakoon, että liikuntaa tulee harrastettua monipuolisesti viisi kertaa viikossa, ruokavalio on molemmilla kasvispainotteinen ja uneen sekä laadukkaaseen vapaa-aikaan tulee satsattua entistä enemmän.
Vuoden 2022 reissumme olivat:
Barbados ja Karibian risteily
Löysimme maabongarin unelmaristeilyn, jonka lähtöpiste oli Barbadoksella. Matkustimme epätodellisen tyhjillä lennoilla, pyöräilimme kovassa helteessä keskellä Barbadoksen hektistä liikennettä ja valloitimme monta uutta upeaa saarta mm. St. Lucian, Grenadan, Antiguan ja Barbudan, Dominican, St. Vincentin ja Grenadiinit sekä Sint Maartenin.
Vuoden 2022 risteilymme toteutimme yhteistyössä Elämys Cruisesin kanssa ja löydät niistä sekä kaikista muistakin vuoden reissuistamme kattavan stoorikokoelman Instagram-tililmme kohokohdista.
Levi
Pyöräilyteema jatkui Levillä, kun Katri kävi työkavereidensa kanssa reissussa ja vuokrasi suksien sijaan sähköpyörän, jolla hän ajeli pitkin Levitunturia ja sen lähialueita ympäri.
Lappeenranta Holiday Club Saimaa
Lähdimme tutustumaan yhteistyön merkeissä Saimaan maisemiin Holiday Club Saimaa -kylpylään ja se oli upea kokemus. Pääsimme pyöräilemään järven jäälle ja nauttimaan herkullisista ruuista hienosti järjestetyllä yhteistyömatkalla.
Venetsia, Välimeren risteily ja Slovenia + Unkari
Lähdimme varovasti yhdistetylle omatoimiseikkailulle ja risteilylle tutustumaan Välimeren alueeseen kesän kynnyksellä. Tuntuipa hyvältä tehdä matkaa niin, ettei seuraavan yön majoituksesta ollut aina tietoa.
Matkasta muodostui todella onnistunut ja saimme kerättyä kolme uutta maata listallemme, eli Kroatian, Montenegron sekä Slovenian.
Kaarina, Turku ja Masku
Kesä sujui töiden merkeissä, mutta pienen kotimaan matkan ehdimme tehdä vieraillen koiramaisissa tunnelmissa Kaarinassa sekä Maskussa. Turussa testasimme Holiday Clubin kylpylää sekä Elisan Turun toimiston etätyömahdollisuuksia.
Kotimatkalla ajoimme nimikkokuntamme Tammelan kautta ja kävimme testaamassa siellä eräoppaana toimivan Erärengin tuotteistamaa melontasuunnistusta Liesjärven kansallispuiston maisemissa.
Ruotsi ja Tanska
Pakkasimme auton kyytiin pyörät ja suuntasimme lautalla Ruotsiin. Ensimmäinen kohteemme oli ystäviemme uusi koti Etelä-Ruotsissa, josta jatkoimme matkaa Bornholmin saarelle. Lomamme jatkui Broholmissa, josta siirryimme Tukholmassa vietetyön yön jälkeen takaisin kotiin, sillä tähän reissuun lomaa oli varattu vain viikko. Onneksi etätyöt sujuivat myös tien päältä.
Tampere
Marraskuussa matkustimme Tampereelle yhdistetylle työ- ja vapaa-ajan matkalle viikonlopuksi. Olimme mukana taustatukena suorassa Nenäpäivä-lähetyksessä perjantai-iltana ja vietimme mukavan turistipäivän ystäviemme kanssa lauantaina.
Ehdimme vielä majapaikassamme, uusitussa Hotelli Ilveksessä aamiaistapaamiselle toisten ystävien kanssa, jonka jälkeen olikin aika pakata laukut ja jatkaa matkaa takaisin kotiin vielä Nenäpäivä-töiden merkeissä.
Etelä-Amerikka
Vietimme lähes koko joulukuun reissussa Etelä-Amerikassa ja matkamme kohokohta oli 14 päivän Antarktiksen risteily, joka oli aivan käsittämättömän huikea reissu! Kipuaa varmasti ykköseksi reissumuistoissamme.
Matkustimme myös Buenos Airesista Iguassun putouksille sekä Rio de Janeiroon. Teimme päiväretket Paraguayhin sekä Uruguyaihin ja kasvatimeme maasaldoamme 54:ään ja valloitetut mantereet kuuteen. Reissumme onnistui yli odotusten ja blogikirjoituksia on luvassa matkalta pitkälle kevääseen.
Instagramin puolelta löytyykin jo reissusta paljon kuvia sekä videoita.
Blogimme kuusi luetuinta artikkelia vuonna 2022 olivat:
Reissusuunnitelmat vuodelle 2023
Mantereista valloittamatta on enää Australia ja kiinnostus arktisia alueita kohtaan kasvoi vaan entisestään. Kirjoitushetkellä uusia matkoja ei ole vielä varattuna, joten suuntamme Matkamessuille 20.–23.1.2023 etsimään ideoita ja tapaamaan bloggaajakollegoita.
Blogisuunnitelmat vuodelle 2023 ovat samansuuntaiset, lupaamme julkaista säännöllisesti, vähintään yhden artikkelin kuukaudessa ja todennäköisesti etenkin kevään aikana juttuja on tulossa tiuhempaan, että saamme Etelä-Amerikan reissustoorit teille luettavaksi.
Kiitos, että olet kulkenut mukanamme! ❤️ Mainiota reissuvuotta 2023!
Linkit kanaviimme, joko seuraat meitä näissä?
Jaamme Ne Tammelat –Instagram-tilillä ahkerasti kuvia sekä videoita. Stoorien puolelta pääset kurkistamaan meidän arkeen ja hyppäämään mukaan reissuille. Kohokohdista löytyy runsaasti materiaalia edellisiltä reissuilta.
TikTok
Olemme myös TikTokissa ja jaamme siellä myös matkavideoitamme viihteellisemmällä kulmalla.
Facebookin puolelta löydät uusimmat blogijulkaisumme sekä Instagram-postauksemme.
Youtube
Jaamme Ne Tammelat –Youtube-tilillä 360-videoita reissuilta. Niiden kautta pääset kokemaan aidon tunnelman paikan päältä ja parhaimman katselukokemuksen saat VR-laseilla. Videot näkyvät hyvin myös puhelimella tai tietokoneella, kun pyörittelet ruutua.
Synttäriartikkelit

