Kiinnostus intiaaneihin sytytettiin ainakin vielä 1900-luvulla lännenelokuvien sulkapäisillä, hevosilla ratsastavilla villeillä. Sittemmin jännityksen endorfiinihuuma on ainakin omalla kohdallani kehittynyt kiinnostukseksi ja lopulta uteliaisuudeksi. Tositapahtumiin perustuvat elokuvat ja dokumentit ovat päässeet aina katselulistalle, kun sellaisia on löytynyt. Intiaanikansan historia onkin kiehtova ja monimuotoinen. Etelä-Amerikan intiaanit kohtasivat Kristoffer Kolumbuksen löytämiä reittejä saapuneet espanjalaiset ja portugalilaiset konkistadorit. Pohjois-Amerikan intiaanit taas ajettiin hieman myöhemmin vanhoilta asuinalueiltaan lopulta reservaatteihin. Euroopassa oltiin sodankäynnin osalta kehityksessä huimasti edellä. Lopputulosta vahvisti lisäksi vielä eurooppalaisten mukanaan tuomat taudit, joihin ei intiaaneilla ollut vastustuskykyä.

viidakkoa

Dokumenteista mieleen olivat erityisesti jääneet erilaiset löytyneet rauniokohteet. Entiset oman aikansa maailman suurimpiin kuuluneet kaupungit täynnä mystisiä kaiverruksia ja koristeita, sekä kummallisiin rituaaleihin käytetyt rakennelmat. Näistä legendaarisimmat ja tunnetuimmat lienevät Machu Picchu Perussa, sekä Chichen Itza Meksikossa. Olinkin tipahtaa jakkaraltani hoksatessani laivan ohjelmasta retken Chichen Itzaan.

Retki kestäisi kokonaiset 10 tuntia, mutta kohde kuului sisäisellä unelmien bucket listalla samaan kastiin merikilpikonnan kohtaamiseen luonnossa. Siis joukkoon niitä kokemuksia, joita en pääse koskaan kokemaan. Takuuvarmaa kohtaamista merikilpikonnan kanssa ei voi järjestää mitenkään, mutta Chichen Itzaan tietysti on mahdollista päästä pulittamalla riittävästi rahaa. Nyt kun se suorastaan tarjottiin käteen, ei asiasta kauaa neuvoteltu. Ehkä Katri näki jotain syttyvän jossain sisällä, ja ymmärsi, että tänne on nyt mentävä.

Saapuminen Meksikoon, Cozumelin satamaan

Hyvä, että mentiin. Laiva saapui aamulla satamaan Cozumelin saaren edustalla, jonne emme sitten lopulta koskaan ehtineet astumaan jalallamme. Saimme laivalta taas rintaamme numerotarran, jonka perusteella meidät ohjattiin ensimmäisten joukossa ulos laivalta. Matkustajia oli varoitettu viemästä mukanaan maihin yhtään mitään eväitä. Laukut tarkastettaisiin viranomaisten toimesta ja luvassa oli vähintään sakko ja takavarikointi, mikäli mitään kiellettyä löytyi. Odotettavissa oli tosiaan 10 tunnin retkipäivä, joten olimme haalineet mukaamme evääksi muutamia hedelmiä, jotka sitten vähin äänin, pettyneinä hylkäsimme laivalle. Uhmasimme kuitenkin kohtaloamme ja jätimme vesipullot tyhjentämättä. Kokonainen päivä paahtavassa helteessä ilman omaa vesipulloa kuulosti mahdottomalta ajatukselta. Emme me sitä epäilleet, etteikö matkalta olisi tarjottu juotavaa, mutta aina parempi olla myös omaa vettä. Vettä kannattaa ja pitää juoda erityisen paljon kuumassa. Tämä helposti unohtuu ja tulee mieleen vasta siinä vaiheessa, kun olo alkaa jo heikottaa, ja sitten alkaakin olla jo kiire.

