Outlander – Matkantekijä on tv-sarja, joka perustuu Diana Gabaldonin romaaneihin. Se kertoo Claire Randallista (Caitriona Balfe), toisen maailmansodan sairaanhoitajasta, joka vuonna 1945 koskettaa salaperäisiä pystykiviä ja tempautuu ajassa taaksepäin vuoteen 1743.
Menneisyydessä hän kohtaa ylämaalaisen soturin Jamie Fraserin (Sam Heughan) ja ajautuu keskelle punatakkien ja ylämaalaisten taisteluita. Tähän useasti palkittuun sarjaan on nivottu taitavasti historiallisia teemoja, romantiikkaa sekä seikkailuja.
Vaikka sarjan tarina sijoittuu osittain myös Ranskaan ja Amerikkaan, on suurin osa sarjasta kuvattu Skotlannin upeissa maisemissa, useissa eri linnoissa sekä niin Glasgow’ssa, Edinburghissa kuin pienemmissäkin kaupungeissa.
Yle alkoi esittämään sarjaa kanavallaan vuonna 2015 ja sitä on tehty seitsemän tuotantokauden verran. Kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi ilmestyy Starzille maaliskuussa 2026.
Vuonna 2025 julkaistu Outlander: Blood of My Blood on kymmenen jakson mittainen kausi, joka kertoo tarinan Clairen sekä Jamien vanhemmista. Suomessa ainakin Viaplaysta löytyy kaikki Outlanderin aiemmat kaudet sekä Blood of my Blood.
Huom. Blogiartikkeli saattaa sisältää juonipaljastuksia sarjan eri kausilta.
Matkan valmistelu
Reissumme pääkohde oli Glasgow, jonne halusimme mennä moikkaamaan Ilkan siskoa. Tämä oli meidän neljäs yhteinen Skotlannin matka, joten Outlander-kuvauspaikkojen bongaus sopi mainiosti matkan lisäteemaksi.
Kuvauspaikkoja on kymmenittäin ja niiden etsintä osoittautui aika työlääksi, joten Katri rakensi Geminillä avuksi botin nimeltä “Scoutlander”. Botti etsi kuvauskohteita kaupungin nimen perusteella, se lisäsi paikkoihin tietoa mitä sarjassa on tapahtunut kyseisessä kohteessa ja antoi lisäksi myös autoiluvinkkejä sekä opetti skotlantilaisia sanontoja.
Kuva luotu AI:lla
Reittimme muotoutui lopulliseksi vasta matkan varrella ja teimme osan varauksista vasta edellisinä päivinä. Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin onnistunut reissu ja suurin osa kohteista etenkin kaupungeissa oli helposti tavoitettavissa.
Pääsimme harjoittelemaan myös lisää vasemmanpuoleisessa liikenteessä ajoa, sillä vuokrasimme auton neljäksi päiväksi päästäksemme ajelemaan syrjäisempiin kohteisiin.
Vaikka nämä kohteet valikoituivat matkamme varrelle erityisesti Outlanderin vuoksi, ovat useat niistä suosittuja turistikohteita jo entuudestaan. Matkan ajankohta oli tammikuu 2026.
Glasgow
Tässä Skotlannin väkimäärältään suurimmassa kaupungissa on kuvattu useita tunnettuja tuotantoja Spidermanista lähtien. Myös Outlanderista löytyy useampia Glasgow’n kohteita ja tässä niistä keskeisimmät.
Nämä kohteet ovat helposti saavutettavissa Glasgow’n keskusta-alueella joko kävellen tai julkisilla.
Pollok Park
Pollok Country Park oli alun perin Pollokin suvun yksityinen kartanoalue, jonka keskus oli 1700-luvulla rakennettu Pollok House. Nykyisin tämä viheralue metsäpolkuineen on Glasgow’n suurin kaikille vuoden ympäri avoinna oleva kaupunkipuisto.
Myös Outlanderissa on hyödynnetty tämän kauniin puiston nurmikenttiä mm. Jamien ja “Black Jack” Randallin (Tobias Menzies) kaksintaistelukohtauksessa ja puutarhaa Clairen yrttienkeruukohtauksissa.
Glasgow’n katedraali
Glasgow Cathedral on Glasgow’n näyttävä goottilaistyylinen keskiaikainen katedraali, joka rakennettiin pääosin 1100–1400 -lukujen aikana. Se on yhä toimiva kirkkorakennus, johon on vapaa pääsy.
