“Lentokokemus vastaa vapaapudotusta lentokoneesta. Ilmavirran maksiminopeus on 260 km/h, mutta aloittelijat lentävät noin 180 km:n tuntinopeudella. Lentäminen on vahva elämys myös katsojalle.” Lähde: siriussport.fi (Sirius Sportin toiminta päättyi kesällä 2019.)
Sirius Sportin toiminta päättyi vuonna 2019 ja tilalle on avattu uusi Aeronautica Areena
Toimimattomat linkit Sirius Sportin sivuille on poistettu. Olemme sittemmin käyneet tuulitunnelissa lentämässä Helsingissä kauppakeskus Redissä sijaitsevassa Föönissä. Yhtä hauskaa hommaa lentely on sielläkin ja vastaavalla tavalla kursseja on vasta-alkajista edistyneisiin harrastajiin, joten kannattaa tsekata Föönin sivut tai etsiä löytyisikö jostain lähempää tuulitunnelilentoa. Kannattaa käydä kokeilemassa!
Siitä se ajatus sitten lähti..
Ilkka oli saanut synttärilahjaksi koodin, joka oikeuttaa kolmen minuutin tuulitunnelilentoon. Korkeanpaikankammoiselle lentäminen ei ole ehkä se top-listan ykkösjuttu, mutta kun koodin voimassaolon eräpäivä alkoi lähestymään, kävimme tuumasta toimeen ja varasimme lentoajat meille molemmille.
Lentoja järjestävä Sirius Sport Resort sijaitsi Pyhtäällä, noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Valitettavasti Sirius Sportin toiminta päättyi kesällä 2019. Matka taittui mukavasti moottoritietä pitkin syyskuun viimeisenä lauantaina. Lentoaikamme oli viideltä ja paikalla tuli olla tuntia aiemmin. Kun olimme täyttäneet infotiskillä vastuuvapauslomakkeet saimme siirtyä tuulitunnelialueelle.
Paikalla oli muutama ryhmä lentäjiä, osa ensikertalaisia kuten me ja paikalla oli myös maajoukkuetason laskuvarjohyppääjiä harjoittelemassa. Oli tosi mielenkiintoista nähdä niin aloittelijoiden lentoa kuin ammattilaisten taiturointia tuulitunnelissa ennen omaa lentovuoroa.
Kouluttajamme otti meidät vastaan, ohjasi alakertaan vaihtamaan haalareita ja valitsemaan kypärät. Saimme perusteellisen turvallisuuskoulutuksen, jonka keskeisimmät ohjeet neljänä käsimerkkinä olivat melko helppoja muistaa. Niillä viestittiin tuulitunnelissa pitämään leuka ylhäällä, kroppa rentona ja jalat sopivasti koukussa. Tunnelin suuaukolta piti osata kaatua suoraan eteenpäin ja antaa ohjaajien hoitaa siitä eteenpäin sopivaan lentoasentoon. Tämä kaatuminen kuulosti etukäteen pelottavimmalta.
Siirryimme tunnelin viereiseen odotustilaan, josta oli mahdollista valokuvata toistemme lentoja. Meidän kanssamme lensi kolmas henkilö ja meidät oli järjestetty niin, että ehdimme Ilkan kanssa vaihtaa hyvin kuvausvuoroa. Kun oma vuoroni tuli, menin tunnelin suulle, nostin kädet pään korkeudelle, nojasin eteenpäin ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, olin jo leijumassa ilmassa. Missään vaiheessa en ehtinyt pelätä tai edes kunnolla jännittää.
Katrin lento tuulitunnelissa
Ensimmäinen lento kesti minuutin, joka meni kyllä tosi nopeasti ohi. Yritin muistaa kaikki ohjeet ja kouluttaja oli koko ajan vieressä kannustamassa ja antamassa ohjeita. Oli kyllä tosi hauska fiilis leijua ilmassa, mutta se vaati tosi paljon keskittymistä ja asento muuttui hyvin pienillä liikkeillä.
Toisen lennon aikana osasin olla jo rennompi ja ohjaaja neuvoi käsien asennossa, joten pääsin jo korkeammalle. Missään vaiheessa lentäminen ei pelottanut, mutta kahden minuutin aika alkoi yllättävää kyllä, tuntumaan jo lihaksissa. Lennon loppuvaiheessa kouluttaja vei minut vielä liitelemään ylemmäs, joka oli kyllä tosi hauskaa! Lennon päätteeksi heitettettiin ylävitoset ja kouluttajamme teki tunnelissa lopuksi upeita liikkeitä ja sukelluksia, joihin tarvitaan vielä rutkasti lisää harjoitustunteja. P.S. Tuu ite yrittämään vilkuttaa tuonne.
Korkeanpaikankammoisen Ilkan kokemukset
Putkessa liitely vaikutti ajatuksissa ensin hauskalta, mutta sitten alkoi hirvittää kun tajusin ilmavirran synnyttävän propelliston vatkaavan useita metrejä lentäjän alapuolella vaivaisen verkon erottaessa sen hauraasta lentäjästä. Osasin myös kuvitella täysikokoisen, vantteran ihmisuroksen ilmaan nostattavan ilmavirran olevan hurrikaanin luokkaa. Itselläni salpautuu hengitys joskus kovan tuulenpuuskan puhaltaessa suoraan naamaan. Mikä lienee jäänne sukellusrefleksistä. Täällä kuitenkin onneksi puettiin päähän kypärä, joka jätti naaman tuulensuojaan.