Ne Tammelat 9 vuotta!
Ne Tammelat -matkablogi täyttää jo yhdeksän vuotta! Miltä tuleva vuosi 2026 näyttää kaikki maanosat valloittaneille maailmanmatkaajille?

Ne Tammelat 8 vuotta!
Ne Tammelat -matkablogi juhlii 8-vuotissynttäreitä! Matkoja on kertynyt jo kaikilta seitsemältä mantereelta. Kiitos, kun olet mukanamme! ❤️

Ne Tammelat 7 vuotta!
Ne Tammelat -blogi täytti 7 vuotta!
Mukana vuoden 2023 matkat, luetuimmat artikkelit ja tulevia suunnitelmia. Kiitos, kun seuraat meitä! ❤️

Ne Tammelat 6 vuotta!
Ne Tammelat matkablogi täytti 6 vuotta!
Tähän mennessä olemme käyneet lähes 50 maassa ja kuudella eri mantereella.

Ne Tammelat 5 vuotta!
Blogin 5-vuotisjuhlien kunniaksi on aika summata viime vuoden reissut sekä luetuimmat artikkelit.
Kiitos, kun seuraat meitä! ❤️

Ne Tammelat 4 vuotta!
Ne Tammelat -blogi täytti 4 vuotta. Esittelemme viime vuoden kiinnostavimmat artikkelimme sekä alkavan vuoden tavoitteemme.
Kiitos, että seuraat meitä! 🙂








Vastaa