Katedraalin alakerran tunnelmallisessa kryptassa on kuvattu Outlander-sarjan sairaalakohtauksia, joiden tapahtumapaikka on sarjassa Ranska.
Glasgow’n yliopisto
University of Glasgow on perustettu vuonna 1451 ja se on yksi vanhimmista englanninkielisistä yliopistoista maailmassa. Yliopiston alueelle on vapaa pääsy ja sieltä löytyykin sarjasta tuttu sisäpiha holvikaaripylväikköineen.
Outlanderissa ne sijoittuivat Amerikkaan, kuuluisaan Harvardin yliopistoon, jonka käytävillä Claire, Frank sekä Brianna kävelivät.
Kelvingroven puisto
Kelvingrove Park on esiintynyt Outlander-sarjassa 1960-luvun Bostonina/Amerikkana, erityisesti joenvarren ja yliopistoympäristön taustana. Puisto sijaitsee oikeasti Glasgow’n yliopiston lähettyvillä, joten se kannattaa ottaa mukaan kävelykierrokselle.
Vinkki: Bongaa Glasgow’sta myös Amerikan kohtauksissa käytetty kotikatu 124 Dowanhill Street ja kaupungin laidalla sijaitseva kivipaasien kehä Sighthill Stone Circles (jolla ei ole tiettävästi muuta kytköstä sarjaan).
Vuokra-autolla kohti Skotlannin ylämaita
Seuraavissa kohteissa kiersimme autoillen ja reittimme muotoutui lopulliseksi vasta matkan varrella. Vierailupäiväämme osui koko Iso-Britanniaa kurittanut Chandra-myrsky, joka muutti myös meidän reittisuunnitelmiamme hieman.
Edinburghin ympäristö
Alle tunnin ajomatkan päässä Edinburghin keskustasta löytyy neljä mielenkiintoista sarjassa näkyvää kohdetta. Näihin olisi ollut retkiä tarjolla, mutta päätimme etsiä niitä omatoimisesti silläkin uhalla, että kohteet eivät olisi saavutettavissa.
“Lallybroch” - Midhope Castle
Jamien perheen kotilinna Lallybroch näkyy sarjassa niin 1700-luvun kuin 1900-luvun kohtauksissa ja kartan mukaan se olisi ollut helposti vierailtavissa. Paikalla oli kuitenkin jykevät muoviaidat ja linna oli remontissa, joten näimme siitä vain vilauksen puiden lomasta.
Linnaan järjestetään kesäkaudella kuitenkin vierailuja, joten se kannattaa merkitä muistiin ja varautua matkustamaan paikalle autolla, taksilla tai järjestetyllä retkellä, sillä se sijaitsee hieman syrjemmässä isommista teistä.
Hopetown House
Duke of Sandringhamin kotina sarjassa toimiva palatsi oli niin ikään suljettuna talvikaudella, eikä näköetäisyydelle päässyt omatoimisesti. Tännekin järjestetään retkiä ja vierailu palatsiin onnistuu paremmin kesäkaudella.
Blackness Castle
Tämän linnan kohdalla meillä oli parempi onni, sillä pääsimme autolla aivan linnan kupeeseen ja sinne olisi päässyt myös kierrokselle. Joskin linna oli jo sulkeutumassa ja meillä oli kiire löytää seuraavan yön majapaikka, joten emme ehtineet jäädä tutkimaan kohdetta tarkemmin.
Linna toimi sarjassa Fort Williamina ja kuvauslokaationa mm. huikeaan kohtaukseen, jossa Jamie pelastaa Clairen Jack Randallin kynsistä.
Linlithgow Palace
Ajoimme vielä Linlithgowin kaupunkiin ja sen nimeä kantavan palatsin kupeeseen, joka toimi sarjassa Wentworthin vankilana. Myös tähän palatsiin olisi päässyt tutustumaan, mutta meidän oli jatkettava matkaa tässä vaiheessa.
Stirling ja Doune
Seuraava kohteemme Doune on pieni, vain reilun 2000 asukkaan kylä Glasgow’n pohjoispuolella lähellä Stirlingiä. Emme löytäneet sieltä sopivaa majoitusta, joten jäimme yöksi Stirlingiin, josta löytyy myös upea ja ehdottomasti vierailun arvoinen linna. Meidän tähtäimessä oli kuitenkin toinen linna.
