Blogimme täyttää vuoden! | Kymmenen suosituinta juttua
Ne Tammelat -blogi täytti vuoden. Esittelemme viime vuoden kymmenen suosituinta artikkelimme.
Kiitos, että seuraat meitä! 🙂
Ne Tammelat -blogi täytti vuoden. Esittelemme viime vuoden kymmenen suosituinta artikkelimme.
Kiitos, että seuraat meitä! 🙂
Los Angelesissa on ihan valtavasti majoitusvaihtoehtoja. Majoitus kannattaakin valita pitkät välimatkat ja omat kiinnostuksen kohteet huomioiden. Vietimme keväällä 2017 noin viikon Losissa ja meille oli selvää, että majoitumme kahdessa eri paikassa eri puolilla kaupunkia. Yksi toiveista oli löytää majoitus mahdollisimman läheltä rantaa ja ehkä hieman erikoisempi sellainen. Titanic-elokuvan suurelle fanille Queen Mary -laiva oli huippulöytö. Long Beach sijaitsee noin 40 kilometriä Los Angelesin kaupungista etetelään. Se on Kalifornian osavaltion viidenneksi suurin kaupunki ja siellä sijaitsee koko Yhdysvaltojen toiseksi vilkkain merisatama.…