Vuoden ensimmäinen reissumme suuntautui Glasgow’hun, jossa Ilkan sisko puolisoineen asuu. Olemme käyneet Skotlannissa muutaman kerran aiemminkin ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun vietimme aikaa pelkästään Glasgow’ssa. Valinta johtui osittain siitäkin, että aikaa oli vain pidennetyn viikonlopun verran ja matkan tarkoitus oli juhlia Ilkan siskon synttäreitä.
Synttärisankari oli esivalinnut meille ravintoloita, joista löytyisi jokaiselle jotain; pubiruokaa, paikallisia herkkuja, kuten haggista sekä kasvis- tai kalavaihtoehtoja.
Tiesitkö muuten, että Glasgow on yksi vegaaniystävällisimmistä kaupungeista Iso-Britanniassa?
Hard Rock Cafe Glasgow
Hard Rock Cafe löytyy monesta suuremmasta kaupungista ympäri maailman. Vaikka kyseessä onkin ketjuravintola, joita yleensä pyrimme välttämään, HRC poikkeuksena vahvistaa säännön. Rock-henkisen ilmapiirin ja erilaisten muistoesineiden lisäksi palvelu ja ruoan taso kohtaa odotuksemme. Erityisesti jos nälkä tai väsy on päässyt yllättämään, HRC:ssä tietää saavansa siirrettyä ongelman seuraavalle päivälle. HRC:ssä on pääosin sama ruokalista jokaisessa ravintolassa.
Yleensä tarjolla on myös Local Legendary Burger, joka on jollain tavalla paikalliseen ruokakulttuuriin liittyvä. HRC Glasgow‘n oma burgeri on – kuinkas muutenkaan – peuraburgeri. Haggisburgeri oli jo ehditty varata Edinburgiin ja ainakin paikallisille peura oli itsestäänselvä vaihtoehto. Burgeri oli makoisa ja parhaasta päästä Local Legendaryjä, joita olen testannut. Katrin lautaselle valikoitui lohta, joka oli kuuleman mukaan myös hyvää. HRC:stä löytyy varmuudella aina molemmille ruokaa, vaikkakin annokset ovat melko raskaita. Ihan pikkunälkään ei HRC:hen kannata poiketa.
St. Louis Cafe Bar
Illalliselle päädyimme siskoni yhteen vakiopaikkaan, St. Louis Cafe Bariin. Listalta löytyi kiinnostavia vaihtoehtoja reippaammin maustetuista ruokalajeista burgereihin ja myös runsaasti vegaanisia annoksia. Itse nautiskelin chiliannoksen ja Katri maistoi vegehaggisburgerin. Tämä aikaansai siinä määrin haltioituneita huokauksia, että sain maistaa kasvishaggista ensimmäistä kertaa itsekin. Täytyy todeta, että maku oli hyvin lähellä perinteistä haggista – vähärasvaisempaa tosin, ja koostumus oli hieman pehmeämpi. Niin tai näin, se oli erinomaista! Suosittelen kokeilemaan Skotlannissa kasvishaggista, jos perinteinen ei sytytä. Suosittelen kyllä myös testaamaan perinteistäkin. Haggis on herkullista!
Rab Ha’s
Rab Ha’s sijaitsee Glasgow’n keskustassa Merchant City -alueella. Näillä nurkilla sijaitsee Glasgow’n ilta- ja yöelämän ydinalue. Olimme menossa viettämään iltaa synttäribiletyksen merkeissä lähinurkille ja sisko oli suositusten perusteella valinnut tämän paikan tankkaukselle ennen illan maksanmarinointia.
Valinta oli hyvä! Paikka oli kodikas ja ruokalista runsas ja monipuolinen. Miltei puolet annoksista on kasvisruokia, niistä usea vegaaninen. Mikäli kala kelpaa, suurin osa annoksista täyttää vaatimukset.
Itse valitsin täältä tasku- ja katkarapulinguinen. St. Louisin haggisburgerista innostuneena Katri päätti ottaa kasvishaggiksen, joka muistuttikin kaikkine lisukkeineen jo todella paljon perinteistä. Rab Ha’sin ruuat olivat todella hyvät! Tämän suosituksen voi jakaa ilolla eteenpäin.
The Islay Inn
The Islay Inn on sekä ulkoa että sisältä juuri sellainen periskottilainen nurkkapubi, kuin millaisena suomipoika on brittikomedioiden perusteella oppinut kuvittelemaan. Noh, hieman nuhjuinen ja päiväsaikaan tilaakin riitti ruokailijoille yllin kyllin. Ilkalla oli tässä vaiheessa Glasgow’n reissun pakollinen haggisannos vielä saamatta. Lisäksi tämä pubi oli pantu kaihoten mieleen nimensä vuoksi jo aiemmilla reissuilla. Olihan siellä siis käytävä.