“Castle Leoch” - Doune Castle
Tämä alunperin 1200-luvulla rakennettu ja sittemmin 1300-luvulla korjattu linna näkyy heti ensimmäisen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa ja on ehdottomasti Outlander-sarjan ystäville hieno kohde vierailla.
Linnan matkamuistomyymälä esittelee Outlanderin lisäksi myös muita siellä kuvattuja elokuvia ja sarjoja kuten Braveheart ja Game of Thrones.
Linnan pihapiiri oli muokattu sarjaa tehdessä 1700-luvun tunnelmaan sopivaksi. Sinne oli rakennettu kylä sekä tallit ja paikalle oli rahdattu tonneittain maa-ainesta peittämään nykyaikaisemmat mukulakivet ja linnan sisäpihan nurmikko.
Linnavierailulle kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan audio-opastus, sillä sieltä voi kuunnella myös tarinoita Outlanderin kulisseista Jamien esittäjän Sam Heughanin lukemina.
Craigh na Dun
Pitlochryn kaupungin mailla, lähellä Lassintulichia sijaitseva Craigh na Dun oli kohteista vaikeimmin saavutettava. Asiaa saattoi vaikeuttaa jo aiemmin mainittu myrsky, jonka keskellä olimme ajaneet koko päivän, jopa loskan keskellä vuoristossa.
Tiesimme kuitenkin, että haluaisimme yrittää vierailla tässä kohteessa ja ehdimme paikalle juuri ja juuri ennen pimeää. Lammaspeltojen keskellä sijaitseva kukkula on lähes identtinen sarjan kanssa, tosin sarjassa näkyviä kivipaasia et paikalta löydä, sillä ne on lisätty otoksiin jälkikäteen.
Karja-aitauksen portti oli auki, joten me lähdimme myrskyä ja räntäsadetta uhaten kävelemään noin 200 metrin matkan tien varrelta kukkulalle. Sieltä löytyi pienempi kiviympyrä ja niiden keskeltä pienen pieni pystykivi, jossa nappasimme äkkiä kuvat myrskyn piiskatessa ja juoksimme vaatteet likomärkinä takaisin autolle. Olihan seikkailu!
Vinkki: Sarjaa on kuvattu myös läheisen Loch Rannochin rannalla ja alueelta löytyy Tay Forest Park. Majoitukseen harkitsimme Loch Rannoc -hotellia, mutta jatkoimme matkaa lopulta Invernessiin.
Inverness
Tämä Skotlannin pohjoisin kaupunki on mainittu sarjassa usein, mutta Invernessiin sijoittuneet kuvaukset on tehty Falklandin kaupungissa, johon palaamme myöhemmin. Invernessiin pääsee helposti myös junalla ja bussilla Skotlannin suurimmista kaupungeista.
Seuraavat kohteet löydät vajaan kymmenen kilometrin päästä Invernessin keskustasta.
Culloden Battlefield
Sarjaa seuranneiden mieleen on varmasti jäänyt Cullodenin taistelu, joka mukailee hyvinkin tarkasti sitä, miten taistelut ovat menneet myös oikeasti historiassa juuri tällä samaisella suopohjaisella nummella 16.4.1746.
Outlander-sarjaa seuranneet löytävät täältä tutun Culloden-monumentin, joka on taistelussa menehtyneiden muistomerkki, sekä Fraser-hautakiven. Kentälle on havainnollistettu lipuin taistelulinjat, missä jakobiitit ja brittiläiset ottivat yhteen tuhoisin seurauksin.
Vinkki: Voit varata oppaan paikan päältä vierailukeskuksesta, mutta kannattaa olla ajoissa liikenteessä. Paikalla vierailu on maksutonta ja se on helposti saavutettavissa. Vitosen parkkimaksulla saa pysäköidä vuorokauden ajan, joskaan ei yön yli.
Clava Cairns & Clava Standing Stone
Muutaman kilometrin päässä Cullodenin taistelukentältä löytyvät noin 4000 vuotta vanhat hautaröykkiöt, joiden ympärille on rakennettu pystykivikehät.
Sarjaa ei ole kuvattu täällä, mutta kerrotaan, että se on saanut inspiraatiota kyseisestä paikasta. Meidän mielestämme tämä oli todella kiehtova kohde ja ehdottomasti vierailun arvoinen.