Huumekoira tutkiin jokaisen kassin
Hedelmät ja muut eväät takavarikoitiin satamassa

Laivalta poistuttuamme meidät ohjattiin suoraan jonottamaan seuraavaan sisään. Jonon päässä odotti pari poliisia ja huumekoira, joka nuuski kaikkien reput. Meidänkin reppu hieman kiinnosti, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi. Poliisi tiedusteli oliko repussa mahdollisesti säilytetty aikaisemmin jotain ruokaa, ja arvelin näin varmastikin olleen. Tämä riitti ja saimme jatkaa matkaa vesibussiin, joka kuljetti meitä kolmen vartin ajan takaisin mantereelle.

Matka kohti Jukatanin niemimaata

Vene kuljetti meidät Playa del Carmenin edustalle, jossa pienen ryysiksen ja odottelun jälkeen lähdimme oman pienen ryhmämme kanssa pikkubussille, jonka kyydissä meidät kuljetettaisiin perille ja päivän päätteeksi takaisin rantaan. Playa del Carmen vaikutti bussin ikkunasta mukavalta matkakohteelta. Kaupunki oli riittävän iso ja siisti, muttei kuitenkaan mikään suurkaupunki. Valitettavasti emme ehtineet siihenkään enempää tutustua, vaan auto suuntasi määrätietoisesti poispäin rannasta, kohti Jukatanin niemimaan sisintä.

Autossa sain pitkine jalkoineni keskipaikan eturivin takaa. Sain koipeni mahtumaan kuskin ja apukuskin penkkien väliin ja mahtavan näköalapaikan suoraan tuulilasista ulos. Ajettuamme jonkin aikaa moottoritietä, huomasin siellä täällä tien yli vedettyjä erikoisia pieniä riippusiltoja. Arvelin niiden olevan jonkinlaisten eläinten siirtymistä varten tien yli. Olin oikeassa. Kuulemma alueella asuu mölyapinoita ja hämähäkkiapinoita sekä coatimundeja, jotka ovat jonkinlaisia puolikarhujen ryhmään kuuluvia, suuren kotikissan kokoisiksi kasvavia pitkähäntäisiä otuksia. Ajoimme parhaillaan laajan suojelualueen läpi, ja näitä siltoja oli noin kilometrin välein tien yli. En valitettavasti nähnyt yhtäkään otusta niitä ylittämässä.

Apinoiden ylityspaikka
Pysähdys matkalla

Matkalle osui myös kylä nimeltä Piste, josta otimme pienen videopätkän.

Sivuportin kautta jonottamatta sisään

Ajoimme yhden pysähdyksen taktiikalla kohteeseen, jossa autojonot alkoivatkin jo kertyä eteemme. Emme jääneet jonon jatkoksi, vaan oppaamme Angel kertoi meidän ajavan yksityisportista jossa ei tarvinnut jonotella. Tämä osoittautui ainoaksi mahdolliseksi tavaksi puristaa reissu 10 tuntiin. Aikaa ei lopulta jäänyt yli yhtään, joten kaikki ylimääräinen jonottelu olisi venyttänyt päivän helposti tunteja pitemmäksi. Hiljaisena aikana, kuten nyt, Chichen Itzassa käy päivittäin 13000–15000 vierasta, joista suurin osa kulkee noita yleisiä reittejä pitkin.

Autosta poistuttuamme totesimme myös, että ulkona on noin 35 astetta lämmintä ja keskipäivän aurinko paistoi suoraan yläpuolelta. Jonottaminen olisi käynyt tukalaksi. Yleisestä ja yksityisestä portista vielä sen verran, että Chichen Itza on ollut yksityisomistuksessa vuodesta 1894 alkaen aina vuoteen 1972, jolloin Meksiko sääti lain jolla historialliset kohteet lunastettiin valtion omistukseen. Ilmeisesti tästä aiheesta (tai hinnasta) ei ole päästy sopimukseen, koska tämä jonot ohittava yksityisreitti kulki nimenomaan tämän yksityisomistajan porttien kautta. Saimme kahdet liput, jotka molemmat tarkastettiin ja leimattiin hyvässä järjestyksessä peräkkäin kahden virkailijan toimesta. Toinen yksityisen toimijan ja toinen Meksikon valtion edustajan.