Haggis oli hyvä. Miten se voisikaan mennä pieleen. Katrille löytyi päivän lounaslistalta kasvischiliä, joka oli turhan tulista. Nälkä saatiin kuitenkin siirrettyä tulevaisuuteen. Lisäksi hanasta löytyi uusi olut, Lia Fail, joka myös maistettiin ja kalja-appiin arvosteltiin. Lia Fail on muuten saanut nimensä pyhältä kruunauskiveltä, jolla on oma erikoinen tarinansa.
Bukharah
Viimeisenä iltana ennen kotiinpaluutamme, halusimme käydä yhdessä syömässä illallisen oikein viimeisen päälle. Paikaksi valikoitui Lorne-hotellin yhteydessä sijaitseva intialainen ravintola Bukharah. Otimme koko porukalle alkupaloiksi Poppadum-leipää sekä kala-, kana- ja kasvispakoraa. Itse valitsin pääruuaksi krottia, joka kuuluu niihin herkkuihini, joihin ei joka päivä törmää. Katrille valikoitui Shahi Paneer. Samaa krottiannosta ei näytä enää löytyvän listalta, enkä muista mikä kastike siinä oli, mutta olipa kerta kaikkiaan tulinen. Vaikken enää ole kymmeneen vuoteen aktiivisesti pitänyt yllä kapsaisiinitoleranssiani, niin siedän kyllä chiliä melko hyvin. Alan vasta aistia sen läsnäolon siinä vaiheessa, kun keskiverto kadunmies jättää annoksensa syömättä. Maku oli kyllä muuten oikein hyvä, mutta kyyneliä piti alkaa pyyhkiä sitä tiuhemmin, mitä tyhjemmäksi lautanen kävi. Katrin annos oli rakennettu juuston ympärille, joka meinasi käydä vähän turhan ylenpalttiseksi.
Pääasia kuitenkin, että seura oli parasta mahdollista! Siitä saimmekin nauttia erityisen pitkän kaavan mukaisesti, koska kaikista yrityksistämme huolimatta, meitä ei meinattu tulla laskuttamaan ollenkaan.
Brewdog Bar x 2
Glasgow’ssa sijaitsee kaksi Brewdog-panimon baaria, toinen vastapäätä Kelvingroven museota ja toinen, nimeltään Doghouse, Merchant Cityssä. Brewdog perustettiin vuonna 2007 Fraserburghissa, Skotlannissa. Se on ollut eräs merkittävimpiä ja näkyvimpiä pienpanimo-oluen lähettiläitä. Brewdog valmistaa useita erinomaisia oluita, joiden lisäksi se kehittää ja testaa jatkuvasti uusia reseptejä. Näitä oluita on tietysti saatavilla laaja valikoima panimon omissa baareissa ympäri maailman. Lisäksi saatavilla on aina hyvä valikoima vieraspanimoiden herkkuja. Loistava paikka oluen ystävän sammuttaa janonsa.
Beer Cafe
Syntymäpäivävastaanotto pidettiin perjantai-iltana Beer Cafessa. Yli sadan oluen valikoima vetää vertoja jopa Keppanakellarille! Saatavilla oli oluen lisäksi toki myös viiniä kuohulla tai ilman, muutamia makoisia ginejä ja varmasti myös viskiä. Siihen saakka tosin emme päässeet, kun kisakunto alkoi pettää urheilijat ja oli vetäydyttävä levolle. Osa porukasta lähti kyllä vielä tansseihin. Glasgow’ssa yö jatkuu selvästi aamuun saakka, jos vain kantti kestää!
The Ben Nevis Bar
Viimeisen yhteisen illan päätteeksi kävimme vielä lasillisella viskiä. The Ben Nevis Barin viskihylly on yksi vaikuttavimmista ikinä näkemistäni. Nurkkapöydässä esiintyi soitinyhtye viihdyttämässä paikalle kerääntynyttä sankkaa viskinjanoista väkijoukkoa. Onneksi olimme alkuasukkaiden seurassa, koska muuten emme takuulla olisi onnistuneet luovimaan tietämme tiskille saakka tilaamaan, saatika löytämään vielä ovensuusta pöytää ja istumapaikkoja koko porukallemme. Tunnelma oli kovaääninen ja hilpeä, joten nautittuamme Taliskerimme siirryimme ulkopuolelle ja ansaitulle levolle ennen kotiinpaluuta.
Tällä reissulla saatiin ruksittua kaikki toiveet toteutetuiksi. Kiitos, Glasgow!