Omaa vuoroa odotellessa ei ehtinyt juurikaan jännittää ja kasvattaa ahdistusta. Edellisen lentäjän liitelyä oli vangitsevaa katsella. Kun oma vuoro koitti, astuit portille, laskit kypärän visiirin alas ja nostit kädet ylös ja sitten vietiin. Tunne oli samaan aikaan avuton ja aivan uskomattoman hieno! Mielessä pyörii kaikki annetut ohjeet, pidä vartalo rentona, katso eteenpäin, kädet ja jalat sopivasti koukistettuna. Samaan aikaan keskittymistä häiritsee se, että jokainen korjausliike saa koko vartalon kiertymään tai vaappumaan johonkin suuntaan, eikä ole minkäänlaista kokemusta siitä miten tätä voisi saada jotenkin hallittua. Onneksi putkessa mukana on ohjaaja, joka muistuttaa käsimerkeillä oikean asennon löytämisestä, tai jos meinaat karata yläilmoihin, kuten Katrille kävi, tarttuu viimeisenä keinona kiinni ja vetää alas.
Toisella lentokerralla ohjaaja vei minut noin 3-4 metrin korkeuteen ylös pari kertaa ja pyöritti siellä pari kierrosta ympäri. Olin enemmän huolissani siitä etten nähnyt missä ohjaaja menee, kuin siitä että nyt ollaan korkealla. Luulin ensin lähteneeni niinsanotusti “lapasesta” ja lenteleväni vahingossa niin ylös. Nostin katsetta ylös, kuten oli opetettu, mutta koska tämäkään ei saanut minua laskeutumaan, ymmärsin olevani korkeammissa käsissä ja joku toinen ohjaa nyt lentoni suuntaa. Sain vielä vähän aikaa liihotella vapaasti ja törmäsin seinään. Ehkä pitäisi mennä lentelemään jonnekin missä ei seiniä ole. Hmm.
Ainiin, se tärkein. Lennellessä piti katsella eteenpäin ja sillä tavalla huolehtia lentokorkeudesta. Jos katsoi alas, ilmavirta alkoi nostaa ylös. En siis muistanut katsella propelleihin kertaakaan.
Tuhannet kiitokset vielä Larelle – Tuskin olisin uskaltanut lähteä kokeilemaankaan ilman tätä kannustusta!
Lopuksi saimme vielä palautetta lennoistamme sekä mahdollisuuden ostaa lisää lentominuutteja alennettuun hintaan. Tällä kertaa matkaan lähtivät vain evässämpylät kahviosta ja kaksi iloista matkabloggaajaa jälleen yhtä uutta kokemusta rikkaampina.
6 comments
Tuo on ollut kauan haaveissa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Hyppyjä taivaalta on tosin jo kerennyt kertyä useampi.. Hyvä että molemmat uskaltautui kokeilemaan, eikä kokemus ollutkaan niin kamala kun meinasi! 🙂
Tämä on kiinnostanut; olen korkeanpaikankammoinen mutta samalla näen unia lentämisestä – ehkä tässä pääsisi vähän koettelemaan itseään. Muistaakseni samassa paikassa oli vielä joskus ainakin surffaustakin tarjolla?
Lentokoneesta on jo hypätty Uudessa-Seelannissa, ja tämä kotimainen huvi on ollut listalla jo pitkään. Pitääpä tarttua itseään niskasta ja mennä joku päivä tän jutun inspiroimana 🙂
Mua ei kyllä saisi hyppäämään yhtään mistään! Loppujen lopuksi tämä kokemus ei ollut ollenkaan kammottava, vaan pikemminkin päin vastoin. Törmättyäni vähän seinään käväisi vahingossa jopa mielessä, että olisipa hienoa leijailla jossain missä ei olisi seiniä..
Lentelyn jälkeen jäi tosi hyvä ja energinen olo. Varmaan semmoinen hyvän olon hormonimyrsky kehossa, että meinasi tiristä ihosta läpi!
Voin kammoajana itsekin suositella lämpimästi tätä putkilentoa. Etukäteen vähän hirvitti, mutta se unohtui nopeasti, eikä kertaakaan asia tullut mieleenkään enää sen jälkeen.
Siriuksessa oli tosiaan myös surffausratoja. Oman lentovuoromme jälkeen näimmekin yhden radan käytössä. Arvelen, että olisin siinä saanut satutettua itseni kyllä vakavammin kuin tuolla lentoputkessa.
Huh! Tämä oli kyllä takuulla kesympi kokemus kuin koneesta hyppääminen.
Ohjaajien ja muiden taitavampien lentelyä ehdittiin ihastella yhteensä noin tunnin verran. Tuolla putkessa pystyy ainakin hyvin treenaamaan (ja esittelemään) kaikenlaisia immelmanneja ja muita temppuja, joita voi sitten suorittaa oikean laskuvarjohypyn aikana.