Saavuimme lopulta entiselle Chichen Itzan pääportille. Angel neuvoi meitä huomioimaan, että portti ja sitä reunustava muuri eivät olleet hyökkääjältä suojautumista vastaan rakennettu. Muuri oli niin matala, että siitä olisi melkein voinut astua yli. Tämän saattoi tulkita selittävän koko kaupungin merkityksestä muinaiselle kulttuurille. Chichen Itza oli muodostunut tieteen ja uskonnon ympärille kehittyneen yhteisön asuinpaikaksi. Muurit ja portit erottivat eri kansanluokkia toisistaan, eikä sen asukkailla ollut syytä tai tarvetta pyrkiä väärälle puolelle aitaa.

Chichén Itzá pääportti

Mayakulttuurissa ei ollut mitään suurta yksittäistä pääkaupunkia tai keskushallintoa, vaan eri kaupungit olivat ikään kuin irrallisia pikkuvaltioita, jotka tekivät keskenään kauppaa ja yhteistyötä sulassa sovussa. Suuremmat kaupungit houkuttelivat luokseen lisää kansaa, ja Chichen Itzasta kehittyi aikanaan yksi suurimmista Mayakaupungeista. Koska mitään yksittäistä keskushallintoa tai kuningasta tai vastaavaa ei ollut, konkistadorit eivät voineet sellaista valloittaa, kuten Inkoille kävi. Mayakansa vain lopulta hylkäsi Chichen Itzan ja jatkoi elämäänsä muualla. Tästä syystä Mayoja ja mayakulttuuri elää edelleen hyvissä voimissa ja runsaslukuisena Jukatanin alueella.

Savimajoja ja sulkakäärmejumalia

Porttien sisäpuolella jatkoimme kulkua kohti keskustaa. Pysähdyimme tutustumaan malliksi rakennettuun savimajaan. Angel kertoi miten seinät oli rakennettu savesta johon oli sidosaineeksi lisätty palmusta tai muista kasveista valmistettua suikaletta, vähän kuin olkia mutta tuskin sellaista oli saatavilla.

Katto oli rakennettu palmunlehvistä ja seinät molemmin puolin kalkittu valkoisiksi. Sisällä oli yllättävän vilpoista. Majassa oli vain yksi huone, jonka toinen pää oli varattu ruokailulle ja toinen ruoanlaitolle. Katonrajassa oli kiinnikkeitä, joihin saatettiin ripustaa riippusängyt. Ristiin rastiin asettelemalla saatiin isompikin perhe mahtumaan tähän pieneen majaan nukkumaan.

Mayojen koti

Jatkoimme matkaa ja näimme vaikuttavia kivimuureja ja koristeltuja pylväitä. Pyöreiden ja kulmikkaiden pylväiden ero on yksinkertainen ja nerokas. Kulmikkaisiin pylväisiin oli kaiverrettu kuvia ja kuvakirjoitusta, pyöreitä taas rakennettiin vain ja ainoastaan kannattelemaan kattoa.

lisko

Saavuimme suurelle aukiolle jossa ei enää ollut pylväiden päällä kattoa, mutta jonka saatoimme helposti kuvitella olleen valtava katettu sali. Täältä aukesikin näkymä kaupungin keskusaukiolle. Valtavan laaja aukio avautui eteen ja sen keskellä seisoi ylväänä mahtava pyramidin muotoinen temppeli. Kukulcan on saman nimisen sulkakääremejumalan temppeli, jonka huipulla uskonnollinen johtaja seisoi puhumassa aukiolle kokoontuneelle väelle.

Chichén Itzá Kukulcan

Angel näytti meille millainen uskomaton akustiikka aukiolla oli. Reunustoilla oli rakennuksia, joista ääniaallot kimposivat takaisin kohti temppeliä. Kun aukiolla taputti tai vihelsi, ääni kuului ja kaikui pitkään. Kun pappi puhui temppelin huipulta, akustiikka toimi vielä paremmin. Papin ei tarvinnut huutaa, vaan riitti että hän puhui normaalilla äänellä ylhäältä, ja kaikki aukiolla olleet ihmiset kuulivat puheen selvästi.

Yllä olevaa kuvaa klikkaamalla pääset 360-videoon, joka aukeaa uuteen ikkunaan.