Vinkki: Viereiseltä pellolta löytyy vielä yksi erillinen kivi, josta saa helposti kuvan myös tien varrelta. Näet täältä myös vilauksen Culloden Viaductista, joka on Skotlannin toiseksi pisin muurattu maasilta. Hieno nähtävyys, mutta ei liity sarjaan muutoin.
Falkland
Reilun tunnin ajomatkan päässä Edinburghista pohjoiseen löytyy noin tuhannen asukkaan kylä nimeltä Falkland. Sen hurmaava keskusaukio esittää sarjassa 1900-luvun Invernessiä, jonka ympäriltä jakson ensimmäisen osan tapahtumat saavat alkunsa.
Me varasimme edellisenä päivänä huoneen The Covenanter -nimisestä hotellista ja ymmärsimme oikeastaan vasta paikan päällä, että miten iso juttu Outlander on tälle kylälle.
Hotelli on siis täysin sama, kuin sarjassa, johon Claire ja Frank asettuvat viettämään sarjan aloitusjaksossa toista kuherruskuukauttaan. Sarjassa hotellin nimi on Mrs Bairds Bed & Breakfast.
Viiden makuuhuoneen majoitustiloista yksi on nimetty Outlanderiksi ja sen ikkunaa on käytetty sarjan kohtausten kuvaamisessa. Muutoin sisätilat ovat erilaiset kuin sarjassa, sillä ne ovat lavastettu studiossa.
Me pääsimme kurkistamaan Outlander-huoneeseen ja majoituimme itse viereisessä James-huoneessa, joka oli saanut nimensä Outlander-Jamien sijaan Skotlannin entiseltä kuninkaalta.
Fayre Earth -lahjatavarakauppa oli se, jonka ikkunasta Claire ihaili sinistä vaasia. Kauppaan menikin seuraavana aamuna autolastillinen Outlander-faneja ja oli selvää, että sarjalla on ollut tälle pienelle kylälle todennäköisesti hyvin mullistava ja toivottavasti myös taloudellisesti myönteinen vaikutus.
Vinkki: Jalkaudu keskusaukiolta myös tunnelmallisille sivukaduille ja vieraile Falkland Palacessa, jossa on kuvattu Ranskaan sijoittuneita apteekkikohtauksia. Pienistä putiikeista löydät myös monipuolisesti Outlander-fanituotteita.
Edinburghin kaupunki
Palautimme vuokra-auton lentokentälle ja lähdimme viettämään vielä viikonloppua Edinburghiin. Majoituimme keskustassa aivan Royal Milen kupeessa, jossa myös nämä seuraavaksi mainitut kohteet sijaitsevat kävelyetäisyydellä toisistaan.
Edinburgh on mielestämme yksi Euroopan kauneimpia kaupunkeja, joten se tarjoaa nähtävää ja koettavaa runsaasti, eikä Outlander noussut oikeastaan missään erityisesti esiin samalla tavalla kuin aiemmissa pienemmissä kohteissa.
Varasimme Get Your Guiden kautta Outlander-kuvauspaikkojen kierroksen, jonka oppaana meille toimi David.
Olimme paikantaneet jo muutamia kuvauspaikkoja, mutta 1,5 tunnin kierroksella saimme hienon yhdistelmän historiaa, sarjan tapahtumapaikkoja sekä mielenkiintoisia taustatietoja. Erittäin vahva suositus siis tällaiselle retkelle, etenkin jos aikaa on vain vähän.
The Colonnades at the Signet Library toimi kolmannella kaudella Jamaikan kuvernöörin kartanona ja pääsimme kurkistamaan pikaisesti sen upeisiin sisätiloihin. Paremmalla ajalla kannattaa harkita vaikkapa iltapäiväteen nauttimista näissä ylellisissä puitteissa.
Scotlands Moust Haunted Pub on tunnettu kummitustarinoistaan ja noitavainostaan. Oppaan mukaan yksi noidista oli nimeltään Geillis Duncan, joka on sarjaa seuranneille tuttu hahmo. Tosielämän Geillis eli jo pari sataa vuotta ennen Jamien aikaa, mutta sarjan Geillis lienee lainannut häneltä ainakin nimensä.
Royal Milen varrella oleville sisäpihoille kannattaa muutenkin kurkistella, mutta erityisesti osoitteessa 3 Tweeddale Ct kannattaa pysähtyä, sillä siellä on kuvattu sarjan kolmannen kauden jaksoja, kun Claire on palannut takaisin 1700-luvulle.
