.

.

.

.

.

.

.

Salakapakka Lontoo

Näin löydät salakapakan Lontoosta

Mainioiden perusnähtävyyksien lisäksi Lontoosta löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista tekemistä, kuten esimerkiksi. kävelykierros entisen kodittoman kanssa. Kävimme Lontoossa jo useampia vuosia sitten pariinkin otteeseen ja yksi tosi hauska muisto on jäänyt sieltä mieleen. Löysimme netistä suomenkielisen sivun, jossa kerrottiin aamiaisklubin yhteydessä olevasta salakapakasta, johon sisälle pääsee vain kertomalla salasanan tarjoilijalle. Sivu, jolta itse sain vinkin kapakasta on sittemmin poistettu, joten tässäpä vinkki eteenpäin teille Lontooseen matkaa suunnitteleville. Liverpool Street Station -metroaseman lähellä, Spitalfieldsin alueella osoitteessa 12-16 Artillery Lane, E1 7LS sijaitsee…

1
Lue
Bologna broholminkoira

Bologna, Valsamoggia – Viinitarhoja ja koirahommia

Tämä matkakertomus on kirjoitettu osittain Italiassa ja loput Suomessa. Tekstin alkuperäinen versio on julkaistu koirayhdistyksen lehdessä, mutta tarinaa on hieman lyhennetty alkuperäisestä. Joskus vaan käy niin, että kun ostat koiran Tanskasta, löydät itsesi Bolognan läheltä Valsamoggian kaupungista viinitarhojen keskeltä nauttimasta helteisistä syyspäivistä. Kun kuulimme, että Italiassa järjestetään ensimmäiset broholminkoirien MH-luonnekuvaukset 8.–11.9.2016, oli selvää, että halusimme olla paikalla todistamassa tätä hienoa tapahtumaa. Yhdistyskollegani ei ollut kovin vaikeaa puhua minua ympäri matkaseuraksi ja pian olimmekin jo varaamassa lentolippuja Bolognaan. Suurin osa matkakertomuksesta on…

12
Lue
Lee Canyon Las Vegas

Lasketteluloma Las Vegasissa

Tiesittekö, että Las Vegasista löytyy myös laskettelukeskus? Mielikuvani kaupungista oli aavikon ympäröimä viihdekeskus, josta kyllä etukäteen kerrottiin löytyvän lähes kaikkea. Pääsimme tutustumaan autoilevien tuttaviemme ansiosta myös kaupungin ulkopuolelle ja huomasin, että muutaman ympärillä olevan vuoren huippu on lumen peitossa, joten mielenkiintoni heräsi. Google tiesi kertoa, että noin tunnin ajomatkan päästä löytyy Lee Canyon -niminen laskettelukeskus. Säätiedotus lupasi hyvää ilmaa seuraavalle päivälle, minulla oli lasketteluun sopivat vaatteet edelleen mukana reissussa ja pikaisen selvittelyn jälkeen sain naapurihotellista auton vuokralle. Viestittelin vielä laskettelukeskukseen,…

23
Lue
Levi Kittilä Lappi Lapland

Levi – Laskettelua ja hauskanpitoa sopivassa suhteessa

Vierailimme Ilkan kanssa yhdessä ensimmäistä kertaa Levillä parin yön pikavisiitillä vuonna 2014 toiveissa nähdä revontulia. Majoituimme Panorama-hotellissa Levitunturin laella ja olimme varanneet ohjelmistoon mm. moottorikelkkailua pimeällä ja lumikenkäretken Levitunturin huipuille. Vaikka hienoimmat revontulet jäivät näkemättä, oli reissu kaikin puolin onnistunut ja Levin tiivis keskusta tuli hyvin tutuksi kauppojen sekä ruokaravintoloiden osalta. Laskettelu jäi tuolla reissulla väliin, joten asiaan oli tehtävä korjaus. Lyhyehkö talvikauteni 2016–2017 oli pitkän tauon jälkeen pitänyt sisällään laskettelupäivän Alpeilla, Messilässä, Los Angelesissa ja Las Vegasissa, joten kuin…

1
Lue
Los Angeles

Päivä Hollywood-leskenä

Olipa kerran miehellä vaimo, Chevrolet Camaro ja lomapäivä Los Angelesissa. Vaimo otti Camaron ja ajoi vuorille laskettelemaan. https://www.youtube.com/embed/NnXiSOauBmc Mitä sitten Hollywoodissa voi tehdä Oscarien aatonaattona kukonpierun aikaan aamulla? Ensi järkytyksestä toivuttuani, mieleni alkoi tehdä kolpakollista kahvia ja lähdin suunnistamaan Hollywood Boulevardia länteen kohti Dolby Theateria, koska muistin sillä suunnalla olevan useampiakin Starbuckseja. Voisin samalla katsastaa lounaspaikkoja ja bongata Walk of Famelta tuttuja tähtiä. Aamu oli vielä viileä ja varhainen, ja kauppojen ja liiketilojen ovisyvennyksissä piti majaansa paikallisia laitapuolenkulkijoita. Hampunkukka tuoksahteli…

26
Lue
Mt. Baldy

Laskettelua ja rantaelämää Kaliforniassa

Vuodenvaihteessa Alpeilla iskenyt laskettelukärpänen pörräilee sitkeästi edelleen ympärillä, eikä se jättänyt rauhaan Los Angelesin reissullakaan. Selvittelin erilaisia vaihtoehtoja, miten ja minne pääsisin helposti päiväksi laskettelemaan. Päädyin välimatkaltaan lähinnä olevaan ja sopivimmalta vaikuttaneeseen Mt. Baldy -hiihtokeskukseen. Seurasin useamman viikon ajan paikallista säätilannetta ja miten se vaikuttaa hiihtokeskuksen aukioloon. Los Angelesissa oli todella sateista ja jopa myrskyistä juuri ennen reissuamme, joten se vaikutti myös hiihto-olosuhteisiin ja ylipäätään ajamiseen vuoristoteillä. En uskaltanut varata etukäteen lippua tai varusteita, sillä halusin varmistaa vielä paikan päällä, mikä…

22
Lue