Katso 360-video alueella kiertelystä kokonaisuudessaan Virtual Traveller -sivustolta

Temppelissä on neljä sivua, yksi jokaiselle vuosineljännekselle. Jokaisessa sivussa on 91 askelmaa ja ylhäällä vielä matala ¼ askelma. Yhteensä 365, yksi jokaiselle vuoden päivälle. Kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan huipulle johtavien rappujen kylkeen piirtyy auringon heittämästä varjosta täydellinen sulkakäärmeen profiilikuva, joka päättyy rappujen juurella kivestä veistettyihin suuriin sulkakäärmeen päihin.

Saimme kuulla pitkät tarinat Mayojen tiedoista ja taidoista tähtitieteen, matematiikan, akustiikan ja monien muiden tieteenalojen saralta. Ottaen huomioon milloin tämä kulttuuri kukoisti, ja Chichen Itzakin on rakennettu, voi ymmärtää että mayakansa on ollut tiedoiltaan ja taidoiltaan todella edistyksellinen.

Muinaisia pallopelejä

Jatkoimme Kukulcanilta eteenpäin aukion toiselle laidalle. Saavuimme suurelle kentälle, jota reunusti korkeat seinät. Seinän vierellä kulki pieni penger ja puolivälissä kenttää seinien yläreunassa, ehkä noin 5 metrin korkeudessa, oli pienet kivestä veistetyt renkaat. Kyseessä oli pallokenttä, jossa pelattiin suuret turnajaiset.

Mayojen pallopeli maali

Ympäri Jukatania Mayayhteistöt lähettivät parhaat edustajansa kisoihin, jossa pelattiin kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Pelivälineenä oli kuminen pallo, johon sai koskettaa ainoastaan oikean puoleisella lantiolla, kyynärpäällä tai polvella. Pallo ei saanut osua maahan. Tavoitteena oli saada pallo 5 metrin korkeudessa olevan renkaan läpi. Yksi ottelu kesti niin pitkään, että voittaja ratkesi. Tämä saattoi kestää päiväkausia. Yhteensä turnajaiset kestivät kaksi viikkoa ja lopulta paras joukkue oli löytynyt.

Paras joukkue sai kunnian päästä Sulkakäärmeen luo ja surmattiin. Mayat uskoivat, että maailmankaikkeudessa on yhdeksän kerrosta. Ihminen aloittaa kuoltuaan aina alimmasta ja pyrkii sieltä sitten pääsemään ylöspäin ykköskerrokseen. Oli joitakin oikoreittejä suoraan ylös, ja pallopelin voittaminen oli yksi niistä.

Lounashetki ennen paluumatkaa

Saimme kierrellä alueella vielä tunnin verran omine nokkinemme ja sen jälkeen kokoonnuimme Kukulcanin vieressä. Siirryimme tästä takaisin parkkialuetta, mutta ennen kotiinpaluuta saimme vielä nauttia seisovasta pöydästä paikallisia herkkuja. Tarjolla oli mm. kanaa mole-kastikkeessa, joka on chilillä maustettua suklaakastiketta. Lisäksi tarjolla oli aitoja mayaherkkuja, joita mayamuori tarjoili, jos osasi sopivasti pyytää. Kielimuuri teki homman hieman hankalaksi, koska espanjaksi en osaa tilata kuin olutta ja tequilaa. Onneksi paikalle sattui joku toinenkin henkilö, joka osasi välittää tilaukseni: ”Yksi kaikkia vaihtoehtoja kaikilla mausteilla, kiitos”. Voin vain kertoa sen, että makumaailma oli runsas ja vivahteikas. Valtavan herkullista ruokaa. Chili verde sai paatuneemmankin chilihullun silmänurkkaan onnenkyynelen.

meksikolaista ruokaa

Paluumatka sujui väsyneenä mutta onnellisena ilmastoidussa pikkubussissa. Tällä kertaa päivä oli todella pitkä ja uuvuttava, mutta koko rahan ja vaivan arvoinen! Seuraava päivä seilattaisiinkin merellä ja olisi aikaa palautua ennen risteilyn päättymistä.

Lue myös

Karibian risteily kymmenessä päivässä
Caymansaaret – veroparatiisi vai vain paratiisi
Snorkkelointia, vesiputousseikkailu ja pilvikauppiaita Jamaikalla
Luolaseikkailu ja zipline Belizessä
Golf-autoilua ja snorklausta Meksikossa
Kaksi pysähdystä Miamissa