Sarjan hahmot viihtyvät viereisen rakennuksen samannimisessä World’s End -pubissa, jossa mekin piipahdimme oluella ja kaakaolla.
“Jamien kirjapaino” löytyy osoitteesta Bakehouse CL ja näkymä on tuttu kolmoskauden alusta, kun Jamie lähtee viereisestä ilotalosta, joka on muuten oikeastikin ollut ilotalo aiemmin, kohti kirjapainoaan.
Kirjasarjan lukeneille myös kadun päästä löytyvä White Horse Close -sisäpiha on käymisen arvoinen ja todella kaunis alue muutenkin.
Näissä olisi ollut kiva ehtiä käymään
Mitä enemmän tutkimme kuvauskohteita, sitä enemmän niitä tuntui löytyvän lisää. Meidän matkamme kesti vajaat pari viikkoa ja aikaa olisi saanut kulumaan helposti paljon enemmänkin.
Nämä kohteet voit harkita lisätä omalle matkallesi:
Finnich Glen esitti Liars’ Springiä eli Valehtelijan lähdettä
Culcross toimi Cranesmuirin kylänä, jossa Geillis Duncanin koti sijaitsi
Aberdourin linna esitti sarjassa Sainte Anne de Beauprén luostaria, jonne Jamie tuotiin toipumaan Wentwortin tapahtumien jälkeen
Roslin Glen Country park & Roslin Gunpowder Factory toimivat kuvauspaikkoina 1. kauden 9. jaksossa, kun Jamie oli pelastanut Clairen Fort Williamista
Aberdourin linnasta saimme kuvan vain ulkopuolelta, sillä se oli kiinni torstaisin ja perjantaisin (ainakin talvikaudella)
Sarjan vaikutus Skotlannin matkailuun
Elokuva- ja tv-tuotannoilla on ollut valtava vaikutus Skotlannin matkailuun. Joka kuudes matkailija saapuu maahan sarjojen tai elokuvien innoittamana, ja vuonna 2023 niin sanottu screen tourism toi Skotlantiin 787 miljoonan punnan edestä matkailutuloja. Näistä tuloista Outlander vastasi yli puolesta ja on lisännyt kuvauspaikkojen vierailuja yli miljoonalla vuodesta 2014 lähtien.
Mikäli haluat heittäytyä vielä vahvemmin Outlander-tunnelmaan, löydät Skotlannista varmasti useita toimijoita sarjan ympäriltä. Voit varata mm. Outlander-aiheisen valokuvaussession ja etsiä valmiita kiertoajeluita useisiin Outlander-kohteisiin.
Mikäli mielit yöpyä Falklandissa Outlander-huoneessa, tee varaus hyvissä ajoin. Linnoihin oli talvikaudella helppoa päästä, mutta niiden aukioloajat saattavat vaihdella.
Fanituotteita löytyi erityisen paljon kuvauskohteina toimineista linnoista mm. Dounessa ja myös Cullodenin matkamuistomyymälässä oli laaja valikoima tuotteita.
Voit laajentaa ostoksia Fraser-klaanin tartaanin väreissä oleviin huiveihin ja muihin oheistuotteisiin.
Muistutus vielä lopuksi: älä juokse kiviä päin oikeasti, jotta pääsisit tapaamaan Jamieta, sillä kyseessä on tv-sarjan hahmo.
Löydät Instagram-profiilistamme oman kohokohdan Outlander-kohteille ja erikseen koko Skotlannin matkastamme
Me ei olla käyty Skotlannissa, mutta erityisesti minua kiinnostaisi matka sinne. Kuvien perusteella näyttää ihan älyttömän upealta paikalta niin luonnon kuin kaupunkienkin osalta.
Jäin muuten miettimään, että en ole koskaan missään kohteessa kierrellyt minkään teeman mukaisesti. Ihan kiva idea, täytyisi miettiä mikä/mitkä olisivat ne näkökulmat.
2 comments
Me ei olla käyty Skotlannissa, mutta erityisesti minua kiinnostaisi matka sinne. Kuvien perusteella näyttää ihan älyttömän upealta paikalta niin luonnon kuin kaupunkienkin osalta.
Jäin muuten miettimään, että en ole koskaan missään kohteessa kierrellyt minkään teeman mukaisesti. Ihan kiva idea, täytyisi miettiä mikä/mitkä olisivat ne näkökulmat.